Kategoriat
Politiikka

Keskusta kannattaa vaalilain uudistamista

(MITTEN) Vaalilain uudistaminen piilevien äänikynnysten poistamiseksi on saanut taakseen myös keskustapuolueen tuen. Puoluesihteeri Jarmo Korhonen ilmoitti sunnuntaina, että asia kaipaa kiireistä korjaamista.
”On demokratian kannalta häpeällistä, että eri puolella maata asuvat ihmiset ovat vaaleissa eriarvoisessa asemassa”, Korhonen jyrisi.
Hänen mukaansa ongelman paikkaamisen tulisi olla tulevan hallituksen asialistan kärjessä. Piilevät äänikynnykset voitaisiin hänen mukaansa poistaa esimerkiksi yhdistämällä vaalipiirejä tai ottamalla käyttöön valtakunnallisia tasauspaikkoja.
”Tiedämme, että tämä saattaa merkitä suurten puolueiden, kuten keskustan, paikkamäärän putoamista tulevissa vaaleissa. Mutta tärkeintä on kansanvallan toimivuus, ei puolueiden keskinäinen valtapeli”, Korhonen sanoi.

Kategoriat
Urheilu

Suomi: Oli niin hikiki

(SDRCZYK) Suomen jalkapallomaajoukkue taisteli urheasti vahvempaansa vastaan EM-karsintaottelussa Bakussa keskiviikkoiltana. Ennakkoon oli tiedossa Azerbaidzhanin kovuus, mutta suomalaiset yllättivät iloisella kamppailuasenteella.
Isäntämaan jalkapallomahdille Suomi ei kuitenkaan lopulta voinut mitään. Tappio oli kuitenkin vain yhden maalin suuruinen, äärimmäisen niukka 1-0, mikä valoi rohkeutta pelaajistoon.
”Ei tällaista tulosta tarvitse hävetä. Tiedossa oli Azerbaidzhanin kovuus, onhan se tunnettu äärimmäisen vahvana jalkapallomaana, jolle on kansainvälistä menestystä kertynyt kahmalokaupalla”, kommentoi Jari Litmanen hienoa esitystä.
Myös valmentaja Roy Hodgson katsoi, että lopputulos kertoo hyvää meikäläisen palloilun tulevaisuudesta.
”Uskon, että jo muutamassa vuodessa pystymme haastamaan sellaisetkin suurmaat kuten San Marinon ja Färsaaret, ainakin kotikentällämme”, umpijäässä oleva Hodgson lausui.
Suomen jalkapalloliitto arvioi tulosta tuoreeltaan muistuttamalla, että jääkiekon MM-kisat alkavat kohtapuolin. Lehden toimitus puolestaan leipoi ahkerasti nisusta.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Kaikkia vaalimainoksia uhkaa vetäminen pois julkisuudesta

(KONSENSUS) Tulevien eduskuntavaalien mainonta on menossa kokonaan uusiksi. Lehden saamien tietojen mukaan kaikki suuret puolueet aikovat vetää mainoksensa pois katukuvasta ja muusta julkisuudesta ja korvata ne uusilla. Muutoksen syynä on se, että nykyiset mainokset on koettu loukkaaviksi.
”Erityisesti kentän reaktio pani miettimään uudestaan”, sanoivat kaikki puoluejohtajat yhteen ääneen. Tiettävästi ainakin neljä ihmistä ympäri Suomea on syvästi paheksunut kirjainten m, k ja i käyttöä vaalijulisteissa. Toisia taas on ärsyttänyt se, miten monissa mainoksissa näkyy ehdokkaan kulmakarvat. Myöskään yrittäjiä ei haluttu loukata, koska Raamattu kieltää sen.
SDP:n kansanedustaja Jukka Gustafssonin mielestä nykymainonnassa on lisäksi se riski, että ihmiset saattaisivat lähteä äänestämään. ”Kansan aktiivisuus nyt on vitun viimeinen asia mitä tarvitaan tämän maan johtamisessa”, hän totesi suurten puolueiden yhteisenä kantana.

Up in the ass of Timo

Uusittuihin vaalimainoksiin on tiettävästi suunnitteilla ”abstraktinen” kuvio, jossa kolmen suurimman puolueen tunnuksilla koristeltu nyrkki työnnetään veronmaksajan anukseen. Sloganiksi tulee ”On kaikki niinkuin ennenkin”. Muutoksia on tulossa myös vaalitentteihin. Jatkossa SDP:n, Kokoomuksen ja Keskustan johtohahmot suostuvat kommentoimaan ainoastaan mukavia asioita ja laulamaan iskelmiä.
”Koimme, että tämä tähänastinen keskustelu jossa on sivuttu niinkin tähdellisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä kuin Susan Kurosta, Eero Heinäluoman vatsanympärystä ja Lenita Airiston kannanottoja on hieman turhan tulenarkaa ja hankalaa äänestäjien seurattavaksi. Jatkossa keskitymme debatoimaan kissanpentujen söpöydestä, auringonvalon tärkeydestä ja säästä”, tähdensi Jyrki Katainen.
SAK ilmoitti puolestaan kannattavansa kaikkea mitä SDP:n puoluetoimistokin kannattaa.

Kategoriat
Kotimaa Tiede

Ilmastonmuutos peruttu huonon sään takia

(LEOPOLDVILLE) Julkisuudessa viime kuukausina kovasti puhuttanutta ilmastonmuutosta ei olekaan tulossa. Viimeisimpien tietojen mukaan ilmastonmuutos on peruttu huonojen sääolojen vuoksi.
YK:n ilmastotutkijat valittelevat onnetonta sattumusta, mutta lupaavat, että kaikkien etukäteen ilmoittautuneiden osallistumismaksut palautetaan ja ilmastonmuutos pyritään järjestämään uudelleen mahdollisimman pian.
”Onhan tämä tietysti ikävää varsinkin lasten kannalta, kun he ovat odottaneet tätä jo pitkän aikaa. Mutta kaikissa tällaisissa tapahtumissa on toki aina säävaraus, vaikkei sitä erikseen mainittaisikaan”, kertoo ilmastotutkija Onni-klovni.
Yllättävä peruuntuminen on aiheuttanut harmia lapsiperheiden lisäksi myös lehtitaloissa. Monia isojakin juttupaketteja on jouduttu hyllyttämään. Niiden tilalle on tulossa testijuttuja citymaastureista.
Ilmastonmuutoksen korvaajaksi julkisuudessa on Lehden saamien tietojen mukaan nousemassa ”mikä tahansa vitun asia josta Jorma Ollila päättää mainita Helsingin Sanomien haastattelussa”.

Kategoriat
Kotimaa Tiede

Ilmastokatastrofi välitön, tutkijat varoittavat

(ALMA MATER) Ilmastonmuutos uhkaa tappaa jopa miljoonia tai vähintään muutamia ihmisiä tai vaihtoehtoisesti undulaatteja seuraavien noin vuosien aikana, kertoo tuore ilmastotutkijoiden tekemä raportti.
YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) perustaa synkän näkemyksensä luotettaviin pitkän aikavälin tilastotietoihin.
”Esimerkiksi täällä Jyväskylässä mitattiin viime huhti-kesäkuussa lämpötilakehitystä viiden päivän ajan ja havaittiin kiistatonta nousua. Lisäksi toisella mittauspisteellä Jämsänkoskella havaittiin huiman kolmen tunnin jakson aikana toissaviikon perjantaiaamusta aivan käsittämättömän iso hyppäys ylöspäin”, kertoo ilmastotutkija Juhana Posiva.
Posiva huomauttaa, että kansainvälisesti tilastoja on pidetty vielä kauemmin, usein jopa kymmeniä vuosia, mikä ilmastollisessa katsannossa merkitsee jopa kymmeniä vuosia. Hän torjuu pontevasti tilastoihin kohdistetun kritiikin, jonka mukaan niissä olisi merkittäviä ajallisia aukkoja tai että mittaustavat olisivat epäluotettavia.
”No joo, vuosina 1978-86 ei jaksettu merkitä lukuja ylös kun vitutti niin kovasti, mutta naapurin Jaskan peukku on kuitenkin aina ollut luotettava indikaattori”, hän puolustautuu.

Saattaa jopa
nousta tai laskea

IPCC:n mukaan hallitsemattoman ilmastonmuutoksen seuraukset ovat vakavat. Sen seurauksena merenpinta nousee lähivuosikymmenten tai vuosisatojen tai tuhansien aikana vähintään 5, 4, 3, 2 tai yksi metriä jos nousee ja napajäätiköt sulavat tai sitten eivät.
”Golfvirta pysähtyy/ei pysähdy!” varoittaa Posiva.
Ratkaisuksi kriittiseen ongelmaan tutkijat esittävät 1400:n uuden ydinreaktorin rakentamista mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman isoja apurahoja. Posiva ennustaa, että jos hän ei saa viimeistään kevääseen mennessä kolmen vuoden tutkimusapurahaa työhuonekustannuksilla ryyditettynä, kuolevat kaikki tai ainakin hänelle itselleen tulee nälkä.
Puheet ilmastonmuutoksesta eivät kuitenkaan lämmittäneet keskisuomalaista tuurijuoppoa Allua, joka paleltui kuoliaaksi maanantain ja tiistain välisen yön -30 asteen pakkaseen.

Kategoriat
Seksivau

Tuotevalvontakeskus pohtii Tanssii tähtien kanssa -ohjelman vetämistä markkinoilta

(ILMALA) Suosittua Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa uhkaa hyllytys. Julkisuudessa liikkuneiden vahvistamattomien tietojen mukaan Tuotevalvontakeskus aikoo vetää ohjelman markkinoilta terveydelle vaarallisena.
”Emme voi ottaa tässä asiassa mitään riskiä. Viimevuotisen ohjelman aikana erään kilpailijan lapsi sai surmansa, ja tällä kertaa menehtyy jo yksi osallistujista ennen kuin yhtään jaksoa on ehditty nähdä. Ennusmerkit ovat selvät”, kertoo keskuksen vastaava metsuri Anniina Jaakko-Teppo viitaten Kristiina Elstelän ja Kirkan tapauksiin.
Tuotevalvontakeskus arvelee vastoinkäymisten syyksi sen, että ohjelma on rakennettu muinaisen intiaanien hautausmaan päälle. Ojibway-intiaanien esi-isien henget ovat todennäköisesti vimmastuneet pyhäinhäväistyksestä ja aloittaneet karmaisevan kostonsa, joka ei säästä ketään.
”Toinen mahdollisuus on, että ohjelma on ollut mukana, kun egyptiläisten faaraoiden hautoja avattiin 1920-luvulla, ja saanut näin päälleen heidän synkeän kirouksensa”, pohtii Jaakko-Teppo.
Stephen King suunnittelee aiheesta uutta 12-osaista romaanisarjaa.

Kategoriat
Seksivau

Viisuskandaali: Katran kappale hirveää paskaa?

(ASIKAINEN) Vastoinkäymiset näyttävät seuraavan toistaan Suomen meneillään olevissa euroviisukarsinnoissa. Lehden saamien tietojen mukaan viisujen järjestäjä Yle tutkii paraikaa, onko laulajatar Katran esittämä kappale ’Tietäjä’ järkyttävää paskaa.
”Olemme saaneet yleisöltä vihaista palautetta, jonka mukaan Tietäjä muistuttaisi erehdyttävästi hirveää skeidaa”, kommentoi Ylen pääjohtaja Mikael Jungner tuoreinta skandaalia.
Internetissä on jo useita päiviä kiertänyt linkki videoon, jossa esitetään rinnakkain Katran viisua sekä isoa kasaa höyryävää hevosenlantaa. Asiantuntijoiden mukaan samankaltaisuuksia on runsaasti, sillä kumpikin kuulostaa aivan kammottavalta, eikä kummankaan esittäjä osaa laulaa sitten pätkääkään. Hevosta on tosin kiitelty kohtuullisesta fraseerauksesta.
Tietäjä-kappaleen tekijöinä ovat viihteen moniottelijat Risto Asikainen ja Ilkka Vainio, joiden tiedetään aiemminkin tuottaneen suuria määriä kamalaa sontaa.

Kategoriat
Urheilu

Bromarvin rattijuoppo ei ota kantaa Luis Figon siirtohuhuihin

(PINJAINEN) Näyttelijä Nicke Lignellin päälleajajana tunnettu Bromarvin rattijuoppo Gunnar ei vielä tässä vaiheessa halua kommentoida jalkapallotähti Luis Figon huhuttua siirtoa saudiarabialaiseen al Ittihad -seuraan. Gunnarin mielestä kysymys ei ole vielä ajankohtainen.
”Mitä helvettiä te täällä oikein teette? Iltalehden toimittajienhan tänne piti tulla. Ja missäs se luvattu irtonumero on, hä? Tuleeko kuva kanteen kanssa?” pohti rattis-Gunnar sairaalavuoteeltaan.
Mielipidettä Figon uran jatkosta ei saatu myöskään maajusseilta, eikä sen puoleen yritettykään. Lignell & Piispanen pysyivät niin ikään vaitonaisena.

Kategoriat
Seksivau

Tutkimus: Jani Toivola selvästi Heikki Paasosta vähemmän ärsyttävä

(RIIHIMÄKI) Kansainvälisesti tunnetun Pond’s-instituutin tuoreen selvityksen mukaan Idols-ohjelman uusi juontaja Jani Toivola on jopa 80 prosenttia vähemmän ärsyttävä kuin edeltäjänsä Heikki Paasonen. Lisäksi instituutti on erityisen hämmästynyt siitä, että ohjelman vetäjiin on ensimmäistä kertaa valittu henkilö, jolla on koulutus ja joka osaa jotakin.
”Ottaen huomioon etteivät Paasonen ja Ellen Jokikunnas osaa yhtään mitään, on Toivolan ihan oikea meriittilista järkyttänyt monia”, toteaa tutkija Georg Schlierenzauer jopa 40 prosenttia aiempaa heleämmin.
Schlierenzauerin, joka tunnetaan myös salanimellä Lars Bystöl, mukaan onkin ollut noin 50-prosenttisesti entistä helpottavampaa havaita, että Idols Extra -ohjelman vetäjäksi on valittu totaalisen nolla ilmestys nimeltä Janne Kataja. Hän kertoo, että monilla tahoilla pelättiin, että ihmisten palkkaaminen kaveripohjalta televisioon olisi loppunut Jaajo Linnonmaahan ja muihin Wallu Valpion kännikavereihin.
”On suorastaan 30-prosenttisesti ilahduttavampaa huomata, että täysin vailla esiintymistaitoa, karismaa, huumorintajua tai kykyä saada teinitytöiltä voi päästä isoon rooliin televisiossa. Radiokanavilla usein vaaditaan edes jälkimmäistä taitoa”, Bystöl huomauttaa.
Myös Lehti toivoo kaikkien esiintymishaluisten nuorten naisten ottavan nopeasti yhteyttä toimitukseen, mielellään kuvan kanssa. Laulutaidosta ei niin väliä, mutta senhän te tiedätte jo Idols-kisasta.

Kategoriat
Ulkomaat

Saddamin kuolema sai muslimit sunniltaan

(KIERKEGAARD) Irakin entisen diktaattorin Saddam Husseinin hirttäminen on herättänyt suurta kuohuntaa muslimimaailmassa. Etenkin Irakissa ihmisten kerrotaan olevan täysin sunniltaan tapahtuman johdosta.
Erityistä närkästystä on herättänyt tapa, jolla Saddamia kohdeltiin ennen teloitusta. ”Kuvanauhojen mukaan vartijat pilkkasivat Saddamia mm. kutsumalla tätä vitun homoksi, rumaksi ja juutalaiseksi”, kertoo baath-puolueen tiedottaja sunni Attila.
Attilan mukaan puolue on jo tehnyt toimintasunnitelman vastatoimenpiteiksi. Hän varoittaa, että pilkkaajien olisi syytä sunnistaa pikavauhtia pakoon.
”Ne shiiat”, hän kommentoi.