Kategoriat
Politiikka

Vanhanen lupasi korjauksia opintotukeen ja peruspalveluihin

(ELYSIUM) Hallitustunnustelijaksi nimetty keskustan Matti Vanhanen lupaa tulevan hallituksensa pureutuvan erityisesti pienituloisten, työttömien ja ahdingossa elävien ongelmiin. Hänen mukaansa seuraavalla hallituskaudella panostetaan veronalennusten sijasta mm. peruspalveluiden rahoitusongelmiin, kuntatalouden kipukysymyksiin sekä opintotukeen.
”Ensimmäinen prioriteettimme on ehdottomasti palveluissa, ja veronalennuksiin ryhdytään jos jaettavaa jää. Tuloerojen kasvu ja yhteiskunnan yleinen eriarvoistuminen on pysäytettävä”, Vanhanen linjasi.
Samalla korjataan kehitysavun ja opintotuen jälkeenjääneisyys. Vanhanen myönsi, että aiemmilta hallituksilta nämä kysymykset olivat vain unohtuneet.
”Asiat olivat kyllä meillä tiukasti pöydällä, mutta jossain vaiheessa ne putosivat patterin taakse, eikä kukaan huomannut niitä sieltä ennen maaliskuuta. Sitten oli jo liian myöhäistä”, Vanhanen valitteli.
”Mutta tämä hallitus tulee myös pitämään lupauksensa”, hän vannotti.

5 vastausta aiheeseen “Vanhanen lupasi korjauksia opintotukeen ja peruspalveluihin”

Kieltämättä Matti Vanhanen on kaikin puolin pätevä, vahva, viriili ja väsymätön tunnustelija.

Mistä vaihtoehtoisesta ulottuvuudesta nämä uutiset tulevat ja miten sinne pääsee?

vittu meikän mielestä tuo on iha perseestä vaikka en kyllä jaksanukkaan ees lukee poliitikot vaan valehtelee ja huijaa meitä persetti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kuuden ydinvoimala vastatuulessa

(ENONTEKIÖ) Ydinvoiman lisärakentaminen Suomeen lähitulevaisuudessa on epätodennäköistä, uskovat teollisuuden edustajat. Sekä TVO että Fortum ilmoittivat sunnuntaina, ettei uusi ydinvoimala ole...

Close