Kategoriat
Kotimaa

Aivan vitunmoiseen paniikkiin aihetta

(UUSI JERUSALEM) Media, sisäministeriö, pääesikunta ja valtioneuvosto kehottavat kaikkia ihmisiä panikoimaan lintuinfluenssan takia. Hetkenä minä hyvänsä koko Suomen tartuttava ja kaiken elollisen tuhoava HSN1-virus on kaikkien tahojen mukaan ehdottoman pätevä syy järjettömään käyttäytymiseen ja kaiken rationaalisen hylkäämiseen.
”Kuolema! Täystuho! Maailmanloppu! Helmipaniikin loppurysäys! Tappakaa itsenne jo tänään tai naikaa aivonne pellolle, sillä kohta voi olla jo myöhäistä!” kehottaa pasuunaa soittava Pekka Susi.
Viranomaiset kehottavat kansalaisia myymään omaisuutensa, nauttimaan kohtuuttomia määriä päihteitä, harrastamaan runsaasti irtosuhteita, törmäilemään toreilla myyntikojuihin sekä salakuljettamaan Sveitsistä kalliita kelloja tullin ohi. Myös monet asiantuntijat myötäilevät suositusta paniikista.

”Kyllä, en näe muuta vaihtoehtoa kuin juosta saatanasti ympyrää ja kaakattaa. Hieman kuin norjalaishiihtäjät testaajien lähestyessä”
, arvioi lintuja hätistelevä päivystävä dosentti Mao Tse-Tung.

Kategoriat
Talous

Lehti jatkaa vaikenemistaan Kallasvuon rikollisesta toiminnasta

(NOKIA) Lehti on muiden suomalaisten medioiden tavoin noudattanut Julkisen sanan neuvoston ohjetta ja pääasiallisesti vaiennut Nokian toimtusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon rötöksistä. Lehti aikoo myös tulevaisuudessa jättää suoraselkäisesti ihmisten yksityisasiat rauhaan sekä kertoa johtajien pienimunaisuuden ja kusipäisyyden sijaan vain osavuosikatsausten tärkeimmät luvut. Seuraavalla kvartaalilla ne ovat 313 rekisterinumerona ja 2,8 tuumaa erektiossa.
”Emme missään nimessä kyseenalaista Olli-Pekka Kallasvuon johtajuutta, moraalia, järjenjuoksua tahi mieskuntoa. Samoin emme päivittele, kuinka helvetin ahneita ihmiset voivat olla. Mahdolliset bordellivisiitit, kavallukset, väkivaltarikokset ja tulevat veropetokset ovat myös Kallasvuon yksityisiä asioita, joita ei missään nimessä pidä yhdistää Suomen ylivoimaisesti suurimpaan yritykseen”, kertoo Lehden eettisen lautakunnan puheenjohtaja Averell Dalton.
Lehti lupaa myös hyväksyä Kallasvuon esittämän anteeksipyynnön, jonka välitti profeetta Jorma Ollila.
”Emme tietenkään epäile sitä, onko Kallasvuo oikeasti pyytänyt anteeksi, Jorma Ollilahan kertoi asioiden todellisen laidan. Ja jos emme voi uskoa Nokian korkeimpaan johtokaartiin, niin kehen sitten?” Dalton kysyy uutta matkapuhelintaan hypistellen.

Kategoriat
Urheilu

Hannu Manniselle nisupuukko elämäntyöstä

(TORINO) Yhdistetyn hiihtäjä Hannu Manninen sai ensimmäisen Suomen olympiajoukkueen nisupuukon tänään Torinon olympialaisissa. Nisupuukko jaetaan kiitettävästä alisuorittamisesta ja surkeasta onnistumisesta arvokisoissa. Tällä kertaa Manniselle jaettava nisupuukko on tavallistakin arvokkaampi, sillä se myönnetään elämäntyöstä.

”Neljä maailmancupin osakilpailun voittoa putkeen on täydellinen pohjustus arvokisaflopille. Eikä tämä ensimmäinen kerta ollut, 40 maailmancupin osakilpailuvoittoa ja nolla henkilökohtaista arvokisamitalia on sellainen suoritus, että sitä pitää kunnioittaa”
, ihastelee tavallinen veritankkaamaton penkkiurheilija Aki Karvonen.
Hiihtoliitossa Mannisen suoritukseen oltiin varsin tyytyväisiä, mutta petraamisen varaakin keksittiin. Tulevissa kilpailuissa suosituksena onkin joko laskeminen päin tv-kameraa tai sauvan katkaiseminen takalenkillä.
”Aurinko paistaa ja linnut laulaa, ei tässä mitään hätää. Fiilikset on hyvät”, kommentoi kovapäinen ja ankaran itsekriittinen kilpailija itse.

Kategoriat
Kotimaa

Eduskunta pohtii seksin ostoa

(VITTULAJÄNKÄ) Eduskunnassa on käyty kiivasta keskustelua seksin ostamisen kieltämisestä. Suvi-Anne Siimes (vitt.) ja Bjarne Kallis (kull.) ovat asettuneet poikkiteloin hallituksen ehdotukselle seksin ostamisesta. Avioriitansa jälkeen tuskaiselta näyttänyt Matti vanhanen (kyrp.) ja vanhakantaisuutensa nuoren lihan toivossa hyljännyt Liisa Hyssälä (pill.) tekivät myöhään tiistai-iltana aloitteen ”muutaman iloisen pojan ja iloisen tytön tilaamisesta Aleksis Kiven kadulta”.
”Seksi seksi, se tekee iloiseksi. Kun kerrankin panna saan, niin heti vastaan hannataan. Hurahuhhahhei, mulle kerta riitä ei”, hoilasivat Vanhanen ja Hyssälä likaisia limerikkejä kirjoittaen.
Samaan aikaan Luther-säätiössä pohdittiin uudenlaisen yhteistyön aloittamista naispappien kanssa.

Kategoriat
Seksivau

Poliisi-tv kahmi jättipotin Jussi-gaalasta

(KISSALA) Tämän vuoden Jussi-gaalan suurimmaksi voittajaksi nousi ohi ennakkoveikkausten Poliisi-tv. Rikospätkien klassikko sai peräti seitsemän Jussia, muiden elokuvien tyytyessä lähinnä säälittäviin jämäpalkintoihin. Poliisi-tv keräsi mm. parhaan elokuvan, parhaan kuvauksen ja parhaiden pääosien pystit. Myös paras lavastus meni oikeutetusti samaan osoitteeseen.
”Poliisi-tv on tuonut suomalaisen elokuvakuvastoon ennennäkemätöntä toimintaa, tiukkaa jännitystä ja näyttelijäsuorituksia, joista ennen on vain voitu haaveilla. On ilo ja kunnia jakaa kaikki tärkeät palkinnot tällaiselle mestariteokselle”, kerrotaan raadin perusteluissa
Erityisen vuolaasti raati kehui voimallisia ja syvälle sydämeen sattuvia näyttelijäsuorituksia. Parhaiden nais- ja miespääosien pystit menivätkin rikospaikkojen liepeiltä notkumasta löydetyille uusille kyvyille, Lissulle ja Musulle.
”Harvoin on viisikymppinen lyhyenläntä mies pystynyt niin elävästi esittämään teini-ikäistä poreotsaa kioskimurron kimpussa. Ja entäpä Lissu esittämässä pitkäraajaista maahanmuuttajaa koruvarkaissa, jos siinä ei kyynel herahtanut silmäkulmaan niin ihmettelen”, kehuu raadin puheenjohtaja Allu Tuppurainen.
Elämäntyö-Jussi myönnettiin Visa Mäkiselle, joka oikeutetusti murjoi pystillä Aleksi Mäkelän ja Lauri Törhösen.

Kategoriat
Urheilu

Palloliitto ja Veikkausliiga korostavat suoraselkäisyyttä

(NEUVOSTOLIITTO) Suomen Palloliitto ja Veikkausliiga pyrkivät jatkamaan avoimella, ryhdikkäällä ja johdonmukaisella linjalla myös tulevaisuudessa. Tästä hyvänä osoituksena on tämänpäiväinen päätös olla myöntämättä liigalisenssiä Allianssille ja täten kuopata se lopullisesti.
”Halusimme korostaa suoraselkäisyyttä ja sääntöjen noudattamista. Allianssin lisenssin epääminen jatkaa uljaasti sillä tiukalla linjalla, jota vedimme FC Jazzin ja ennen kaikkea FC Jokereiden kärsiessä pienistä ongelmistaan. Halusimme toimia samalla tavalla avoimesti ja loogisesti” arvioi Pöllöliiton päähuuhkaja Pekka Hämäläinen Palatul Parlamentuluin parvekkeelta.
Allianssin tyhjäksi jättämää paikkaa ei liigassa täytetä, sillä kaikki täytteet on käytetty edellisen saunaillan kakkuun. Mansikoilla ja vadelmilla täytetty marenkikoristeinen hedelmäkakku onnistui kuitenkin hienosti, joten voittajaksi selvisi silti suomalainen jalkapallo.

”Liigaa täytyy myös pelata 13 joukkueella, koska viimeksi Jokereiden kaatuessa perseelleen se täydennettiin neljääntoista. Ja kun Allianssille vielä tarjotaan paikkaa Ykkösestä, niin kahdella ylimmällä sarjatasolla on harmoniset 13 ja 15 joukkuetta. Luvut ovat lisäksi kumpikin alkulukuja, paitsi 15”
selventää Hämäläinen saunan ylälauteilta.
Veikkausliiga hakee tulevaisuudessa mallia etenkin koripalloliigalta, joka on osoittanut erinomaista ryhdikkyyttä vaihtamalla nimeään säännöllisesti, peluuttamalla joukkueilla eri määrän otteluita ja antamalla pisteitä myös tappiosta. Hämäläinen on suunnitellut myös muita pieniä, mutta viihtyisyyttä kummasti lisääviä elementtejä suomalaisille pääsarjakentille.
”Ajattelimme laulattaa kaikkien otteluiden alussa hittisävelmäni My Game Is Fair Play. Jokainen liigaseura saa myös oman martinsaarikankaansa häpäisemään suomalaista jalkpalloa säännöllisesti. Tämän lisäksi Antti Muurinen palaa maajoukkueen peräsimeen.”

Kategoriat
Politiikka

Demokratia voitti vaalit, Halonen kakkoseksi

(OZ) Presidentinvaalien suurimmaksi voittajaksi julistettiin yhdestä suusta demokratia, suomalainen demokratia tahi demokraattinen päätöksenteko. Kakkoseksi alustavassa ääntenlaskennassa nousi Tarja Halonen ja pronssimitali pujotettiin Sauli Niinistön kaulaan.
”Demokratialla oli tosi hyvä kampanja”, totesivat jälleen aivan vitun kaikki.
Ruiskukkaleirissä tuloksesta riemuttiin erityisen paljon, sillä Kokoomus voitti niin monella tavalla, etteivät Kari Häkämiehen nyrkitkään riitä laskemiseen.

Kategoriat
Politiikka

Niinistö ehdottaa tasapeliä

(RISTI) Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö muutti kampaanjaansa viime hetkellä ja ehdotti tasapelin julistamista. Humaaniksi heittäytynyt Niinistö laskeskeli kummankin äänisaaliin kuitenkin pyöristyvän 50 prosenttiin, joten pikkuasioihin takertuminen olisi turhuutta.
”All right, we’ll call it a draw. Vastakkainasettelun aikahan on ohi” Niinistö sanoi mustassa sotisovassaan.

Kategoriat
Politiikka

Hector otti niskalenkin Kirkasta ennakkoäänissä

(SALLA) Vasemmiston presidenttiehdokas Hector otti ennakkoäänien perusteella niskalenkin vastaehdokkaastaan Kirkasta. Kokoomuksen Kirka sai ennakkoäänistä 46,1 prosenttia, Hectorin saadessa suurimman osan lopuista yhdessä Aku Ankan, Mustanaamion ja Pepe Willbergin kanssa.

”Kyllä tässä vielä suru pyyhitään silmistä pois”
, lupailee Kirka.
Hector oli onnellinen tilanteesta ja suunnitteli jo voitonjuhlia.
”Juodaan viinaa, tullaan viisaammiksi näin.”

Kategoriat
Muut

Veikkaus avaa uuden livevetokohteen

(VAALIMAA) Veikkaus avaa uuden livevetokohteen, jossa veikkaajat pääsevät kokeilemaan taitojaan uudella saralla. Veikkauskohteessa täytyy tietää, missä vaiheessa Yleisradion vaalikolmikko Tarmo Ropponen, Sami Borg ja Matti Rönkä luopuu pikkutakeistaan.
Mahdollisia veikkauskohteita ovat kellonajan lisäksi takit pysyvät päällä, takit lähtevät eri aikaan, housut ensin, sammun jo uutisten aikaan sekä Raimo Ilaskivi. Veikkaus pohti myös vaihtoehdon katson vaaleja muilta kanavilta ottamista mukaan, mutta ei uskonut sen keräävän juuri vaihtoa.

”Ensimmäisen kierroksen ennakkotietojen perusteella tulosstudiossa käydään sen verran kuumana, että asiantuntija-arvioiden mukaan edes yhdeksään asti ei varmaankaan mennä. Itse suosittelen myös alle yhdeksän tuloksen veikkaamista, sillä silloin ehtii voiton napsahtaessa lähikauppaan olutostoksille”
vihjaa vetoasiantuntija Riku Kytösalmi.