Kategoriat
Talous

Lehti jatkaa vaikenemistaan Kallasvuon rikollisesta toiminnasta

(NOKIA) Lehti on muiden suomalaisten medioiden tavoin noudattanut Julkisen sanan neuvoston ohjetta ja pääasiallisesti vaiennut Nokian toimtusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon rötöksistä. Lehti aikoo myös tulevaisuudessa jättää suoraselkäisesti ihmisten yksityisasiat rauhaan sekä kertoa johtajien pienimunaisuuden ja kusipäisyyden sijaan vain osavuosikatsausten tärkeimmät luvut. Seuraavalla kvartaalilla ne ovat 313 rekisterinumerona ja 2,8 tuumaa erektiossa.
”Emme missään nimessä kyseenalaista Olli-Pekka Kallasvuon johtajuutta, moraalia, järjenjuoksua tahi mieskuntoa. Samoin emme päivittele, kuinka helvetin ahneita ihmiset voivat olla. Mahdolliset bordellivisiitit, kavallukset, väkivaltarikokset ja tulevat veropetokset ovat myös Kallasvuon yksityisiä asioita, joita ei missään nimessä pidä yhdistää Suomen ylivoimaisesti suurimpaan yritykseen”, kertoo Lehden eettisen lautakunnan puheenjohtaja Averell Dalton.
Lehti lupaa myös hyväksyä Kallasvuon esittämän anteeksipyynnön, jonka välitti profeetta Jorma Ollila.
”Emme tietenkään epäile sitä, onko Kallasvuo oikeasti pyytänyt anteeksi, Jorma Ollilahan kertoi asioiden todellisen laidan. Ja jos emme voi uskoa Nokian korkeimpaan johtokaartiin, niin kehen sitten?” Dalton kysyy uutta matkapuhelintaan hypistellen.

10 vastausta aiheeseen “Lehti jatkaa vaikenemistaan Kallasvuon rikollisesta toiminnasta”

Äitis oli.
Niin, Kallasvuohan omien titeojeni mukaan **** ******* ** ***** ****** **** ja vielä ******.

Yyyhyyyhyyyhhyyyyyiyyyiyyyy – poikkeuslailla kuolemantuomio käyttöön ja saman tien hirteen, ei tuota oikein muuten voi sovittaa. Onpahan Jyväskylän kesän tilaisuuksiinkin pitkästä aikaa oikein kunnolla jeesusteltavaa. Mutta jos oikein nöyrtyy, niin säkkiin pukeutumalla, tuhkaa päälleen sirotellen ja Elorg Datan muinaisia tuoteluetteloita reessä raahaten 30 asteen pakkasella tehty pyhiinvaellusmatka Tampereen Lenin-museoon voi sovittaa tapauksen, jos lisäksi lupaa että hommaa ensi tilassa koko Nokian pois Suomesta niin ettei tämmöistä enää ikipäivänä pääse tapahtumaan. Niin ja saastaisia sekasikiöitä eli puolijohteita ei enää koskaan käytetä, pelkästään johteita ja eristeitä.

Kallasvuon rankaisemisesta syytteet kahdeksalle
Kolme päätoimittajaa ja viisi entistä toimitussihteeriä joutuvat vastaamaan syytteisiin ”nokialaisen-oikeudessa”. Syytteet koskevat Kallasvuon rankaisemista hänen tekemistään virheistä.
Päätoimittajat kertoivat Kallasvuon tuoneen maahan useita esineitä elokuussa 2004. Esineitä kutsuttiin ”kengiksi”, ”puvuksi”, ”antiikiksi” ja ”hopeaesineiksi”. Päätoimittajat kertoivat, että ”kengät” tai ”puvun” sai kannettavakseen silloin, kun osti ne tax-free -liikkeestä. Kallasvuo joutui kuljettamaan esineitä kahden tullin lävitse.
Nokia pyysi poliisia suorittamaan tapauksesta esitutkinnan. Se johti syyteharkintaan ja syytteisiin. Viisi silloista tullimiestä sekä joukko päätoimittajia saivat syytteet ensisijaisesti esimiesaseman väärinkäyttämisestä ja toissijaisesti maanpetoksesta. Tuomiokapituli piti toimenpiteitä riittävinä kokoomuslaisten oikeusturvan kannalta, eikä ryhtynyt itse heittelemään kiviä.

On se nyt saatana, jos Suomessa ei saa veroja kiertää! Miten helvetissä muka menestymme globalisoituvassa maailmassa, jos olemme rehellisiä itsellemme ja muille? Suomeen ei koskaan saada esimerkiksi Enronin kaltaista menestynyttä ja arvostettua suuryritystä, jos noudatamme lakia ja vältämme vilppiä!
Lait on tehty rikottavasti!
Köyhät kyykkyyn!
Saatanan kommarit!
Sauli on ihana!

Eikös ne nykyään valitse toimitusjohtajat Nokiassa hartioiden leveyden mukaan? Siis, että pitää olla leveämmät kuin Jorma-boylla, jottei lehdet pääse pilkkaamaan. Eihän sillä ole mitään väliä, onko ukko täysi rikollinen tai puhuuko se vieraita kieliä niin, että kukaan muu ei ymmärrä hölkäsen pöläystä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kuitunen: Ei vaan pysty

(EPO) Suomen hiihtomaajoukkueen jäsenen Virpi Kuitusen mukaan hän "ei vaan pysty hiihtämään 7,5 km + 7,5 km hiihtoa olympiakisoissa". "Iyyyhyyhyyyhyyy",...

Close