Kategoriat
Kulttuuri

Vihreiden johtoon Anni Sinnemäki vuodelta 1996

(TEL AVIV) Vihreiden puoluekokous on valinnut puolueen puheenjohtajaksi Anni Sinnemäen vuodelta 1996, juuri Ultra Bra -yhtyeen esikoispitkäsoiton ”Vapaaherran elämää” ilmestymisen jälkeen. ”Anni Sinnemäki vuodelta 1996 on erinomainen johtaja puolueelle. Sillä on se tosi hauska laulu minkä se on sanoittanut, siitä Ken Saro-Wiwasta ja sitten se että kahdeksanvuotiaana välttäisin laskeumaa”, summaa puoluekokousedustaja, joka haluaa pysytellä nimettömänä,…

Kategoriat
Kulttuuri Politiikka

Sinnemäki lupaa suojella Vanhasta kaikelta

(HELSINKI-VANTAA) Vihreiden puheenjohtaja, työministeri [search]Anni Sinnemäki[/search] uskoo hallituksen saavan puolueensa tuen. Hän itse ei näe tarvetta kyseenalaistaa hallituksen tai pääministeri [search term=”matti vanhanen”]Matti Vanhasen[/search] luottamusta keskiviikkoisessa luottamusäänestyksessä. ”Minä suojelen hallitusta kaikelta mitä ikinä keksitkin. Ei ole sellaista väärinkäytöstä, jota vihreiden eduskuntaryhmä ei katsoisi läpi sormien”, Sinnemäki summasi ”Paranoidin” sävelellä. Hän kuittasi pitämässään tiedotustilaisuudessa myös puolueen…

Kategoriat
Politiikka

Vihreät takinkääntöön "ettei taidot ruostu"

(POLITIIKKA TODELLAKIN) Vihreät äänestävät Portugali-pakettia vastaan, koska aikaisemmin olivat ehdottomasti sen puolesta. Puolueen puheenjohtaja [search]Anni Sinnemäki[/search] ilmoitti aiemmin tänään, että vihreät on ollut jo riittävän kauan tiettyä mieltä, joten nyt on aika muuttaa mielipidettä ilman selitystä 180 astetta. ”Ihan vaan ettei pääse taito ruostumaan. Emme voi lähteä siitä, että äänestäisimme jonkin asian puolesta ihan vain siksi, että olemme…

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Vihreät tekevät holokaustista kynnyskysymyksen

(HELSINKI) Vihreät ei suostu lähtemään hallitukseen, joka toteuttaa holokaustin tai muun kansanmurhan. Puolueen puheenjohtajan [search term=”Anni Sinnemäki”]Anni Sinnemäen[/search] mukaan asia on puolueelle ehdoton kynnyskysymys. ”Sellaiseen hallitukseen, joka on sitoutunut holokaustin toteuttamiseen, me emme lähde”, Sinnemäki kertoo. Varsinkaan silloin puolue ei lähde hallitukseen, jos holokaustin toteutus kirjataan hallitusohjelmaan. Jos hallitus kuitenkin päättää toteuttaa holokaustin, Sinnemäen mukaan…

Kategoriat
Kotimaa

Väreihin pohjautuvat, ei kovin vahvat puujalkasähkeet torstaille

Maa on valkoinen myös etelässä – Reserviläisjärjestöt ovat yhdessä Kokoomusnuorten Etelä-Suomen piirin kanssa  järjestäneet tänään useita ampumavälikohtauksia ja yhden muilutuksen Uudellamaalla. Tempauksella haluttiin tukea Renny Harlinin Mannerheim-elokuvan tuotantoa.  Vihreää näkyviin vasta keväällä – Sääprofeetta Anni Sinnemäki lupaa, että vihreää politiikkaa nähdään seuraavan kerran noin parin viikon ajan 3.4. – 17.4. Tämän jälkeen profeetta lupaa tulossa olevan jopa neljän vuoden tauon ennen seuraavaa vihreän pilkahdusta. Punaista…

Kategoriat
Kotimaa

Homoadoptio paljastui nollasummapeliksi

(AMATSOONIT) Eduskunnan pitkään pohtima samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus on paljastunut uusimmissa tutkimuksissa nollasummapeliksi. Lain toteutuessa homo- ja lesboparit kävisivät varastamassa lapsensa heteropareilta, sillä jokainen maailmaan heterosuhteessa syntynyt lapsi on haluttu, eikä heitä ikinä annettaisi adoptoitavaksi. Ainoa vaihtoehto on hiipiä salaa yön pimeydessä rakastavan heteroperheen kotiin ja napata käärö suoraan pinnasängystä. ”Tiesin! Tiesin että homojen adoptio-oikeus…

Kategoriat
Kotimaa

Helsinki pyrkii korvaamaan Vihreät puupelletillä vuoteen 2015 mennessä

(SINNEMÄKI) Helsinki pyrkii eroon Vihreistä kaupungin luottamustehtävissä ja viroissa. Viimeisistäkin Vihreistä on tarkoitus päästä eroon reilun neljän vuoden sisällä. Ensimmäisessä vaiheessa puupelletit on tarkoitus ottaa käyttöön Vihreiden rinnalla valtuustotyöskentelyssä jo ensi vuoden alusta alkaen. Pääministeri [search]Mari Kiviniemi[/search] kiirehti kritisoimaan rajusti Helsingin päätöstä pitäen sitä Suomen kestävän kehityksen vastaisena. Kiviniemen mukaan vaarana on, että edetessään valtiolliseen…

Kategoriat
Politiikka

Demarit raivostuivat omille kannoilleen

(MENNEISYYS) Sdpn emeritusfossiili [search]Eero Heinäluoma[/search] lyttäsi puolueensa poliittiset kannat puolueen kesäpiknikillä Hakaniemen torilla. ”Meidän kannoissa on kaikki näkemykset meidän kannoista pielessä. Meillä ei ole ensimmäistäkään asiaa oikein. En ole koskaan kuullut yhtään yhtä räikeästi ristiriitaisia kantoja yhdeltäkään muulta puolueelta”, Heinäluoma puhisi megafoniin. ”En minäkään ole ennen tämäntasoisiin kommentteihin sortunut”, hämmentyneen oloinen Heinäluoma sanoi seisovien aplodien…

Kategoriat
Politiikka

Vihreät: Ydinvoimapäätös on loogisesti ongelmaton

(PENRHYNDEUDRAETH) Vihreiden puheenjohtajan Anni Sinnemäen mukaan puolueella ei ole ”sisäisiä ristiriitoja” siitä, että hallitus myönsi luvat kahden uuden ydinvoimalan rakentamiselle. ”Täytyy muistaa, että jos kylän parturi ajaa niiden ja vain niiden parran, jotka eivät aja omaa partaansa, ajaako hän oman partansa? Sama pätee ydinvoimaan”, Sinnemäki havainnollistaa. Seuraavaksi puolue aikoo selvittää, täyttääkö poliittinen kompromissi uusiutuvan energian…

Kategoriat
Kotimaa

Berlusconi: Pääministeri ei voi yksin kantaa vastuuta

(SISILIA) Italian pääministeri Silvio Berlusconi ei aio erota, vaikka hänen syytesuojansa kaatui maan perustuslakituomioistuimessa. Berlusconilla on niskassaan useita korruptioepäilyjä, mutta omien sanojensa mukaan hän ei ole vastuussa vuosikymmenien aikana syntyneestä järjestelmästä. ”Esimerkiksi minulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että kymmeniä vuosia sitten on alkanut käytäntö, että ammttiyhdistysliike tukee työväenpuolueita ja esimerkiksi Elinkeinoelämän Keskusliitto säätiöidensä…