Kategoriat
Ulkomaat

Ruotsin poliisi on viimein selvittänyt Olof Palmen murhaajan ehkä kenties mahdollisesti kanske

Olof Palme

(SVEAGATAN) 34 vuoden odotuksen jälkeen Ruotsin pääministerin Olof Palmen murhatutkinta on saatu päätökseen. Pääsyyttäjä Krister Petersonin mukaan syyllinen on vihdoin ehkä kenties mahdollisesti varmistunut.

”Olemme lähes 80-prosenttisen varmoja siitä, että syyllinen on Skandia-miehenä tunnettu Stig Engström. Kanske. Häntä vastaan on kohtuullinen määrä ihan kivoja todisteita, jotka poliisi jätti hankkimatta vuonna 1986″, vain lievästi pälyilevä Peterson vakuuttaa.

Maailman suurimmaksi sukellusvenejahd…siis murhatutkinnaksi kutsuttu Palme-juttu on nyt siis viimein paketoitu ja ratkaistu. Ainakin noin suunnilleen.

”Ihan taatusti ehkä varmaankin on oikeahko mies vangittuna. Tai siis ei vangittuna, vaan haudattu 20 vuotta sitten ja kykenemätön puolustamaan itseään. Mutta oikeilla haminoilla ollaan”, vahvistaa tutkinnanjohtaja Hans Holmelander.

Peterson uskoo myös löytäneensä Olof Palmen murha-aseen, mutta oikeusteknisissä tutkimuksissa siihen ei saatu täyttä varmuutta. Rokokoo-tyylinen murha-ase löytyi Oxenstiernan suvun kokoelmista, ja sen kaarevalinjaiset muodot, sirot jalat sekä vaaleasävyinen verhoilu tarjoavat täydelliswn levähdyspaikan kiireisen päivän rutiineihin.

”Haluan myös korostaa, että Anders Tegnellillä ei ollut mitään tekemistä Olof Palmen kuoleman kanssa. Kyllä, Palme kuuluu vuonna 1927 syntyneenä riskiryhmään, jonka olisi syytäkin pelätä Tegnelliä, mutta tässä tapauksessa Ruotsin poliisi on säkert että aihetta epäilyksille ei ole. Ja mihin voit luottaa, jos et Ruotsin poliisiin?”, Holmelander linjaa jämerästi.


Kategoriat
Sähkeet

Olof Palmen murha-ase -sähkeet maanantaiksi

Victoria ja Daniel paljastivat kosintapaikan
Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja hänen kihlattunsa Daniel Westling esittelivät maanantaina lehdistölle paikan, jossa Daniel oli kosinut Victoriaa. Kosintapaikka sijaitsee Drottningholmin linnan lähellä sijaitsevalla niemellä, noin viisitoista metriä pohjoiskoilliseen Olof Palmen murha-aseesta.
Raoul Wallenbergin vanhempien kuolema oli itsemurha
Raoul Wallenbergin äidin ja isäpuolen kuolema on paljastunut itsemurhaksi. Wallenbergit ampuivat itsensä vuonna 1979 Olof Palmen murha-aseella. Ruotsin poliisi selvittää vielä Wallenbergien mahdollista osuutta Palmen murhaan seitsemän vuotta myöhemmin.
Lentokenttien turvamääräyksiä lievennetään
Lentomatkustajien käsimatkatavaroihin vuodesta 2006 lähtien kohdistetut turvamääräykset höllenevät vuonna 2010. Ensi vuonna koneeseen saa viedä aiempaan tapaan esimerkiksi viinipullon, shampoopullon tai Olof Palmen murha-aseen.

Kategoriat
Kotimaa

Valjakkala jäämässä kiinni – Ruotsin poliisi mukaan etsintöihin

(MISSÄ LIE) Kolmoismurhaaja Juha Valjakkalan kiinnijääminen on enää tuntien kysymys, sillä Haminan avovankilasta poistunut elinkautisvanki on etsintäkuulutettu myös Ruotsissa. Valjakkala, joka tunnetaan nykyisin Suomessa Nikita Joakim Fouganthinena ja Ruotsissa Olof Palmen murha-aseena, pyrki myös edellisen vankilapakonsa jälkeen länteen.
”Olemme keskittäneet etsintämme erääseen taalainmaalaiseen järveen, johon uskomme Valjakkalan piiloutuneen vuonna 1983”, toteaa rikoskomisario General Ettan.
Haminassa jatketaan paon yksityiskohtien selvittelyä. Lehden saamien tietojen mukaan Valjakkala olisi tatuoinut itseensä sekä huoneensa ikkunan että vankilaa ympäröivän 40-senttisen aidan pohjapiirrustukset.

Kategoriat
Ulkomaat

Palmen murha-ase ehkä löydetty

(TUKHOLMA) Ruotsin poliisi uskoo löytäneensä 20 vuoden etsintöjen jälkeen Ruotsin entisen pääministerin Olof Palmen murha-aseen. Tarkempia lausuntoja aiheesta ei kuitenkaan vielä anneta ennen teknisten tutkimusten tuloksia.
Lehden saamien tietojen mukaan poliisi uskoo murha-aseen olevan Adolf Fredrikin kirkon pihamaalta löydetty suuri graniittilaatta. Laattaan on kaiverrettu Palmen nimi sekä syntymä- ja kuolinpäivät, mikä herätti poliisin epäilykset.
Vaihtoehtoinen tutkintalinja selvittää myös mahdollisuutta, että murha-ase olisi örebrolaisen omakotitalon piharakennuksesta löytynyt moottorisaha.
Olof Palme ammuttiin Tukholman keskustassa 28. helmikuuta vuonna 1986.

Kategoriat
Ulkomaat

Ruotsin ydinvoimalan häiriön syy selvisi

(FORSMARK) Ruotsin ydinvoimaviranomaiset ovat selvittäneet hiljattain Forsmarkin ydinvoimalassa sattuneen käyttöhäiriön syyn. Häiriö aiheutti voimalan reaktorin hätäsulkemisen ja nopean piikin ympäristöpuolueen kannatukseen.
”Sähkölaitteisiin tulleen oikosulun aiheutti mitä suurimmalla varmuudella muuntajaan piilotettu pistooli, joka on pääministeri Olof Palmen murha-ase”, kertoi tarkastusvirasto SKI:n edustaja Hans Holmer (ei sukua).
Asiaa pidetään Ruotsissa jokseenkin häpeällisenä.

Kategoriat
Sähkeet

Sähkeitä keskiviikolta

Suomen raakakumin tuotanto loppuu? — Uudet EU-säädökset uhkaavat lopettaa raakakumin tuotannon Suomesta. Asiantuntijoiden mukaan raakakumin tuotanto näin pohjoisessa on ”ihan saatanan tyhmää, joten hyvä vaan.”
Blair ei syytä Blairia — Ison-Britannian pääministeri Tony Blairin tänään julkaisemassa raportissa todetaan, ettei Blair syyllistynyt virkavirheeseen liioitellessaan Irak-uhkaa. Blairin mukaan Blairia ei voida pitää vastuussa Blairin virheistä.
Uusia johtolankoja Olof Palmen murhatutkimuksessa — Ruotsin poliisin uuden tutkimuslinjan mukaan Palmen tappoi luoti, joka aiemmin osui useita kertoja USA:n presidentti John F. Kennedyyn aiheuttaen tämän kuoleman.