(BUNGABUNGA) Suomalainen sirkustaide elää uutta renessanssia. Asiantuntijoiden mukaan sirkustaiteilijoiden taso on nyt ehkä korkeimmalla tasollaan koskaan, minkä todistavat lukuisat viimeaikaiset läpimurrot ja niistä saadut kansainvälisetkin tunnustukset. Ei ihme, että koko Suomi on vahva ehdokas tämänvuotisen Montreux’n Kultaisen ruusun voittajaksi.
Kuluneelta keväältä hyvässä muistissa on klassista akrobatiaa täysin uusille urille kuljettanut hämmästyttävä sirkusperhe Perussuomalaiset, joka tunnetuimmassa show’ssaan tasapainottelee ennätyskorkealla trapetsilla seniiliyteen hiipuvan pienviljelijäaatteen ja fasismia kosiskelevan äärinationalismin välillä. Esitys on saanut runsaasti kiitosta myös ulkomailla oikeanvärisiltä kommentaattoreilta.
Lähes yhtä loisteliasta ryhmätyöskentelyä on esittänyt toinen tunnettu tivolisuku Kristillisdemokraatit, joka uusimmassa performanssissaan yhdistää lukemattomille vänkyröille väännellyn patavanhoillisen uskonnollisuuden näennäisen saumattomasti lääketieteeseen ja ujuttaa sen sitten aina hallitusohjelmaan asti.
Omalla tavallaan uniikki on myös pitkästä aikaa valokeilaan palannut veteraaniviihdyttäjä Vasemmistoliitto, joka shokeeraa yleisöä sahaamalla katki oman jalkansa.
Nämä tähtiryhmät ovat liki kokonaan ajaneet varjoon vanhat menestyjät, kuten lukemattomilla valeasuillaan ja klovnihahmoillaan ihastuttaneet Sosiaalidemokraatit sekä ihmiskehon rajoja uhmaaviin asentoihin taipuneet Vihreät.
Yksilötkin esiin
Vaikka erityisesti sirkusryhmät ovat kunnostautuneet, ei pidä unohtaa yksittäisten taiteilijoiden saavutuksia. Perinteisten taikureiden terävimpään kaartiin on nopeasti kohonnut silmänkääntäjä Freddy van Wonterghem, joka kykenee vetämään silinterihatusta kasan paskaa ja maagisella eleellä saa uskomattoman monet lapsenmieliset luulemaan, että kyseessä onkin vakava yhteiskunnallinen kannanotto. Hänen aisaparinaan toimii usein Suomen ja ehkä koko Pohjois-Euroopan henkisesti pienin ihminen Olli Immonen.
Imitaattorien kärkikastia taas edustaa naispuolinen nouseva kyky Elisa Siekkinen, joka pystyy täysin virheettömästi kuulostamaan ääliöltä.
(PARTASEN KUKKO) Ruotsin kuningashuone on ilmoittanut, että prinssi Danielin lisäksi myös kuningas Kaarle XVI Kustaa aikoo tulla Kuopion seudulla.
“Kungen har sanonut, että hän aikoo tulla Kuopiossa monta kertta”, hovin tiedottaja Dålig Träben kertoi. “Carl Gustaf tulla Kuopiossa Onnelassa, Puikkarissa också Rauhalahdessa. Flera gånger, mnjå. Kanske höyrylaivalla myös, det är kuulemma mycket exotiskt”, Träben sanoi.
Lehden saamien tietojen mukaan on mahdollista, että matka menee reisille, jolloin se jouduttaisiin keskeyttämään ennen Kuopiossa saavutettavaa huipentumista.
(!) Neuvottelut hallituksen muodostamiseksi Suomeen jatkuvat maanantaina. Neuvotteluja vetävän Jyrki Kataisen (kok.) mukaan maanantain keskeinen haaste on löytää puolueilta periaatteita unohdettavaksi. Keskeisessä osassa tässä on Vasemmistoliitto, kertoo Katainen.
“Itse toivon, että löydämme Vasemmistoliitolta piankin periaatteen. Sen eteen on tehty paljon työtä, mutta varmasti paljon täytyy myös vielä tehdä”, kiireinen Katainen kommentoi sunnuntaina.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ihmettelee Kataisen näkemystä. Hänen mukaansa Vasemmistoliitolle ei koskaan ole ollut ongelma löytää helposti unohtuvia periaatteita.
“Ennen vaaleja esitimme useitakin periaatteita, jotka voitaisiin unohtaa aivan milloin tahansa. Pidän Kataisen puheita enemmän neuvottelutaktiikkana,” Arhinmäki korostaa. Hän pitää keskeisenä esimerkkinä Vasemmistoliiton periaatteellisuuden tasosta yleensäkin halukkuutta mennä kokoomusvetoiseen hallitukseen.
(TEL AVIV) Vihreiden puoluekokous on valinnut puolueen puheenjohtajaksi Anni Sinnemäen vuodelta 1996, juuri Ultra Bra -yhtyeen esikoispitkäsoiton “Vapaaherran elämää” ilmestymisen jälkeen.
“Anni Sinnemäki vuodelta 1996 on erinomainen johtaja puolueelle. Sillä on se tosi hauska laulu minkä se on sanoittanut, siitä Ken Saro-Wiwasta ja sitten se että kahdeksanvuotiaana välttäisin laskeumaa“, summaa puoluekokousedustaja, joka haluaa pysytellä nimettömänä, mikä on ihan ymmärrettävää.
Vihreiden uusi puheenjohtaja ratkaistiin jäsenäänestyksellä, johon kaikki puolueen jäsenet saivat osallistua. Virallisen päätöksen teki kuitenkin puoluekokous. Puheenjohtajakisassa pärjäsivät hyvin myös Anni Sinnemäki vuodelta 1997, Anni Sinnemäki vuodelta 1999 sekä Ville Niinistö optimistien mielikuvituksessa.
(FORRESTER CREATIONS) Suositussa Hallitusneuvottelut-saippuasarjassa tapahtui taas jännittävä juonenkäänne, kun laboratoriotesteissä osoittautui, että Jyrki ei olekaan Timon poika. Tieto tulehdutti miesten jo entuudestaan arat välit. Timo etsi tukea muulta suvulta, mutta tuesta evättynä hän katosi metsään. Suunnitelmia sukukokouksen järjestämisestä jouduttiin jälleen lykkäämään ja koko suku ajautui entistä syvemmälle kaaokseen.
Juonenkäänteiltä ei ole säästytty hiljattain muutoinkaan. Jutan viime viikolla hylkäämä Jyrki nimittäin kosi Maria. Marin ja Jyrkin edellinen liitto päättyi Marin kyyneliin. Jyrkiin siitäedes jäätävästi suhtautunut Mari yllätti kuitenkin koko suvun rempsahtamalla kosiosta auliisti Jyrkin syliin. Ilo oli tosin ennenaikaista, sillä pikainen hääviritelmä keskeytyi draamattisesti, kun Jutalle suosiollisen Annin haamu ilmestyi H-hetkellä vihkiparin väliin alttarille ja kielsi Jyrkiä ryhtymästä enää moiseen epäpyhään liittoon.
Kaikki toivo sovittelevan sukukokouksen järjestämiseksi ei kuitenkaan ole menetetty. Jutta, joka katosi järjettömän pikkuriidan jälkeen ja jota ehdittiin luulla jo kuolleeksi, löytyikin marokkolaisen prinssi Paavon huomasta hourailemasta.
Tulevien juonenkäänteiden veikkauksessa suosittuja ovat muun muassa se, että Jutta ja Paavo paljastuvat samaksi henkilöksi; se, että Päivi ja Stefan, joita ei moneen jaksoon ole näkynyt missään, möivät sielunsa sukukokouspaikasta; sekä se, että Teuvo on oikeasti käsinukke.
Saippuasarja on Suomen suosituin, ja sitä värittävät epävakaat henkilöhahmot, hahmojen yllä leijuva Kekkosen henki sekä harvinaisen pitkät ja tiheään lähetetyt mainoskatkot.
Erilainen vastajytkynuori Odottakaa vaan, kunhan tämä vastajytkyn moottori pääsee käyntiin: Kyllä lue kommentti…
Stew Lee Aku Ankka pettynyt vaalitulokseen (ALE PUB) Ehdokkaista kokenein, merimies Aku lue kommentti…
Vaalitaktikko Että jatkoon pääsee vain kaksi eniten saanutta? Aika epistä, ei kai tää lue kommentti…