(KUU) Suomalaisen työelämän juustoissa on saavutettu katto, ilmoittaa ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen. Hänen mukaansa työläiset ovat puristaneet itsestään esiin juustoja, joillaisista ei esimerkiksi Keski-Euroopassa kehdattaisi edes puhua.
“Eteläranta kympistä propagoidaan, että kilpailukyvyn säilyttäminen vaatii yhä mittavampia juustoja. Täytyy kuitenkin muistaa, että nämä juustot revitään aina työntekijän selkänahasta”, Ihalainen linjaa.
Tulevissa eduskuntavaaleissa juustot noussevat keskeiseksi teemaksi. Elinkeinoelämän keskusliitto on jo ilmoittanut, että nykyisillä juustoilla suomalaisille yrityksille ei riitä markkinoita kasvavilla kansainvälisillä markkinoilla.
“Työnantajat ovat tulleet vastaan mahdollisimman paljon. Juustoja on jo höylätty kädet rakoilla, eikä enempään kerta kaikkiaan pystytä”, toteaa Leif Wager-Nääs.
(HELSINKI) Ääni- ja kuvatallennetuottajien keskusjärjestö ÄKT jakaa perinteiset Emma-palkinnot maaliskuussa sopivimmiksi katsomilleen markkinointikohteille. Nyt julkistetuissa ehdokkaissa erityistä huomiota herättivät vuoden lastenlevy-Emmasta kilpailevat tuotteet. Ehdolle on asetettu sekä Smurffit, The Ratzz että Pikku-Orava, jotka kaikki kierrättävät samaa ideaa vailla omia sävellyksiä, ideoita ja häpyä. ÄKT kuitenkin pitää valintojaan hyvinkin monipuolisina.
“Onko siinä muka yhtään levyä samalta levy-yhtiöltä? Ei ole niin, joten monipuolisuus on taattu”, puolustautuu ÄKT:n toiminnanjohtaja Arto Ei-yhtään-ison-firman-huora.
Emma-palkinnot jaetaan nyt 21. kerran ja niiden merkitys on edelleenkin hyvin lähellä nollaa.
(JYVÄSKYLÄ) Jyväskylän kaupunginhallitus tarjoaa 200 000 euron erorahan kaikille Perloksen irtisanottaville työntekijöille. Summa on sama, jonka kaupunginhallitus päätti maksaa entiselle kaupunginjohtajalle Pekka Kettuselle, vaikka päätöksen lainvoimaisuus oli hyvinkin kyseenalainen.
“Jos sille ketkulle mulkulle maksetaan, niin vaikka se pahalta tuntuu, niin on se vähintään kohtuullista maksaa myös joillekin oikeasti rahaa tarvitsevillekin. Ja tarvitsevilla en siis tarkoita ainakaan lähikirjastoja”, Henna Virkkunen laskeskelee.
Matkapuhelimen paskoja muoviosia valmistava Perlos vaatii jatkossa Kiinan-tehtaidensa työntekijöiltä sitoutumista yhden lapsen politiikkaan, ehdotonta uskollisuutta kommunistipuolueelle, ammattiyhdistysliikkeestä kieltäytymistä ja melkoisen heppoisia työturvallisuusoloja.
“Työelämän joustoja”, yhtiön johdosta kommentoitiin.
(HELSINKI) Matkapuhelimen paskoja muoviosia valmistavan Perloksen ilmoitus noin 1200 työntekijän irtisanomisesta ei merkittävästi heilutellut yhtiön pörssikurssia. Maanantain päätteeksi kurssi hieman vahvistui, mutta tiistaina kurssi jo heilui ja kääntyi iltapäivällä hienoiseen laskuun.
Usein merkittävät saneeraukset nostavat yhtiöiden pörssikursseja reippaastikin. Perloksen kohdalla asiaan vaikutti kuitenkin tieto siitä, että arviot liikevaihdon ja tuloksen kehityksestä sekä blaablaablaa blaa-bla-bla-bla-blaa blaablaablaa ensimmäisen neljänneksen osalta. Perloksen markkina-asema sen sijaan ngggh ngggggggggh nggggggh nnghh öö-ö—öö taiwanilaisen Foxconnin omistukseen.
Toistaiseksi ei
Irtisanomiset eivät ole merkittävästi vaikuttaneet myöskään Perloksen toimitusjohtajan Matti Virtasen henkilökohtaiseen kurssiin. Lehden saamien tietojen mukaan Virtasen erektio oli viime yönäkin “normaalin vahvuinen”, joskaan ei “mitenkään erityisen kummallinen”.
Usein merkittävät saneeraukset nostavat pörssiyhtiöiden johtajien henkilökohtaisia kursseja reippaastikin. Esimerkiksi viime keväänä noin 3600 ihmistä irtisanonut metsäyhtiö UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on isojen poikien saunaillassa kertonut “tikanneensa keväästä asti kuin mieletön”.
(KONTIOLAHTI/JOENSUU) Matkapuhelimen paskoja muoviosia valmistava Perlos ilmoitti maanantaina käynnistävänsä mittavan tulosparannusohjelman, jonka osana se teloitti 1200 työntekijäänsä. Silminnäkijäkertomusten mukaan pääluottamusmies Pentti Hartikaisen pää irtosi hirtettäessä.
“Se oli Jumalan teko”, kommentoi toimitusjohtaja Matti Virtanen tapahtunutta.
“Yksilön arvostus, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat toimintamme perusta. Tuemme henkilöstöä itsensä kehittämisessä, kansainvälistymisessä ja työtaitojensa monipuolistamisessa”, toimitusjohtaja siteerasi yrityksensä arvoja.
Folio-Olio Vaadin lisää vihapuheaikaa lue kommentti…
Johan Eihän Minun äänestyslippuihini on aina ilmestynyt kirkkoveneen kuva kuin lue kommentti…
ABB Demarinuoria ei ole pian yhtään, kunhan minut vapautetaan ja nimitetään lue kommentti…