Kategoriat
Kulttuuri

Hallitukselta lisätalousarvio

(HELSINKI) Suomen hallitus on luvannut tehdä varsinaisen talousarvion lisäksi lisätalousarvion. Alkuperäinen talousarvio myytiin loppuun ennätysajassa.
Koska budjettia oli myös tarjolla vain rajoitetusti, pääsivät sen ääreen vain innokkaimmat fanit. Lisätalousarviossa hallitus muun muassa korottaa arviota osinkotuloista 550 miljoonalla eurolla.

4 vastausta aiheeseen “Hallitukselta lisätalousarvio”

Onko se talousarvio joku maksullinen julkaisu jota myydään esimerkiksi finanssialalla toimiville ihmisille? Entä sitten lisätalousarvio, onko esimerkiksi huomattu että jostain talouselämän sektorista arvion tekeminen oli unohdettu, tai oli kehittynyt joku ihan uusi talouselämän osa-alue josta ehdottomasti piti antaa arvio. Minkälainen syys-seuraussuhde sitten talousarviolla ja budjetilla on (kumpi on muna ja kumpi kana)?

Nimim. mukahauskaa taloudesta: jokainen talousarvio on laulun arvoinen, sen tiesi jo Veikko Lavi vuonna 1976.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Uutisoinnissa tapahtunut eräitäkin virheitä

(TOIMITUS) Lehden viime aikojen uutisiin on päässyt livahtamaan muutamia virheitä ja epätarkkuuksia. Toimitus pahoittelee mahdollisesti syntynyttä pahaa mieltä ja väärää...

Close