(JUANKOSKI) Uumoilut porvaripuolueiden yhteisestä presidenttiehdokkaasta saivat lopullisen vahvistuksensa torstaina, kun kokoomuksen Sauli Niinistö ilmoitti pyrkivänsä maan ykköspaikalle. Keskusta ja kokoomus lähtevät täten seuraaviin vaaleihin yhteisen ehdokkaan, Matti Vanhasen (kesk.) ja Niinistön turvin. ”Yhteispelillä se sujuu. Uskomme, että tällaisen tiiviin yhteistyön turvin kykenemme lyömään Tarja Halosen, mikäli hän ehdolle edes uskaltautuu näin yhtenäisen rintaman edessä”, kommentoi…
Haku: “matti vanhanen”
Löysimme 125 hakutulosta.
(HELSINKI) Pääministeri Matti Vanhanen ehdottaa, että Suomessa olevat pakolaiset ja työttömät karkotettaisiin Suomesta. Ajatukseensa vauhtia Vanhanen sai, kun Saksan sisäministeri Otto Schily kysyi EU-maiden mahdollisuutta perustaa yhteisiä pakolaisten kokoamiskeskuksia Pohjois-Afrikan maihin. Vanhasen mielestä ideaa pitäisi soveltaa myös joutilaisiin suomalaisiin. Aikaisemmin Vanhasen hallitus on ehdottanut työttömien määrän alentamista metsästämällä. ”Mutta kun ei niitä lopulta saatukaan ampua…
(NURMIJÄRVI) Suomen hallitus suunnittelee eduskunnan kutsumista erityisistuntoon heinäkuun lopussa uuden lisäbudjetin käsittelyä varten. Budjetissa hallitus esittää lisämäärärahoja mm. subbarin hankkimiseksi pääministeri Matti Vanhasen BMW-edustusautoon. ”Hiukka nihkeää heittää kyläbiittiä, kun ei subbi jumputa, perkele”, perusteli Vanhanen budjettiesitystään. Vanhasen mukaan hän jää äänenpaineissa selkeästi kakkoseksi ”Hatanpään poikien” DX-Corollalle ja ”Arskan” Taunukselle, kun Nurmijärven Siwan pihalla testataan tehoja.…
Pääministeri Matti Vanhaselle tänä keväänä hankittu uusi edustusauto on ministerin itsensä mukaan ”ihan vitun tykki peli!” Lähteiden mukaan Vanhanen pitää uudesta autostaan niin paljon, että hän jopa ajaa sitä itse. Pääministerinä hänellä olisi käytettävissään myös oma kuljettaja. Pääministerin käyttöön hankittu 7-sarjan BMW on erikoisvarusteltu malli, jonka turvallisuus on varmistettu panssaroinnein. Auton hinnaksi kerrotaan noin 500…
Miguel Virkkunen Carvalho (MLK) Hallitus lupaa, että kovien julkisten palveluiden leikkausten ja palkanalennusten vastapainoksi kuluvalla vaalikaudella pyritään varmistamaan, että jatkossa jokainen suomalainen pystyy halutessaan ostamaan oman kaavapoikkeuksen. Myös kokonaisten asema-, yleis- ja jopa maakuntakaavojen ostamista pyritään tekemään halvemmaksi ja yksinkertaisemmaksi tavallisellekin kansalaiselle. Kaavapäätösten ostamista helpotetaan Matti Vanhasen (kesk.) johtaman asuntopoliittisen työryhmän valmistelemien hallitusohjelma-kirjausten perusteella byrokratiaa…
(EU) Eduskunta on keskustellut koko päivän Perussuomalaisten ja Vasenryhmän tekemästä välikysymyksestä Euron kriisistä, Espanjan pankkien pääomittamisesta ja siitä, tietääkö kukaan, mistä koko jutussa on kysymys. Hallituspuolueet hyökkäsivät keskustelussa vahvasti oppositiota vastaan. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) korosti, ettei ainakaan hänellä ole mitään käsitystä siitä, auttaisiko muiden Eu-maiden tuki Espanjan pankeille pitkässä juoksussa yhtään mitään. ”Tiedätsää?”, Urpilainen tiedusteli…
Thomas Hawk Vuotuiseen poliittisen runouden kisaan saapui taas vastauksia ihan perkeleesti. Ylivoimaiseksi voittajaksi puolueeton raati valitsi Jussin Helsingistä. Jussin runo ”Tiedote 11.6.2012” oli raadin mukaan erityisen ansiokas käyttämiensä lukuisien pastissien ansiosta. Erityisen hauska oli [search term=”Matti Vanhanen”]Matti Vanhasen[/search] ajattomasta runoudesta lainattu rakenne, jossa itseä ei koskaan voida kritisoida, koska se on aina joko liian varhaista…
(HOTEL DE BILDERBERG) Pääministeri [search term=”Jyrki Katainen”]Jyrki Kataisen[/search] (kok) lobotomialeikkaus on onnistunut. Leikkauksesta toipuva Katainen nähtiin tänään maanantaina kokoomuksen eduskuntaryhmän juhlatilaisuudessa. Tilaisuuden vieraiden mukaan hän vaikutti silminnähden hyvinvoivalta. Lääketieteen asiantuntijan, tohtori Henry Jekyllin mukaan Kataisen virnistelyä muistuttavat ilmeet johtuvat siitä, että tikit kiristävät vielä hänen kasvojensa ihoa. Kataisen lobotomialeikkauksesta päätettiin niin sanotussa Bilderberg-kokouksessa Ateenassa vuonna…
(JONE’S) Ex-pääministeri [search]Paavo Lipponen[/search] on aloittanut uuden uran muusikkona. Lipponen esitteli uudistuneen repertuaarinsa tänään MTV3:n uutisille. Ensisinglenä kuullaan unohtumaton tulkinta Metallican tunnetuksi tekemästä So What -kappaleesta. ”Tosin kuten jokainen connoisseur tietää, kyseessä on alkujaan englantilaisen Anti Nowhere Leaguen kappale”, hyväntuulinen Lipponen kommentoi. Alan asiantuntijoiden arvioiden mukaan seuraavaksi Lipponen todennäköisesti levyttää cover-version joko Shitter Limitedin Vittu…
Vanhasjuttu paisuu kohtuuttomaksi, kirjoittaa sidosryhmäjulkaisu Keskisuomalainen (13.10.). Lehti kysyy, onko [search term=”Matti Vanhanen”]Matti Vanhasen[/search] ilmeinen jääviys Raha-automaattiyhdistyksen tukia jakaessa ollut ”demokratian systeemivirhe”. Keskisuomalainen näkee ratkaisuna jääviyssäännösten höllentämisen. Lehti päättelee, että vain suoran henkilökohtaisen edun saaminen tulisi jääviydellä estää. Lehti myös moittii oikeuskanslerin roolia tapauksessa. ”Eikö oikeuskanslerin tehtävä olisi ollut informoida ministereitä RAY:n avustusten jakoon liittyvistä…