Kategoriat
Kotimaa

Vanhanen: Työttömät ja pakolaiset samalle saarelle

(HELSINKI) Pääministeri Matti Vanhanen ehdottaa, että Suomessa olevat pakolaiset ja työttömät karkotettaisiin Suomesta. Ajatukseensa vauhtia Vanhanen sai, kun Saksan sisäministeri Otto Schily kysyi EU-maiden mahdollisuutta perustaa yhteisiä pakolaisten kokoamiskeskuksia Pohjois-Afrikan maihin.
Vanhasen mielestä ideaa pitäisi soveltaa myös joutilaisiin suomalaisiin. Aikaisemmin Vanhasen hallitus on ehdottanut työttömien määrän alentamista metsästämällä.
”Mutta kun ei niitä lopulta saatukaan ampua niin paljoa kuin alun perin oli tarkoitus. Joku ihmisoikeusjuttu tai jotakin”, Vanhanen kommentoi uutta linjaustaan.
”Saisivat siellä bugubugu-heimolaisten kanssa sitten päivät pitkä katsella, miten heinä kasvaa.”
Eri hallituspuolueet eivät ole ottaneet kantaa Vanhasen lausuntoon. Oppositiopuolueista Vihreä liitto on aikoo asettaa välikysymyksen hallitukselle siitä, miten joutilaitten suomalaisten siirto rasittaa Suomen talouden kasvuedellytyksiä.
”Kun tämähän ymmärtääkseni tarkoittaa sitä, että hallitus siirtyy myös lämpimimpiin paikkoihin”, Vihreän liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara myhäilee, ja oikaisee vielä Lehden toimittajaa, ettei kyse ole helvetistä. Vielä.

Read previous post:
Lehti 60 vuotta sitten: Pariisi antautui taas

RANSKALAISTEN URHEA TAISTELU KESTI TÄLLÄ KERTAA PUOLEENPÄIVÄÄN (PARIISI, Lehden kirj.vaiht.) Ranskan ahdinko toisen maailmansodan tiimellyksessä sai jatkoa tällä viikolla, kun...

Close