Kategoriat
Kotimaa

Eduskunnassa väiteltiin siitä, tietääkö kukaan, mitä seurauksia Espanjan tukemisella tai tukematta jättämisellä olisi tai ei olisi

(EU) Eduskunta on keskustellut koko päivän Perussuomalaisten ja Vasenryhmän tekemästä välikysymyksestä Euron kriisistä, Espanjan pankkien pääomittamisesta ja siitä, tietääkö kukaan, mistä koko jutussa on kysymys.
Hallituspuolueet hyökkäsivät keskustelussa vahvasti oppositiota vastaan. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) korosti, ettei ainakaan hänellä ole mitään käsitystä siitä, auttaisiko muiden Eu-maiden tuki Espanjan pankeille pitkässä juoksussa yhtään mitään.
”Tiedätsää?”, Urpilainen tiedusteli pääministeri Jyrki Kataiselta (kok.). Tämä oli vastauksissaan määrätietoinen:
”E. En kyllä tiiä”, Katainen muistutti.
Oppositio ilmoitti puolestaan hyvin yksimielisesti olevansa ”täysin ulkona” niiden tai näiden toimenpiteiden mahdollisista seurauksista. Keskustan Mauri Pekkarinen korosti useaan otteeseen, ettei keskustalla ole ”vähäisintäkään aavistusta” siitä, mitä tapahtuisi, jos Suomi ei osallistuisi pankkien tukemiseen. Tai jos osallistuisi. Suurimman oppositiopuolueen Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini korosti olevansa niin ulkona, että hän voisi yhtä hyvin olla keskustelemassa baaripiikeistä ja täytetyistä pingviineistä.
Paikalla oli myös muiden hallituspuolueiden edustajia. Se Niinistö ainakin ja mikä se yksi potkupalloilija nyt oli… Arhinmäki. Keskustelussa käytettiin muun muassa termejä EVM, vastikkeellisuus ja Matti Vanhanen.
 

2 vastausta aiheeseen “Eduskunnassa väiteltiin siitä, tietääkö kukaan, mitä seurauksia Espanjan tukemisella tai tukematta jättämisellä olisi tai ei olisi”

No minä tiedän. Espanjan pankkien tukitarve johtuu EU:n kiristyneestä pääomavaatimuksesta pankeille. Tähän asti pankit eivät ole voineet realisoida lainojen vakuutena olevia kiinteistöjä alennettuun hintaan, koska vakuusarvo on osa pankkien pääomaa. Jos nyt pankit saavat tarpeeksi lisää pääomaa (100 mrd tai 400 mrd €), kiinteistöjä voidaan ruveta realisoimaan ja Espanjan valtio saa niskoilleen arvonlaskun verran velkaa. Pankit tietenkin toivovat että EU pääomittaisi suoraan niitä, että arvonlasku tulisi euromaiden veronmaksajien niskoille.
Seuraavaksi Italiassa halutaan sama juttu, sen jälkeen Itävallassa jonka pankit ovat yrittäneet valloittaa Kaakkois-Euroopan markkinoita. Ei sielläkään valuuttojen arvo voi loputtomasti laskea, jossain vaiheessa Itävallan pankit joutuvat realisoimaan luottotappionsa tai siirtämään ne euromaiden veronmaksajien niskoille.
Jos tähänkin löytyy rahaa, ja siinä sivussa Irlannille ja Portugalille pikku paketti ja Kreikalla pari isoa, niin sitten kriisi alkaa olla ohi ja lähinnä saksalaiset veronmaksajat ovat vastuussa jättimäisestä velasta. Britit seuraavat tilannetta koko ajan sivusta, ja Cityn pankkiirit hykertelevät.

Ehdotan että kasvatetaan vakuusrahaston koko kymmeneen Griljoonaan. Rauhoittuisi markkinat sen verran, että saisi edes pitää kesälomat rauhassa.
Elokuussa sit taas uusi potti, kun voidaan laittaa lomarahat haisemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *