(GOLGATA) Väsyneen näköinen [search]Jeesus Kristus[/search] raahautuu avaamaan oven. Kello on vasta 7 perjantaiaamuna, mutta vapahtaja on ollut hereillä jo hyvän tovin. Syvän siniset silmäpussit näyttävät vallanneen puolet ihmisen pojan kasvoista.
”Lapset heräsi vähän ennen viittä, joten niille piti saada sapuskat naamariin ja etsiä joku dvd pyörimään”, hän haukottelee.
Jeesus arvelee, että päivästä on tulossa poikkeuksellisen pitkä. Viikonloppu huipentuu juhla-ateriaan anoppilassa sunnuntaina, mutta sitä ennen on vielä paljon järjesteltävää. Ensin on sovitettava eilisen synnit.
”Maria [Magdalena] kysyi aamulla, muistinko käydä kaupassa ja enhän minä ollut muistanut. Jääkaappi ammottaa tyhjänä jo ties miten monetta päivää, joten on pakko valjastaa aasi ja ratsastaa Asematunnelin Alepaan. Viinit taitaa jäädä tänä vuonna juomatta, kun Alkot ei ole auki”, Jeesus harmittelee.
Illalla pitäisi ehtiä kotiaskareiden lisäksi hoitaa myös työjuttuja. Yksinyrittäjä ei erota pyhäpäivää arjesta eikä kellonajallakaan ole väliä, jos hommat on hoidettava, Jeesus huokaa. Edellisetkin urakat ovat laskuttamatta, mutta uutta keikkaa pukkaa.
”Olin sopinut Isän kanssa, että hoidan parit ihmeet, mutta jotenkin aamulla jäivät tekemättä. Niin sitten äsken tajusin, että olinkin roikkunut vaan Facebookissa monta tuntia”, hän sanoo.
”Rankkaa on, mutta ei tässä sentään ristillä roikuta”, Jeesus Kristus hymähtää.
(TAULA-MATTI) Perussuomalainen on sellainen, joka vastaa eri kysymykseen,
kysyy kun on jo vastattu, eikä vastaa kun kysytään että onko sulla mitään perusteluja
sellainen, joka eksyy asiasta, huutaa netissä, huutaa ihan vitusti
ja toisella palstalla huutaa toinen samanlainen:
eikä mistään saa mitään tolkkua.
Tuolta tulee perussuomalainen ja öyhöttää, on tässä ja öyhöttää,
tuonne menee ja öyhöttää, on kuin marttyyri ja öyhöttää
kun kysytään että onko sulla mitään perusteluja.
Sellaisella perussuomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on perussuomalainen.
Eikä perussuomalaista erota perussuomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi suhtautuminen energiapolitiikkaan, aluepolitiikkaan, ulkopolitiikkaan, kielipolitiikkaan, sisäpolitiikkaan, kuntapolitiikkaan, maatalouspolitiikkaan, kulttuuripolitiikkaan, puolustuspolitiikkaan, talouspolitiikkaan, ympäristöpolitiikkaan ja sekä

(SCRIPTA) Sunnuntaisten vaalien jälkeen eduskuntaan nousee ensimmäistä kertaa kokonaan maahanmuuttajataustainen kansanedustaja. Perussuomalaisten [search term=”Jussi Halla-aho”]Jussi Halla-ahon[/search] taustaan ei kuulu mitään muuta kuin maahanmuuton kauhuista vaahtoaminen. Ammatiltaan hän on korkeakoulutettu kirkkoslaavin kääntäjä.
Yltiöpatrioottisuudella ja erilaisia vähemmistöjä koskevilla ennakkoluuloilla on ratsastettu monesti ennenkin, mutta ensimmäistä kertaa eduskuntaan valittiin nyt ehdokas täysin ilman mitään muuta ansiota. Esimerkiksi pitkälti maahanmuuton vastustajana profiloituneella [search term=”Tony Halme”]Tony Halmeella[/search] oli myös hyvä perse. Eduskunnassa on kuitenkin jo aiemmin ollut mustaihoinen homoseksuaali, [search]Kari Häkämies[/search].

Kategoriat
Punavuori uhkaa irtautua Suomesta
(FANNY) Punavuori ei aio tunnustaa sunnuntaisten eduskuntavaalien tulosta, uhataan Helsingin kaupunginosan pakolaishallituksen julkaisemalla videonauhalla. Perussuomalaisten rynnistys vaaleissa sai monet kaupunginosan ironisella tavalla muodikkaat ironikot reagoimaan ironisesti. Nopeasti perustettu hallitus vannoo nauhalla kuuntelevansa paskaa syntikkateknoa.
Punavuori on saanut kannatusta eri puolilta kaupunkia ja maata, tai ainakin eri puolilta Facebookia. Sosiaalisessa mediassa on perustettu useita nokkelan ironisia ryhmiä, joissa halutaan muuttaa Suomesta. Punavuoren pakolaishallitus kannustaa kaikkia ryhtymään tähän äkkiä, ennen kuin elämässä tulee ensimmäistä kertaa vastaan joku ihan oikea vastoinkäyminen.

(HELSINKI) Irakin entinen puolustusministeri, nykyinen Helsingin Jalkapalloklubin tiedottaja Muhammad Saeed al-Sahhaf kiistää jyrkästi huhut [search term=”Jari Litmanen”]Jari Litmasen[/search] paluusta HJK:n väreihin tulevalla Veikkausliiga-kaudella.
Huhut Litmasen siirrosta hallitsevan Suomen mestarin riveihin kiihtyivät, kun Litmanen liittyi joukkueen harjoituskokoonpanoon maaliskuun alussa. 40-vuotias jalkapallolegenda on iskenyt pelaamissaan harjoitusotteluissa jo kaksi maalia.
”Tällaisia keskusteluja ei ole käyty eikä Litmasen kanssa ole sopimusta. Sopimusta ei koskaan tulekaan. Taistelemme viimeiseen asti ja me murskaamme rautaisella tahdolla kaikki yritykset allekirjoittaa sopimus seuran ja pelaajan välille”, al-Sahhaf kommentoi Al Jazeera -uutiskanavalle.
Helsinkiläisseuran harjoitusten jälkeen Saharan kentän edustalla puhunut al-Sahhafi korosti, että seura noudattaa jo Irakin sodassa sekä Paulus Roihan siirtoa edeltäneessä mediapelissä hyväksi havaittua tiedotusstrategiaa, jossa kaikkien yleisesti tiedossa oleva fakta kiistetään kuin maapallon pyöreä muoto keskiajalla.
(Jutun kansalaistoimitti [search term=”kansalaistoimitti Urheilu Toimittaja”]Urheilu Toimittaja[/search].)

Lehden vaalinuste jälperkle
Lehdeb vaalirnjuste vitull päähän. No nut on ollut vaaliae ja kamnttaa volä muistaa etä lehti jatkaa vielä aamuun astin
Kategoriat
Lehden vaalienuste illan mittaan tässä
Lehden caalienuste illan mittaan tässä antaa odottaa lopettoman jämnittävää vaalitaistelua. Raid ottaa ihan kohta hammarin kanssa yhteen ja kesä, suomen kesä sieltä npidee. Kannattaa kuitenkin virlä muostaa, että oliko ne jotkut vaalit mitä oli tlossa ja minä kyllä äänestän tädsä vielä niin perkele.
Kategoriat
Kansa äänesti väärin
(ELPUEBLOUNIDO) Kun äänistä on laskettu noin puolet näyttää ilmeiseltä, että kansa on äänestänyt perinpohjaisen väärin. Useita huonoja ehdokkaita on pääsemässä läpi ja moni hyvä tyyppi on tippumassa eduskunnasta, sanovat kaikki Lehden haastattelemat asiantuntijat.
”Mitä vittua? Jengi äänestää aivan väärin perustein aivan vääriä henkilöitä. Onko tämä nyt sitä edustuksellista demokratiaa?” kritisoi tilannetta Armas Paskiainen Jämsänkoskelta.
Kaikki oikeaa puoluetta äänestäneet ovat olleet erityisen tuohtuneita siitä, että väärin äänestäneet eivät ole tajunneet erehdystään. Mahdollisuuksia uuden, paremmin oikeaan osuvan kansan vuokraamiseksi esimerkiksi Virosta selvitellään parhaillaan.

Lehden virallinen vaaliennuste useamman kaljan ja jonkinmoisen viinamäärän jälkeen enteilee hyvin jännittävää vaali-iltaa. Kun ensimmäiset äänet on julkistettu, Hammar on ampunut Kukkamaan Ukin ja asekauppias Takamäen. Komisario Janssonin potenssihuolet alkavat kuitenkin olla erään ampumavälikohtauksen jälkeen takana.
Kannattaa kuitenin muistaa, että Keskusta sitä ja tätä. Lehti jatkaa.

Lehden virallinen vaaliennuste seittemän kaljan ja muutamankin tiukan jälkeen lupaa muuten erittäin jännittävää iltaa. Esconin osakkeita on ilmeisesti kierrätetty hallintarekisterien turvin yhtiön ja valtion johtohenkilöiden nimiin juuri ennen massiivisia uudelleenjärjestelyjä yhtiössä ja Raidin nemesis, palkkatappaja Hammar on nyt töissä näillä samoilla roistoilla. Kansliapäällikkö Virtanen hakkaa naisystäväänsä ja on muutenkin ihan täys mulkku.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että kohta nyt oikeasti tulee niitä tuloksia niistyä vaaleista, että sitten joku muistaa kattoa ne.