(VOIHELVETTI) Tornion poliisi jätti eilen aamulla pidättämättä miehen, jonka epäillään jättäneen huijaamatta kymmeniä torniolaisia.
Tapauksen vakavuuden vuoksi poliisi on antanut miehen nimen julkisuuteen. ”Luigina” tunnettu torniolainen liikemies, oikealta nimeltään Paavali Hesekiel Päiväntasaaja, on yleensä juotettavista lähteistä saatujen tietojen mukaan mm. myynyt käytettyjä autoja niiiden oikealla hinnalla. Autojen matkamittareita ei ole ollut viritelty ja huoltokirjatkin ovat olleet kaikin puolin kunnossa. Lehden tietojen mukaan kauppahinta sisältänyt myös talvirenkaat.
”Epäilykseni heräsivät, kun huomasin, että 10.000 km jälkeen auto kulki kuin enkeli. Mitään ei ollut mennyt paskaksi, ei vuotanut öljyt eivätkä muutkaan nesteet, saatana”, puhisee eräs nimettömänä esiintyvä huijaamatta jäänyt mieshenkilö.
”Tarkasti menopelin moneen kertaan, enkä löytänyt, jumalauta, mitään huomautettavaa siitä. Yöunet siinä meni ja sain paniikkihäiriön. Aion kyllä viedä lääkärilaskun valehuijarille, saatana”, jatkoi nimettömänä esiintyvä mieshenkilö puhinaansa.
Poliisin mukaan uhreja saattaa olla useita.


