Kategoriat
Ulkomaat

Lähteet: Kuolema-elokuvat Bushin intohimo

(WASHINGTON) Yhdysvaltain presidentti George W. Bushilla on laaja kokoelma eri sodissa kuvattuja ”snuff-filmejä” eli filminpätkiä, joissa todella tapetaan ihminen, kertovat useat lähteet valkoisen talon sisältä. Bush myös viettää useita tunteja päivässä katsellen näitä elokuvia uudestaan ja uudestaan, jatkavat lähteet.
”Kyllä se tuntuu niistä tykkäävän. Mielellään katselee, kun nuoresta kundista päästetään ilmat pihalle. Erityisen tyytyväinen se on, jos kundi sattuu olemaan sellainen pirtsakkapeppuinen arabi,” kertoo Bushia lähellä työskentelevä virkamies. Hänen mukaansa presidentti katselee filmejä äänieristetyssä erityishuoneessa, joka on leikkisästi nimetty ”oral officeksi”.

Kymmeniä hyllymetrejä

Tiettävästi elokuvien keräämisen aloitti jo istuvan presidentin isä George Bush sr, mutta hän kuitenkin katseli niitä vain harvoin. ”Milloin ei muuten seisonut tai halusi vaan kunnon kiksejä. Siinä oli nimittäin jo yksi sairas paskiainen,” todetaan Valkoisesta talosta. Vasta nuorempi Bush on kuitenkin osoittautunut todelliseksi kuolema-elokuvien himokäyttäjäksi, presidentin harrastuksen sanotaankin jo haittaavan hänen työntekoaan.
Valkoisessa talossa ollaan varmoja, että Yhdysvaltojen hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin johtuivat pääasiassa uusien filmien tarpeesta. Huhut kertovat, että sotilaille on luvattu lomia ja jopa rahapalkkioita onnistuneista otoksista. Kaikki armeijan yksiköt kuljettavatkin nykyisin videokameroita mukanaan.
Lehden varhain aamulla kalu kourassa tavoittama Bush ei halunnut kommentoida väitteitä.

Kategoriat
Yleisönosasto

Asiat mittasuhteisiin!

Luin julkaisustanne jutun Siitä saatana tulee vielä mies, enkä voi sanoa pitäneeni siitä. Jutussa annettiin kuva, että kaikki jääkiekkoilemaan lapsensa pakottavat isät olisivat väkivaltaisia. Tämä ei pidä paikkaansa. Kaikki kolme poikaani kiekkoilevat ja kannustan heitä siinä, mutten lyö heitä juuri koskaan. Myöskään lukuisista tuntemistani muista ”kiekkoisistä” juuri kukaan ei lyö lapsiaan kovinkaan usein erityisen raskailla esineillä muualle, kuin suurten lihasten alueelle. Toivoisin tulevaisuudessa ”lehdeltä” parempaa faktojen tarkistamista ja vastuuntuntoisempaa otetta. Muuten se on turpakeikka.
Nimimerkki ”jouko”

Kategoriat
Kulttuuri

Irak-vuoto Hollywood-elokuvaksi

(LOS ANGELES) Viime kevään ja kesän aikana vellonut kohu Presidentin neuvonantaja Martti Mannisen Anneli Jäätteenmäelle luovuttamista salaisista Irak-asiakirjoista muuttuu elokuvaksi ensi vuoden aikana. Ohjaaja Oliver Stone, joka aiemmin on kuvannut poliittisia kähmintöjä muun muassa elokuvassa JFK — avoin tapaus, kuvailee pääministerin eroon johtanutta jännitysnäytelmää ”helvetin typeräksi mitättömäksi sotkuksi, josta ei kenenkään pitäisi olla kiinnostunut ja josta en saatanan varmasti tee elokuvaa ikinä.” Niinpä elokuvan ohjaakin Ridley Scott, joka osoitti jo aiemmin kyvyttämyytensä valita kunnollisia aiheita elokuvalle ohjatessaan elokuvan Black Hawk Down — Isku Mogadishuun.

”Saatanasti räjähdyksiä”

Ohjaaja Scottin mukaan pääministerin via dolorosa oli ”helvetin typerä mitätön sotku, josta kenenkään ei pitäisi olla kiinnostunut, mutta ohjaanhan minä sen kun maksetaan, saatana.” Scottin mukaan tarina pidetään mahdollisimman todenmukaisena ja siihen lisätään ainoastaan ”Vitusti pyrotekniikkaa. Palavia tyyppejä tippumassa katoilta ja saatanasti räjähdyksiä. Vitun isoja räjähdyksiä!”
Scott ei halua vielä paljastaa lopullisia näyttelijävalintoja, mutta lehden tietojen mukaan Anneli Jäätteenmäkeä näyttelee Paavo Väyrynen ja tasavallan presidentti Tarja Halosta Peter Franzen. Silloisen pääministerin Paavo Lipposen hahmo luodaan kokonaan tietokoneella, ääninäyttelemisestä vastaa miekkavalas Keiky, joka on Free Willy -elokuvista tutun edesmenneen Keikon lahjaton velipuoli.

Kategoriat
Sähkeet

Riettaat Kommunistit: Yhteiskunta muutettava säädyttömäksi

(HELSINKI) Vast’ ikään Suomen puoluerekisteriin kirjattu Riettaat Kommunistit (RKom) on jo noussut kannatusluvuissa lähelle Vasemmistoliittoa. Riettaat Kommunistit ilmoittavat ainoana tavoitteenaan olevan ”täysin säädyttömän yhteiskunnan luomisen ja säilyttämisen.”

Kategoriat
Urheilu

Tyrmäysvoitto Kiipinkinkinki-Kahlolle

Ville Kiipinkinkinki-Kahlo voitti Johan Gambolputty de von Ausfern-schlenden-schplended-schlitter-crasscrenbon-fried-digger-dingle-dangle-dongle-dungle-burstein-von-knacker-thrasher-applebanger-horowitz-ticolensic-grander-knotty-spelltinkle-grandlich-grumblemeyer-spelterwasser-kurstlich-himbleeisen-bahnwagen-gutenabend-bitte-ein-nurnburger-bratwustle-gernspurten-mitz-weimache-luber-hundsfut-gumberaber-shoedanker-kalbsfleisch-mittler-aucher von Haukopft of Ulmin eilisessä ottelussa tyrmäyksellä toisessa erässä.
Ensimmäinen erä sujui rauhallisesti, mutta kolmen minuutin kohdalla toisessa erässä Kiipinkinkinki-Kahlo nappasi Gambolputtyä oikealla koukulla leukaperiin. Gambolputty yritti vastata tiukalla sarjalla suojauksen alapuolelle, mutta Kiipinkinkinki-Kahlo torjui lyönnit ja kajautti Gambolputtyn kanveesiin mojovalla vasemman käden suoralla.
Ottelu käytiin sulkapallon SM-kisoissa. Voittaja kuljetettiin poliisisaattueessa putkaan.

Kategoriat
Kotimaa

Työnantajat käärmeissään uuden etujärjestönsä tylsästä nimestä

(HELSINKI) Työnantajajärjestöjen keulahahmot ovat tyytymättömiä uuden etujärjestönsä, Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) nimeen. Teollisuuden ja Työnantajien TT:n ja Palvelutyönantajien PT:n yhteenliittymänä syntyneen liiton nimi on esimerkiksi kauppaneuvos Heikki Kinnusen mielestä ”tylsä ja typerä”.
”Kerrankin olisi ollut mahdollisuus antaa järjestölle svengaava ja mieleenpainuva nimi, mutta kun ei. Joku EK on typerä ja tylsä eikä iske nuorisoon ollenkaan”, Kinnunen manaa. Hänen omia ehdotuksiaan olivat mm. Suomen riistäjien keskusliitto (SORTO), Mammonan puolesta (MONO) ja Selkänahkaliitto. Symboleiksi hän kaavaili keppi ja ruoska -yhdistelmää punamustalla pohjalla.
”Se nykyinen sininen hirvitys on ihan kuin viagra-tabletti. Halutaanko tällä nyt antaa sellainen kuva, ettei työnantaja seiso ilman toisten apua?” Kinnunen hämmästelee.

Sorto paikallaan

Myös mainosalan ammattilaiset olisivat kaivanneet työnantajajärjestölle raflaavampaa imagoa. AD Zsolt Baumgartnerin mielestä SORTO olisi ollut erittäin mainio ratkaisu.
”Sillä olisi pelattu näiden tyypillisten stereotypioiden kanssa ja käännetty ne lopulta eduksi. Sana istuisi kansan kielenkäyttöön luontevasti ja jättäisi SAK:n kirkkaasti varjoonsa. Harmillista, että hyvä idea vesitettiin”, sanoo Baumgartner, joka olisi mieluusti ottanut hoitaakseen työnantajajärjestön mainoskampanjan vetämisen.
EK:n vastapuolella Hakaniemenrannassa sen sijaan ollaan aidon vahingoniloisia. ”Pelkäsimme jo, että työnantajat voisivat kääntää imagosodan edukseen, mutta onneksi he hukkasivat tilaisuutensa”, myhäilee SAK:n edustaja Martti Vainio.
Lehden tietojen mukaan SAK suunnittelee syksyn tupo-neuvotteluja silmälläpitäen järjestön nimenvaihdosta. Esillä ovat olleet ainakin Saavutettujen etujen liitto VEMPPA ja Omien etujen liitto NAPA. SAK:ssa harkitaan myös nimen muuttamista englanninkieliseksi sen katu-uskottavuuden parantamiseksi. Näistä ehdotuksista mainittakoon mm. Ghetto Terminators.

Kategoriat
Ulkomaat

Brittisotilaiden vanhemmat tyytymättömiä Iranin vapautuspäätökseen

(MILTON KEYNES) Iranissa useita päiviä vankeina pidettyjen kahdeksan brittisotilaan vanhemmat ovat tyytymättömiä heidän vapauttamiseensa. Iran päästi sotilaat brittidiplomaattien huostaan torstaina.
”Olisivat edes piesseet sen hulttion kunnolla”, valittelee 27-vuotiaan kersantti Graham Knackebrodin isä Walther. Isän mukaan poika ei useiden vuosien armeijaurasta huolimatta ole oppinut vielä edes sisäsiistiksi ja lomillaan kiusaa perheen Winston-kissaa armottomasti.
”Helvetin paskiainenhan se on, mutta minkäs teet kun tuli tehdyksi”, manaa Walther Knackebrod.
Isä-Waltherin kanssa samoilla linjoilla ovat muutkin vanhemmat. Kommodori Larry Hagman pitää käsittämättömänä, ettei hänen poikansa Frank osaa sen vertaa navigoida, että tietäisi koska on Iranissa tai Irakissa.
”Eihän siinä toki ole kuin yhden kirjaimen ero, mutta pitäisi senkin hevoshampaisen degenerantin tajuta missä ovat itä ja länsi. Kotiin ei ole tulemista tai ammun”, Hagman tilittää.

Kategoriat
Sähkeet

Oikeiden uutisten puute tuo kesäjuhlille palstatilaa

(HELSINKI) Jokavuotinen kesä-heinä-elokuun uutispula antaa taas monelle kesäjuhlan järjestäjälle mahdollisuuden saada nimensä lehteen. Oikeiden uutisten puuttuessa täysin julkaisevat kaikki sanomalehdet täysin mitättömiä ”ihmisläheisiä” huuhaajuttuja. Tilanteen ei odoteta paranevan ennen elokuun loppua.

Kategoriat
Ulkomaat

Tsingis-kaani voitti diktaattorikonferenssin levyraadin

(TURKMENISTAN) Viihdetaiteilija Frederikin levyttämä hitti Tsingis-kaani on voittanut Hullujen Diktaattorien Konferenssissa Turkmenistanissa torstaina järjestetyn levyraadin. Diktaattorien mielestä Frederikin esitys oli tunteisiinvetoava ja koskettava.
”Se ’sapelia käytti, esimerkin näytti’ -riimi sopisi vaikka uudeksi motokseni”, pohdiskeli Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Il, joka keskiviikon tappelunnujakasta huolimatta jatkaa kokousta.
”Kansallislaulun ainesta”, sanoi omissa perusteluissaan Kiinan johtaja Jiang Zemin.
Leikkimieliseen mittelöön osallistuivat Frederikin hitin lisäksi Steely Danin ”King of the World”, Tears for Fearsin ”Everybody wants to rule the world”, Katri-Helenan ”Puhelinlangat laulaa” sekä ”Louie Louie” Motörheadin versiona.
Torstaina diktaattorit kävivät myös useita kahdenvälisiä neuvotteluja. Pohjois-Korea ilmoitti suunnitelmistaan laukaista ilotulitteita Etelä-Koreaan ja Turkmenistan aikoo tehdä atomikokeita muun muassa hiili- ja vetyatomeilla.

Kategoriat
Kulttuuri

Kirkko: Juhannuksen kunniaksi taiteilija oikeuteen

(HELSINKI) Suomen evankelisluterilainen kirkko aikoo juhannusaattona haastaa taiteilijan oikeuteen jumalanpilkasta. Tällä leikkimielisellä tempauksella se kunnioittaa Hannu Salaman neljäkymmentä vuotta sitten, vuonna 1964 Juhannustansseista saamaa kolmen kuukauden vankilatuomiota ja ”pitää väkeä varpaillaan”, todetaan kirkon tiedotteessa.
Oikeuteen haastettavaa taiteilijaa ei haluttu vielä paljastaa, mutta kirkolliset lähteet tietävät kertoa, että ainakin muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä ja runoilija Arto Melleri ovat vahvoja ehdokkaita. Ei ole myöskään mahdotonta, että Hannu Salama haastettaisiin uudelleen.

Perinnettä luomassa

Kirkkohallituksen vt. tiedotuspäällikkö Juhani Kettusen mukaan vastaava tempaus tullaan järjestämään myös seuraavana vuonna. ”Kyllä tästä vähän niin kuin perinnettä ajateltiin aloitettavaksi”, hän kuvailee. ”Etenkin jos saataisiin jo näin ensimmäisenä vuonna kunnon tuomio. Raippoja ja jalkapuuta lähdetään ainakin hakemaan.”
Haasteen jättämisen jälkeen kirkko järjestää suuren koko perheen kirjarovion Seurasaaressa. Pienempiä pahan sanan polttajaisia vietetään samaan aikaan ainakin Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä. Osanotto on ilmainen ja halutessaan mukana voi tuoda omia, naapurin tai kirjaston kirjoja.