Kategoriat
Ulkomaat

Kymmeneen käskyyn halutaan muutoksia

(LOS ANGELES) Yhdysvaltain katolinen kirkko on ryhtynyt ajamaan muutoksia Raamatun kymmeneen käskyyn. Yhdessä hallituksen kanssa laaditussa muutosluettelossa tärkeimpänä kohtana pidetään käskyn ”älä tapa” muotoilemista uudelleen muotoon ”tapa”. Teksasin arkkipiispa Ren Höekin mukaan tämä auttaa vielä monia pääsemään taivaaseen. ”Tämä auttaa vielä monia pääsemään taivaaseen”, Höek sanoi.
Ehdotus on saanut jo vastaansa monia, joiden mukaan Raamattu on pyhä, eikä siihen saa koskea. Höek muistuttaa kuitenkin, ettei raamattu suinkaan ole yhtenäinen kirja, vaan kokoelma tekstejä, jotka ovat eläneet tuhansia vuosia. Näin ollen niihin hänen mukaansa voidaan puuttua, mikäli ne ovat selkeästi vanhentuneita. ”Niihin voidaan puuttua, mikäli ne ovat selkeästi vanhentuneita”, Höek sanoi.
Ehdotus on saanut vankkaa kannatustamuun muassa anglikaanisen kirkon taholta. Englannin valtionkirkko kuitenkin kritisoi voimakkaasti Alabaman kirkkoneuvoston muutosluetteloon läpiajamaa kohtaa, jonka mukaan ”älä himoitse naapurisi karjaa” tulisi muotoilla uudelleen muotoon ”älä himoitse naapurisi sonnikarjaa.” Alabaman piispa Ottomar Dumlen mukaan ”osa niistä hiehoista vaan näyttää niin pirun haluttavilta.”

Kategoriat
Ulkomaat

Bremer johtamaan Israelin miehityshallintoa

”HYVIN SE MENI VIIMEKSIKIN”
(JERUSALEM) Yhdysvaltain miehityshallintoa Irakissa johtanut diplomaattiveteraani Paul Bremer siirtyy seuraavaksi johtamaan Israelin miehityshallintoa Länsirannalla ja Gazassa, kertoivat amerikkalaislähteet torstaina. Bremerin uskotaan saavan räjähdysherkän tilanteen palestiinalaisalueilla rauhoittumaan nopeasti, sillä kuten lähteet mainitsivat ”hyvinhän se sujui Irakissakin”.
Kutsu tehtävään tuli Israelin viranomaisilta, jotka odottavat näkevänsä palestiinalaiset ja israelilaiset pian rauhanomaisessa rinnakkainelossa ja kastelemassa yhdessä siirtokuntien kukkaistutuksia.
”Irakissa nähtiin, miten hyvin Bremerin johtama hallinto sai ääriryhmät nopeasti aisoihin ja tasapainon palautetuksi sodanjälkeiseen maahan. Odotamme nopeaa edistymistä myös Länsirannalla ja Gazassa”, kuvaili diplomaatti Mazel-tov Shlimazl.
Palestiinalaisryhmätkin ovat ottaneet Bremerin nimityksen ilolla vastaan. Jihad- ja Hamas-ryhmittymät ilmoittivat jo perustaneensa 30 uutta itsemurhaosastoa ja Al-Aksan marttyyrien prikaatit sanoi aloittavansa ensi viikolla laajan pommituskampanjan koko maassa. Myös Bremer on toiveikas.
”Hyvin se meni viimeksikin”, Bremer totesi muistuttaen vain noin 600 yhdysvaltalaissotilaan ja tuhansien siviilien kuolleen Irakissa sotatoimien päättymisen jälkeen ja maan infrastruktuurin olevan raunioina.
”Huonomminkin voisi olla”, Bremer sanoi.

Kategoriat
Kulttuuri

Kultaisesta harmonikasta tulee ensi vuonna hanuri

(IKAALINEN) Vuodesta 1983 järjestetty perinteinen viihdeharmonikansoiton mestaruuskilpailu Kultainen harmonikka saa ensi vuodesta alkaen uuden nimen. Järjestäjien antamien tietojen mukaan vuonna 2005 kisataan nimellä Kultainen Hanuri.
”Vanha nimi oli toki perinteikäs, mutta hanuri on nykykielenkäytössä selkeästi yleisempi, ja siksi vaihdamme siihen”, perustelee Sata-Häme Soi -juhlien koordinaattori Väinö Hangonkeksi.
Samalla tavalla myös nuorten soittajien kisa vaihtaa nimekseen Hopeinen Hanuri. Järjestäjät pohtivat tiettävästi myös Pirunkeuhkon Rassaus -nimeä, mutta siitä luovuttiin häveliäisyyssyistä.
”Emme toki tohtineet ottaa käyttöön mitään kaksimielistä ilmausta ja näin tahrata kunniakkaan kilpailun mainetta”, Hangonkeksi muistuttaa.
Yli 20 vuotta järjestetty kisa kerää edelleen vuosittain sankan osanoton, ja Hangonkeksi toivoo uuden nimen vain lisäävän hanurinsoiton suosiota.
”Ehkä ensi vuonna nähdään Ikaalisissa ennätysmäärä hanurin revittelijöitä”, Hangonkeksi tuumaa.

Kategoriat
Kotimaa

Hysteerikot varautuvat ylilyönteihin

(YLIVIESKA) Suomen hysteerikot ry varautuu ylireagoimaan ensimmäiseen Suomessa tavattuun scrapie-tapaukseen. ”Lampaan ostoboikotti on jo käynnistymässä, kansanedustajille on kirjoitettu ja maatalousministerille soitettiin kolmelta aamuyöllä, eli aika hyvältä näyttää”, sanoi yhdistyksen puheenjohtaja Luulo T. Kondrikko.
Viranomaisten mukaan tauti ei ole todennäköisesti leviämässä kovin laajalle, sillä kyseisen tilan ja kahden muun siihen kytköksissä olleen tilan lampaat lopetetaan ja lampolat suljetaan. Kondrikon mukaan viranomaisten toimet ovat liian ”vähän, liian myöhään”. ”Vaimo, lapset, sukulaiset ja työtoverit on jo vannotettu pitämään näppinsä irti kaikesta lihasta seuraavan vuoden ajan ja muuttamaan Tanskaan heti tilaisuuden tullen”, kaasunaamaria käyttänyt Kondrikko sanoi.
”Itse aion näin alkupaloiksi lopettaa hengittämisen ja veren kierrättämisen ruumiissani ainakin viikon–parin ajaksi, kunnes tilanne selviää”, puheenjohtaja totesi läpinäkyvästä kupla-asunnostaan käsin.

Kategoriat
Talous

TeliaSonera keskittyy jatkossa tuloksen tekemiseen

(VANTAA) TeliaSonera lopettaa lähes kaikki toimintonsa. Ainakin verkko-, puhelin- ja asiakaspalvelu saavat mennä, ilmoitti yhtiön hallitus iltapäiväisen kokouksensa päätteeksi. ”Veivät niin vitusti rahaa”, kommentoi lopettamispäätöstä yhtiön PR-johtaja Olof Schjärfbeck.
Tulevaisuudessa yhtiö keskittyy oman ilmoituksensa mukaan ydinosaamiseensa, eli tuloksen tekemiseen. Tulosta on tarkoitus nostaa muun muassa levittämällä huhuja hyvästä tuloksesta ja irtisanomalla työntekijöitä. Osakemarkkinoilla TeliaSoneran päätös on otettu hyvin vastaan ja yhtiön kurssi nousikin hetkessä tiettyyn hyvin korkeaan lukemaan.
”Kyllä tämä on kansankin kannalta paras päätös”, vakuuttaa Schjärfbeck, ”sillä onhan selvää, että suuryhtiöiden hyvä tulos heijastelee nopeasti myös bruttokansantuotteeseen ja sen kautta kansalaisten kulutuskykyyn.” Yhtiön työntekijät ovatkin ottaneet saamansa lomautusvaroituksen riemulla vastaan.

Kategoriat
Ulkomaat

Al-Qaida yhteyksiä epäillään olevan

(WASHINGTON) Yhteyksiä Al-Qaida verkostoon luultavasti on, ilmoitti Valkoinen talo varhain aamupäivällä. Aiemminkaan asiasta ei juuri epäselvyyttä ole ollut, todetaan USA:n hallituksen tiedotteessa.
”Ei olemitään syytä epäillä yhteyksien olemassaoloa, joten lähdemme siitä, että niitä on”, totesi valkoisen talon tiedottaja Clark Kent lievästi tokkuraisen oloisena aikaerosta johtuen. ”Ja ellei niitä ole, en silti näe mitään syytä lopettaa niistä tiedottaminen niin kauan kuin on olemassa epäilys niiden olemassaolosta.”
Kentin mukaan kansainvälisen terrorismin Al-Qaida-kytkökset tullaan selvittämään juuriaan myöten, kunhan tavoitetaan pari–kolme kansainvälistä terroristia tai vielä mieluummin terroristiryhmää. Suomen rikospoliisi on tarjonnut tällaiseksi Oikeutta Eläimille ry:tä. Tähän mennessä maailmassa ei yhtäkään Al-Qaida-kytköstä ole kyetty näyttämään toteen. Epäilyksiä kuitenkin on runsaasti.

”Epäilykset täytyy huomioida”

”Voivatko epäilykset sitten syntyä tyhjästä?” äityi Kent filosofiseksi Valkoisen talon tiedotustilaisuuden lopuksi. ”Epäilysten olemassaolo on kiistämätön fakta, jota emme voi jättää turvallisuuspolitiikassamme huomiotta. Yhteyksiä järjestäytyneeseen kansainväliseen terrorismiin, jota saattaa olla tai saattaa olla olematta olemassa saattaa olla olemassa ja tämä meidän on pidettävä mielessämme.”
Samaisessa tiedotustilaisuudessas Kent ilmoitti myös presidentti George W. Bushin huolestuneen vakavasti Salemin kaupungin suunnalta kantautuneista huhuista paikallisten kanssakäymisistä Beelsebuubin kanssa. Valkoinen talo suunnitteleekin virallisen noidanetsijäkenraalin nimittämistä.

Kategoriat
Kotimaa

Eläintensuojelijat muistuttavat: älä ota kesäkansanedustajaa

(KARJAA) Tänäkin kesänä moni mökkilomalle suuntaava perhe päättää lasten ja miksei vanhempienkin viihdykkeeksi hankkia kesäkansanedustajan. Mutta syksyn tullen ja kansanedustajan menetettyä alkuviehätyksensä se saattaa jäädä yksinään hylättynä luontoon kun perhe pakkaa citymaasturinsa ja häipyy. Suomen eläintensuojeluliitto haluaakin jälleen tänä kesänä muistuttaa vanhasta totuudesta ”älä ota kesäkansanedustajaa”.
”Joka syksy saamme kymmeniä ja taas kymmeniä ilmoituksia hylätyistä kansanedustajista, jotka harhailevat pitkin metsiä. Eivät ne enää löydä sivistyksen tai istuntosalin suojiin, mistä seuraa väistämätön villiintyminen. Niistä voi tulla jopa vaarallisia”, muistuttaa eläinvalvoja Lotta Mainikkala.
Mainikkala huomauttaa, että talven tullen hylätyksi tullutta kansanedustajaa uhkaa lähes varma paleltumiskuolema. Joillakin yksilöillä on kuitenkin toivoa, kiitos Mainikkalan kaltaisten vapaaehtoistyöntekijöiden.
”Muutamia kesäkansanedustajia saadaan joka syksy pelastettua, ja pienen koulutuksen jälkeen nistä tulee taas sisäkelpoisia ja ne adoptoidaan hyviin koteihin”, iloitsee Mainikkala.
Hän tietää kertoa yhdestä perheestä, joka on vuosien mittaan adoptoinut jo lukuisia kansanedustajia. ”Niitä on siellä jo kokonaisen määrävähemmistön verran”, naureskelee Mainikkala.

Kategoriat
Ulkomaat

Schwarzenegger oppi puhumaan

(LOS ANGELES) Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger (47) on sanonut ensimmäisen sanansa. Viranomaislähteet raportoivat itävaltalaissyntyisen Schwarzeneggerin kutsuneen vaimoaan Maria Shriveriä äidiksi. ”Mama”, kuvernööri sanoi.
”Olemme todella iloisia Arnoldin nopeasta kehityksestä. Vielä toissapäivänä hän jokelteli merkityksettömiä fraaseja, kuten ’I vill be bock’, ’tehminal dehficit’ ja ’cyclikal conhstipation’ ja nyt hän juttelee kuin ei mitään”, sanoi Schwarzeneggerin poika Christopher (6).
Raporttien mukaan kuvernööri osaa jo seurata seurata kohteita silmillään, kannatella päätänsä ja kävellä lyhyitä matkoja. Kouluun Schwarzenegger päässee kahden tai kolmen vuoden kuluttua.

Kategoriat
Kotimaa

Bulbaaba-tauti tekee lihasta mureampaa

Häränkasvattajat: ”Tämä oli meille oikea lottovoitto!”
(YLÄ-PYHTÄÄ) Suomessa havaittiin tiistaina ensimmäinen bulbaaba-tapaus. Bulbaaba on yleinen härkiin tarttuva tauti, joka vaikuttaa härän lihaksistoon. Tutkimusten mukaan tauti kiinteyttää härän lihaksia ja tekee niistä maistuvampia.
Häränkasvattajat ottivat tyytyväisinä vastaan tiedon, jonka mukaan Bulbaaba-tauti on viimein saapunut myös Suomeen. ”Kyllä tämä tekee mahdottoman hyvää häränlihan menekille”, kertoo härkätilallinen Mauri Sorkka.
Sorkan mukaan odotettavissa onkin uusi häränlihan valtakausi. Toistaiseksi Suomen suosituimpia lihatyyppjä ovat olleet sian- ja naudanliha. Lisäksi kana ja lammas ovat olleet härän edellä. ”Mutta eivät ole kauaa”, Sorkka sanoo. ”Jahka tauti iskee noihin meidänkin elukoihin, niin johan pääsee kirves viuhomaan.”

Odotettavissa myös
sitkeitä paikkoja

Bulbaaba on vanha härkien keskuudessa levinnyt tauti, jonka juurien tiedetään olevan jo antiikin ajoissa. Tauti leviää härkien keskuudessa vain oraalisesti.
”Mikäli härät jakavat puhdistamattoman nenärenkaan keskenään, on taudin leviäminen hyvin mahdollista”, kertoo läänin johtava härkälääkäri Hans Gatoo. Gatoo kuitenkin huomauttaa, että tauti ei kaikissa tapauksissa kiinteytä eläimen lihaksia.
Jotkut härät ovat geneettisiltä ominaisuuksiltaan poikkeavia, jolloin bulbaaba-tauti aiheuttaa lihaksissa outoa sitkeyttä. Lisäksi tauti lisää lihaksiin ikävän sivumaun. ”Sitä voisi kuvailla parhaiten kai anjovikseksi. Ja sehän ei lihan kanssa passaa sitten mitenkään”, Gatoo kertoo.
Tästä huolimatta härkätilalliset ovat onnellisia taudista. ”Riittävästi marinadia ja sinappia, niin kyllä se sitkeäkin juttu menee kurkusta alas”, Mauri Sorkka muistuttaa. ”Kyllä tämä on meille kuin lottovoitto.”

Kategoriat
Talous

Panimojätti: Budweiser-nimi saattaa harhauttaa hyvän oluen pariin

(BUDEJOVICKY) Yhdysvaltalainen panimojätti Anheuser-Busch käy yhä kovaa sotaa tshekkiläistä kilpailijaansa Budejovicky Budvaria vastaan. Yhtiö haluaa kieltää tshekkejä käyttämästä Budweiser-nimeä, koska se harhauttaa kuluttajia.
”Ongelmana on, että kun tshekkiläisenkin pullon etiketissä lukee Budweiser, ihmiset voivat vahingossa ostaa sitä ja ajautua hyvän oluen pariin. Tämä meidän oma Budweiserimmehan muistuttaa lähinnä kissankusta”, perustelee Anheuser-Buschin pääjohtaja Frank Catspiss.
Tiistaina EY-julkisasiamies antoi aiheesta Suomea koskevan nahkapäätöksen, jossa ei sanottu asiaan juuta eikä jaata, mutta kylläkin todettiin samannimisyyden voivan harhauttaa kuluttajia. Catspissin mielestä juuri suomalaiset kaipaisivat viranomaissuojaa hyvältä oluelta.
”Bud sopii oikein mainiosti näiden suomalaisten rapakaljalagereiden joukkoon. Mitähän siitäkin tulisi, jos ihmiset joisivat hyvää olutta?” kummastelee hän. Suomioluet saavatkin Catspissiltä varauksettoman kannatuksen.
”Minä kun luulin, ettei missään muualla tehtäisi yhtä mitäänsanomattoman kusista kuraa kuin Budweiser, mutta kyllä nämä kolmoskaljat pääsevät aika lähelle”, Catspiss kiittelee.