Kategoriat
Kulttuuri

Huonon onnen vartalo

Nainen! Oletko tarkkaillut vartaloasi? Mikäli se edustaa tiettyä vartalotyyppiä, saatat uusien tutkimusten valossa olla todella kusessa.
(KOTKA) Missi- ja muotimagnaatti Johan Påmpas nostatti melkoisen metelin vastikään antamallaan lausunnolla, jonka mukaan tietyn vartalotyypin omaavat naiset tulisi sulkea ulos missikisoista näiden mitoista ja kasvonpiirteistä piittaamatta. Lausunto sai heti vastaansa valtaisan vastalauseiden vyöryn. Påmpas kuitenkin puolustaa lausuntoaan rauhallisesti.
”Naisvartalothan jaetaan nykyään niin vaateteollisuudessa kuin lääketieteessäkin neljään katergoriaan sen mukaan, kuinka vartalon muodot ovat sijoittuneet. Nämä neljä vartalon muotoa kuvastavaa kategoriaahan ovat päärynä, karambola, muurahaiskarhu ja ihan vitun lihava”, taustoittaa Påmpas kohuväitettään.
”Ihan vitun lihavia ei misseinä ole nähtykään, juuri tämän vartalotyypin vuoksi. Ja nythän on niin, ettei muurahaiskarhuvartaloisista ole misseiksi. Luuston vuoksi pylly ei keinu oikein.”

Lääketieteellisiäkin ongelmia

Päärynävartalossa (kuvassa vasemmalla) on muurahaiskarhuvartaloa enemmän missiainesta, väittää Påmpas. (Kuva Jyväskylän yliopisto)
Päärynävartalossa (kuvassa vasemmalla) on muurahaiskarhuvartaloa (oik.) enemmän missiainesta, väittää Påmpas. (Kuva Jyväskylän yliopisto)

Misseyden mahdottomuuden lisäksi muurahaiskarhuvartaloilla on muitakin ongelmia. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteen laitoksella tehdyn tutkimuksen mukaan kyseinen vartalomalli on altis niin lonkkavialle kuin kohdunkaulan syövällekin. Eikä lista edes erikoistutkija Herman Jaatisen mukaan lopu tähän.
”Ei lopu. Struumaa löytyy, kasvaimia löytyy, sappikiviä löytyy, mahahaavaa, umpisuolta; joskus useampiakin. Ei tiedä, mihin tämän listan lopettaisi”, summaa Jaatinen pyyhkien hikeä otsaltaan ja sylkivaahtoa paidan rinnuksilta.
Pääasiassa muurahaiskarhut viihtyvät Afrikan savanneilla, missä ne syövät termiittejä. Ne repivät kivenkovat keot auki pitkillä, terävillä kynsillään ja pyydystävät termiitit suoraan keon käytävistä pitkällä, tahmeaa sylkeä erittävällä kielellään.
Yleensä ne eivät ole agressiivisia, mutta suuren kokonsa vuoksi ärsytetty yksilö voi olla vaarallinen ihmisellekin. Niiden näkö on kuitenkin äärimmäisen huono, joten vaaraksi ne ovat vain, mikäli joku eksyy aivan lähietäisyydelle.

Read previous post:
Äärioikeiston uudet pulmat

(INKOO) Maamme äärioikeistolaisilla liikkeillä eli ns. fasisti-posseilla on uusi ongelma. Inkoolainen Vapaan isänmaan suomalainen vara-armeija käy hyvin esimerkiksi nimiproblematiikasta. "Poikien...

Close