Kategoriat
Kotimaa

Suomen eugeniikkayhdistys pahoittelee tyhmien lisääntymistä

(MAJDANEK) Suomen Eugeniikkayhdistys Seyss valittelee sitä, että maamme lainsäädännön mukaan tyhmät ihmiset saavat lisääntyä. Seyss:in puheenjohtajan Kaarle von Machtin mielestä asetuksin tulisi varmistaa, että vain parhaat geenit saavat jatkaa olemassaoloaan.
”Tilastollisesti ja tieteellisesti, frenologisin menetelmin, on osoitettu, että tyhmät ihmiset lisääntyvät eksponentiaalisesti älykkäisiin verrattuna. Seuraksena on se, että roskaväen määrä lisääntyy, ja fiksut jäävät vähemmistöön. Seuraukset ovat jo nähtävissä”, von Macht valittelee.
Seyss:in kannanoton mukaan hallituksen tulisi nopeasti ryhtyä toimenpiteisiin, ennen kuin on liian myöhäistä. Tosin von Macht epäilee, että roskaväen lisääntymislain armottoman logiikan mukaan myös hallituksessa enemmistö on jo epäkelpoja, eikä hän uskokaan, että edistystä tapahtuisi.
”Aseellinen vallankumous on ehkä ainoa keino”, von Macht arvelee.
Hän ei halua ottaa kantaa siihen, millä perusteella älykkäät eroteltaisiin roskaväestä, mutta vihjaa, että kallonmittaukset, sukututkimukset sekä nenänmuotojen tarkastukset saattavat olla listalla.
”Oluttuvassa tavataan”, huikkaa von Macht jäähyväisiksi ja ontuu paikalta kampurajalkoineen.

Kategoriat
Kotimaa

Piippolan vaarin talo ulosottoon

Vaari valittelee kovaa kohtaloaan, syyttää systeemiä
(PIIPPOLA) Piippolan vaarilla oli talo, lauletaan lastenviisussa. Vaan eipä ole enää. Martti Piippolan, 67, talo nimittäin päätyi perjantaina pakkolunastukseen vaarin maksamattomien laskujen takia. Eri luottokorteilla ja vekseleillä vaari oli vuosien kuluessa onnistunut hankkimaan yli 2 000 000 euron velat, joiden koroista selviytyminen kävi lopulta vanhukselle liian vaikeaksi.
Naapurit eivät kuitenkaan huomanneet mitään, sillä vaari piti kulisseja pystyssä viimeiseen asti. Lehmät, kanat, hevoset ja traktorit pysyivät kuvioissa ammumassa ja kotkottamassa loppuun asti. Nyt traktoreiden määränpäänä on poliisihuutokauppa, eläinten teurastamo.
Vaari ja hänen naapurinsa pitävät ulosottoviranomaisten toimintaa kohtuuttomana.
”Jos ihminen parhaansa mukaan yrittää elää yli varojensa luotottajia ja pankkeja huijaamalla, niin onhan se vähän kohtuutonta tällaiseen ryhtyä. Systeemissä on vikaa”, vaari itse kommentoi. Tukea hän saa naapureilta.
”Onhan se nyt selvä, että ihmisen pitää pari kertaa vuodessa päästä ulkomaanmatkoille ja hankkia aika ajoin ylellisyystavaroitakin. Systeemissä on vikaa”, sanoo naapuri Niilo Ahvenniemi.

Systeemin vika

Piippolan vaari pitääkin järjestelmää yksinomaan syyllisenä hänen surkeaan ja kodittomaan tilanteeseensa. Hänen mielestään ulosottoviranomaisten, pankkien, lääkärien ja seminologien olisi pitänyt jo vuosia sitten arvata, että vaarille käy pian ohraisesti, jos toimenpiteisiin ei ryhdytä. Hänen mielestään merkit velkaongelmista olivat nähtävissä jo alakoulussa, mutta systeemi ei niistä piitannut.
Toisena kompastuskivenään hän pitää nykyistä maatalouspolitiikkaa tukiviidakkoineen, joka suorastaan houkuttelee huijaamaan, varsinkin jos oma luonne on vaikean lapsuuden, vaikean murrosiän, vaikean keski-iän ja vaikean eläkeiän takia vinoutunut.
”Systeemin ja MTK:n vika”, sanoo vaari.
Talon ja karjan lisäksi vaarilla oli saari, joka on nyt myös viranomaisten hallussa.

Kategoriat
Ulkomaat

Saddam: Uusi parta-look Enestamin ansiota

(BAGDAD) Irakin syrjäytetyn diktaattorin Saddam Husseinin uusi partamuoti on hänen omien sanojensa mukaan peräisin RKP:n puoluejohtajalta ja ympäristöministeriltä Jan-Erik Enestamilta. Saddam esiintyi torstaina ensi kertaa julkisuudessa sitten pidättämisensä jälkeen.
”Se (Enestamin parta) oli niin kliffan näköinen että päätin ottaa ja kasvattaa samanlaisen”, sanoi Saddam.
Ennen nykytyyliään Saddamin repertuaarissa olivat olleet diktaattoriaikainen ”Horst himonussija -viikset” sekä pidätyshetkeltä tuttu ”Aabraham-parta”.
Enestam on tiettävästi ostanut partahöylän ja putelin vihreää Menneniä.

Kategoriat
Sähkeet

Sutkaus vei miehen sairaalaan

(SUNTIO) Suntionkyläläinen Otto-Kari Valtikka päätyi sairaalaan iltapäivällä vitsailtuaan samalta kylältä kotoisin olevan Reijo Ala-Ylängön ulkoisesta olemuksesta. Valtikka oli halventanut Ala-Ylänköä sanoen tätä ”saatanan lihavaksi” sekä ”paskakasaksi”. Kirpeäluontoisena miehenä tunnettu ala-Ylänkö reagoi lyömällä Valtikkaa turpaan. Tämä kuitenkin toipunee vammoistaan.

Kategoriat
Kotimaa

Saddam oikeuden edessä

Silvio oikeuden takana, George oikeuden yläpuolella
(JYVÄSKYLÄ) Hallitsijoiden ja johtajien sijainti oikeuteen nähden voidaan määritellä paljon tarkemmin kuin on luultu, todetaan Jyväskylän yliopiston filosofisen sosiofysiikan tutkimusyksikön (FiloSoFy) vasta valmistuneessa tutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan kolmiulotteinen mallintaminen tehostaa selkeästi antiikista juontavan oikeusfilosofian soveltamista käytäntöön.

”Metrijärjestelmä paras”

FiloSoFy:n toiminnanjohtajan Antero Kärkkään mukaan johtajien sijaintia määritellessä tavallinen metrijärjestelmä on yleensä selkein. Esimerkiksi Italian pääministeri Silvio Berlusconi vaanii vain muutamia kymmeniä senttejä oikeuden takana, kun taas Yhdysvaltain presidentti George Bush on lähestulkoon mittaamattoman korkealla oikeuden yläpuolella.
Ex-diktaattori Saddam Hussein puolestaan on vast´ikään siirtynyt aivan suoraan oikeuden eteen, noin käsivarrenmitan päähän. Tämä osoittaa Kärkkään mukaan sen, ettei järjestelmä ole muuttumaton vaan alati liikkeessä.

Suomalaiset poliitikot verraten kaukana

Kotimaiset johtajamme ovat tavallisesti pysytelleet vasemmalla ja oikealla sangen etäällä oikeudesta. Tarkkoja lukuja on vaikea antaa, mutta Kärkkään mukaan ”suunnilleen siellä Lieksan tietämissä niistä suurin osa on ollut”. Poikkeuksena Kärkäs mainitsee Urho Kekkosen, jonka sijaintia suhteessa oikeuteen ”voi luonnehtia vain sanoilla niskalenkki ja puolinelson”.

Kategoriat
Ulkomaat

Diktaattorikonferenssi päättyi Stalinin juhlapuheeseen ja joukkomurhaan

(TURKMENISTAN) Hullujen diktaattorien maailmankonferenssi HDK päättyi torstaina Turkmenabadissa Neuvostoliiton entisen johtajan Josef Stalinin juhlapuheeseen sekä joukkomurhaan, jossa teloitettiin noin kolme tuhatta vallankumouksellista ”ihan vain siksi”.
Puheessaan Stalin vaati maailmaa laskemaan miekkansa diktaattorien jalkojen juureen ja luovuttamaan maailmanherruus HDK:n politbyroolle. Puheensa jälkeen Stalin palasi helvettiin kitumaan happolammikossa.
”Kaikki maailman johtajat, liittykää yhteen ja antautukaa”, Stalin totesi lyhyesti. Hänen mukaansa vapaus voittaa heti, kun diktaattorit ottavat vallan. ”Vapaus koittaa, vapaus voittaa, me olemme vapauden puolella. Jos et ole meidän puolellamme, olet vapautta vastaan”, jylisi Stalin väkijoukon hurratessa.
Stalin myös vihjasi kommunismin toisen tulemisen olevan lähellä, aivan kuten etukäteisveikkailuissa oli ennustettu. ”Nopeammin se tulee kuin Jeesus”, Stalin murjaisi puheen jälkeen puffettipöydässä.
Puheen jälkeen diktaattorit yhtyivät laulamaan konferenssissa järjestetyn levyraadin voittanutta Frederikin hittiä Tsingis-kaani, jonka jälkeen oli luvassa juhlaillallinen Idi Aminin muistoksi. Tarjolla oli turkmenialaista sekä venäläistä, ja pieniä annoksia korealaista.
HDK:n päätteeksi diktaattorit teloittivat konetuliasein noin kolme tuhatta eri puolilta maailmaa koottua vallankumouksellista, anarkistia, partisaania ja eläintensuojelijaa. ”Ihan vain siksi, koska voimme”, perusteli konferenssi-isäntä Saparmurat Niyazov.
Ensi vuonna konferenssin pitopaikaksi on suunniteltu Washingtonia. ”Jos syksyllä lykästää”, vinkkasi Niyazov.

Kategoriat
Kotimaa

Lipponen: SDP:n tultava ulos kaapista

(PUNTAALA) Eduskunnan puhemiehen, SDP:n puheenjohtajan Paavo Lipposen mielestä puoluetta pitäisi viedä selvästi enemmän oikealle ”aivan kuin olen koko ajan yrittänyt tehdä”. Tällä keinoin puolueen edustajille voitaisiin taata enemmän kansainvälisiä johtopaikkoja.
Lipposen mukaan selvä esimerkki reivauksen tarpeesta saatiin alkuviikolla, kun EU-komission johtoon valittiin Portugalin sosialidemokraattisen puolueen keulahahmo Durao Barroso. Hänen puolueensa on selvästi keskustaoikeistolainen. Lipposen mielestä SDP:nkin pitäisi tulla rohkeasti ulos kaapista, ja tunnustaa sinistä väriä, sillä ”semmoista politiikkaahan me olemme koko ajan harjoittaneet, eihän kukaan mitään helvetin kommareita mihinkään kabinetteihin ota”, hän perustelee.
Kokoomus suhtautuu tietoihin uudesta porvarillisesta kilpailijastaan lähes paniikinomaisesti, ja lupaa muuttaa nopeassa tahdissa kurssiaan vasemmalle. ”Olemme pian vallankumouksellisempia kuin Castro itse”, kehuu puoluejohtaja Jyrki Katainen.

Kategoriat
Urheilu

Suomi voitti

”Kyllä tuntuu hyvältä”
Suomi voitti ylivoimaisesti eilen päättyneen. Vaikka alku oli äärimmäisen hankala nihkeän tuomarityöskentelyn vuoksi, eivät pohjolan uroot lannistuneet vaan hikisen karhun tavoin väänsivät loppuun saakka. Lopputulos olikin kaikkien mielestä enemmän kuin ansaittu.
Kyllä nyt tuntuu hyvältä. Varmaan paremmalta kuin ennen. Ei tuntuisi varmaan yhtään näin hyvältä, jos ei olisi voitettu”, vakuuttaa Suomi yhtenä miehenä.

”Nyt tuntuu hyvältä”

”Kyllä hyvältä tosiaan tuntuu”, jatkoi joukkue vakuutteluaan. ”Siinä alussa oli hankalaa, mutta nyt tuntuu kyllä hyvältä.” Kaikki muut paitsi Suomi hävisivät. Naamoista päätellen ei tuntunut yhtään niin hyvältä kuin suomalaisista.

Kategoriat
Kulttuuri

Kesägallerioita ennätysmäärä

(TARSVAALA) Kesägallerioita on tänä kesänä rekisteröity avattaviksi ennätykselliset 5500 ympäri Suomea ja osissa Viroa.
”Me täällä Tarsvaalan kunnan perimmäisessä nurkassa ajateltiin vähän elvyttää seudun taide-elämää, kun sitä ei ole oikein ollut. Raivattiin sitten tuo navetta vanhoista kantturoista ja vietiin sinne taidetta”, taiteilijan muusaksi itseään tituleeraava Aunikki Koho kertoo.
Kohot mainostavat galleriaansa Tarsvaalan kirkonkylän Osuuspankin seinässä tekstillä Kohon galleria, kesän kohokohta. Näyttely muodostuu pääosin Henrikki Kohon tekemistä savi-, vesiväri- ja mustekynätöistä. ”Tuo Henrikki on sellainen taiteilijasielu, että se aina puhelimessa ollessaan tuhrusti jotain lehden kulmaan ja minä sitten huomasin, että kyllä se ukko taiteilla osaa. Menin siitä sitten Henrikille mainitsemaan ja hänhän innostui kovasti. Mullikat lähtivät karja-autoon jo samana iltana ja me juhlistimme päätöstä navetan ylisillä”, Koho muistelee punastellen pariskunnan rohkeaa päätöstä.
Kohon galleria työllistää pariskunnan itsensä lisäksi myös heidän poikansa, Eunukki Kohon. ”Sai poikakin hyvän kesätyön. Hän myy tuossa tien päässä lippuja näyttelyyn nimelliseen viiden euron hintaan. Muutenhan tänne ei pääsekään, kun laitettiin portti ja sähköaita. Olisi kurjaa, jos näin hieno taidetila tuhottaisiin. Kylällä riittää aina kateellisia”, Aunikki Koho huokaa ja viittelöi merkitsevästi pohjoispuolen pellon päässä pisteenä näkyvään taloon.
Kohon kesägalleria on avoinna elokuun loppuun asti kello 7-21. Muina aikoina ja talvisin sopimuksen mukaan. Gallerian tiloissa myös termoskannu ja keksejä.

Kategoriat
Kotimaa

SDP haluaa komissaarinsalkun "koska kaikki muutkin ykköshommat kuuluvat meille"

(IHANTALA) Kisa Suomen EU-komissaarista käy ylikierroksilla, ja kaikki puolueet haluaisivat oman ehdokkaansa pallille. SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma kuitenkin toppuuttelee kisailua muistuttamalla, että komissaarisalkku tulee joka tapauksessa ”demareille, sillä se kuuluu meille niin kuin kaikki muutkin ykkösvirat”.
Heinäluoma viittaa vähän tunnettuun Suomen uudistetun perustuslain salaiseen lisäpöytäkirjaan, jonka mukaan valtakunnan kärkivirkoja ei voida antaa muille kuin SDP:n edustajille, tai sitten heidän vasalleilleen. Puoluesihteeri muistuttaa, että näin on käynyt jo presidenttiä, aiempia komissaareja, Suomen Pankin johtokuntaa, kansliapäällikköjä ja pääministereitä valittaessa.
Jäätteenmäki-episodi oli selkeästi perustuslain vastainen, mutta onneksi pääkaupungin media hoiti homman tyylikkäästi ilman, että lain poikkeuspykäliä olisi pitänyt asettaa voimaan. Nyt meillä onkin tottelevainen pääministeri”, Heinäluoma myhäilee.
Hänen mukaansa koko nyt käytävä komissaaripeli on pelkkä iso show, jolla halutaan antaa edes hatara kuva toimivasta monipuoluejärjestelmästä. ”Loppujen lopuksi me olemme kaikki samaa keskustaoikeistolaista puoluetta”, hän myhäilee, ja vihjaa laajan yhdistymissuunnitelman olevan jo vireillä.