Kategoriat
Ulkomaat

Ilmastonmuutos uhkaa Helvettiä

Onko Helvetillä edessään jäätyminen vai sulaako sisimpien piirien ikijää — tutkijat erimielisiä.
(GOMORRA) Tänäkin kesänä olemme saneet nähdä merkkejä siitä, ettei ilmastossa kaikki ole kohdallaan. Siinä missä aiempina kesinä helteet saattoivat jatkua epätavallisen kauan, jopa viikkoja, on tällä kertaa saatu sadetta oikein sateenjumala Esterin koko voimalla. Ilmastonmuutos, olipa se sitten ihmisen aiheuttama tai maapallon normaalista kierrosta johtuva, vaikuttaa ja vaikeuttaa kaikkien elämää. Jopa itse sarvipään.
Parin viime vuoden aikana nimittäin Helvetti on joutunut kohtaamaan paljon outoja sääilmiöitä. Kalasateita ei ole juuri nähty, mutta sen sijaan Helvetin vuosituhansia varsin tasaisena pysyneissä lämpökäyrissä on alkanut ilmetä heilahteluja.
”Tässä yhtenä päivänä tulta ja tulikiveä ei vain näkynyt, vaan piti semmoista pilvipoutaa, +17 astetta iltaan asti”, kuvailee huolestunut Saatana, ihmisten kiusaaja ja sielujen turma.
Ajoittain säävaihtelut ovat olleet vieläkin rajumpia. Pari viikkoa sitten herättiin Helvetissä siihen, että happojärvien pintaa peitti ohut jääkerros. Toki sisimmissä piireissä on totuttu ikijäähän ja pakkaseen, mutta ulommissa kehissä ilmiö oli ennennäkemätön. Saatana tivaakin nyt tutkijoilta: mitä helvettiä, uhkaako Helvettiä jäätyminen?

Vakavia seurauksia

Helvetin jäätymisellä olisi vanhan vihtahousun mukaan vakavia seurauksia.
”Niin moni elähtänyt rokkiyhtye, poppari, iskelmälaulaja tai keskinkertainen kirjailija on uhonnut, ettei tee comebackia ennen kuin Helvetti jäätyy, että jos niin tosiaan käy, niin jopa minä tuntisin sääliä ihmisiä kohtaan”, sorkkajalka sanailee.
”Bee Gees, tai mitä niistä nyt on jäljellä, Eagles, 2unlimited, Vanilla ice, MC Hammer – ei, se olisi liian kauheaa jopa ihmiskunnalle, joka kyllä ansaitsee kärsiä ikuista piinaa”, riivaaja kuvailee inhosta väristen.
Vaan ilmastonmuutos ei ole näin yksinkertainen asia. Toisten tutkijoiden mukaan lämpötilaheilahtelut eivät ennakoi nk. interglasiaalivaiheen päättymistä ja jääkauden alkamista, vaan kertovat ennemmin lämpötilojen noususta. Jäätymisen sijasta vaarana on Helvetin ikijään sulaminen.
Tämäkään prognoosi ei Perkelettä juuri ilahduta. Jään sulamisesta aiheutuva vedenpinnan nousu voisi hukuttaa alleen Helvetin alankoalueet ja tappaa sukupuuttoon monia uhanalaisia demoneja.
”Eikä unohtaa sovi niitä ikijäähän tuomittuja hyväntekijänsä pettäneitä sieluja. No, pääsisivätpä Brutus ja Juudaskin vaihteeksi kokeilemaan, miten se krooliuinti sujuu parintuhannen vuoden syväjäädytyksen jälkeen”, letkauttaa rikinkatkuiseen pölähdykseen katoava pimeyden ruhtinas.

Kategoriat
Talous

Demokratia halpenee – onko tyrannian aika?

(HELSINKI) Demokratian arvo New Yorkin pörssissä on laskenut entisestään. Demokratian lippulaivan eli Yhdysvaltojen entisten ja erityisesti nykyisen päämiehen toimet ovat aiheuttaneet sen, että pörssivälittäjien usko demokratiaan on laskenut huimasti.
Myös Helsingissä pörssi sukelsi jälleen kerran isompien mukana.
Demokratian markkina-arvon romahtaessa listoille on kiipeämässä muun muassa oligarkia. Vaikean määreen vanavedessä pörssimarkkinoille on noussut myös kuin varkain sekä orkidea että orgia.
Pörssitutkija Ari S. Totel kertoo, että kyse on pörssin muodostamista sykleistä. Yksi hallitusmuoto on kerrallaan pop, mutta lopulta mikään ei tyydytä alati vaihtelevia tarpeita.
Totel huomauttaa, että demokratia on kestänyt pörssin paineita yllättävän hyvin, vaikka kyse onkin lähinnä utopiasta. Hänen mukaansa kansanvalta on toiminut pitkään ilman suuria hasardeja, vaikka aineksia on ollut paljoon.
”Jos nyt oikein ajattelee, niin haluatko sinä, että esimerkiksi tuo vieressäsi istuva, takamustaan kaivava paviaani demokratian nimissä valitaan johtajaksi”, Totel osoittaa demokratian huonoja puolia. ”Nimittäin kun aivoton massa pääsee valitsemaan, niin yleensä tyhmin nostetaan esille.”
Totel arvioikin, että pörssikärkeen nousee lähivuosina tyrannia. Voimakkaimman valta on toiminut niin kivikaudella kuin muinakin historiallisina aikoina, joten miksei siis nytkin. Toimivuudesta on osoituksia jopa nykypäiviltä.
Darwinismin kannattajat ovatkin huhujen mukaan jo ryhtyneet satsaamaan oman alansa osakkeisiin.
Nahkaiseen s/m-pukuun sonnustautunut Totel huomauttaa, että kohta on aika ottaa piiskat kaapista ja suunnistaa kohti niitä vanhoja hyviä aikoja, jolloin orjat olivat kuin valuuttaa.
”Jos nyt rehellisiä ollaan, niin suurin osa ihmisistä on ihan käsittämättömiä pässejä. Sellaiset sopivat orjiksi, sillä orjilta puuttuu froneesis eli käytännöllinen järki kokonaan”, Totel sanoo. ”Yhdysvaltalainen whitetrash olisi materiaalina oivaa. Orjat tarvitsevat isäntää, joka ikään kuin on heidän ulkoinen käytännöllinen järkensä. Isäntä taas tarvitsee terillä varustettu ruoskaa.”

Kategoriat
Kotimaa

Halonen: Kansanäänestys eduskunnasta ei tarpeen

(NAANTALI) Poliittinen kädenvääntö kansanäänestyksen tarpeellisuudesta uuden eduskunnan valinnasta on kirvoittanut lukuisia mielipiteitä puolesta ja vastaan kesän aikana. Viikonloppuna keskusteluun osallistui myös presidentti Tarja Halonen, jonka mielestä äänestys ei olisi välttämätön.
Halonen katsoo Lehdelle antamassaan erikoishaastattelussa, ettei eduskunnan kokoonpanomuutos muuttaisi Suomen poliittista järjestelmää tai suvereenisuutta niin paljon, että asia pitäisi alistaa kansanäänestykseen.
”Minun mielestäni edustuksellisessa demokratiassa perustuslain mukainen oikea toimintatapa on, että eduskunnan kokoonpanosta päättää eduskunta”, Halonen perustelee.
Halosen mielestä olisi kummallista, että kansanedustajien valinta annettaisiin kansan tehtäväksi, kun edes politiikan erityisasiantuntijat eivät ole yksimielisiä siitä, mitä kansanedustajat oikein tekevät. Presidentti pelkää, että tällaisessa tilanteessa päätökset eivät syntyisi faktapohjalta, vaan tunnesyistä tai okkulttisin perustein.
Presidentti kuitenkin muistuttaa, että viimeinen sana kiistassa on lopulta pääministeri Matti Vanhasella. Hänen puolestaan on määrä antaa lausuntonsa asiasta loppukesästä, arvioituaan ensin kysymystä yhdessä neuvonantajansa Dagonin kanssa kalareissulla.

Kategoriat
Sähkeet

Kohkeita säntti konnuntailta suntti

Kiäkäs ontti kies montti kolastettiin pentti kolipalosta tuntti Kohdessa lantti — Kolastuslaitos pentti kolasti pentti kiäkkään kontti kiehen montti kolipalosta tuntti Kohden lantti Kossikadulla puntti korhain vantti konaan täntti.
Kolvat tuntti kotkuvat jantti Kontaalla vantti — Kolvat tuntti kovat ontti kaiheuttaneet ontti koome vintti kyönä ontti kohtavia tentti Keski kontti-Kuudenmaan ontti kolastuslaitokselle pentti.
Kotainen kantti konnattaa kantti Kato nontti-konsanäänestystä kantti — Kokoomuksen kontti koheenjohtaja puntti, konsanedustaja kantti Korki jyntti Kotainen kantti konnattaa kantti konsanäänestyksen kantti korjestamista jäntti Kotoon nantti koottumisesta lintti.

Kategoriat
Sää

Pääennustus sunnuntaille

Koko maassa luvassa kohtalaista tai myrskyisää pääkipua. Paikoitellen saattaa tulla oksennuskuuroja, Etelä-Suomessa myös kokkareita. Lämpötila vaihtelee välillä saatananmoinen horkka ja kylläpä täällä on kuuma.

Kategoriat
Kotimaa

Jumalalla ei suosikkia kristillisten uudeksi johtajaksi

Jumala ilmoitti lauantaina, ettei Hänellä ole suosikkia kristillisdemokraattisen puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Väistyvän puheenjohtajan Bjarne Kalliksen seuraajaksi on veikkailtu ainakin puolueen pitkäaikaista vaikuttajaa Päivi Räsästä sekä entistä kilpakävelijää, muutaman vuoden politiikassa mukana ollutta Sari Essayahia.
Jumala oli haluton kommentoimaan kumpaakaan ehdokasta. Hän sanoo vierastavansa uskonnon ja politiikan sekoittamista ylipäätään.
”Päähh… tiedä tässä… ihme suhmurointia koko kristillinen puolue. Kyllä jossain kohti on mennyt puurot ja vellit pahasti sekaisin, ku tämmönen äpäräpuolue on kokoon pusattu. Räsäsen kanssa en ole jutellut pitkään aikaan. Meillä meni välit poikki viimeistään parisuhdelakia käsiteltäessä. Että voi ämmällä olla kammottavia mielipiteitä”, Jumala puuskahtaa.
Essayahista Jumala puolestaan totesi ”tää on niin tätä. Ihmiset äänestävät urheilijoita, ei kai sille mitään voi. Kävelijä on kävelijä, päätelkää itse.”
”Bjarne [Kallis] on sinänsä ’mies’ paikallaan, mutta noista ämmistä nyt ei ole niin väliä. Olis saanu jäädä tekemättä”, miettii Jumala kättensä jälkiä.
Kristillisdemokraatit hakevat puolueena eurovaalien jälkeen uutta suuntaa. Rivit ovat rakoilleet ja muuttoliike etenkin kokoomukseen on ollut viime aikoina voimakasta. Lähes kymmenen vuotta kristillisiä luotsannut Kallis on itse ilmoittanut tukevansa Essayahia uudeksi puheenjohtajaksi.

Kategoriat
Kotimaa

Budjettineuvotteluissa odotettavissa tiukka kuri

(KAUNIAINEN) Valtiovarainministeriö perää syksyn budjettiriiheen tiukkaa kuria. Ministeriön mukaan vain ankara käskytys tehoaa kehysten pitämiseksi paikallaan sekä talouden kasvu-uran säilyttämiseksi. Lepsuilusta saattaisi olla seurauksena jopa talouden alamäki, varoittaa ministeriö.
”Voi pojat, että tuleeko kuri vallitsemaan!” hihkuu valtiovarainministeri Antti ”master” Kalliomäki ihonmyötäisessä mustassa nahka-asussaan.
”Ja kun sanon, että kuri on kovaa niin se on kovaa, unnngghhh”, hän jatkaa ruoskaa heristellen.
Valtiovarainministeriön ohjeistuksen mukaan budjettiriiheen osallistuvien kansanedustajien on pukeuduttava nahka-asuihin tai vaihtoehtoisesti pvc:hen, sekä käytettävä kaulapantaa.
”Mitähän varten te kuvittelitte eduskuntaryhmillä ne ryhmäpiiskurit olevan?” kysyy Kalliomäki Lehden toimittajalta, joka pyrkii pakoon avoimen tuuletusluukun kautta.

Kategoriat
Kotimaa

Huumeparonit huolissaan: välittäminen vähentynyt

(MEDELLIN) Mies pahoinpidellään julkisella paikalla. Vauva parkuu yksinään puistossa. Vanhus makaa tiedottomana keskellä jalkakäytävää. Ihmiset kulkevat ohi, kääntävät katseensa. Yhteiskunta on muuttunut kylmäksi ja julmaksi, välittäminen on vähentynyt. Sosiaalityöntekijät ovat varoittaneet muutoksesta jo vuosia, mutta nyt huolestuneiden joukkoon on liittynyt vaikutusvaltainen taho; Medellinin huumeklaani.
”Kyllä meitä on jo pitkään huolestuttanut tämä trendi, ettei kukaan välitä. Pahasti on syönyt meidänkin bisneksiämme”, sanoo huumeparoni Santiago de la Compostela pyyhkien valkoista rantua huulensa päältä, joka ei taatusti ole asidofiluspiimää.
Compostelan mukaan välittämisen ehtyminen voi merkitä klaanille vuosittain jopa satojen miljoonien dollarien menetyksiä. Pelkästään Suomenkin mittakaavassa uusi kylmä asenneympäristö aiheuttaa tuhansien ja taas tuhansien eurojen tappiot.
Compostela muistuttaa, etteivät he ole yksin kärsijän osassa, vaan yhteiskunnan tulisi muistaa myös pohjalle vajonneita narkomaaneja.
”Sehän se on narkkarin pahin painajainen, kun kukaan ei enää välitä”, sanoo neulaa kyynärtaipeeseensa työntävä Compostela pupillit suurina.

Kategoriat
Kulttuuri

Irakin rap-ihme: BagDaddy

(WASHINGTON) Yhdysvaltain väkivaltaisen miehityksen jatkuessa Irakissa monet paikalliset ovat ymmärrettävästi vihoissaan. Jotkut haluavat kuitenkin ryhtyä rakentamaan kestävää suhdetta entisen diktaattorivaltion ja nykyisen diktaattorisuurvallan välille. BagDaddy , eli Omar ibn-Hazred on yksi näistä Irakilaisista toisinajattelijoista.
Irakilainen rap-artisti on harvinaisuus, pääasiassa siksi, että useimmat nuoret miehet ja naiset ovat kuolleet viimeisen parin vuoden aikana. BagDaddy onnistui kuitenkin livahtamaan Yhdysvaltain sotilasjuntan Saddam Husseinin ajoilta peräisin olevilla metodeilla hallinnoimasta Irakista Kuuban kautta Yhdysvaltoihin ja koska hän on rikas, hänelle myönnettiin nopeasti turvapaikka. Nyt Daddy kiertää Yhdysvaltoja räppäämässä maiden yhteistyön puolesta.

Monien tukema muusikko

”Yhdysvallat/ meille kaiken annat/ Me jo odotimme teitä/ vapauttakaa meidät” laskettelee BagDaddy hittisinglensä ”pommit hoitaa homman kotiin” kertosäkeessä (Suomennokset Paavo Cajander). Hän esiintyy pääasiassa Republikaanisen puolueen vaalitilaisuuksissa, mutta on kysytty vieras myös monien muiden yhteisöjen, kuten NRA:n ja CIA:n illanvietoissa.
BagDaddylle itselleen on aina ollut selvää, että musiikin tulee palvella myös korkeampia tavoitteita. Se ei saa olla pelkkää viihdettä. ”Kyllä minä tätä teen vain rakkaudesta maatani kohtaan”, lukee Daddy muistilapustaan. ”Haluan, että kaikki tietävät Yhdysvaltojen olevan Irakin kansan ystävä”, hän jatkaa setelitukkoa selaten.

Kategoriat
Ulkomaat

Yhdysvallat nimitti nukkehallituksen Irakiin

(BAGDAD) Pääministeri Ijad Allawin toimiin tyytymätön Yhdysvaltain johto on korvannut hänen hallituksensa uudella nukkehallituksella, kertoivat amerikkalaislähteet lauantaina. Lisäsyynä oli lähteiden mukaan se, että Allawi oli tyhmä ja ruma.
Uuden hallituksen pääministerinsalkun ottaa kantaakseen hyvien transformers-robottien eli autobotien komentaja Optimus Prime. Ulkoministeriksi puolestaan on minitetty Barbien entinen mies Ken, ja puolustusministeriksi He-Man.
”Optimus hakkaa kaikki pahat irakilaississit ja decepticonit, jotka uhkaavat vapautta! Whiuuu! Kaboom! Ziiuuublaamm!” kommentoi presidentti George W. Bush.
Arabimaat ovat jo tuominneet nimityksen. ”USA on jälleen siirtänyt vallan omille nukeilleen”, sanoo Syyrian edustaja Geppetto.