Kategoriat
Talous

Mediahuorat SAK:n jäseneksi

(VANTAA) Lahjattomien julkisuuden henkilöiden etujärjestö Suomen Mediahuorat liittyy SAK:hon. Asiasta tiedotti Mediahuorien hallitus myöhään eilisiltana pitämänsä kokouksen päätteeksi. Hallituksen antaman tiedotteen mukaan liittymisen päällimmäisenä syynä on yksinkertaisesti järjestön jäsenistön laajeneminen.
”Aikaisemmin oli oikeastaan vaan nämä entiset missit, joilla ei ollut oikein mitään sanottavaa, mutta esille piti päästä. Nykyään on kaikki urheilijoiden vaimot ja kuukauden bändit, tosi-tv-voittajat ja kaikki tällaiset,” kertoo Mediahuorien hallituksen sihteeri Carmen Alatalo hiissaten mekkonsa helmaa ylemmäs.
”Mihinkään muuhun kuin julkisuuteen kelpaamattomien määrä tässä maassa on kerta kaikkiaan kasvanut niin suureksi, että tarvittiin jo laajempaa edunvalvontaa, kuin omin voimin voitiin totetuttaa”.

Työtä riittää

Mediahuorat antaa tulevaisuudessa koko laki- ja edunvalvontatoimensa SAK:n huoleksi. Järjestö itse keskittyy puffaamaan jäsenistöään. Tässäkin on Alatalon mukaan aivan riittävästi työtä.
”Kun ajattelee, että on täysin lahjaton ja todella ei-kiinnostava henkilö, niin ei sitä ihan vähällä työllä telkkariin saa. Ja sitten kun näitä on tuhatpäinen lauma ja kaikki pitäisi saada, niin ei se onnistuisi ilman kaikkien kanavien ja lehtitalojen jatkuvaa tukea lainkaan”, kiittelee Alatalo Mediahuorien yhteistyökumppaneita hiissaten mekkonsa miehustaa alemmas.
”Tätä asiaahan tietysti on auttanut huomattavasti se, että nykyisestä juontajakunnasta radion ja tv:n puolella suuri osa on itse asiassa meidän jäsenistöä”, vinkkaa Alatalo tanssien pöydällä salamavalojen välkkeessä huudellen samalla intiimejä yksityiskohtia entisistä aviomiehistään.

Read previous post:
Sähkeitä tiistailta

Puristin puristin palkittiin -- Yhdysvaltain sotilasjohto on valinnut vuoden hyödyllisimmät esineet. Parhaaksi kuulustelijan apuvälineeksi valittiin aina keskiajalta periytyvä, alkujaan uskonnollinen...

Close