Kategoriat
Talous

Filatov toivoo Merkuriuksen apua työllisyystilanteen parantamisessa

(HELSINKI) Työministeri Tarja Filatov on ilmoittanut, ettei työllisyystilanne Suomessa tule inhimillisin voimavaroin paranemaan. Filatovin mukaan ainoa toivo tässä vaiheessa on avun pyytäminen muinaisilta jumalilta: ihmisten omia toimia saatettaisiin jumalten parissa jopa katsoa pahalla. Ainakin roomalaisen Merkuriuksen, kauppiaiden jumalan, puoleen on tarkoitus kääntyä.
”Suomen talouden ei voida katsoa olevan minkään ministeriön, yksittäisen ministerin tai koko hallituksen vastuulla. Kyllä näistä asioista ovat aikojen alusta päättäneet jumalat ja heitä loukkaisi, mikäli hallitus ryhtyisi itse toimiin työllisyystilanteen parantamiseksi,” kuvaili Filatov tilannetta Lehden erikoishaastattelussa.
Vielä ei ole tietoa siitä, vaatiiko Merkurius uhrilahjoja auttaakseen. Asiaa selvittelee ainakin Helsingin yliopiston historian laitos yhdessä kauppakorkeakoulun kanssa. Filatov on kuitenkin vakuuttunut, ettei ainakaan ihmisuhreihin ole tarvetta.

Read previous post:
Vuoden pornolehtikuva palkittiin

(ELIMÄKI) Suomen Painotalojen Liitto on jälleen valinnut vuoden pornolehtikuvat. Kisaan osallistui vuodelta 2003 liki kaksisataa kuvaa ja kuvasarjaa noin 150...

Close