Valtio vähentää väkeä Suomesta
”Eli annetaan fudut turhalle porukalle ja heitetään ne pois maasta pilaamasta meidän elintasoa”, kertoo nimettömänä pysytellyt valtion puhemies Gordon Gecco. ”Esimerkiksi työttömyys ei kannata, joten nämä ihmiset viedään pois johonkin muuhun maahan. Luultavasti Venäjälle tai Ruotsiin. Eläkeläiset siirretään johonkin lämpimään maahan, jossa on tilaa seniileille jääräpäille.”
Lisäksi valtio suunnittelee lakkauttavansa kannattamattomana muun muassa puolustusvoimat, raittiusliikkeen, eduskunnan rock-kerhon sekä kaikki puolueet paitsi Keskustan ja SDP:n. Lisäksi lopetettavien listalla on koululaitos, Yleisradion radiokanavat sekä Supo.
”Periaatteessa lähes kaikki saa mennä. Onpahan tilaa, mitä sitten vuokrata tai myydä voitolla ulkomaalaisille sijoittajille”,Gecco hymyilee.
Vähennykset liittyvät valtion viime syksynä ilmoittamaan tehostamisohjelmaan, jolla tavoitellaan yhteensä noin 2300 miljoonan euron säästöjä vuoden 2006 loppuun mennessä. Vähennykset on määrä toteuttaa tämän ja ensi vuoden aikana.
Suomen valtio perustelee henkilöstövähennyksiä tarpeella parantaa kilpailukykyä ja kannattavuutta. Tällä hetkellä Suomessa asuu noin viisi ja puoli miljoonaa ihmistä.