Kategoriat
Kotimaa

Ennätyssäälittävässä yhdynnässä epäillään vilppiä

(LAULURINNE) Tummat pilvet ovat kerääntyneet varjostamaan viikonloppuna Ilosaarirockissa tehtyä maailman säälittävintä yhdyntää. Kansainvälinen olympiakomitea KOK ei tiettävästi aio vahvistaa ennätyssuoritusta vilppiepäilyjen vuoksi.
”Meillä on vahvat epäilykset siitä, että ennätyksen saavuttamiseen on käytetty kiellettyjä aineita ja todennäköisesti suorituksen aikana oli myös liikaa myötätuulta”, kertoo olympiakomitean tiedottaja paroni de Coubertin-Paakkunainen.
Ennakkokaavailujen mukaan ennätystä yritettiin Ilosaarirockin aikana oikein miehissä ja suosikkeina olivat ranualainen crackhoro Pimppu sekä imatralainen putkiasentaja Sami. Heidän koituskoitoksensa nähtiin suuren yleisön kannustaessa leirintäalueella lauantaina noin kello 02.20.
”Yritys oli kyllä äärimmäisen säälittävä. Huseeraamista, venkoilua, ähistystä, taistelua verkkosukkahousujen kanssa ja lopulta täydellinen antikliimaksi reisille. Yrityksestä lähetettiin jopa kännykkäkameralla kuvat molempien vanhemmille, mikä tuo kyllä roimasti tyylipisteitä”, KOK:sta kerrotaan.
Vanha ennätys saattaa silti mennä uusiksi lähiviikkojen aikana, sillä KOK:n käsittelyyn on tullut noin parisataa ennätysyritystä. ”Ihan vitun säälittäviä ovat kyllä kaikki. Pahalta näyttää”, kuolaa paroni punaisena.

Kategoriat
Seksivau

Uudet jäätelöhitit jo suunnitteilla

(BÖLE) Seitsemän kuolemansyntiä, viisi aistia – ja sarja jatkuu. Jäätelövalmistaja GB Glace aikoo tuottaa myös ensi kesäksi upouuden jäätelöpuikkosarjan suomalaisten kuluttajien iloksi. Yhtiön tuotesuunnitteluosaston päällikkö Georg Totschnig kertoo, ettei lopullista valintaa sarjan nimestä ole vielä tehty.
”Meillä on pöydällä kolme koria olutta. Hyviä ehdotuksia. Emme vain osaa avata pulloja. Valita niistä parasta”, etapin rasituksista toipuva Totschnig höperehtii.
Loppusuoralla ehdotuksista ovat mitä ilmeisimmin ’18 asentoa’, ’12 opetuslasta’ ja ’Sodoman 120 päivää’. Totschnigin mukaan ensimmäisen ja viimeisen etuna olisi se, että mainosfilmeinä voitaisiin käyttää uudelleen tämänvuotisia.
”Lisätään vaan vielä vähän lisää pornoa. Tissit”, ehätti Totschnig lausumaan ennen yhtään kestotilaajaa.
Tosin 12 opetuslasta -vaihtoehdolla olisi tuotesuunnittelun mielestä monia bonuksia, kuten vuosisatoja jatkunut p-2-p-mainonta. ”Esimerkiksi Juudas-puikossa voisi olla alkuun makea kerros, kunnes viimein ytimestä paljastuiskin jotain yllättävää. Ja voiko kukaan kieltää kolmesti Pietari-patukkaa?” härnää Totschnig.
Hän kuitenkin pelkää, että monet tämän sarjan jäätelöistä jäisivät pahasti statisteiksi.

Kategoriat
Politiikka

Vanhanen ei kommentoi noituusväitteitä

(KAARINA) Myllerrys pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämän ympärillä jatkuu kiivaana. Juuri kun huhut Vanhasen avioliiton ulkopuolisista suhteista alkoivat hieman hiipua, paljastui uusi skandaali – häntä syytetään nyt noituudesta.
”Hän muutti minut vesiliskoksi!” protestoi talonpoika ”Kaarina”.
”Mutta voin jo paremmin”, hän jatkoi.
Vanhanen itse ei ole suostunut kommentoimaan asiaa millään tavalla. ”Lopettakaa jo helvetissä”, pääministeri tiuskaisi.
Lisäksi Lehden saamien tietojen mukaan Vanhasta epäillään myös ylinopeudesta, sosiaalidemokraattisista mielipiteistä, parranajosta, tennissukkien käytöstä sekä kannibalismista. Nimettömänä pysttelevän saksalaismiehen, ”Kaarinan”, mukaan Vanhanen söi hänet Leipzigissä keväällä 1998, jolloin pääministeri eli vielä avioliitossa vaimonsa kanssa.
”Ihan kokonaan söi. Dijon-sinapin kera. Maitoa joi”, kertoi ”Kaarina” Allerin shekkiä odotellen.

Kategoriat
Politiikka

Vanhanen: "En myönnä enkä kiellä"

(PARKKIPAIKKA, N-JÄRVI) Pääministeri Matti Vanhanen ei suostu kommentoimaan tuoreimpia.
”En myönnä enkä kiellä. Tällaista puhuttiin jo keväällä”, tympääntyneen oloinen Vanhanen sanoi ex-vaimonsa kukkia kastellessaan.
”Nämä ovat henkilökohtaisia asioita, ja minulla on avioeroprosessi vireillä”, hän sanoi.
”Minä olen sitä paitsi kesälomalla”, rennosti pukeutunut Vanhanen huusi perään.
”Sutinaa oli”, huikkaa ”Kaarina” Cinderellan lattialta.
”Etiikka. Seksi. Moraali”, toteaa puolestaan Maija-Riitta Ollila televisiossa.

Kategoriat
Ulkomaat

Taivasten valtakunnan avaimet katosivat

(VATIKAANI) Maailma on ottanut järkyttyneenä vastaan tiedon, jonka mukaan Taivasten valtakunnan avaimet ovat hävinneet. Vatikaanista tihkuvien hajanaisten tietojen mukaan taivaan portit ovat pysyneet suljettuina jo useamman päivän, ja kymmenet miljoonat sielut joutuvat odottamaan kiusallisessa välitilassa päästäkseen kaipaamaansa riemuun ja lepoon.
Lehden saamien tietojen mukaan sielut jonottavat taivaan porttien ulkopuolella äärimmäisen kurjissa oloissa. Monet ovat alastomia, yksinäisiä ja eksyneitä. Rajatila-alueella ei ole edes välttävää kriisiapua, mannakuljetukset eivät yrityksistä huolimatta ole päässeet perille.
”Tilanne on äärimmäisen sekava, väkeä on paljon. Täällä on todella kylmä, ja moni sielu on valmis myymään itsensä päästäkseen mihin tahansa muualle”, Lehden jonosta tavoittama naapurin Karin sielu sanoo kurkussaan olevan pistohaavan kautta. ”Ja kyllä esimerkiksi minua henkilökohtaisesti vituttaa todella paljon”, hän lisää.

”Minunko täällä
pitää kaikki tehdä?

Edelleen Lehden hankkimien tietojen mukaan avaimet on viimeksi nähty paavilla. Jonkin aikaa ilman pahempia aivoverenvuotoja elellyt Benedictus XVI ei kuitenkaan pysty kertomaan avaimista yhtään mitään. Sekaannus on kirvoittanut katolisen kirkon piiristä värikkäitä kommentteja. Avaimet aikoinaan Jeesukselta saanut Pyhä Pietari on tapahtumista raivoissaan.
”Saatana! Voi vitun vitun saatanan vitun nutipäät perkele! Itsekö täällä pitää kaikki tehdä?” julmistunut Pietari mylvii.
Arkkipiispa Jukka Paarman mukaan ruumiista irtautumisen jälkeinen tila voi olla sielulle kohtalokas. ”Irtautuminen on sekavaa aikaa, mielessä pyörii monenlaista. Sielua ei todellakaan ole suunniteltu tällaiseen ylimääräiseen, pitkään välitilaan ruumiista irtautumisen ja loppusijoituksen välillä”, Paarma huokaa.

Kategoriat
Kotimaa

Ranskalaiset eivät suomalaisten suosiossa

(JASKAN GRILLI) Euroopan valtioiden välejä pahasti hiertävä ruokakeskustelu jatkuu edelleen kiihkeänä. Jacques Chiracin ja Silvio Berlusconin alentavat kommentit suomalaisesta ruuasta nostattavat voimakasta närää kansan keskuudessa.
Nyt suomalaiset ovat käyneet vastahyökkäykseen. Esimerkiksi Veikko söi viime yönä kebabinsa riisillä, vaikka tavallisesti valitsee annokseensa ranskalaiset perunat.
”Tavallisesti valitsen annokseeni ranskalaiset perunat, mutta nyt söin kebabini riisillä”, Veikko perustelee.
”Enemmän kuin ranskalaisia perunoita, annoksessani oli viime yönä pitaleipää”, mökeltää puolestaan kaverinsa Jorma ja loppaa Similtä veret nokkaan.
”Hautausmaa on ensimmäinen metsä”, Jorma hyräilee ja tietää tekevänsä vainajaa.

Kategoriat
Yleisönosasto

Suomalaisesta ruoasta

En voi ymmärtää Lehden puolueellista uutisointia Jacques Chiracista ja suomalaisesta ruoasta! Itse olen syönyt Jacques Chiracia kaikkina kirkollisina juhlapyhinä jo vuosikymmenien ajan. Myös lapseni olen kasvattanut pitämään kunnollisesta Jacques Chiracista ja mielestäni myös tämä puoli tulisi huomioida keskustelussa! Toivon, että Lehti tulevaisuudessa huomioi paremmin myös meidän Ranskan pääministeriä arvostavien kulinaristien hiljaisen enemmistön!
Terveisin,
Ludvig Hurskas
Frankkien kuningas (814-840)

Kategoriat
Kotimaa

Ranskalainen ei suomalaisten suosiossa

(RÄMÖ) Suuri debatti euroopan valtioiden ruokatalouden tiimoilta kiehuu edelleen hurjasti. Jacques Chiracin alentavat kommentit suomalaisesta ruoasta herättävät närää esimerkiksi rämöläisessä Konstantin ”Konstantin” Konstantin-Konstantinissa.
”Mieluummin kuin Jacques Chiracin minä söisin suomalaista ruokaa” toteaa Konstantin-Konstantin.
”Jacques Chiracia mieluummin söisin Silvio Berlusconin tähdentää Konstantin-Konstantin vielä.

Kategoriat
Kotimaa

Maailman säälittävimmän yhdynnän ennätys uusiksi pian?

(JOENSUU) Maailman säälittävimmän sukupuoliyhdynnän maailmanennätys on jälleen vaarassa viikonloppuna, kun Ilosaarirock käynnistyy perjantaina Joensuussa. Tapahtumajärjestäjät uskovat, että kymmenien tuhansien festivaalivieraiden joukosta saattaa hyvinkin löytyä uuteen ennätykseen pystyvä pari.
”Räyhäviinaa ja Laulurinteen puska. Siittä lähtee”, karjalassa vannotaan.
Uuden ennätyksen syntyä on jo ehditty tänä kesänä odottaa. Kansainvälisen liiton uusien asetusten mukaan ennätykseksi kelpaa nyt myös sellainen säälittävä yhdyntä, jossa kondomeita on kyllä ostettu, mutta unohdettu käyttää. Vapun ja juhannuksen kovasta rynnistyksestä huolimatta kurikkalaisen Matin toissakesäinen varvi kantaa edelleen säälittävimmän yhdynnän titteliä.
”No se räjähti heti ku huulille pääsin”, Matti muistelee ikävään saumaan sattunutta ripulipaskakohtaustaan.
Lehden saamien tietojen mukaan ranualainen pikku pirihuora Pimppu ja imatralainen putkiasentaja Sami ovat vahvoilla, kun uutta ennätystä Joensuussa yritetään.

Kategoriat
Kotimaa

Fakta: Säälittävimmät yhdynnät

  • 1. Matti, Kurikka + tuntematon todennäköisesti naispuolinen henkilö kesällä 2003. Ei koitusta, syy: Matin äkillinen ripulipaskakohtaus kriittisellä hetkellä.
  • 2. Juhani, Punkalaidun + Helena, Leivonmäki vappuna 1997 Corollan takapenkillä. Ei koitusta molempien vakuutteluista huolimatta, syy: humalatilan vuoksi kumpikaan ei onnistunut avaamaan housujaan.
  • 3. Bertil, Ekenäs + Gunilla, Pedersöre juhannuksena 2002 juhannussalon alla. Ei koitusta, syy: Gunilla ei antanut.
  • 4. Reijo, Kotka + vasen käsi viime torstaina kodinhoitohuoneessa. Tuloksetta.
  • 5. Konrad, Vantaa + Paul, Halikko Pyhän kolminaisuuden päivänä 2004, salaa. Koitus, tulos: syyllisyyttä, naapureiden tuijotusta ja kuiskuttelua, helvettikeikka.