Kategoriat
Kotimaa

Saatananpalvelusten kävijämäärät laskussa

(ALHAZRED) Suomen saatanallis-pakanallinen kirkko on huolissaan viikoittaisten saatananpalvelusten laskevista kävijämääristä. Kirkon verellä kirjoitettujen tilastojen mukaan keskiyön saatananpalveluksissa käy enää keskimäärin kourallinen väkeä, ja vain suurimmat perkeleelliset juhlapäivät saavat massat liikkeelle.
”Niin se on, että ei keskiyön mustassa messussa istu enää kuin muutama vanha mummo veisaamassa Dimmu Borgiria. Ainoastaan joululaulutilaisuuksiin saadaan perheitä ja nuorempaa väkeä liikkeelle”, huokaa mustan kirkon tiedottaja Bara Thrum.
Tilanne on vaikea paitsi kirkon uskottavuuden takia, myös sen työntekijöiden motivaation vuoksi. Monin paikoin lahkoihin on vaikea saada vetäjiä, ja etenkin maaseudulla saatananpalveluksia joudutaan hoitamaan ns. keikkauhraajien avulla.
”No, Toijalassa sentään luistaa”, Thrum paaluttaa.

Uusia aluevaltauksia

Kirkko ei kuitenkaan ole jäänyt makoilemaan alttarilleen, vaan pyrkii aktiivisesti kääntämään kävijävirtoja takaisin. Joululaulutilaisuuksien rinnalle suunnitellaan myös viihteellisempiä ja nuorten makuun paremmin istuvia messuja.
”Mutta mitään iskelmätähtiä ei kyllä päästetä kirkkoon esiintymään. Joku roti se on oltava. Emmekä aio luopua vuohien teurastamisesta, vaikka se on vegaanijäsentemme keskuudessa ollut kova kiistakysymys”, Thrum kertoo.
Puhetta on ollut lisäksi saatananpalveluksen ajankohdan muuttamisesta. Nykyinen puoliyö on kieltämättä perinteinen käytäntö, mutta sopii nykyihmisten elämänrytmiin heikosti. Ainakaan vielä pakanakirkkovaltuusto ei aio ottaa asiaa käsittelyyn.
”Pitää muistaa, että meillä on paraikaa pöydällä tämä hedelmöityshoitodebatti. Siihen meidän kantamme on ehdottomasti se, että paholaisen sikiöihin ei pidä ihmisen koskeman”, Thrum julistaa.

Kategoriat
Seksivau

Myös Matti lupaa leipoa vapautumisensa jälkeen

(ALCATRAZ) Vankilasta vapautuva mäkihyppylegenda Matti Nykänen on Lehden tietojen mukaan innostunut leipomisharrastuksesta. Matti sai tiettävästi sysäyksen vaimoltaan Mervi Tapolalta, joka lupasi leipoa miehelleen korvapuusteja tämän kotiinpaluun kunniaksi.
”Kyllä tässä vielä tulee leivottua yhtä jos toistakin. Korvapuustejakin on luvassa monille”, Matti ennakoi virnistellen.
”Nähdään taas”, huikkasivat puolestaan vartijat.

Kategoriat
Kotimaa

MTV Finland jalostuu useiksi murrekanaviksi

(RUOTSI) Suomalaisen Music Televisionin saama positiivinen vastaanotto on vakuuttanut myös muut pienet ja surkeat maat ympäri Eurooppaa siitä, että oman MTV:n avaaminen on järkevä ja yleisöä suuresti palveleva teko. Muun muassa Malta, Islanti ja Hopi-Hopi-intiaanien Norjan vuonoille perustama itsenäinen joskin laiton valtio ovat kiinnostuneita oman MTV-kanavan avaamisesta.
”Kyllähän tämä oli selvästi meiltä edistyksellinen askel”, sanoo MTV:n VJ Axl Smith tekstitysten tukemana. ”Jälleen kerran Suomi tekee edeltä jotakin, mikä saa muut haukkomaan henkeä”.
Täydellisesti nappiin menneen avauspäivän jälkeen väsynyt mutta onnellinen Smith suostuu kertomaan, että suomenkielinen MTV on vasta ensiaskel. Kanava tulee kokemaan vielä suurempia uudistuksia tulevaisuudessa.
”Loistavan vastaanoton seurauksena kanavaa aiotaan jalostaa vielä pidemmälle tekemällä MTV:stä erilaisia murreversioita”, kertoo kanoottimatkalta tavoitettu kanavapäällikkö Istuva Härkä. ”Kukapa ei haluaisi kuulla Smithin vääntävän lähetyksiä joko Savon tai Tampereen murteella?”

Lisäksi MTV:n tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu huhujen perusteella soittolistojen rakentaminen yhdessä radio Novan kanssa, ohjelmien dubbaaminen varmuuden vuoksi suomeksi tekstitysten tueksi sekä Mikko Alatalon palkkaaminen uudeksi iltapäivälaulattajaksi.
”MTV:n voittokulkua ei voi estää enää mikään”, Härkä uhoaa samalla, kun Lehden toimittaja ottaa vielä yhdeksännentoista unilääkkeentabletin ja huuhtoo ne alas vedellä.

Kategoriat
Kotimaa

Laaja teetakavarikko Vaalimaalla

(VAALIMAA) Suomalaismies jäi tänään kiinni Vaalimaan tullissa yritettyään tuoda maahan lähes kymmenen kiloa teetä. Kyseessä on suurin Suomen EU-jäsenyyden aikana tehty teetakavarikko.
Teepussit oli kätketty Volkswagen-mallisen tavaratilan pohjan alle rakennettuun piiloon. Tullivirkamiesten epäilykset heräsivät tiettävästi auton kuljettaja hermostuneen käytöksen vuoksi.
”Ensin ajateltiin, että se on terroristi. Sitten joku huomasi, että takakontin liepeillä leijaili sellainen makea, omenainen haju. Pantiin äijä rautoihin ja ruvettiin hajottamaan Volkkaria”, kertoo kenttämarsalkka Johannes Tulli.
Teen arvo katukaupassa olisi ollut noin 250 euroa. Miehen epäillään toimineen osana laajempaa teeliigaa, joka on viime vuosien aikana levittäytynyt Etelä-Suomen alueelle.
Vaalimaalla on tämän kuun aikana tehty jo kolme teetakavarikkoa. Tyytyväisyytensä suomalaisrajan toimintaan on ilmaissut myös Britannian teeteollisuus.
”Nämä salakuljettajat ovat yhteiskunnan syöpä ja paiserutto. Myrkyttävät lapsemme, enkä minä saa siitä shillinkiäkään”, parahtaa plantaaseiltaan tavoitettu Greyn jaarli.

Kategoriat
Oikaisut

Lehti ei plagioi tahi varasta

Arvon lukijat,
Kuluvan viikon lopulla on esitetty epäilyjä, joiden mukaan Lehti tai sen toimittajat plagioisivat tai jopa suorastaan varastaisivat juttuideoita muista uutisvälineistä tai itsenäisiltä verkon kansalaisjournalistisilta sisällöntuottajilta. Tämä on kuitenkin täysin väärä väittämä. Lehden jutut perustuvat aina toimittajien omaan uutishankintaan ja -nenään. Ideoita varastetaan vain, jos ne ovat erityisen hyviä, ja tällöinkin jätetään aina kunnioittamatta alkuperäisen tekijän isyysoikeutta teokseensa. Samaa periaatetta noudattavat myös kaikki muut suuret mediatalot koko Suomessa.
August Elokuu
Kirjoittaja on skribentti

Kategoriat
Sähkeet

Vittuilevat sähkeet sunnuntaiksi

Hyvinkö pyyhkii – Saksan vaalit päättyivät pattitilanteeseen, jossa kumpikaan koalitiotarjokas ei saavuttanut enemmistöä liittopäivillä, ja sekös germaania harmittaa. Taitaa olla meno vähän samanlaista kuin Weimarin aikaan, eikö vain Fritz? Ja mitenhän mahtaa olla sen valtiopäivätalon palovakuutuksen kanssa.
Kirjoitus hallussa – Kulttuuriministeri Tanja Karpela kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan tekstiviestien ihanuudesta. Vaan niinpä onnistuu ministeri kirjoittamaan myös sanat ’jonkin laista’ ja ’taiteen lajikseen’ aivan päin persettä. Sujuisikohan ’tekijänoikeuslain’ oikeinkirjoitus yhtä hyvin kuin sen puolustaminen?
Vahti läksi – Jääkiekkojoukkue Jokerien pakka meni viikolla täysin uusiksi ykkösvahti Tim Thomasin lähdettyä NHL:ään, ja sepä kaikkia muita liigaseuroja harmittaa aivan vietävästi. Kylläpä ottaa aivoon, kun kautta valtakunnan pidetyn joukkueen menestyksen mahdollisuudet noin murenevat.

Kategoriat
Sähkeet

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksiä

Pirkosta eroaminen saattoi loukata — Hämeenlinnan hallinto-oikeus katsoi, että Tampereen kaupungin liikennelaitoksen päätös kieltää ”Eroa Pirkosta”-verkkosivun mainostaminen linja-autoissa ei ollut lainvastaista. Oikeuden mielestä mainos sisältää ehdotuksen erota Pirkosta, ja mainoksen julkaiseminen saattaa loukata. ”Enemmän kuin uskonnon- ja omantunnonvapautta, minä pidän ranskalaisesta ruuasta”, päätöksessä todettiin.
Lihasta eroaminen saattoi loukata — Hämeenlinnan hallinto-oikeuden mielestä Tampereen liikenne- ja viestintäministeriön päätös kieltää ”Erota veri lihasta ennen palvaamista”-www-sivun mainostaminen linja- ja diagonaaliautoissa ei ollut lainvastaista. Oikeuden mielestä mainos sisältää rivoja viittauksia eroamiseen, ja mainoksen julkaiseminen saattaa loukata. ”Enemmän kuin Tampereen linja-autoista, minä pidän Jacques Chiracista”, päätöksessä luki.
Eroaminen saattoi loukata — Hämeenlinnan hallinto-oikeus päätti 3,0 promillen humalassa, että Tampereen kaupungin liikennepuistolaitoksen päätös kieltää ”Eroa”-verkkojulkaisun mainonta polkuautoissa ei ollut lainvastaista. Oikeuden päätöksessä todetaan, että mainos sisältää ehdotuksen, tällaisen reklaaminen julkaiseminen suattaapi hyvinnii loukata ja onpas rouvalla muhkea peräsin. ”Enemmän kuin alligaattoreista, Cthulhu f’tagn”, oli päätökseen kirjattu neitsyen verellä.

Kategoriat
Sähkeet

Paikassa liikkuvat sähkeet

Tekijänoikeuslaki vastatuulessa — Opetusministeri Tanja Karpela siirtyi muutaman metrin takavasemmalle uuden tekijänoikeuslain valmistelun leväperäisyyden paljastuttua. Ministeri yritti ensin piiloutua halkovajan taa, mutta siellä kyykistelivät jo Suvi-Anne Siimes ja Jukka Liedes.
Amalgaami kadoksissa — Vasemmanpuoleisen poskihampaan vanhanmallinen paikka irtosi perjantai-iltana Lempäälän lähistöllä. ”Voi itku”, kommentoi asiaa paikallinen mies.
Päivän shakkisiirto — e4

Kategoriat
Muut lehdet

Lehti porautuu mediakentän uuteen tulokkaaseen

Tämä on ensimmäinen merkintä Lehden uudessa interaktiivisessa jutussa, jossa seuraamme Lehtijutun syntyä. Kyse on siis siitä, että teemme juttua sanomalehdistä ja niiden tekijöistä. Tämä blogi on myös osa lehtijuttua. Blogissamme kerromme jutunteon vaiheista mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Mutta millaista juttua oikein olemme tekemässä?
Emme tiedä vielä. Se riippuu paljolti myös teistä. Tilanne on nyt se, että meillä ei ole kuin aihe (lehdet), mutta emme oikein tiedä miten sen toteuttaisimme. Täytyy muistaa, että luultavasti suurin osa suomalaisista ei tiedä lehdistä mitään.
Tarvitsemme taustatietoa, haastateltavia ja ennen kaikkea meidän pitää löytää jutulle hyvä näkökulma. Mukavaa olisi päästä päätteen ääreltä myös jonnekin reportaasimatkalle… Tarvitsemme teidän apuanne! Vinkatkaa seuraamisen arvoisista lehdistä! Ketä kannattaisi haastatella? Mikä erottaa lehden alligaattorista?
Alla on kommenttimahdollisuus, voitte myös lähettää sähköpostia osoitteeseen lehti@samizdat.info.
Tämä on myös tilaisuus! Mitään emme voi vielä luvata, mutta voitte saada lehdellenne mainosta yhdessä maan suurimmista blogeista. Juuri tuli julki tilasto, jonka mukaan Lehti on saanut lähes viisi uutta lukijaa. Kaikkiaan blogiamme lukee siis 42 ihmistä.

Kategoriat
Talous

Suomi avaa pornon valmiusvarastot

(ESBO) Suomi avaa pornon valmiusvarastonsa tilapäisesti kansainväliseen myyntiin. Pornon maailmanmarkkinahinta on noussut ennätyskorkeisiin lukemiin muun muassa New Orleansin tulvien sekä auringonpilkkujen vaikutuksesta. Avaamalla pornovarastot Suomi pyrkii helpottamaan pornopulasta kärsiviä maita.
”Ja kääritään samalla ihan vitun hyvä hinta”, täsmentää välivaltiosihteeri Pera Pervo Huoltovalmiusministeriöstä.
Valtioneuvoston puhelinvastaaja korostaa, että varastojen avaaminen on vain väliaikainen toimenpide, ja että varastoista myydään korkeintaan kolmannes. Lisäksi kotimaisen kulutuksen tärkeimmät tuotteet, kuten lapsi- ja saamelaisporno, rajataan kokonaan kaupanteon ulkopuolelle.
Julkisuudessa on huhuttu myös Suomen kokaiinivarastojen avaamisesta myyntiin. Asiasta vastaava taho O. D. Fagerholm kuitenkin kiistää väitteet: ”Mummos avasi.”