Kategoriat
Kulttuuri

Vuoden tärkein jatko-osa

Harvaa kirjaa on odotettu yhtä innolla ja pitkään. Carl Bernstein ja Bob Woodward julkaisivat jo 1974 kiellettyä erotiikkaa kihisevän trillerinsä ”Presidentin miehet”. Tässä teoksessa kerrottiin peittelemättömästi kuinka presidentti Richard Nixon pani ihan hulluna koko Yhdysvaltojen kansaa. 19. helmikuuta ilmestyy vihdoin tärkeä jatko-osa ”Pääministerin morsian.” Tälläkin kertaa pannaan aika törkeästi.
Kirjailija, tutkivan journalismin tärkeä nimi Susan Kuronen jatkaa edeltäjiensä jalanjäljissä. Suurin osa kirjan sisällöstä on jo julkaistu lehdissä, joilta ei ole puuttunut rohkeutta tarttua todella tärkeisiin asioihin. Ensi kertaa yksissä kansissa kuitenkin kerrotaan kuinka kaikki tapahtui: kuinka rahaa toimintaan pestiin Meksikon kautta ja kuinka lähes kaikki korkeimmissa viroissa toimineet ”presidentin miehet” olivat touhussa innolla mukana.
Kirjan sävähdyttävintä antia ovat luonnollisesti jo ensimmäisestä osasta tutut ”Syvä Kurkku” -kohtaamiset milloin autohalleissa, milloin syrjäisissä ravintoloissa. Kuumaa, syntistä toimintaa riittää, kun alkaa selvitä, että itse presidenttikin on tiennyt toiminnasta – jopa antanut aktiivisesti ohjeita siitä, kuinka asiaa tulisi hoitaa. Valtavan avustajajoukon palkkaaminen ympäri maata aktin avuksi, toisten puolueiden tilaisuuksien häiritseminen: kaikki yksissä syntisissä kansissa. Sanalla sanoen kyseessä on teos, jota ei voi laskea käsistään, ennen kuin se on julkaistu.

Kategoriat
Kotimaa Tiede

Ilmastokatastrofi välitön, tutkijat varoittavat

(ALMA MATER) Ilmastonmuutos uhkaa tappaa jopa miljoonia tai vähintään muutamia ihmisiä tai vaihtoehtoisesti undulaatteja seuraavien noin vuosien aikana, kertoo tuore ilmastotutkijoiden tekemä raportti.
YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) perustaa synkän näkemyksensä luotettaviin pitkän aikavälin tilastotietoihin.
”Esimerkiksi täällä Jyväskylässä mitattiin viime huhti-kesäkuussa lämpötilakehitystä viiden päivän ajan ja havaittiin kiistatonta nousua. Lisäksi toisella mittauspisteellä Jämsänkoskella havaittiin huiman kolmen tunnin jakson aikana toissaviikon perjantaiaamusta aivan käsittämättömän iso hyppäys ylöspäin”, kertoo ilmastotutkija Juhana Posiva.
Posiva huomauttaa, että kansainvälisesti tilastoja on pidetty vielä kauemmin, usein jopa kymmeniä vuosia, mikä ilmastollisessa katsannossa merkitsee jopa kymmeniä vuosia. Hän torjuu pontevasti tilastoihin kohdistetun kritiikin, jonka mukaan niissä olisi merkittäviä ajallisia aukkoja tai että mittaustavat olisivat epäluotettavia.
”No joo, vuosina 1978-86 ei jaksettu merkitä lukuja ylös kun vitutti niin kovasti, mutta naapurin Jaskan peukku on kuitenkin aina ollut luotettava indikaattori”, hän puolustautuu.

Saattaa jopa
nousta tai laskea

IPCC:n mukaan hallitsemattoman ilmastonmuutoksen seuraukset ovat vakavat. Sen seurauksena merenpinta nousee lähivuosikymmenten tai vuosisatojen tai tuhansien aikana vähintään 5, 4, 3, 2 tai yksi metriä jos nousee ja napajäätiköt sulavat tai sitten eivät.
”Golfvirta pysähtyy/ei pysähdy!” varoittaa Posiva.
Ratkaisuksi kriittiseen ongelmaan tutkijat esittävät 1400:n uuden ydinreaktorin rakentamista mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman isoja apurahoja. Posiva ennustaa, että jos hän ei saa viimeistään kevääseen mennessä kolmen vuoden tutkimusapurahaa työhuonekustannuksilla ryyditettynä, kuolevat kaikki tai ainakin hänelle itselleen tulee nälkä.
Puheet ilmastonmuutoksesta eivät kuitenkaan lämmittäneet keskisuomalaista tuurijuoppoa Allua, joka paleltui kuoliaaksi maanantain ja tiistain välisen yön -30 asteen pakkaseen.

Kategoriat
Kulttuuri

Jussi Ahde -palkinnot jaetaan huomenna

(STUDIO 51) Menneen vuoden informatiivisimman lyhytelokuvan tittelin haltijan on määrä selvitä huomenna, kun elokuva-alan ammattilaisten Jussi Ahde -videopalkinto jaetaan. Eniten kiinnostusta on eduskuntavaalikeväänä herättänyt poliittisen elokuvan kilpailusarja. Osallistujia on monia, mutta asioista perillä olevat odottavat pokaalin menevän jollekin kolmesta suuresta nimestä.
Eero Heinäluoman (SDP) ”Mä olen Eero Heinäluoma ja aion just panna köyhiä perseeseen” -niminen teos lähtee liikkeelle niukasti ennakkosuosikkina, mutta Matti Vanhasen (Kesk.) webkameralla taidokkaasti kuvattua teosta ”Mä olen pääministeri Matti Vanhanen, haluan pillua, en kälättävää ämmää” kuvaillaan asiaan vihkiytyneiden piirissä erittäin tasaväkiseksi kilpailijaksi.
Tunnustusta odotetaan keräävän myös Katajanokan Kasinon miestenhuoneessa vitun kalliilla äly-kamera-puhelimella kuvatun ”Mä olen Jyrki Katainen (Kok.) ja olen työläiseen asialla” -videon, jossa puoluejohtaja virtsaa aamuyöllä saniteettitiloja siistimään tulleen siivouspalvelun työntekijän kasvoille ja suuhun.

Kategoriat
Kulttuuri

Oikeus asetti Riisutun miehen levityskieltoon

(KOLMAS NÄYTÖS) Helsingin hovioikeus on asettanut Aku Louhimiehen ohjaaman Riisuttu mies -elokuvan esityskieltoon. Oikeus perusteli päätöstään sillä, että ”leffa on pääsääntöisesti ihan paska”.
”Lihava Samuli Edelmann haahuilee ympäri Turkua, on runkattavana ja ratsastaa aasilla? Voi Jeesuksen vittu sentään”, hovioikeudenneuvos Puntti Ananas sanoi.
Päätös tarkoittaa sitä, että elokuva on poistettava teattereista välittömästi, eikä sitä saa myydä tai vuokrata dvdllä. Lisäksi hovioikeus suositteli päätöksessään Louhimiehen pitämistä etäällä kameroista ja Edelmannin lukitsemista komeroon. Oikeus ei ottanut kantaa siihen, olivatko elokuvantekijät loukanneet alkuperäisen käsikirjoituksen tehneen Veli-Pekka Hännisen oikeuksia.
”Ai oliko siinä käsiskin?” kommentoi Ananas.

Kategoriat
Talous

Puoluejohtajat puhuivat ääneen

(HELSINKI) Suurten puolueiden johtajat päätyivät tänään tiukkaan kädenvääntöön veronkevennysten tarpeellisuudesta ja todellisista vaikutuksista. Keskustelu liikkui sekä käytännön esimerkkien, että todellisten, veroalea tasapuolisemmin suuri- ja pienituloisten välillä jakautuvien vaihtoehtojen alueella. Hetkin puoluejohtoja oli rauhoiteltava toden teolla.
”Minusta tuloveroa on alennettava”, avasi keskustelun rajulla tavalla SDP:n Eero Heinäluoma. Kokoomuksen Jyrki Katainen ei kuitenkaan tätä helpolla niellyt:
”Minusta tuloveroa on alennettava”, kritisoi Katainen.
”Minusta tuloveroa on alennettava” esitti oman ja puolueensa kannan hetkeäkään empimättä pääministeri Matti Vanhanen ja jatkoi:
”Minusta tuloveroa on alennettava”
Ay-keskusjärjestöjen palkansaajien vaalipaneelia seuraamaan kokoontunut yleisö haukkoi toden teolla henkeään keskustelun kuumetessa. Kyseessä oli suurten puoluejohtajien ensimmäinen yhteinen vaalikeskustelu. Seuraavassa paneelissa tarkoituksena on keskustella Ludwig Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicuksen pykälästä 5:1, ”totuusfunktiot voidaan järjestää sarjoiksi.”

Kategoriat
Seksivau

Tuotevalvontakeskus pohtii Tanssii tähtien kanssa -ohjelman vetämistä markkinoilta

(ILMALA) Suosittua Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa uhkaa hyllytys. Julkisuudessa liikkuneiden vahvistamattomien tietojen mukaan Tuotevalvontakeskus aikoo vetää ohjelman markkinoilta terveydelle vaarallisena.
”Emme voi ottaa tässä asiassa mitään riskiä. Viimevuotisen ohjelman aikana erään kilpailijan lapsi sai surmansa, ja tällä kertaa menehtyy jo yksi osallistujista ennen kuin yhtään jaksoa on ehditty nähdä. Ennusmerkit ovat selvät”, kertoo keskuksen vastaava metsuri Anniina Jaakko-Teppo viitaten Kristiina Elstelän ja Kirkan tapauksiin.
Tuotevalvontakeskus arvelee vastoinkäymisten syyksi sen, että ohjelma on rakennettu muinaisen intiaanien hautausmaan päälle. Ojibway-intiaanien esi-isien henget ovat todennäköisesti vimmastuneet pyhäinhäväistyksestä ja aloittaneet karmaisevan kostonsa, joka ei säästä ketään.
”Toinen mahdollisuus on, että ohjelma on ollut mukana, kun egyptiläisten faaraoiden hautoja avattiin 1920-luvulla, ja saanut näin päälleen heidän synkeän kirouksensa”, pohtii Jaakko-Teppo.
Stephen King suunnittelee aiheesta uutta 12-osaista romaanisarjaa.

Kategoriat
Ulkomaat

Niagaran putoukset uhkaavat lakolla

(AMERIIKKA) Yhdysvaltain ja Kanadan rajalla sijaitsevat Niagaran putoukset antoivat tiistaina lakkovaroituksen. Putoukset uhkaavat lopettaa putoamisen kokonaan helmikuun 14. päivänä, elleivät Yhdysvaltain ja Kanadan luonnonvaraministeriöt suostu putousten työehtojen uusimiseen.
”Ollaan tässä putoiltu kelloon katsomatta joka ikisenä päivänä viime jääkauden jälkeen. Että vituttaahan se nyt vittu”, totesi putousten pääluottamusmies H2O.
Putoukset vaativat lakisääteisiä ruokatunteja sekä palkallisia vuosilomia. Kanadan hallitus ei ole lausunut kantaansa, mutta Yhdysvallat on jo ehtinyt torjua vaatimukset.
”Ennenkään olla noista työntekijöiden oikeuksista kauheasti jaksettu piitata”, kommentoi Yhdysvaltain työministeri Elaine Chao.
Mikäli Niagaran putoukset pysäyttävät toimintansa, ennustetaan niiden yläpuolisen Erie-järven tulvivan muutamassa päivässä niin, että laajat alueet muun muassa New Yorkin osavaltiosta peittyisivät veden alle. Tämä olisi Chaon mielestä ”helvetin hyvä juttu sinänsä”.

Kategoriat
Seksivau

Viisuskandaali: Katran kappale hirveää paskaa?

(ASIKAINEN) Vastoinkäymiset näyttävät seuraavan toistaan Suomen meneillään olevissa euroviisukarsinnoissa. Lehden saamien tietojen mukaan viisujen järjestäjä Yle tutkii paraikaa, onko laulajatar Katran esittämä kappale ’Tietäjä’ järkyttävää paskaa.
”Olemme saaneet yleisöltä vihaista palautetta, jonka mukaan Tietäjä muistuttaisi erehdyttävästi hirveää skeidaa”, kommentoi Ylen pääjohtaja Mikael Jungner tuoreinta skandaalia.
Internetissä on jo useita päiviä kiertänyt linkki videoon, jossa esitetään rinnakkain Katran viisua sekä isoa kasaa höyryävää hevosenlantaa. Asiantuntijoiden mukaan samankaltaisuuksia on runsaasti, sillä kumpikin kuulostaa aivan kammottavalta, eikä kummankaan esittäjä osaa laulaa sitten pätkääkään. Hevosta on tosin kiitelty kohtuullisesta fraseerauksesta.
Tietäjä-kappaleen tekijöinä ovat viihteen moniottelijat Risto Asikainen ja Ilkka Vainio, joiden tiedetään aiemminkin tuottaneen suuria määriä kamalaa sontaa.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Hallitus verotuksella köyhyyttä vastaan

Suomen hallitus suuntaa tulevaisuudessa suuremman osan haittaveroista suoraan köyhyyden vastaiseen taisteluun. Suunnitteilla on kirjava joukko erilaisia haittaveroja, joista toivotaan menestysreseptiä köyhyyttä vastaan. Suunnitteilla on ainakin vuokra-asumisen, halpojen vaatteiden, kotimaisen iskelmämusiikin, halpatuotantohuonekalujen sekä sika-nauta-jauhelihan verotuksen kiristäminen.
Köyhyys on maassamme merkittävä ongelma, ja parhaiten köyhyyttä vastaan voidaan taistella suuntaamalla valtion toimet suoraan ruohonjuuritasolle., linjaa valtiovarainministeri Eero Heinäluoma.
Köyhyyden vastaisen taistelun ei uskota onnistuvan pelkällä kepillä, siksi hallitus lupailee myös porkkanaa. Samalla kun köyhyyden suosiota pyritään vähentämään, yritetään rikkaudesta tehdä houkuttavampaa.
Yksinkertaisesti sanoen, esimerkiksi jauhelihasta ja einespitsoista saatavien verotulojen turvin voidaan esimerkiksi G.W. Sundmansin A la carte -listasta tehdä verovähennyskelpoinen pääomatuloverotuksessa, maalailee Heinäluoma.

”Rikkaus ei vielä
riittävän houkuttelevaa”

Taannoinen varallisuusveron poisto ei ole tuoreimpien tilastoiden valossa tehnyt rikkaudesta riittävän houkuttelevaa, sillä harva suomalainen on mukavuudenhalussaan viitsinyt luopua totutusta köyhänelämästään. Heinäluoman mukaan tulevaisuuden hallituksella riittääkin haastetta kansalaisten innostamisessa hylkäämään köyhyytensä. Pääomatulojen tasaverotuksella on pyritty purkamaan kannustinloukkuja pörssisijoittamisen tieltä. Trendi onkin Heinäluoman mukaan lupaava:
Määrällisesti katsoen pääomasijoittamisesta on tullut suositumpaa, mutta naurettavilla panoksillahan siellä köyhät vielä pelaavat. Köyhien osuus päivänkaupassa ja valuuttakeinottelussa on edelleen liki nolla.
Haastettelun lopuksi Heinäluoma suostuu vielä kommentoimaan vaalikeskustelua:
Kävi vaaleissa, miten kävi, voin luvata että Suomea johtaa seuraavallakin kaudella toimiva porvarihallitus, myhäilee Heinäluoma rasvaisia käsiään pahaenteisesti yhteen hieroen.

Kategoriat
Talous

SAK: Ehdoton ei työelämän juustoille

(KUU) Suomalaisen työelämän juustoissa on saavutettu katto, ilmoittaa ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen. Hänen mukaansa työläiset ovat puristaneet itsestään esiin juustoja, joillaisista ei esimerkiksi Keski-Euroopassa kehdattaisi edes puhua.

”Eteläranta kympistä propagoidaan, että kilpailukyvyn säilyttäminen vaatii yhä mittavampia juustoja. Täytyy kuitenkin muistaa, että nämä juustot revitään aina työntekijän selkänahasta”
, Ihalainen linjaa.
Tulevissa eduskuntavaaleissa juustot noussevat keskeiseksi teemaksi. Elinkeinoelämän keskusliitto on jo ilmoittanut, että nykyisillä juustoilla suomalaisille yrityksille ei riitä markkinoita kasvavilla kansainvälisillä markkinoilla.
”Työnantajat ovat tulleet vastaan mahdollisimman paljon. Juustoja on jo höylätty kädet rakoilla, eikä enempään kerta kaikkiaan pystytä”, toteaa Leif Wager-Nääs.