Kategoriat
Kulttuuri

Jussi Ahde -palkinnot jaetaan huomenna

(STUDIO 51) Menneen vuoden informatiivisimman lyhytelokuvan tittelin haltijan on määrä selvitä huomenna, kun elokuva-alan ammattilaisten Jussi Ahde -videopalkinto jaetaan. Eniten kiinnostusta on eduskuntavaalikeväänä herättänyt poliittisen elokuvan kilpailusarja. Osallistujia on monia, mutta asioista perillä olevat odottavat pokaalin menevän jollekin kolmesta suuresta nimestä.
Eero Heinäluoman (SDP) ”Mä olen Eero Heinäluoma ja aion just panna köyhiä perseeseen” -niminen teos lähtee liikkeelle niukasti ennakkosuosikkina, mutta Matti Vanhasen (Kesk.) webkameralla taidokkaasti kuvattua teosta ”Mä olen pääministeri Matti Vanhanen, haluan pillua, en kälättävää ämmää” kuvaillaan asiaan vihkiytyneiden piirissä erittäin tasaväkiseksi kilpailijaksi.
Tunnustusta odotetaan keräävän myös Katajanokan Kasinon miestenhuoneessa vitun kalliilla äly-kamera-puhelimella kuvatun ”Mä olen Jyrki Katainen (Kok.) ja olen työläiseen asialla” -videon, jossa puoluejohtaja virtsaa aamuyöllä saniteettitiloja siistimään tulleen siivouspalvelun työntekijän kasvoille ja suuhun.

10 vastausta aiheeseen “Jussi Ahde -palkinnot jaetaan huomenna”

Torstain Ylen vaalitentissä paljastui yllättäen että Jyrki Katainen onkin oikeasti Miguel Maahanmuuttaja. Totuus tuli ilmi kun maskeeraja unohti peittää Jyrkin/Miguelin oikean, tumman ihonvärin.

Pissileikit mainittu.
Kuulin, että ”Riisuttu mies” ja ”ja olen työläiseen asialla” ovat itse asiassa sama elokuva. Ei ihme, että pantiin levityskieltoon. Samaisella videolla saattoi olla jotain tekemistä Perloksen irtisanomisten kanssa. Kytköksiä Olof Palmen murhaan tutkitaan.

Kataisen leffan DVD:n ekstroissa: Jyrki vääntää paskan Perlokselta irtisanotun Jorma Alapää-Kirvelyn päälle tämän maatessa sammuneena Eeron kyrpä perseessä. Matti osoittaa Eeroa paheksuvan keskustalaisesti sormella ja sanoo, ”Hei homo, hae mulle pilluu, ni pääsette taas hallitukseen.”

Mainitsematta jäi Päivi Räsäsen esilämmittelynä esitettävä kotivideo ”Ensimmäinen Mieheni”, jonka kuvasi silloinen poikaystävä, josta myöhemmin tuli homo, koska Päivi ei antanut. Ei ees, ei taa.

Miksi kyky puolue pitää ajatuksensa salaisina.
Kenelle 50 mrd. mk ”pankkitukea annettiin”

Noh, miksei tästä tapahtumasta ole uutisointi? Ei tämmönen ennakko ”huomenna”-uutinen tyydytä nälkääni!

Kannatan ehdottomasti Tony Halmetta (PS) Yleisradion pääjohtajaksi. Olisi sillä ainakin miehekkäämpiä kommentteja. Lisäksi Tony voisi osallistua Eurovision laulukilpailuun kappaleellaan Jos tartut mun hanuriin niin mä näppäilen sua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Oikeus asetti Riisutun miehen levityskieltoon

(KOLMAS NÄYTÖS) Helsingin hovioikeus on asettanut Aku Louhimiehen ohjaaman Riisuttu mies -elokuvan esityskieltoon. Oikeus perusteli päätöstään sillä, että "leffa on...

Close