(HONGAT HUMAJAA) Pettymys on valtaisa, se paistaa kasvoilta kilometrien päähän: Matin hauska t-paita ei johtanutkaan yhdyntään Ilosaarirockin ensimmäisenä päivänä. ”This Panda Fucks On First Date” -paidan tarkoituksella päälleen valinnut Matti toivoi hupaisan sloganin houkuttavan himokasta naisseuraa, vaan toisin kävi.
”Tää on ihan tosi käsittämätöntä. Ei pysty vittu tajuun. Vittu mikä darra”, Matti analysoi tuntojaan.
Maailman säälittävimmän yhdynnän ennätystä viiden vuoden takaa hallussaan pitävä Matti ei ole kuitenkaan lannistumassa. Hän käy oksentamassa, nappaa jääkaapista uuden Karhu-pullon ja toteaa: ”Tänään pistän lisäksi roikkumaan tohon mahan päälle tekokyrvän.”
Kuka tietää – kenties onni suosii rohkeaa?
(DONCHESTER) Jalkapallotähti Cristiano Ronaldo on ensi kertaa puhunut julkisesti kokemuksistaan Manchester United -joukkueen orjana Britanniassa. Ronaldo purki sydäntään Punaisen Ristin työntekijöille, jotka pääsivät tapaamaan häntä tämän luksuskodissa kaupungin hienostoalueella.
”En voinut edes kuvitella olevani sillä tiellä seitsemän vuotta. Uskoin, että kestäisin vankeutta korkeintaan kolme kuukautta. En alussa osannut ajatella, mitä oli vielä edessä”, Ronaldo muisteli.
Ronaldo pakotettiin allekirjoittamaan nöyryyttävä sopimus, joka takaa hänelle 186 000 euron viikkopalkan sekä aseman yhtenä saarivaltakunnan palvotuimmista ja ihailluimmista pelaajista. Joukkueen managerina puolestaan toimii kultasormena tunnettu sir Alex Ferguson.
”Olet vapaa ja yhtäkkiä sinusta tulee vanki, joka saa kaikenlaisia ohjeita. Istu tähän, seiso siihen. En edes saanut siirtyä tai liikuttaa laukkuani kysymättä ensin lupaa. He huusivat minulle. Se oli jokapäiväistä”, Ronaldo tilittää surkeuttaan talonsa sadan neliön olohuoneessa.
Manchester Unitedissa Ronaldo voitti viime kaudella mm. Mestarien liigan. Hän esitti loisteliaita otteita myös Sveitsissä ja Itävallassa järjestetyissä EM-kisoissa.
”Se oli helvettiä. Se oli helvettiä kropalle, se oli helvettiä sielulle, se oli henkisesti helvettiä. Kaikki oli niin hirveää”, Ronaldo itkee.
Ronaldon kohtalo on jo herättänyt sympatiaa ympäri maailmaa. Lehden saamien tietojen mukaan varsin monet ihmiset toivovat hänen taittavan nilkkansa.

Iran manipuloi ohjustekstiä – Iranin vallankumouskaartin maailmalle välittämät tekstit uudesta ohjuskokeesta ovat osoittautuneet vääriksi. Kaarti väittää Shahab-3-ohjuksen kantomatkaksi jopa 2000 kilometriä, mikä on yleisesti tulkittu paskapuheeksi. Asiaa ei paljastanut toimitukseen soittanut lukija. Aiemminkin maailmalla on paljastunut tuhansittain tapauksia, joissa uutistekstiä on tieten tahtoen manipuloitu. Paljastuksista ei ole myönnetty journalistipalkintoja, eikä myönnetä.
Tissit – Iltapäivälehdet eivät huomennakaan aio kirjoittaa suomalaisten tai ulkomaalaisten julkkisten peniksistä, lehdistä kerrotaan. Luvassa ei myöskään ole hupaisaa lukijaäänestystä parhaasta pullottavasta housujenetumuksesta tai leveimmästä terskasta. Panna-verbin käyttö otsikoissa on myös edelleen pannassa, koska Suomi on muuttunut yhdeksi isoksi ala-asteeksi.
Minun kieli – Suomen kielestä aiotaan poistaa omistusliite verkkolehtien pyynnöstä, kertoo Kielitoimisto. Toimiston mukaan possessiivisuffiksi siirretään eläkkeelle käytön puutteen vuoksi yhdessä pilkkusääntöjen ja yhdyssanaohjeistuksen kanssa. Verkkolehdet huomauttavat, että uudistusten myötä nettiin saadaan uutisia jopa 17 sekuntia nykyistä nopeammin, ja ne ovat 30 prosenttia todennäköisemmin päin helvettiä.

Kategoriat
Maria Lundin tissit törmäsivät rekkaan
Laulaja-näyttelijä Maria Lundin tissit kolaroivat rekan kanssa moottoritiellä Jyväskylässä. Lund itse oli kolarin sattuessa Lappeenrannassa.
Liikkuva poliisi kommentoi tapausta vielä muutamalla puskuri-sanan monimerkityksellisyyteen perustuvalla vitsillä, mutta netistä loppui tila kes

Ministeri ja entinen kaskelotti Max Jakobson, 84, asetetaan syytteeseen ihmisten pitkästyttämisestä Helsingin käräjäoikeudessa ensi syksynä. Siitä voidaan tuomita sakkoja tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.
Jakobson kertoi, ettei hänellä ole aavistustakaan siitä, mitä syyte koskee, eikä oikein mistään muustakaan.
”Minulla on ollut samat mielipiteet vaikka kuinka kauan, eikä mitään ole sattunut”, Jakobson hämmästeli.
”Sitä paitsi olen tavannut kaikki Yhdysvaltain presidentit, joten Suomen pitäisi liittyä Natoon.”

(KOKKOLA) Suomen pitkän linjan muusikoiden kesäjuhlat huipentuivat tiistaina klassiseen paikallaanpolkemiskisaan. Tempauksella artistit keräsivät rahaa lähinnä itselleen.
Kilpailun suursuosikkeja olivat pitkän linjan yhtyeistä etenkin Mamba, Eppu Normaali ja Popeda, joista parhaat ovat polkeneet paikallaan jopa kymmeniä vuosia. Heille odotetaan tosin jatkossa kovaa vastusta nuorista tulokkaista, kuten Nightwishista, jonka paikallaanpolkeminen on herättänyt suurta mielenkiintoa ulkomailla asti.
Kilpailun ohella kesäjuhlien ohjelmassa oli keskinäistä vittuilua. Päätöskonsertissa artistit esittivät kappaleen ”Vuonna -85” kahdeksantoista kertaa peräkkäin. Encorena kuultiin ”Valokuvia” neljästi.
Juhlat kuultiin suorana lähetyksenä Radio Novasta.

(ESCHATON) Internetin riippumatottoman uutisvälityksen kruununjalokivi Lehti julkaisee ensimmäisenä tiedotusvälineenä Suomessa kohua herättäneen lukijoiden ranking-listauksen.
Listan kärki koostuu Metropolin, Hevoshullun ja Ultra-lehden lukijoista. Kahden lehmuksen välistä mielipiteitään kertova riippumaton raati arvioi kymmenen kärkeen myös muun muassa Suomen sotilaan ja Alibin lukijat. Huonoimpien lukijoiden listalta löytyvät muun muassa Nyt-liitteen, Katson, Lehden ja Iltalehden lukijat. Listaus oli ennätyksellisen tasainen, eikä kärjen ja pohjan välillä ollut eroa kuin jälkimaussa, matalien äänien toistossa sekä lentoasennon vakaudessa.Ei ruusu
Listan kärki koostuu Metropolin, Hevoshullun ja Ultra-lehden lukijoista. Kahden lehmuksen välistä mielipiteitään kertova riippumaton raati arvioi kymmenen kärkeen myös muun muassa Suomen sotilaan ja Alibin lukijat. Huonoimpien lukijoiden listalta löytyvät muun muassa Nyt-liitteen, Katson, Lehden ja Iltalehden lukijat. Listaus oli ennätyksellisen tasainen, eikä kärjen ja pohjan välillä ollut eroa kuin jälkimaussa, matalien äänien toistossa sekä lentoasennon vakaudessa.
Ei ruusu
mutta perunakin
Moni on esittänyt myös vastalauseensa tyhmien lukijoiden erottamisesta vielä tyhmemmistä lukijoista. Lukijoiden asettamisen paremmuusjärjestykseen pelätään johtavan elitististymiseen.
”On totta, että esimerkiksi Kanava-lehden lukijat kuvittelevat kestotilauksen maksettuaan olevansa entistä rajatumpaa eliittiä, mutta sehän on vähän sama kuin kehuisi olevansa Marika Fingerroosin paras pano”, arvioi Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Imelda Marcos.
Lukijoiden ranking-tutkimusta varten Lehden toimituksessa kirjoitettiin kolmen vuoden lottonumerot paperille, sekoitettiin ne kellastuneessa mutta silti ylemmyydentuntoa uhkuvassa ylioppilaslakissa ja heitettiin kaikki roskiin. Sen jälkeen tulokset arvottiin.
(KOUVOLA) Talouskysymykset puhuttivat tämänvuotisilla Tavisten kesäjuhlilla Kouvolassa. Elintarvikkeiden hinnannousu ei ollut jäänyt osallistujilta huomaamatta, ja vahva epäilys hintapommin syistäkin oli.
”Euro on kyllä tullut kuluttajille kalliiksi. Ennen kahvikupillisenkin sai kahdella markalla, ja nykyisin ei kaksi euroakaan riitä. Terve maalaisjärkihän sen sanoo”, tiivisti juhlakansan vitun viisaat ajatukset jurvalainen Kirsti Perseääliö.
Hänen miehensä Juhani Perseääliö muistutti, että vielä 70-luvulla kioskilla sai turpaansa markalla, nykyisin ei eurollakaan saa kuin lievän läimäyksen ja vittuilut päälle.
Perseääliöt aikoivat monen muun taviksen tavoin paikata talousvajeen ottamalla pikavipin.

(TURKU) Suomen blogistien kesäjuhlista ei tänäkään vuonna selvitty ilman välikohtauksia. Epävirallisten tietojen mukaan jopa kymmeniä bloginpitäjiä joutui paikkailtavaksi, kun heidän olkapäänsä olivat menneet sijoiltaan liian innokkaan selkääntaputtelun vuoksi.
Useimmissa tapauksissa selkääntaputtaja oli ollut uhri itse.
Juhlien vetonaula oli Suomen suurin juhannuskokko, jossa poltettiin blogikirjojen myymättömiä kappaleita. Maailmanensiesittelyssä oli myös käänteentekevä sisäänpäinlämpiävä sähköpatteri.

(REUNOILTA TUMMENNETTU) Valokuvaaja Hannes Heikura on voittanut kisan tämän vuoden Hannes Heikuran tittelistä.
Palkintoraati kiitteli Hannes Heikuran tapaa ilmentää kuvissaan Hannes Heikuraa. Myös Heikuran ansiot Heikurana saivat tunnustusta. Tosin raati huomautti Heikuran kenties olevan ajoittain liiankin Heikura, mutta kokonaisuuteen verrattuna asiaa pidettiin lievänä.
Myös useampana vuonna aiemmin palkinto on mennyt Heikuralle, tai vähintään Helsingin Sanomille.