Kategoriat
Sähkeet

Taviksien kesäjuhlilla ihmeteltiin kahvikupin hintaa

(KOUVOLA) Talouskysymykset puhuttivat tämänvuotisilla Tavisten kesäjuhlilla Kouvolassa. Elintarvikkeiden hinnannousu ei ollut jäänyt osallistujilta huomaamatta, ja vahva epäilys hintapommin syistäkin oli.
”Euro on kyllä tullut kuluttajille kalliiksi. Ennen kahvikupillisenkin sai kahdella markalla, ja nykyisin ei kaksi euroakaan riitä. Terve maalaisjärkihän sen sanoo”, tiivisti juhlakansan vitun viisaat ajatukset jurvalainen Kirsti Perseääliö.
Hänen miehensä Juhani Perseääliö muistutti, että vielä 70-luvulla kioskilla sai turpaansa markalla, nykyisin ei eurollakaan saa kuin lievän läimäyksen ja vittuilut päälle.
Perseääliöt aikoivat monen muun taviksen tavoin paikata talousvajeen ottamalla pikavipin.

8 vastausta aiheeseen “Taviksien kesäjuhlilla ihmeteltiin kahvikupin hintaa”

hei, tulin just.
kyllä kansanedustajien kesäjuhlat oli paremmat.
taviksien korvikekahvi oli pahaa.

(CONNOISSEUR) Muita Parempien kesäjuhlilla pohdittiin perinteiseen tapaan taviksien loputonta typeryyttä. Ongelmasta käytiin illansuussa varsin kiivasta debattia mm. Vittumäoonäijä-, Linuxsunsystems- ja Saunakabinettiryhmien edustajien keskuudessa. Keskustelun kerrotaan lopulta kohonneen jopa fyysiselle tasolle osallistujien ryhdyttyä masturboimaan rantasaunalla vedenpinnasta omia peilikuviaan tuijottaen ja etunimiään äänekkäästi huutaen.

Johtuuko tämä nyt siitä ilmastonmuutoksesta? Bensan hinta! Ja miksei kaikki voi olla ennallaan niin kuin ennen?

Kuulin tavisten tarkastelleen myös sitä, ettei sitä kyllä ennen tällä lailla tullut vettä ja hellettä ja tuulta ja kylmää sekä on niitä kaukosäätimiä niin ettei kännyköiden joukosta meinaa löytää. Myös mietittiin, että onko naapurin Mauri, tämä siis Toivon ja Tyynen poika, teille pikkuserkku äidin vaiko isän puolelta.

Kuuleman mukaan juhlijoista moni oli nuorena lupaava jalkapalloilija mutta sittemmin seurustelu ja koulunkäynti vei päähuomion ja perheen perustamisen myötä harrastukset sitten jäivät lopulta kokonaan. Nyt monet viihdyttävät itseään kentän laidalla seuraamassa jälkeläistensä otteita. Lähinnä siitä syystä, että haluavat välillä nähdä toisiakin ihmisiä. Lapsista on kuulemma tulossa huippufutaajia mutta koulunkäynti on tässä vaiheessa kuitenkin vielä se pääasia.
Marko Maaninka kertoi myös soittaneensa kitaraa yläasteikäisenä bändissä. Marko halusi näyttää vaihteeksi coolilta. Markon bändi sijoittui koulun bändikilpailussa niukasti viimeiseksi. Nykyään Marko ei kuuntele musiikkia ja kitarassakin oli hävityshetkellä vain kaksi kieltä jäljellä. Markon pojalle ostettiin leikkikitara joka on nykyään pääosin perheen koiran puruleluna.

Samalla Kouvolassa nautittiin tavalliseen tapaan paikallisen karateka-kulttuurin antimista.
Paikallisten tavisten korvia hakattiin kahden viikon ajan uusilla ja vanhoilla karate-hiteillä.
Hakkaamista jatketaan vielä toiset kaksi viikkoa.
– Jotta oppivat perkeleet, totesi kuuden micin mustalla vyöllä varustettu Mi So Hoo Ni arvokkaasti kumartaen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *