Kategoriat
Kansalaisjournalismi Ulkomaat

Suomalainen loukkaantui Mumbaissa

(MUMBAI) Yksi suomalainen on ulkoministeriön tiedotteen mukaan loukkaantunut Mumbaissa, Intiassa. Vöyriläinen Taavetti Urmas Risti oli matkalla lentokentältä hotellille, kun taksinkuljettaja sanoi, että “tätä kautta ei nyt päästä kun tuolla on ollut räjähdys ja siellä on yli sata kuollutta. Pitää kiertää ja siinä menee ainakin vartti lisää. Niin ja tietysti maksaa jotain 100 rupiaa enemmän”.
Risti loukkaantui välikohtauksessa niin, ettei sanonut loppumatkana mitään. Hän myös kieltäytyi maksamasta ylimääräistä 100 rupiaa (1,59€), koska alunperin oli sovittu 800 rupiasta (12,71€) ja “in Finland we have this thing called reilu meininki”.
Häneen yhteydessä olleiden omaisten mukaan Ristin tila on nyt vakaa. Finnair aikoo edelleen lentää vuoronsa Mumbaihin normaalisti.
(Jutun kansalaistoimitti Kaatuva puu.)

Kategoriat
Sähkeet

Lumimyrsky sai junat kulkemaan normaalia paremmin

(TOIJALA) Junaliikenne on kulkenut normaalia paremmin aikataulussaan Suomea piinaavan lumimyrskyn ansiosta. VR:n mukaan vain joitakin kymmeniä paikallisjunia on jouduttu perumaan eikä kaukoliikenteessäkään ole nähty kuin joidenkin tuntien viivästyksiä.
Tavallisesti esimerkiksi Pendolino-junat kulkevat päivittäin useita tunteja myöhässä jos ollenkaan. Syynä viivytyksille ovat muun muassa auringonpaiste, pouta, sadesää, puolipilvinen keli, kylmyys, kuumuus, normaali lämpötila, vaihdeviat, normaalisti toimivat vaihteet ja Italia.

Kategoriat
Kotimaa

Internet yltää Turkuun ehkä jo muutaman vuoden sisällä

InternetkabelCreative Commons License dkpto
(EFFI) Suomen viidenneksi suurin kaupunki Turku liittyy maailmanlaajuiseen tietoverkkoon internetiin viimeistään ensi vuosikymmenen aikana. Historiallista tapahtumaa odoteltaessa kaupungissa aiotaan järjestää runsaasti koulutustilaisuuksia netin käytöstä, joihin erityisesti alueen toimittajakunnan toivotaan osallistuvan.
Suunnitteilla ovat ainakin kurssit ”Näin kirjoitan Googlen hakukenttään Effi”, ”Miten tunnistaa erilaiset yhdistykset aika pitkän matkan päästä”, ”Näin rekrytoin päätoimittajia” ja ”101 kivaa drinksua”.

Kategoriat
Kotimaa Urheilu

Hiihtoliitto vakuuttaa Karalahden käyttäneen vain leivinjauhetta

(KUKKAKAUPPA) Huumerikoksista epäilty jääkiekkoilija Jere Karalahti on saanut taustatukea syyttömyydelleen yllättävältä taholta. Lehden tuulesta temmattujen tietojen mukaan Hiihtoliitto on vakuuttanut viranomaisille, että julkisuuteen tulleessa kohuvalokuvassa Karalahden nenässä näkyvä valkoinen aine ei ole kokaiinia vaan tavallista leivinjauhetta.
Hiihtoliitto on jo useasti aiemmin todistanut, että leivinjauhe on erinomainen apu urheilijan harjoittelussa, jos kyseinen urheilija sattuu olemaan pullataikina tai sokerikakkupohja.
”Bikarbonaatti eli leivinjauhe torjuu tehokkaasti maitohapon syntymistä elimistössä”, vakuuttaa liitto lähinnä itselleen.

Kategoriat
Politiikka Seksivau

Maailma teki tutkintapyynnön Perussuomalaisista ja Vihreistä naisista

(KANT) Maailma on jättänyt tutkintapyynnön Helsingin poliisille Perussuomalaisten ja Vihreiden naisten toimista. Tutkintapyynnössä Maailma vaatii viranomaisia selvittämään, sotivatko ryhmien viimeaikaiset toimet järjenkäyttöä tai ihmisarvoa vastaan.
”On selvitettävä, ovatko sekä perussuomalaiset että vihreät naiset syyllistyneet kiihottamiseen yleistä järjenkäyttöä vastaan sekä terminaaliseen idiotismiin”, kertoo Maailma.
Perussuomalaiset ja Vihreät naiset ovat viime päivien aikana joko jättäneet, pohtineet jättävänsä, harkinneet jättävänsä, miettineet vakavasti jättävänsä tai aikovansa mahdollisesti kumminkin jättää tutkintapyyntöjä lausunnoista, joiden he epäilevät yllyttävän ihmisiä joukkoraiskauksiin tai joukkomurhiin. Näkemystä pidetään yleisesti varsin huvittavana.

Kategoriat
Aikakaus

Mitä mieltä olit Aikakaus-Lehdestä?

Me täällä Lehden toimituksessa uskomme vakaasti siihen, että toimitusorganisaatioiden tulisi toimia läpinäkyvämmin. Siksi nyt on oikea aika kerätä julkista palautetta ensimmäisestä Aikakaus-Lehdestä, kun sitä saa jo irtonumeroinakin ja ainakin osa ennakkotilaajista ja oikeista tilaajista on lätyskänsä saanut.
Osoittaaksemme, että emme ole pelkkä selkääntaputtelukerho, pohjustamme keskustelua toimituksen omalla kritiikkipalaverilla. Mikäli olet jo kommentoinut asiaa jossain muualla, lisää toki linkki tämän merkinnän kommentteihin.

Rakenne

  • Pitäisi olla enemmän lyhyitä juttuja ja kaikenlaista ”sälää”, sellaista jota ovat oikeatkin aikakauslehdet pullollaan. Jatkossa voisi pyrkiä juuri saamaan jotain parodiaa aikaiseksi tästä aikakauslehtiformaatista. Voisi jopa luoda lehteen jonkinlaisia vinjetöityjä osastoja tyyliin ”ihmiset”, ”ilmiöt”, ”perseääliöt”, vaikka ne sitten vaihtuisivatkin numerosta toiseen.
  • Ehdottomasti. Ja kaikenmoisia nostoja juttuihin ja muita semmoisia koukkuja, jotka lukija nopeasti näkee.
  • Lyhyen kaman joukossa pitäisi olla ajankohtaista & journalistista materiaalia. Ei sen tarvitse
    sisältöä hallita, mutta vähän ees jotain tiukkaa journalistis-satiirista kakkaa ajankohtaisista aiheista.

Kuvat ja taitto

  • Vaikka piirroskuvitukset sinänsä lajissaan erinomaisia, mutta kyllä minä kaipaisin enemmän valokuvitusta, ehkä juuri senkin takia, että tuote näyttäisi enemmän oikealta aikakauslehdeltä. Ymmärrettävää kyllä, että esim. ”Lapseni on saatanan ruma” -juttuun on hankalampi valokuvia tuottaa (oltaisiiin toki voitu photoshoppailla omia lapsuuskuviamme?), mutta silti. Ja kyllä se vaan niin raadollista on, että kaikista tämän lehden kuvista se älppärin taakse kätkeytynyt paljastelijanainen pysäyttää katseen.
  • Jep. Piirroskuvista tulee mieleen Pahkasika, mikä ei ehkä ole sinänsä huono asia, mutta mieluummin sitä näyttäisi Suomen Kuvalehdeltä.
  • Myös kaipaisin enemmän valokuvia. Siihen pitäisi meidänkin varmaan ihan itse aikaa uhrata. Vaikka semmoista Pahkis-mustavalkokuvaa tarvittaessa.
  • Taitto parhaimmillaan inspiroitunutta, aina ei. Pyramidihuijaus-juttu on minusta lehden parhaimmistoa tekstinsä puolesta, mutta tuossakin jos olisi joku kuva Gizan pyramidista vedettynä aukeaman levyisenä taustalle möllöttämään, niin se olisi jotenkin oikeamman näköinen.
  • Puhumattakaan loppupuolen juosten kustu -sivuista. Tuli liian kiire, tai siis luultiin olevamme nopeampia taittajia kuin mitä oltiin.

Puuhasivut

  • Pidin ristikosta pirusti. Siellä pitää minusta olla jatkossakin joku tuollainen sivu. Ellei ristikkoa, niin
    vaikka yhdistä pisteet, piirretään yhdessä Perussuomalainen tms.
Kategoriat
Seksivau Sähkeet

Hannes Heikura voitti taas jotain

(HELSINKI) Valokuvaaja Hannes Heikura voitti perjantaina jonkun palkinnon. Valintaperusteluissaan jostain tyypeistä koostunut palkintoraati kiitteli Heikuran monenmoisia taitoja ja ominaisuuksia tai jotain.
Heikura on aiemminkin voittanut kaikennäköisiä kilpailuja ja valittu vuoden joksikin aika monta kertaa. Hänet tunnetaan erityisesti valokuvistaan.
Heikuran voitosta kertoi ensimmäisenä joku muu kuin me.

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Ulkomaat

Aasialaisviestimet povaavat Kim Jong-ilille seuraajaa

(PINGPONG) Keskustelu Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-ilin seuraajasta on kiihtynyt maan pääkaupungissa Pengpängissä. Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean tiedusteluviranomaiset kertoivat aiemmin epäilyistä, että Kim olisi saanut elokuussa aivohalvauksen. Keskustelu Kim Jong-ilin seuraajasta käy nyt kuumana Pjangpengin kaduilla.
Vedonlyöntifirma Unibet pitää tällä hetkellä suurimpana suosikkina Kimin seuraajaksi jääkiekon SM-liigassa HIFK:ta edustavaa Kim Hirschovitsia. Yhtä tiukasti vallankahvaa on tavoittelemassa myös yhdysvaltalainen hip hop -artisti Lil’ Kim. Häviö olisi Lil’ Kimille jo kolmas. Hän tavoitteli Pohjois-Korean johtajan paikkaa jo vuonna 1946, jolloin Kim Il-sung otti täpärän vaalivoiton. Vuonna 1994 Kim Jong-il voitti Lil’ Kimin vain kyynärän mitalla.
Suuren Johtajan paikkaa tavoittelevat Lehden saamien tietojen mukaan myös ainakin kokoomuslainen kansanedustaja Kimmo Sasi, F1-kuski Kimi Räikkönen, Kimble-lautapeli ja se yksi naapurin kimma. Ei se ruma, vaan se jolla on hyvä perse.
Aiemmin vaaleista on jo hylätty uimari Jani Sievinen sekä performanssitaiteilija Seppo Lehto, joka ei onnistunut keräämään tarvittavaa määrää kannattajakortteja. Sievisen tapauksessa Pjungbängin keskusvaalilautakunta ilmoitti hylkäämisen syyksi ”täysin kelvottoman nimen”.
(Jutun kansalaistoimitti Milfred Johnson.)

Kategoriat
Kotimaa Sähkeet

Totuus paloi Orivedellä

(ORIVESI) Henkilövahingoilta vältyttiin varhain tiistaiaamuna Orivedellä, kun kunnan keskustassa sijaitsevassa kerrostalossa paloi totuus. Palokunta sai hälytyksen paikalle aamukahdeksan aikaan.
Päivystävän palomestarin mukaan asunto kärsi totuuden palamisesta lieviä savuvahinkoja, mutta evakuointeihin ei ollut aihetta. Asunto oli onnettomuuden sattuessa tyhjillään.
”Ömmöm”, kommentoi palomestari Pietikäinen. Hän varoittaa ihmisiä jättämästä totuutta kuivumaan kiukaan tai patterin päälle ja aina sammuttamaan sen ennen ulos lähtöä.

Kategoriat
Kotimaa

Yhdysvallat pohtii Guantanamon siirtämistä Christianiaan

(KOBENHAVN) Yhdysvaltain seuraava presidentti Barack Obama aikoo sulkea Guantanamon vankileirin Kuubassa, mutta maa ei silti suunnittele jäävänsä ilman vihollistaistelijoiden välivarastoa tulevaisuudessakaan. Yhdysvallat on aloittanut kaikessa hiljaisuudessa Tanskan kanssa neuvottelut Christianian vapaakaupunkialueen vuokraamisesta vastaavaan käyttöön.
Puolustusministeriön edustajan Huey Deweyn mukaan hanke säästäisi molemmilta päänvaivaa. Yhdysvallat saisi puoli-ilmaiseksi ison kasan epäilyttäviä hippejä pamputettavaksi, ja Tanska pääsisi näistä näppärästi eroon.
Christianian asukkaat aikoivat tehdä hankkeesta valituksen, mutta jäivät ihailemaan käsiään eivätkä pystyneet.