Kategoriat
Kotimaa Urheilu

Hiihtoliitto vakuuttaa Karalahden käyttäneen vain leivinjauhetta

(KUKKAKAUPPA) Huumerikoksista epäilty jääkiekkoilija Jere Karalahti on saanut taustatukea syyttömyydelleen yllättävältä taholta. Lehden tuulesta temmattujen tietojen mukaan Hiihtoliitto on vakuuttanut viranomaisille, että julkisuuteen tulleessa kohuvalokuvassa Karalahden nenässä näkyvä valkoinen aine ei ole kokaiinia vaan tavallista leivinjauhetta.
Hiihtoliitto on jo useasti aiemmin todistanut, että leivinjauhe on erinomainen apu urheilijan harjoittelussa, jos kyseinen urheilija sattuu olemaan pullataikina tai sokerikakkupohja.
”Bikarbonaatti eli leivinjauhe torjuu tehokkaasti maitohapon syntymistä elimistössä”, vakuuttaa liitto lähinnä itselleen.

4 vastausta aiheeseen “Hiihtoliitto vakuuttaa Karalahden käyttäneen vain leivinjauhetta”

Perhanan pässit, pullanleivontaan käytetään hiivaa eikä leivinjauhetta. Kädetön ja jalaton poikamieskin ymmärtää sen verran. Hiivaa löytyy myös kiljusta ja pimpistä.

Leivinjauheellahan voi Niksi-Pirkan ym tahojen mukaan tehdä melkein mitä vain, esimerkiksi karkoittaa muurahaisia. Liekö nyt kyse tästä vai jostain muusta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Maailma teki tutkintapyynnön Perussuomalaisista ja Vihreistä naisista

(KANT) Maailma on jättänyt tutkintapyynnön Helsingin poliisille Perussuomalaisten ja Vihreiden naisten toimista. Tutkintapyynnössä Maailma vaatii viranomaisia selvittämään, sotivatko ryhmien viimeaikaiset...

Close