(KIINA) Anu ja Jarkko Niemisen lemmenloma Kiinan kauniissa pääkaupungissa on lähtenyt mukavasti käyntiin.
”Täällähän on nyt olumpialaiset samaan aikaan, poikettiinkin sitten avajaisissa”, kertoo Jarkko. ”Oli kyllä aika spektaakkeli, tämmöisessä paikassa Kiinan poika ei säästele ruutia. Pusero haisee vieläkin samalta kuin lapsena aina uudenvuodenpäivänä. Muistan kun kerran räjäytettiin Sukarien postilaatikko.”
Avajaisten jälkeen nuoripari vetäytyi hotellille lepäilemään. ”Käytiin illalla vielä syömässä jotain paikallista ja rakasteltiin”, Anu toteaa.
Ostoksia ja rentoutumista
Sunnuntaiaamuna Jarkon vielä lepäillessä Anu oli noussut reippaasti ylös ja käynyt jo pelaamassa pari erää sulkapalloa. ”Mä saan kauheasti energiaa urheilusta”, Anu kertoo. Maanantaiaamuna Jarkko yllätti Anun ja kävi lätkimässä tennistä. ”Ei oikeastaan suuremmin huvittanut, mutta oisin saanut kuulla siitä loppuloman jos en olisi yhtään käynyt liikkumassa”, Jarkko virnistää. Anu hyödynsi vapaan ajan ja kävi keskustassa ostoksilla. Matkalaukun täytteeksi tarttui ihastuttava porsliiniastiasto.
”Tästä eteenpäin aiotaan kyllä enimmäkseen hengailla vaan kahdestaan. Käydään varmaan katsomassa ainakin Kiinan muuria, ja oliko täällä nyt vielä jotain muutakin nähtävää. Perheelisäystä tulee sitten kun on sen aika”, toteaa Anu pilke silmäkulmassaan.
(Jutun kansalaistoimitti Reima Mörkö.)
Kategoria: Seksivau
Kevyet henkilöhaastattelut ja hassuttelut
(MUN ISKÄ) YK:n yleiskokous seuraa huolestuneena ministeri Tanja Karpelan (mm. ex-Saarela) ja ohjaaja Olli Saarelan (ex-Tanja) varustelukilpailua avopuolisorintamalla. Kiihtyvän kilpailun pelätään vaikeuttavan ponnisteluja kansainvälisessä aseriisunnassa sekä antavan väärää esimerkkiä ns. roistovaltioille.
Asiantuntijan mukaan kyse on klassisesta ulkopolitiikan mun uusi on vahvempi kuin sun uusi ja jos et lakkaa tönimästä ja anna sitä kuorma-autoa takaisin nyt heti niin kerron äidille ihan varmasti kerron sä oot ihan tyhmä ja mun isoveli lyö sua turpaan sillä on mopo -asetelmasta.
”Aivan vastaava kehitys nähtiin myös kylmän sodan aikana. Ensin Leonid Breznev pussaili Erich Honeckeria, minkä jälkeen Ronald Reagan ryhtyi huoraamaan koko amerikkalaisen äärioikeiston kanssa. kaikki päättyi sitten kyyneliin”, arvioi asevalvonnan ja Hertta-sarjan erikoistuntija Hermann Kahn-Tikapuut.
Olli Saarela on viime päivinä nähty kulkemassa Anne Hedmanin (ex-Hedman) kanssa, ja Tanja Karpela jonkun muun seurassa.
(TALOUSVALIOKUNTA) Viranomaisten tietojen mukaan tamperelaisen sanomalehti Aamulehden kesäjuhlilla on nautittu alkoholia. Alkoholia ei kuitenkaan juotu työajalla eikä edes erityisen paljon. Suurin osa alkoholista oli tiettävästi keskiolutta ja muita mietoja juomia. Tiettävästi kukaan ei erityisemmin humaltunut tai saapunut edes krapulaisena töihin seuraavana päivänä.
Lisäksi kaksi kesätoimittajaa halasi toisiaan lyhyesti eräässä yökerhossa. Tiettävästi tapaukseen ei liity suutelua tai muuta läheisempää kanssakäymistä, vaan kyse oli kahden vanhan ystävän jälleennäkemisestä pitkän tauon jälkeen.
Toisaalta asiantuntijoiden mielestä Aamulehdessä viime aikoina ilmestyneet jutut ufo-havainnoista sekä konemusiikkifestareista vihjaavat raskaasta ja pitkään jatkuneesta päihteidenkäytöstä. Muulla tavoin ei myöskään voida selittää lausuntoja lööpeistä journalistisena aineistona.
(LIVOHKA) Näyttelijä Johnny Depp pelastui vain niukasti järkyttävästä ammuskelutapauksesta. Tähtinäyttelijän pelasti se, että hän oli vasta saapumassa elokuvansa kuvauspaikalle Los Angelesissa, kun asemies riehui Halabjan kaupungissa Pohjois-Irakissa.
”Jos Johnny Depp olisi sattunut mielenhäiriöön joutuneen kurdimiehen tulilinjalle, olisi hän ollut hirvittävässä vaarassa”, kommentoi silminnäkijä.
Johnny Depp on yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä, seksi-ikoni ja kävelemässä portaita. Hänen tunnetuimpia roolejaan ovat herkkä poika elokuvissa Saksikäsi-Edward ja Cry-Baby sekä hiljaa mutiseva teinityttöjen kaukoihastus noin tusinassa pätkässä. Halabjan ammuskelussa kuoli kuusi ja loukkaantui 21.
(VITTU) Voi vitun vittu. Vitun vitun vitun vittusaatana. Perkeleen jumalauta vittu. Saatanan perkeleen helvetin vitun persehomo vitun vittu. Vittu. Viiiitttttuuuuuu. Vittu. Voi vittu. Ei saatana.
”Eihän siinä mitään että toimittaja tekee kuukausikaupalla työtä löytääkseen haastateltavan tai on hankkinut vuositolkulla taustatietoa tehdäkseen jutun. Tai on hankkinut pitkän koulutuksen ammattiinsa ja yrittää kaventuvien resurssien paineissa tehdä parhaansa. Tai on vuosikausia uurastanut saadakseen tärkeää tietoa kansalaisille. Kato: ootte vain tyhmiä runkkareita, ette te tajuu. Se riittää, että on justiinsa katsonut Titanicin ja kertoo siittä iltapäivälehdelle. Se on kato vittu Kansalaisjournalismia. Nii. Että vetäkää handuun kaikki muka-vitun-journalistit. Voi voi.Tähän teidän pitää pyrkiä, kato”, totesi palkintoraati, jota on syytä arvostaa aivan vitusti.
Vittu. Vitun vitun vitun vitun vitun vittu. VITTU. SAATANA. PERKELE. Mainitsinko jo perkeleen? VITTU.
(WAL-MART) Multialainen Pasi Toivakka-Reikäleipä hehkuu tyytyväisyyttä uudenkarhean teräväpiirtosoittimensa äärellä. Pohdittuaan viikkokaupalla kahden kilpailevan levyformaatin plussia ja miinuksia, hän päätti viimein valita kahdesta vaihtoehdosta Toshiban HD DVD -laitteen.
Nyt upouusi soitin on olohuoneen kunniapaikalla vanhojen Jallujen ja viinapullon välissä.
”Ajattelin katsella sillä äidin vanhoja betamax-kasetteja”, Toivakka-Reikäleipä sanoo sovitellen köyttä kaulaansa.
(KASVI VEDESSÄ) Suomalaisen rockmusiikin veteraani Kari Peitsamo aikoo kirjoittaa muistelmansa. Muistelmateoksia ilmestyy Lehden saamien tietojen mukaan ainakin kahdeksan, julkaisupäiväksi on arvioitu ensi viikkoa tai mahdollisesti jo tulevaa sunnuntaita.
Seuraavat muistelmansa Peitsamo aikoo julkaista ensi kuussa.
Maailman paras vitsi valittu
(SEVERIN KORJAAN SERETIN) Maailman kaikkien aikojen hauskin vitsi on suomalainen. Merkkiteko paljastettiin keskiviikkona Helsingissä, ja se herätti välittömästi valtavan naurunremakan kaikkialla, aina valtamerten pohjia myöten.
Vitsi on rakenteeltaan harvinaisen yksinkertainen. Se perustuu lähinnä surkuhupaisuuteen ja hipoo jopa surullisen rajoja, mutta on lopulta kuitenkin kaikessa yhteiskunnallisessa satiirisuudessaan ylittämätön. Vitsi kuuluu näin:
”Ilta-Sanomien tekemä paljastus venäläisen ”sukelluskuvan” todellisesta alkuperästä on ehdolla vuoden 2008 journalistipalkinnon saajaksi.”
Kakkoseksi tiukassa kisassa parhaasta vitsistä ylsi itseironinen aforismi ”Suuri Journalistipalkinto on jaettu Suomessa vuodesta 2000. Palkinnolla tuetaan ja edistetään hyvää journalismia.” Kolmatta sijaa ei pystytty kaiken nauramisen keskellä enää jakamaan.
Maailman kaikkien aikojen vitsi on poikkeuksellisesti ryhmätyön tulos. Sen laatijoina toimivat vitsinikkarit Virpi Suutari, Pekka Seppänen, Vesa-Pekka Koljonen, Tuomo Mörä, Marjaana Toiminen, Erik Månsson, Merja Ylä-Anttila, Yrjö Rautio, Matti Apunen, Atte Jääskeläinen ja Jari Tourunen.
(TALI-IHANTALA) Euroviisuvoittaja Lordin tähdittämä kauhuelokuva Dark Floors on kerännyt runsaasti kehuja ulkomaisilta asiantuntijoilta. Dark Floorsia pidetään joissain arvioissa jopa mahdollisena Oscar-ehdokkaana.
”Siis ihan mielettömän siistii! Mäen siis kestä WOW”, sanoi arvostettu kauhuelokuvaekspertti 67_Lordboy, 13, internetin keskustelupalstalla.
”Näittekste et siis et oikeesti! VähäX upeeta! Tää on paras leffa sitte The Nunin ja Turistasin!!! Iha pAras!”, vertasi Godard-kritiikeistään ja genreanalyyseistaan tunnettu DaRkSiDe_666, 14, toisella foorumilla.
Suomessa kuitenkaan arvostelijat eivät Lehden Usko Kyykkää lukuunottamatta ole Lordille lämmenneet. Leffan tekijöiden mukaan tämä johtuu siitä, että he eivät ole tajunneet Dark Floorsin tavoitetta, joka on tehdä juoneltaan olematon, paskasti näytelty, perseelleen käsikirjoitettu ja etäisen keskinkertaisesti lavastettu mörköpastissi.
Lordi toivookin, että hänen ja Åke Lindmanin tuotoksia varten perustettaisiin oma arvostelukategoriansa, jonka elokuvia ei saisi arvostella ollenkaan.
”Ette työ vaan tajuu, yhyhyhyyy”, tekijät parkuivat ja polkivat jalkaa.
(PUERTORICOLAINEN RAKASTAJATAR) Tv-kanava Nelonen uskoo tulevan historiallisen suursarjansa ”Tuborgs” menestyvän tiukassa kilpailussa katsojista.
”Sarja vie katsojat kuohuvaan, heh heh, 1500-luvun Englantiin Henrik IVA:n valtakaudelle, heh heh”, veisteli ohjelmapäällikkö, kapteeni Long John Silver .
”Ei tässä silti sentään ihan vihreitä, heh heh, olla, heh heh”, hän jatkoi, vaikka vitsi olikin jo väljähtynyt.