Kategoriat
Talous

Talvisodan henki kuoli

(RAATTEEN TIE) Sotiemme viimeinen veteraani, Talvisodan henki, kuoli tänään aamupäivällä. Ystävien mukaan viimeisenä naulan vuonna 1939 syntyneen tervaskannon arkkuun iski hänen nuoremman veljensä, Suomen kilpailukyvyn, mystinen katoaminen viime vuoden marraskuussa.
Lääkäreiden todettua Talvisodan hengen kliinisesti aivokuolleeksi, kävi valtiosihteeri Raimo Sailas äkkiä kytkemässä elossapitolaitteen pois päältä ja moitti valkotakkeja hitaasta toiminnasta. ”Jumalauta ukot, taas paloi monta hunttia verorahoja! Perkele!” Sailas huuti suu vaahtoa valuen.

Markkinat
reagoivat totutusti

Nokia irtisanoi uutisen kuultuaan varmuuden vuoksi tuhat työntekijää strategisista syistä ja vielä toiset kolmetuhatta ”Talvisodan hengen muistolle”. Elisa, Telia-Sonera ja kaikki metsäfirmat vähensivät myös 500 naamaa per firma. ”Näinä aikoina tarvitaan Talvisodan henkeä entistä enemmän, sillä Äiti Suomi on reidet levällään ylikansallisen pääoman ja nurkanvaltaajien edessä, eli reippaisiin uhrauksiin on työntekijäpuolella varauduttava”, kommentoitiin asiaa Eteläranta 10:stä.
Työnantajapiireissä toiveet suunnataan nyt Kilpailullisiin tekijöihin, Suhdannevaihteluun mukautumiseen sekä Reserviupseerikouluun. ”Tässä alkaa vähitellen tekosyyt loppua perstaskusta”, sanoi nimettömänä pysyvä Björn Wahlroos.

Kategoriat
Talous

MTV3:n ja SubTV:n ohjelmatiedot tulevaisuudessa ruotsiksi

(HELSINKI) MTV3:n tuleva isäntä ja Bonnierin konsernijohtaja Bengt Braun asettaa uusille kanavilleen vain yhden ehdon: kaikki muu saa säilyä kuten ennen, kunhan ohjelmatiedot ja välijuonnot ovat tulevaisuudessa ruotsiksi.
”Nihnih, njähnjäh ja mullurlur, siitäs saatte finnjävelit”, Braun kommentoi vahingoniloisesti torstai-iltana.
MTV3:n ja SubTV:n henkilökunta ei ole vielä kommentoinut Braunin vaatimuksia. Lehdelle annettujen tietojen mukaan monet työntekijät ovat jo ilmoittautuneet kielikursseille.
”Hejå Sverige”, kommentoi Maikkarin uusi viihdetoimittaja Viivi Avellan muutosta Ruotsi-Suomi-Ruotsi -sanakirja käsissään.
Kaikille kielikurssit eivät kuitenkaan ole ratkaisu. Huhujen mukaan osa työntekijöistä haluaa poistua ennen kuin ”pohjoismainen yhteistyö tiivistyy liikaa”.
”Kyllä sen tietää, mitä nuo ruotsalaiset meistä haluaa”, eräskin työntekijä kommentoi ja varoi pudottamasta saippuaa enää toistamiseen.
”Om dom inte hinner lära sig det här i tid, får dom spark”, Braun hörähtää ja jättää Lehden toimittajan miettimään, että mitähän tuokin rikas svedupelle oikein sanoi.

Kategoriat
Talous Ulkomaat

News Corp. tahkosi tulosta

(MALEBOLGE) Australialaisen ihmispaholaisen Rupert Murdochin rautaisella otteella kontrolloima News Corporation paransi tulostaan 80 prosenttia joulukuun lopussa päättyneellä tilikausineljänneksellään. Parannus johtuu pitkälti säästöistä työntekijöiden palkkaamisessa, katsojien säälimättömästä hyväksikäytöstä sekä yleisestä rappiosta.
”On suorastaan yllättävää, miten halpaa journalismin tekeminen on, jos korvaa toimittajat lobotomisoiduilla PR-ihmisillä”, sanoi yhtiön puhemies Yeqon Kasadya. ”Ei siis sillä, että minulla olisi mitään apinoita vastaan. Mukava veikko se Repekin”, hän jatkoi vielä.
Tieto vertaimevän yhtiön menestyksestä sai suomalaiset asiantuntijat hykertelemään ja hieromaan käsiään yhteen kuten näyttelijät mykkäelokuvissa konsanaan. ”Nimittäin galaksit räjähtää!” ilmoitti mielipiteekseen Juhana Helmenkalastaja, vaikka kukaan ei ollutkaan kysynyt häneltä yhtään mitään.
”Yksi Babylonin portto on se yhtiö”, totesi finanssianalyytikko Padmé Amidala. SKP:n jäsenkirjaa aina taskussaan kantava toimittajamme oli hetkisen samaa mieltä kapitalistin kanssa, kunnes tajusi tämän petoksen ja ilmoitti asiasta Tehtaankadulle.

Kategoriat
Talous

Suomi jatkaa toimintaansa ainakin vuoden

(HELSINKI) Suomen tasavalta jatkaa toimintaansa ainakin seuraavan vuoden. Jatkopäätös varmistui myöhään eilen illalla pitkien neuvottelujen jälkeen. Valtiovalta kehottaa niin yksittäisiä kansalaisia kuin yrityksiä ja yhteisöjäkin elämään elämäänsä normaalisti ”ihan niin kuin ennenkin”.
Lehden saamien tietojen mukaan jatko ei ollut etukäteen selvää.
”Varmaa on se, että Suomi ja suomalaiset ovat olemassa ainoastaan Nokian ennakoitua paremman tuloksen ansiosta. Jos viimeisen neljänneksen osakekohtainen tulos olisi jäänyt 0,18 euron tietämille, niin eipä tässä paljon enää huudeltaisi. Mutta kun kävi näin hyvin (osakekohtainen tulos 0,23 euroa), niin ehkä Suomen kannattaa koettaa vielä seuraava vuosi”, kertoo Harmaa Eminenssi vallan käytäviltä.
”0,18 euroa olisi merkinnyt syvää viiltoa Suomen heikkona sykkivään valtimoon”, hän lisää.
Markkinoilla on jo ehditty kritisoida Suomen jatkoa sen ”kilpailua vääristävän vaikutuksen takia”.
Eminenssi kuitenkin puolustaa Suomen saamaa jatkopahvia.
”Muita realistisia vaihtoehtoja ei ollut. Pientä valoa tunnelin päässä pilkistää. Se ei ole suuri valo, mutta päätimme ottaa tietoisen riskin ja kääntää Suomi-neidon suunnan sitä kohti.”

Kategoriat
Talous

Vuosien liitto poikki: MTK jätti Evan

(HELSINKI) Yksi Suomen talouselämän pitkäaikaisimmista liitoista on päättynyt eroon. MTK:n ja Evan yhteinen taival päättyi tämän vuoden alussa, kun viime vuoden puolella vireille laitettu ero astui voimaan tämän vuoden alusta.
Talouselämä on ottanut uutisen erosta raskaasti vastaan, sillä MTK:n ja Evan liitto on ollut yksi juhlituimmista ja ihailluimmista vuosikymmenten aikana. Muun muassa jättiyhtiö Nokia on irtisanonut useita työntekijöitä surrakseen talouselämän tähtitaivaan loistoparin eroa.
Keskusliitto ja Valtuuskunta tapasivat toisensa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, ja parin liitto näytti alusta alkaen hyvin ruusuisalta. ”Se yhteistyö näytti kuin Taivaassa hyväksytyksi”, kertoo MTK:n elämää läheltä seurannut Esa Härmälä.
Parin lähipiiristä kuiskitaan eron syyksi sitä, että MTK halusi tukea rahallisesti enemmän molempien tuttaviin kuuluvan Pellervon työtä, vaikka Pellervon ja Evan suhteet jäätyivät jo vuosi sitten. MTK ja Pellervo kuitenkin jatkoivat yhteistyötä, minkä lopulta uskotaan kaataneen kohuparin.
Pellervo ei halua kommentoida asiaa julkisesti, mutta myöntää, että ”taloudellista tukea on jatkunut jo kauan”.

Kategoriat
Talous

Samizdat-konserni mukaan Alma-kilpaan

(TUUSULA) Kilpa Alma Median omistuksesta on saanut uuden, dramaattisen käänteen. Myöhään eilisiltana suomalainen Samizdat-konserni jätti oman ostotarjouksensa koko Alma-konsernista. Samizdat-konsernin päätuote on internet-julkaisu Lehti, mutta yhtiö on jo jonkin aikaa suunnitellut toimintansa laajentamista myös muihin tiedotusvälineisiin.
”Tässä on tämä suuri Lehti-uudistus tulossa ja siinä sivussa ajattelimme, että olisi hyvä aika laajentaa sitten”, kertoo luotettava taho konsernin sisältä.
Alma Median omistus nousi otsikoihin norjalaisen Schibsted-yhtiön tehtyä ostotarjouksen sen osakkeista. Alma-konserniin kuuluvat muun muassa Tampereella ilmestyvä Aamulehti, MTV 3 -televisiokanava sekä Iltalehti. Samizdat-konserni tarjoaa koko Alma Mediasta kaikkiaan 15 euron summaa.
”Sen verran näin äkkiä saatiin kasaan. Pariin kymppiin asti voidaan nostaa, jos tässä isompaa kilpailua alkaa tulla”, kertoo jo aiemmin mainittu luotettava lähde. Alma Median hallitus on puolestaan jo ilmoittanut, ettei aio käsitellä näin idioottimaista tarjousta millään tavalla.
”Ja lopettakaa nyt jo saatana se soitteleminen tänne. Ja jos vittu tulette vielä kerrankin minkään tarjouskuoren kanssa pääkonttorin liepeille, niin jumalauta ammun!” kommentoi tehtyä tarjousta Alma Median johtokunnan sihteeri Edvin Laine.

Kategoriat
Talous

Nokia muistuttaa olemassaolostaan vähentämällä 250 työntekijää

(ESPOO) Massiiviseen Aasia-uutisointiin kyllästynyt Nokia näpäytti tänään suomalaisia ilmoittamalla 250 työntekijänsä irtisanomisesta. Yhtiön tiedotteen mukaan Nokia haluaa irtisanomisilla muistuttaa ”elämän jatkuvuudesta ja siitä, että maailmaa järkyttävistä luonnonkatastrofeista huolimatta myös meillä [Nokia] on edelleen haluja ja tarpeita”.
Irtisanomiset tehdään yhtiön multimedian tutkimus- ja tuotekehitysyksiköstä. Toimialaryhmän johtajan Anssi Vanjoen mukaan henkilöstön irtisanominen on aina vaikea asia. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei pääoma koskaan nuku.
”Henkilöstön irtisanominen on aina vaikea asia, mutta pääoma ei koskaan nuku”, Vanjoki sanoi ja kauppasi Lehden toimittajalle Nokian pahoin flopannutta N-Gage -pelikonetta. ”Koska se Lehti-uudistus muuten tulee?”, hän kyseli innokkaana.
Lehden saamien tietojen mukaan myös suomalainen media oli enemmän kuin tyytyväinen siihen, että uutisagendalle saatiin uutta potkua.
”Uutinen ei koskaan nuku ja jo niitä vinosilmiä piisasikin”, median piiristä kommentoitiin.

Kategoriat
Talous

Sielun kilohinnaksi 103,17 e

(HELSINKI) Kaupan keskusliitto antoi eilen uuden suosituksen sielun kilohinnaksi. Kyseessä on tiettävästi ainoa vastaavanlainen virallinen suositus koko maailmassa. Sielun kilohinnaksi määriteltiin 103 euroa ja 17 senttiä. Suositus ei kuitenkaan ole sitova, joten kauppaa voidaan edelleenkin käydä myös muilla hinnoilla.
Hinta määriteltiin käyttäen pohjana tohtori Duncan McDougallin vuonna 1907 määrittelemään sielun painoa. Tohtori McDougallin mukaanhan sielu painaa 21 grammaa. Tätä painoa hyödyntäen voitiin kilohinta laskea yksinkertaisesti jakamalla Aasian katastrofin tuottaman iltapäivälehtien levikin kasvun tuomat lisätulot katastrofin uhriluvulla. Vertailukohtana käytettiin myös kirkollisveron määrän suhdetta suomalaisille varattuihin taivaspaikkoihin.

Hinta vaihtelee rajustikin

Kaupan keskusliiton metafysiikan osaston johtaja Pavel Ivanovits Tsitsikovin mukaan näin saatua lukua voi itse kukin käyttää jonkinlaisena mittarina oman sielun myyntipäätöstä tehdessä. Tsitsikovin mukaan täytyy kuitenkin ottaa huomioon se, että julkkissielun hinta on totta kai huomattavasti tavissielun kilohintaa korkeampi.
”Taivas on siinä kattona, että mihin hintoihin oikein kuuluisat sielut menevät. Mutta tällaiselle tavissielulle kyllä tämä on aika tarkka tällainen hyväksyttävä kilohinta” ynnäilee Tsitsikov.

Kategoriat
Talous

Uusi lama jo ovella, ennustaa Kauppalehden autopalsta

(KRUUNUHAKA) Uusi lamakausi kolkuttelee jo Suomen ovilla, ennustaa Kauppalehden ajoneuvojen myyntipalstaan perustuva talousindeksi ÖKY. Kyseisellä palstalla on jo kahdesti viikon sisällä nähty myynnissä alle 25 000 euron arvoisia autoja, mikä ennakoi vahvaa laskusuhdannetta.
”Pahalta näyttää. Tästä on enää pieni askel siihen, että myyntiin alkaa tulla 1,3-litraista Corollaa ja seuraavaksi Ladojakin kaupataan kuvallisilla ilmoituksilla”, valittelee ekonomisti Mauno Isoraha (kok.)
Isoraha muistelee 1990-luvun alkupuolen suurlamaa, jolloin pahimmillaan Kauppalehti joutui palstoillaan välittämään polkupyöriä ja potkukelkkoja. ”Tavoite on toki se, ettei ÖKY-indeksi ikinä tippuisi alle kolmelitraisten Jaguarien, ja Porschen tuontimallien. Siitä tiedetään, että hyvin menee ja raha tekee työtä”, Isoraha jatkaa.

Kategoriat
Talous

Lehden joulukalenteri 16.12: Joulupukki konkurssiin

(KORVATUNTURI) Joulupukki, tuo valkoparta vanha ukki, saapuu lahjoineen Suomen koteihin tänä vuonna todennäköisesti viimeistä kertaa. Vuosikymmeniä jatkunut heikko taloudellinen menestys nimittäin ajoi joulupukin yrityksen viimein torstaina konkurssiin, kertoivat Pohjois-Suomen läänin veroviranomaiset.
Viranomaisten mukaan pukilla on verorästejä sekä maksamattomia velkoja useiden miljoonien edestä. Lisäksi sadat pukin palveluksessa olevat tontut ovat joutuneet hakemaan jo vuosien ajan liksansa Palkkaturvan kautta.
”Ikäväähän tämä on, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut. Joulupukin taloudenpito on ollut täysin kestämätöntä”, kommentoi veroviraston ylitarkastaja Seppo Tiernapoika.
Joulupukki itse on konkurssistaan vaitonainen. Korvatunturin pääkonttorista kuitenkin vakuutetaan, että vielä tämän jouluaaton toimitukset hoidetaaan entiseen tapaan. Lisäksi toimintaa pyritään jatkamaan ensi vuonna yrityssaneerauksen turvin.

”Paska liikeidea”

Lehden haastatteluun suostunut pukin entinen työntekijä Tonttu Toljanteri sanoo, ettei konkurssi tullut yllätyksenä. sen sijaan hän ihmettelee, ettei se toteutunut jo paljon aiemmin.
”Sitähän me yritimme Joulupukille sanoa, että tämä liikeidea on kyllä ihan vitun paska. Jos joka joulu vain jaetaan ympäriinsä helvetinmoinen kasa tavaraa ilmaiseksi, niin mistä hemmetistä ne tulot kertyvät? Eivät mistään. Mutta pukki ei uskonut. Aluksi ihmettelimme kyllä, että mistä ne rahat tulevat, mutta selvähän se oli, että lainapohjalla tässä edetään”, yksityisyrittäjäksi ryhtynyt Toljanteri muistelee.
Toljanteri muistuttaa, että vaikka Joulupukki onkin paljastunut heikoksi talousmieheksi, pyrki hän silti aina tekemään parhaansa. ”Burn out oli monesti miehellä lähellä, kun yömyöhään piti turisteja viihdyttää ja aattona sitten tehdä ympäripyöreää päivää.”
”Luulen, että pukille nousi oma menestys hattuun. Kun fanipostia tulvii ovista ja ikkunoista, voi todellisuudentaju hämärtyä. Pukki yritti olla kaikille liikaa mieliksi”, analysoi Toljanteri.