Kategoriat
Talous

Satamalakko ei pelota hollantilaiskapteenia

(HELSINKI) Suomen satamia huhtikuun puolivälissä uhkaava lakko on saamassa ensimmäisen uhmaajansa jo pari viikkoa ennen määräaikaa. Kapkaupungista kohti Helsinkiä tällä viikolla lähteneen hollantilaislaiva Van Straatenin kapteeni Hendrick van der Decken ilmoitti ykskantaan, että hänen laivansa jatkaa matkaansa täydessä lastissa Helsingistä eteenpäin, oli lakkoa tai ei.
”Edes Jumala ei saa minua muuttamaan mieltäni. Vannon, että purjehdin kunnes saavutan maailman ääret!”, vannoi van der Decken.
Van der Deckenin aluksen on määrä lastata Helsingistä mukaansa mm. dublooneita. Hän ei kuitenkaan kertonut, millä tavoin aikoo hoitaa lastauksen, jos ahtaajat menevät uhkauksensa mukaan lakkoon.
Saattaa myös olla, että lakko ehtii päättyä ennen kiistellyn hollantilaislaivan saapumista. Kapkaupungin satamaviranomaisten mukaan Kap Hornin vesillä on paraikaa käynnissä melkoinen hirmumyrsky, mikä hidastanee laivan kulkua.
”Tuollaisessa myräkässä laivalta kestää ian kaiken päästä niemen ohi”, arvioi sataman banaaninlastaaja Harry Belafonte.

3 vastausta aiheeseen “Satamalakko ei pelota hollantilaiskapteenia”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Uudet paavisähkeet perjantaille

Vatikaani: paavi ei ole koomassa - Vatikaanin tiedotus on kiistänyt tuoreeltaan väitteet, joiden mukaan paavi Johannes Paavali II olisi koomassa....

Close