Kategoriat
Politiikka Talous

Ekonomistit: Marinin siipeilijöiden kansainvälinen kilpailukyky huolestuttavan heikko

(TEATTERIN VESSA) Suomalaiset taloustieteilijät ja valtiovarainministeriö ovat huolissaan pääministeri Sanna Marinin (jauh.) entouragen heikosta kilpailukyvystä. Tällä viikolla ilmitulleet Marinin juhlimisvideot osoittavat heidän mukaansa selvästi, miten huonoon jamaan maamme rakenteellinen asema on finanssikriisin jälkeen ajautunut suhteessa kansainvälisiin verrokkeihin.

Uhkana on, että Suomi ei jatkossa ole riittävän houkutteleva maa myöskään siipeilyn huippuosaajien työperäiselle maahanmuutolle.

”On ryhdyttävä ripeisiin toimiin, jotta Suomen kustannuskilpailukyky säilyy ja näytämme edelleen varteenotettavalta vaihtoehdolta kansainvälisille hengailijoille. Pääministerin jos kenen tulisi näyttää tässä esimerkkiä”, vaatii Elinkeinoelämän valtakunnan pääekonomisti David Ricardo-Pernodo.

”Siis katsokaa nyt saatana mitä jengiä! Keskinkertaista heikompia valokuvaajia, paskoja radiojuontajia ja jotain vitun nuorisodemareita! Ruotsissa kuninkaalliset imevät kokkelia megajulkkisten ja rocktähtien perseiltä. Sillä välin Suomen pääministeri dokaa kusisilla jatkoilla osuuskauppasiideriä sellaisten artistien kanssa, joita ei kykene hypettämään edes Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus”, hän jatkaa.

Yhtenä syypäänä ongelmaan pidetään suomalaisten t&k-investointien heikkoa kehitystä 2000-luvun alun Nokia-buumin jälkeen. Vielä IT-huumassa panostukset ammattimaisten hangaroundien koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen olivat OECD-maiden eturintamassa, mutta sittemmin osaaminen on hiipunut pahoin.

”Viimeistään seuraavassa hallitusohjelmassa tulisi yhdeksi kärkihankkeeksi ottaa kansainvälisen tason siipiveikkojen määrätietoinen lisääminen, ettei aina tarvitsisi hävetä niin vitusti”, Ricardo-Pernodo jatkaa.

Suurimmissa puolueissa asiantuntijoiden huoleen suhtaudutaan ymmärtävästi, mutta keinovalikoimasta ollaan toistaiseksi erimielisiä. Sosialidemokraattien mielestä tilannetta voitaisiin korjata oppivelvollisuutta laajentamalla, kun taas kokoomus luottaisi veronalennusten tuomiin dynaamisiin vaikutuksiin. Perussuomalaiset katsovat, että ulkomaisetkin osaajat ovat periaatteessa tervetulleita, kunhan eivät ole neekereitä.

Kategoriat
Politiikka

Suuret puolueet: Nousevien hintojen takia tarvitaan nopeasti tukia omille äänestäjillemme

(ARKADIA) Kaikki suuret eduskuntapuolueet ovat yksimielisiä kiireellisten täsmätoimien tarpeellisuudesta omille äänestäjilleen nousevien hintojen vuoksi. Viime aikoina muun muassa energia ja ruoka ovat kallistuneet voimakkaasti. Puolueissa pelätään, että tilanne vaikeuttaa kylminä talvikuukausina ihmisten arkisia mahdollisuuksia tukea niitä mielipidemittauksissa.

Puolueiden mielipiteet toimenpiteiden toteutuksesta vaihtelevat kuitenkin merkittävästi. Keskusta helpottaisi etenkin heikoimmin toimeentulevien tilannetta ja kohdentaisi siksi tuen keskiluokalle. Perussuomalaiset arvioivat päin vastoin, että nykytilanteessa eniten apua tarvitsevat ahdingossa olevat vähävaraiset, joten tukia olisi tähdättävä keskiluokalle.

SDP:llä oli liian kiire jakaa eteenpäin pääministerin instastorya keskiluokan auttamisesta, joten emme saaneet suoraa vastausta tiedusteluumme. Kokoomus puolestaan varoisi suuntaamasta yhtään mitään tukia ainakaan pientuloisille, koska se heikentää työnteon kannustimia ja työtä tehdessä ei tule kylmä.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Kokoomusnuoret jauhottivat itse Jumalan nokkeluudellaan Twitterissä

(UOTILA, RAUMA) Itse kristinuskon kulmakivi Jumala joutui myöhään keskiviikkona myöntämään tappionsa väittelyssä kokoomusnuorille. Samalla Jumala lakkasi olemasta omnipotentti eli kaikkivoipa, ja hänen koko olemassaolonsa on nyt teologien mukaan vakavasti uhattuna.

Useiden ei-jehovalaisten todistajien mukaan lukiolaisikäiset kokoomusnuoret Mauri Nilkki ja ystävänsä Sami Kusipää jauhottivat Jumalan täydellisesti kiivaassa Twitter-keskustelussa näennäisen viattomalla kysymyksellä ”jos Jumala olet muka kaikkivoipa, niin voitko silloin luoda niin suuren kiven ettet jaksa itse nostaa sitä?

”Voi vittu, eipä ollut tullut ikinä aiemmin mieleen”, totesi Jumala ja pisti päänsä harmistuneena palavaan pensaaseen.

Nilkki ja Kusipää kertoivat valmistautuneensa koitokseen pänttäämällä koko edeltävän viikon ankarasti taloustieteen suosikkikirjaansa ”Miina ja Manu liikenteessä”. Seuraavaksi he aikovat jatkaa älyllisiä voimainponnistuksiaan muun muassa todistamalla, että verotus on varkautta ja että natsit olivat oikeastaan vasemmistoliittolaisia.

”Meistä on kummallista, että sen paremmin suomalaisessa kuin kansainvälisessäkään tieteessä esimerkiksi kolmannen valtakunnan historiaa tai taloushistoriaa ei ole juuri ollenkaan tutkittu, pikemminkin niistä vaietaan. Syynä saattaa olla, että yliopistot ovat kommunistien hallussa”, he kertovat.

Nilkille ja Kusipäälle povataan menestyksekästä uraa politiikassa vanhempien kokoomuslaisten sekä etujärjestötoimijoiden keppihevosina. He aikovatkin hyödyntää saamaansa suosiota yleisen hyvän edistämiseen.

”Kuten kaikki edeltävät kokoomusnuorten sukupolvet, haluamme antaa aikaamme ihmisten kiusaamiseen ja tyhjän jankuttamiseen”, Nilkki ja Kusipää lupaavat.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Tutkijat varoittavat: Suomen siltarumpujen ja iltalypsyjakkaroiden Nato-yhteensopivuus vielä keskeneräinen

(PARIKKALA) Suomen Nato-jäsenyyden valmistelut ovat monilta kriittisiltä osiltaan yhä keskeneräiset. Tutkijoiden mukaan muutosprosessin hitaus on valitettavaa, sillä jäsenyys tarjoaisi taloudellisesti merkittäviä mahdollisuuksia strategisesti kaistapäisiin poliittisiin päätöksiin.

”Muutamin paikoin on jo ehditty vaihtamaan nykyisten iltalypsyjakkaroiden tukipienat vanhasta 7,62mm koosta Nato-mallin 5,56:een. Tämä mahdollistaa jakkaran huomattavasti ketterämmän siirtämisen uusien houkuttelevien lypsykohteiden ääreen, mutta työ on edelleen pahasti kesken”, varoittaa aluetutkija Steve Doring.

Doringin mukaan on olemassa aito riski, että palvelumuotoilussa ja tuotteistamisessa meitä perinteisesti etevämmät ruotsalaiset ehtivät edelle. Verkossa on jo ehtinyt levitä ensimmäisiä prototyyppikuvia Ikean suunnittelemasta ”Bofors”-lypsyjakkarasta, joka soveltuisi erityisesti hämärien asekauppojen solmimiseen.

Myös esimerkiksi Malmin lentokentän säilyttämistä puoltavat tahot näkevät jäsenyyden mainiona mahdollisuutena uusille valituskierroksille aivan uudenlaisissa päätöksentekoelimissä. He huomauttavat, että Helsingillä olisi nyt ainutlaatuinen tilaisuus varautua tulevaisuuden turvallisuusuhkiin innovatiivisilla tavoilla.

”Maailmalta on runsaasti itse keksimäämme näyttöä siitä, että pienlentokoneita voitaisiin melko edullisin kustannuksin konvertoida JASSM-ohjuksille ja AIM 9 -Sidewindereille sopiviksi. Näin saataisiin suuria säästöjä tulevissa hävittäjäostoksissa ja turvattaisiin pääkaupunkiseudun ilmatila. Lisäksi ohjussiilot, asfalttikentät ja kehittyneet ilmapuolustusjärjestelmät tarjoaisivat turvapaikan seudun ainutlaatuisille uhanalaisille luontotyypeille”, sanoo lentotoiminnan puolustajien edustaja Cessna-Valtteri Lyijyinen.

Poliitikot kuitenkin korostavat, että Suomen tehtävä sotilasliitossa on ennen kaikkea tuoda mukaan lisää pohjoismaista näkökulmaa, jossa korostuvat vuoropuhelu, geopoliittinen vakaus ja oman vaalipiirin edunvalvonta.

”Sotarumpujen sijasta haluamme olla Natossa ennen muuta soittamassa siltarumpuja”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.), vaikkei edes kysytty.

Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

Kremlin kesäjuhlat järjestetään ensi vuonna Haagissa

(KRASNOJARSK) Venäjän poliittinen johto suunnittelee vuotuisille kesäjuhlilleen kansainvälisempää ilmettä. Kremlin kesäjuhlat onkin ensi vuonna tarkoitus järjestää Hollannin Haagissa, kertoo tiedottaja Nikolai Durak. Tiettävästi paikaksi oli pohdittu aiemmin keväällä Kiovaa tai jopa Varsovaa.

”Järjestelyjen kanssa tuli kuitenkin, no, haasteita, joten piti turvautua tällaiseen, sanotaanko, erikoisoperaatioon”, Durak kertoo.

Kesäjuhlilla on aikaisempina vuosina nähty paikallisia kansanhuveja ja perinneleikkejä, joista maailmallakin tunnettuja ovat kuka pelkää pientä vihreää miestä, kymmenen tikkua Ladalla sekä silmitön joukkotuhonta.

Haagin juhlille odotetaan saapuvaksi etenkin Venäjän ylintä poliittista ja sotilaallista johtoa, mikä on herättänyt laajaa innostusta ympäri Eurooppaa, Durak huomauttaa.

Kategoriat
Politiikka Talous

Työnantajat ehdottavat palkankorotuksista ja niiden sopimisesta luopumista kilpailukyvyn ja työrauhan turvaamiseksi

(OK CORRAL) Suomen suurimmat työnantajaliitot väläyttävät poikkeuksellisia keinoja Suomen kilpailukyvyn, työllisyyden ja oman tulotasonsa säilyttämiseksi heikkenevien talousnäkymien aikana. Liittojen mukaan nykyinen toimintatapa työmarkkinoilla on liian jäykkä, ja sen takia maamme on vaarassa olla Kreikan/Venezuelan/Italian/Japanin/Kaamasen (yliviivaa tarpeeton) tiellä.

”Asiantuntijamme ovat havainneet, että pahimmillaan työtaisteluiksi yltyvien työmarkkinaerimielisyyksien takana ovat usein kiistat eri alojen palkankorotuksista. Tällöin kätevä tapa ratkaista ongelma on yksinkertaisesti luopua sekä palkankorotuksista että niistä neuvottelemisesta, jolloin riitojakaan ei voi syntyä! Samalla yritysten kilpailukyky ja meikäläisen ynnä kaverien bonarit saavat tuntuvan piristysruiskeen”, perustelee Tukien varassa menestyvien yritysten liiton puheenjohtaja Aimo Pätäkkä.

Pätäkkä korostaa, että nykyjärjestelmän vuoksi on valitettavasti ajauduttu jo vuosikymmeniä sitten Suomen kilpailukyvyn kannalta vahingolliseen myötäsykliseen malliin, jossa työntekijöille annetaan palkankorotuksia nousukauden, laskukauden, talouden ylikuumenemisen, talouden jäähtymisen, kuplan, taantuman, laman sekä vakaiden näkymien oloissa. Tähän hänellä ei hänen mukaansa olisi varaa.

”Esimerkiksi koronatuilla sen sijaan saatiin paljon hyvää aikaan, kun Suomen kivijalkana toimivien heikon kannattavuuden ja uudistumiskyvyn yritysten mahdollisuudet pysyä tulppana markkinoilla onnistuttiin turvaamaan. Nyt emme saa tuhota tätä saavutusta. On kysyttävä kuten itse Kekkonen: Onko maallamme malttia antaa minun vaurastua?”

Lehti kysyi kommenttia Pätäkän ehdotukseen myös työntekijäliitoista, mutta he esittivät toivomuksen, ettemme enää soittelisi öisin kännissä ja laulaisi puhelinvastaajaan Janne Tulkkia.

Kategoriat
Politiikka Talous

Kokoomus ehdottaa työmiljardia ratkaisuksi Ukrainan sotaan, erektio-ongelmaan ja ikävästi repsottavaan mökin räystääseen

(INKOO) Gallupsuosiossa paistatteleva kokoomus vaatii hallitukselta ripeitä toimia hyvätuloisten ostovoiman turvaamiseksi korkealta inflaatiolta. Ratkaisuksi puolue ehdottaa ansiotuloveron alennusta, niin kuin jokaikiseen muuhunkin asiaan maailmassa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen huomauttaa, että poikkeuksellisissa olosuhteissa korostuu taitavan talouspolitiikan rooli. Sen keskiössä tulee olla erityisesti huolenpito valtiontalouden kestävyydestä, mikä edellyttää ahkeraa veropohjan murentamista. Mykkäsen mukaan nyt ei olekaan ideologisen politiikanteon aika.

”Ehdotuksemme pohjaavat vankkaan tutkimustietoon. Niin sanottu policy-based evidence on aina ollut kokoomuksen talouspolitiikan kulmakivi”, hän korostaa.

Puolue huomauttaa, että ansiotuloveron alentaminen on ollut historian saatossa tärkeä osa Suomen menestystarinaa.

”Jokainen suomalainen muistaa Väinö Linnan romaanin kuuluisat sanat: En mää täsä syyllissi kaipa yhtikäs. Konekivääri ja ansiotuloveron kevennyst mää kaipasi ”, Mykkänen muistuttaa.

Kategoriat
Politiikka

Puoluelähteet: Vihreiden heikko gallupmenestys uhkaa jo äänestäjien asemaa

(HARJU8) Kannatuskuoppaan sukeltaneiden vihreiden heikko gallupmenestys saattaa johtaa mullistuksiin puolueessa, kertovat asioista perillä olevat nimettömät lähteet (Mähönen ja Tirkkonen) Lehdelle. Jos kurssi ei käänny, puolueen on heidän mukaansa jopa harkittava äänestäjien vaihtamista ennen ensi kevään eduskuntavaaleja.

”On selvää että äänestäjät ovat epäonnistuneet vihreän puolueen sanoman ja linjan kirkastamisessa. Näissä tilanteissa on tietenkin itsestäänselvää, että vastuunkanto kuuluu kansalle”, myöntää myös puolueen tiedottaja Juhana Pyöröovi.

Vihreät oli muutama vuosi sitten nousemassa komeetan lailla jopa uudeksi suureksi puolueeksi yhdessä perussuomalaisten kanssa. Menestyksen taustalla ollut entisen puheenjohtajan Ville Niinistön linja, jonka ytimessä oli vittumainen kitinä joka jumalan asiasta, on joutunut lähteiden mukaan tämän vaalikauden aikana väistymään, koska puolueen on pitänyt muun muassa osallistua poliittiseen päätöksentekoon. Se on ajanut vihreät vaikeuksiin.

”Suomalainen politiikka on perustavanlaatuisella tavalla rikki, koska äänestäjät on vuosikymmenten aikana totutettu palkitsemaan puolueita asioiden tekemisestä eikä tyylikkäästä strategisesta viestinnästä ja hienoista powerpoint-kalvosarjoista. Syynä on todennäköisesti patriarkaatti”, nimetön Mähönen kertoo.

Äänestäjät eivät lähteiden mukaan pysty enää vastaamaan nykypäivän puolueiden tarpeisiin, mikä uhkaa syöstä koko demokraattisen järjestelmän kriisiin.

”Äänestäjien pitäisi laskeutua norsunluutornistaan ja kuunnella tavallisen pääkaupunkiseutulaisen vihreän puolueaktiivin arkisia murheita”, he muistuttavat.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Keskusta ehdottaa sukupuolikiintiöitä maaseudulle

Keskiviikon V75 vihje lähtöön kolme: numero kahdeksan, Kilin-Vittu ja kuusi, Bostik.
Maslowin tarvehierarkia keskustalaissovituksena. (san. trad.)

(JOKU LANDE, LOL) Maaseutukuntien naispulasta huolestunut keskustapuolue (kesk) vaatii valtiovallalta nopeita ja jämäkkiä toimia, jotta alueiden demografinen epätasapaino saataisiin korjatuksi ja jätkille pillua. Lappeenrannan puoluekokoukseen jätetyssä aloitteessa ehdotetaan esimerkiksi sukupuolikiintiöitä maaseutukuntiin ja haja-asutusalueille. Jatkossa kaikissa kunnissa ainakin 40 prosenttia asukaspaikoista tulisi mennä aliedustetun sukupuolen edustajille.

”Tämä voi olla monelle keskustalaiselle ristiriitainen ja vaikea asia tunnustaa, mutta ihminen ei elä yksistään turpeesta. Kyllä tasapainoiseen ja rikkaaseen elämään tarvitaan myös naista. Ainakin joskus. Muutamaksi minuutiksi kerrallaan”, kertoo puolueen vaali- ja kasslervaliokunnan jäsen Ilari-Viljami Äjjä.

Naisten määrän väheneminen maaseutukunnissa on tutkijoiden mukaan monisyinen ongelma, joka juontaa juurensa muun muassa koulutuseroihin ja siihen, että voi vittu ootko milloin viimeksi käynyt landella ja kuunnellut niiden juttuja hä. Äjjän mukaan keskustan suoranainen velvollisuus on puuttua uhkaavaan incelöitymiskehitykseen ajoissa.

”Olemmehan perinteisesti ollut maaseudun ihmisten holhoaja, anteeksi siis edunvalvoja”, hän korostaa.

Ehdotus on tuoreeltaan herättänyt kohua, sillä sen katsotaan puuttuvan ihmisten perusoikeuksiin ja olevan muutenkin helvetin typerä. Äjjä pitää keskustelun viriämistä kuitenkin tärkeänä, koska näin julkisuuteen voidaan nostaa myös maaseutuelämän hyviä puolia.

”Täällä on esimerkiksi turvetta ja lihaa, minkä lisäksi vuoden ympäri voi ampua erilaisia eläimiä tai esineitä. Ja ajaa autolla”, hän listaa.

Keskustan puoluehallitus on ottanut aloitteen positiivisesti vastaan. Puolue pitää tärkeänä muun muassa sitä, että valtio ja kunnat panostavat maaseudun hyviin internetyhteyksiin, jotta voisi edes katsella pornoa jos ei muuta.

Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

Turkin Erdogan vaatii Suomelta jätskiä ja Ryhmä Hau -kellukkeet

(SAMSARA) Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan (tööt) on esittänyt Suomelle jälleen uusia ehtoja Nato-jäsenyyden hyväksymiselle. Maan ulkoministeriön torstaina välittämässä nootissa Erdogan kohdistaa vaatimuksia erityisesti maamme elintarvike- ja päivittäistavarateollisuudelle.

”Jätskin, hei mä haluisin jätskin. Osta mulle jätski jooko, jätskitötterö, mmmmmmm, kaksi palloa. JÄÄÄTSKIII! Muuten pidätän hengitystäni niin kauan että saan jätskin. Sä oot ihan tyhmä”, Erdogan esittää.

Aiemmin tällä viikolla Turkin kerrottiin haluavan, että Suomen ja Ruotsin yleisradioyhtiöt näyttäisivät enemmän Väiski Vemmelsääri -uusintoja ja Lauantaitanssit Heikki Hietamiehen juontamana. Myös uusissa vaatimuksissa korostuu kytkös televisioviihteeseen.

”Sit ku mennään mökille, haluun Ryhmä Hau -kellukkeet. Ne missä on Riku ja Vainu! Arvaa mitä? Arvaa mitä? Arvaa mitä? Naapurin Hannulla on sellaset, mäkin haluun sellaset. Kellukkeet! Ja sit sit. Jätskiä!” Erdogan jatkaa.

Suomen viranomaisilla ei toistaiseksi ole tarkempaa tietoa siitä, minkätyyppistä jäätelöä Turkin uusin vaade koskee, ja pitääkö molempien pallojen olla samaa makua. Aiemmin on arvioitu, että Erdogan voisi tarkoittaa mango-melonia tai vanhan ajan vaniljaa, mutta asian ei uskota selviävän ennen sotilasliiton huippukokousta Madridissa kesäkuun lopussa. Tällöin tosin lomasäät ovat jo parhaimmillaan, mikä saattaa luoda lisää aikataulupainetta myös kellukekysymyksen ratkaisemiselle.

Turkin tiedetään aiemminkin hidastaneen Nato-prosesseja vastaavilla poliittisilla manöövereillä. Muutama vuosi sitten Erdogan uhkasi viivyttää Baltian maiden puolustussuunnitelman hyväksymistä, koska valtiot olivat ”liian läskejä hähähä”.