Kategoriat
Kulttuuri

Ylioppilasteatterin talkoilemasta kesämökistä puuttuu neljäs seinä

Photo by Hailey Kean on Unsplash

(POISTUVASSA KIINTEISTÖSSÄ) Paikallisen ylioppilasteatterin työryhmän talkoilla rakentama kesämökki on herättänyt paljon hämmennystä, sillä siitä puuttuu kokonaan etuseinä. Ohjaaja Axelrod Gunnarson arvioi kolmen seinän olevan aivan riittävä määrä, koska se on enemmän kuin kaksi ja vähemmän kuin neljä.

Me haluttiin tehdä jotain omaa ja uutta, joka rikkoo vanhoja perinteitä eikä takerru menneeseen”, ensimmäistä kertaa missään vastuullisessa tehtävässä toimiva Gunnarson perustelee.

Merenrantamökissä neljännen seinän puuttuminen on johtanut muun muassa kangassohvan tuhoutumiseen, jopa keskivertoa grynderirakentamista mojovampaan vesivahinkoon sekä katsojan kannalta kiusallisiin suoriin puhutteluihin.

”Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa merkkien ja merkitysten tasolla, että mökissä olisi hyvä olla seinä myös tuulen puolella? Sitä dilemmaa halusimme työryhmän kanssa käsitellä, mutta rakennustarkastaja ei ollut halukas pallottelemaan dekonstruktivistista lähtöajatustamme”, käsikirjoittaja Meri-Tuuli Innehåll harmittelee.

Työryhmä ei koe haukanneensa liian isoa palaa koettamalla uudistaa koko mökkirakentamisen perinteitä lähes nollabudjetilla.

Vsevolod Meyerhold halusi samankaltaisen valaistuksen näyttämölle ja katsomoon. Miksi me tyytyisimme sisätiloissa kelmeään keinovalaistukseen ja terassilla luonnon kirkkauteen tai pimeyteen, kun voimme uusilla konsteilla murtaa naturalistista perinnettä”, kysyy alasti lattialla kiemurteleva näyttelijä Paha Kurki.

Kriitikoiden mielestä neljännen seinän puuttuminen on perustelematon ratkaisu, rasittavaa kaiken kokeilunhalunsa menettäneille keski-ikäisille ja myös selkeä turvallisuusriski.

”No, ei hyvin kantavat rakenteet meidän vahvuuksia olekaan”, työryhmä myöntää.

Kategoriat
Kulttuuri Paavi Seksivau

Reportaasi: Miehisyyden ahdas malli kiristää minuuden vyötärönauhaa

brown wooden table near brown wooden chair
Monelle miehelle sauna on paikka, jossa sydän on avoinna kuin koraalikirja vappuna. Photo by Anne Nygård on Unsplash

(SAMMATTI) Suomalainen mies voi näyttää päällepäin viettävän vaivatonta elämää, jossa osin tiedostamattomatkin etuoikeudet luistattavat tulevaisuuden suksia vauhdilla pitkin ulappaa. Mutta joskus havutkaan eivät auta, kun sisimpään lentää hiekkaa.

Maaninkalainen (paikka muutettu) paikallinen mies Jaakko Kallunki-Jeremia on tänä kesänä useasti havahtunut miettimään omaa rooliaan ihmissuvun päättymättömässä kantakirjassa. Sopiva paikka puhua Lehden erikoishaastattelussa näistä hiljaisilla ruodeilla soittavista tunnoista on tietenkin sauna, miesten oma tsasouna sekä tripodi yhdessä ja samassa vyyhdessä.

Hehheh siis, kjeh kjeh, tiedätkö mitä blondi sanoo oikein hyvän seksin jälkeen”, Kallunki-Jeremia (nimi voi olla muutettu) pohtii hiljaa upottavassa lämmössä.

No mitä?

Arvasinkin ettei jätkä tiedä häähähähää”, mies jatkaa katsoen pitkään tulipesän liekkeihin, jotka kuin heijastelevat aikamme monisyisiä juovia.

Sielussa voi olla tyhjä istuin

Kallunki-Jeremia on huomannut myös monen vanhan ystävänsä ajattelevan samoja kysymyksiä. Miehen muotti ja ympärillä sanoitta sinkoilevat odotukset uurtavat kapeita polkuja, joilla käyminen ei aina suju kuin pyöräretki.

Jaa mutta tiedätkö mitä blondi sanoo oikein hyvän seksin jälkeen”, hän pitkän hiljaisuuden jälkeen sanoo vaieten.

Tuota öö mä oon kuullut tän jo.”

Ai jätkä jää panemisen jälkeen kuuntelemaan ämmien höpinöitä rähhähähää”, Kallunki-Jeremia tunnustaa.

Herkkä ote herättää sydämen korvakäytävät

Julkisessa keskustelussa miehille asetetaan usein jopa huomaamatta ahtaita roolimalleja, joiden noudattaminen voi ulospäin näyttää pettävän helpolta. Näennäisen säröttömän kuoren alla voi silti hölskyä miehisyyden hauras keltuainen.

Kallunki-Jeremia toivoo, että hänen esimerkkinä voisi rohkaista muitakin tarkistamaan ihmisyytensä kompassista, mitä aikaa sen viisarit todella näyttävät.

Hei hei hei! Hei, kuule, tiedätkö mitä blondi sanoo oikein hyvän seksin jälkeen”, hän vakuuttaa.

Voi vittu Jaakko nyt pää kiinni.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri

Mieserikoistoimittajien kesäjuhlilla kuultiin liian monta Kamalaa vitsiä

Photo by Nick Fewings on Unsplash

(POCSAARI) Suomalaisten mieserikoistoimittajien perinteiset kesäjuhlat päättyivät tänäkin vuonna kliseisesti, vahvistaa juhlatoimikunta tiedotteessaan. Juhlapaikkana toimi aiempien vuosien tapaan läheisen ratsastuskerhon maneeri.

Juhlaväki muisteli illaan mittaan menneen vuoden onnistumisiaan. Myös ensiaputeltalla riitti vilskettä monen vieraan nyrjäytettyä kyynärpäänsä taputellessaan itseään olalle.

Ai jai, kyllä niin oivaltavasti ja tuoreesti sivalsit blogissasi taloudenpidosta että ’Venezuelan tiellä ollaan’, retwiittasin heti!” kehaisi tunnettu skribentti Mies Helli-Orrala tuttavaansa boolijonossa.

”Ja minä niin nauroin kun olit keksinyt sen, sen, että ’aktivistit vaan avokadoa syövät vaikka muka ilmastosta piittaavat’. Avokadoa! Kyllä sä sitten osaat. #lukusuositus, #lukusuositus minä sanon!” vastasi kollega Mies Ekka-Pervasti.

Juhlan kohokohta oli mieserikoistoimittajien ”Tempaisu”-kunniapalkinnon jako, joka annetaan vuoden parhaan Pohjois-Korea-vertauksen käyttäjälle. Pakinnon sai jälleen moninkertainen voittaja Mies Himo-Taapala.

Järjestäjien mukaan ainut tyylirikko onnistuneessa illassa oli erään humalaisen, liian nuoren ja oikeinkirjoitustaitoisen vieraan kertoma karkea vitsi ”mitä yhteistä on Yhdysvaltain demokraattien varapresidenttiehdokkaalla ja suomalaisen erikoistoimittamisen tasolla”. Asiallinen juhlaväki kuitenkin hiljensi häirikön nopeasti viiltävällä ammattitaidollaan.

”Turpa kiinni kommunisti”, he sanoivat.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri Politiikka

Ylilaudan vakiokävijä masentui vakavasti – ei keksinyt enää aitoa aktivismia tyhmempää pilkkaa aktivismista

(LUTUURISOTA) Useat Ylilaudan ja muiden anonyymien foorumien tehokäyttäjät ovat viime kuukausien aikana sairastuneet vakavaan masennukseen, kertovat terveydenhoitoalan lähteet Lehdelle. Syynä ilmiöön on se, että nämä eivät enää keksi yhteiskunnallisesta aktivismista tyhmempiä pilkkaversioita laudalla jaettavaksi kuin mitä todellinen aktivismi sisältää.

”Katselin kaljahyllyä kaupassa ja näin että Mustan virran panimo, höhhöh, mustan, tämähän on varmaan, ehehe, rasismia, teenpä nokkelan meemin. Mutta sitten luin, että ruokareseptitkin ovat kuulemma valkopesua. Oikeasti! Jengi on aidosti tätä mieltä! Ei vittu, menin ihan lukkoon ja nyt en edes jaksa pelata Warzonea kuin kuutisen tuntia yössä. Työkyky on siis täysin mennyt”, kertoo Marko Inne-Joncel.

Samaan ongelmaan on törmännyt Markon nettituttava Matias Vähä-Rungar. Hän oli juuri aloittamassa laudalle uutta ketjua siitä, miten legoukkojen ihonväri on kyllä tosi ongelmallista ja pitäisikö canceloida koko Tanska, kunnes hän vahingossa eksyi amerikkalaismuseon sivuille.

”Niinku siellä vedettiin tosissaan, että rationaalinen ajattelu on valkoisen kulttuurin piirre! Mitä vittua muka sen päälle voi enää ite keksiä? Meni kyllä heti maku koko mun ketjusta, eikä toisaalta aasialaisten fiilikset muutenkaan kiinnosta nykyään ketään”, hän sanoo pettyneenä.

Asiantuntijat ovat syystä huolestuneita nuorten miesten työssäjaksamisesta. Pieniä merkkejä toipumisesta kuitenkin on nähtävissä, he sanovat.

”Viime yönä kävin vastaamassa viideltä eri Twitter-tililtäni vasemmistopoliitikon twiittiin että läski huora läski huora läski huora. Tuntui jo paremmalta. On tärkeää että erilaiset mielipiteet tulevat yhteiskunnassa kuulluiksi”, pohtii Inne-Joncel.

Kategoriat
Kulttuuri Muut Seksivau Talous

Lehden uudet Päivän Zirkoni -huippujutut tuovat lisäarvoa tilaajille

(KULMAHUONE) Suomen johtaviin ja luetuimpiin (KMT-mittaukset 1997-2019) medioihin lukeutuva Lehti uudistaa julkaisutoimintaansa uskollisten lukijoidensa ja tilaajiensa eduksi. Konserni aloittaa kaikissa julkaisukanavissaan erityisten Päivän Zirkoni -huippujuttujen julkaisun.

Tinkimättömällä ammattitaidolla Lehden kärkijournalistien kynästä syntyvät zirkonijutut tarjoavat ainutlaatuista lisäarvosisältöä, jolla tarkoitamme pari vuotta sitten muissa konsernin lehdissä julkaistuja jumppaohjeita. Lehden sisällökepäällikkö, vekkuli Keiko-valas, lupaa, että zirkonien joukossa on myös runsaasti lukijoiden arvostamia tissit-vitsejä, koskettavia juttuja eri tavoilla sairaista lapsista sekä uusimmat kuulumiset kulttuurisotakirjeenvaihtajiltamme.

Yhä tarkemman kävijäanalytiikan ansiosta voimme kohdentaa zirkonien kautta lukijoille yhä tarkempia pohkeiden venytysharjoitteita ja oikeaoppisen palleahengittämisen vinkkejä, jotka ovat aina olleet yhteiskunnallisen journalismimme kulmakiviä. Olen myös lukenut somesta, että opiskelijat olisivat laulaneet jotain rumaa kännissä, joten eiköhän lähdetä tästä zirkoneita ’louhimaan’!” iloitsee Keiko ja turskauttaa sieraimistaan riemukkaan vesisuihkun kohti neuvotteluhuoneen kattoa.

Zirkonijutut erotat näppärästi Lehden muun juttutarjonnan joukosta siitä että voi herranjumala.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri Politiikka Ulkomaat Urheilu

Lehti hankki pelaajakaupassa Sean Spicerin – Elokuu, Urja ja Mr Smith lähtevät Washingtoniin


(SUOMI-LOHIKÄÄRMEAREENA) Poliittisen satiirin merkittävimmässä pelaajakaupassa kautta aikojen Samizdat-konserni on hankkinut Yhdysvaltojen ammattilaiskentiltä ykkösketjunsa sentteriksi Sean Spicerin. Vastavuoroisesti Washingtoniin siirtyvät Lehden pääluottamusmies ja upseeri Juhani Urja, ulkomaanosaston esimies ja valkoinen mies August Elokuu sekä riipaisevan paatoksellisista puheistaan tunnettu paikallinen mies Mr Smith.
Spicer aloittaa työnsä Lehden palveluksessa välittömästi.
”Hajaantukaa. Täällä ei ole mitään nähtävää. Samizdat-konsernin 1,5 miljoonaa päivittäistä lukijaa ovat enemmän kuin kenelläkään muulla aikaisemmin, vaikka valtamedia, valokuvat ja järki muuta sanoisivatkin”, Spicer esitteli klassista osaamistaan tuijottaessaan tiedotustilaisuudessa tiukasti päätoimittaja Usko Tyykkää (os. Kyykkä) silmiin.
Vain lievästi humaltunut Tyykkä oli pelaajakauppaan silmin nähden tyytyväinen.
”Oletko nähnyt Urjan panoksen konsernin eteen viime vuosina? Mies on hyödyttömämpi kuin oikeuskansleri Juha Sipilän silmissä”, yllättävän lievästi sammaltanut päätoimittaja sammalsi.
Urheilu-, media-, huumori- ja muuta maailmaa järisyttäneet siirrot saivat jatkoa heti jättikaupan paljastuttua, kun Valkoinen talo myi August Elokuun eteenpäin suoraan WWE-promootiolle. Kauppahintana toimivat Kurt Anglen olympiakulta ja Brock Lesnarin kuukauden pillerit.
”Miksi täällä on tikapuut eikä pandoja”, Elokuu kyseli kiivetessään kehään.
Kaupassa siirtyi myös varausoikeuksia. Päätoimittaja Tyykkä saa varata ensimmäisenä Tauskin muistelmien jatko-osan Kuusankosken kirjastosta ja takka vittu riittävästi lämpöä vaikka on Suomen kesä.
Baaritiskeillä liikkuvien huhujen vastaisesti Heimo Näätä ja Iisakki Astalo jatkavat edelleen erikoistehtävissä Lehden Talvisota 100 vuotta -liitteen toimittajina.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri Tiede

Michael Bay ohjaa KonMari-elokuvan – "Tähän ei tule mitään turhaa"

Apocalypse WowCreative Commons License David
(UUSI BABYLON) Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Michael Bay ohjaa elokuvan japanilaisen Marie Kondon hittikirjasta KonMari –  siivouksen elämänmullistava taika. Kirjassa esiteltävä KonMari-menetelmä on hyvätuloisten naisten keino korvata vanhat tavaransa uusilla ilman, että siitä tulee paha mieli.
Bay uskoo pystyvänsä tarjoamaan elokuvalle juuri oikeanlaiset puitteet.
”Mietin, mitkä asiat tuottavat minulle elokuvissa iloa ja pidin ne. Sitten katsoin, mitä en halua pitää ja heitin ne pois. Ei uskoisi, kuinka paljon pyrotekniikkaa saa mahtumaan käsikirjoittajien tiloihin, kun viikkaa kaiken pinojen sijaan riveihin ja jonoihin”, Bay kertoo innoissaan.
KonMari-menetelmän uskotaan vaikuttavan ihmisten kaappeihinsa sullomaan tavaramäärään yhtä pysyvästi kuin 50 Shades of Grey paransi kotiäitien seksielämää.
 
 

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri

A2-ilta puolustautuu: Päädyin sattumalta samaan kuvaan natsien kanssa

Singin' on the FridgeCreative Commons License Jami
(PASILA) Myrskyn silmään joutunut Ylen A2-ilta kommentoi, että päätyminen samaan tilaisuuteen ja yhteiskuvaan natsien kanssa oli pelkkä yhteensattuma.
”Olin kaikessa rauhassa siinä tekemässä tasapuolista journalismia päivästä toiseen ja lähestymässä yhdellä askeleella väittelykumppania. Kyse oli ensitapaamisesta”, A2-ilta kertoo.
Hän korostaa, että halusi vain herättää keskustelua.
”Julkisen palvelun yleisradiotoiminnan ydin on taata kaikille natseille yhdenvertainen sananvapaus. Sananvapaus on sekä oikeutta tiedon ja natsien informaation välittämiseen että sen vastaanottamiseen. Jotta Yle voi palvella koko yhteiskuntaa ja kaikkia natseja tasavertaisesti, on sen tavoitettava suomalaiset natsit mahdollisimman laajasti, ja rahoituspohjan on oltava kattava. Vain kattava julkinen palvelu pystyy takaamaan natsien yhdenvertaisuuden ja kaikissa tilanteissa tasapuolisen tarjonnan”, A2-ilta huomauttaa

”Julkisen palvelun Yle ei tähtää markkinaosuuksien kasvattamiseen ja kilpailuun. Se pyrkii toimeksiantonsa puitteissa lisäämään natsien tyytyväisyyttä sisältöjään ja palvelujaan kohtaan. Tavoittavuus kuvaa sitä, kuinka hyvin Yle onnistuu monipuolisella tarjonnalla palvelemaan kaikkia suomalaisia natseja, myös vaikeasti tavoitettavia yleisöjä ja pieniä erityisryhmiä.”

”Kyllä, tällaistakin paskaa. Paskaa, jossa natsit nostavat ongelmat esille, keskustelevat niistä ja etsivät ongelmiin ratkaisuja”, hän päättää.

Kategoriat
Kulttuuri Nekrologit

Kuolema tappoi Lemmy Kilmisterin

Adoration...Creative Commons License Art4TheGlryOfGod by Sharon
(HAMMERSMITH) Basisti ja rockjumala Lemmy Kilmister on kuollut. Odotusten vastaisesti Kilmister ei menehtynyt huumeisiin tai alkoholiin, vaan hänet tappoi kuolema. 
Muusikolle itselleen kuolema tuli yllätyksenä.
”Lauleskelin siinä Overkillin kakkossäkeistöä ja ihmettelin kehoni staattista tilaa, kun pääsin  ’On your feet you feel the beat, it goes straight to your spine, Shake your head you must be dead if it don’t make you fly’ -kohtaan”, hän muistelee.
Lemmy Kilmisteriä jäävät kaipaamaan lukuisat musiikinystävät sekä Jack Danielsin osakkeenomistajat. Ian Kilmisteriä jää puolestaan kaipaamaan hänen äitinsä.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri

Tonnikalapizza tarjouksessa Tampereella tänään

GroceriesCreative Commons License David Mulder
(TAMPERE) Lounastajille, herkkusuille tai muuten vain nälkäisille on tänään Tampereella tarjolla epätavallista apetta. Keskustan kupeessa lähellä Näsinneulaa avataan pop-up-ravintola ’Pärskeet’, joka tarjoaa harvinaista vastapyydetyllä tonnikalalla täytettyä pizzaa. Valittavana on neljä erilaista vaihtoehtoa, kertovat ravintolakokit.
Veera-pizza sisältää tonnikalaa, verta ja silakkaa. Delfi-pizzassa yhdistyvät tonnikalan, veren, veren ja hulavanteen maut. Leevi-pizza on erityisesti kasvissyöjien mieleen tonnikalan, veren, veren, veren, rantapallon ja veren yhdistelmällä. Ehkä oma suosikkini on silti Eevertti, jossa tonnikalan sävyjä korostavat trooliverkko ja ennenaikaisesti kuolleen poikasen sikiö”, selostaa kokki Berit Okso-Vidare.
Ravintola on auki niin kauan kuin tavaraa riittää. Okso-Vidaren mukaan ensimmäiset asiakkaat ovat olleet erittäin onnellisia annoksiinsa.
”Kyllä pystyn arvioimaan tunnetilan ihan sillä perusteella, että katson niin paljon luonto-ohjelmia”, hän vahvistaa.