Kategoriat
Kotimaa Sähkeet

Kuurojen kesäjuhlilla hiljaista

(ALAVUS) Tämänvuotiset kuurojen kesäjuhlat eivät ole sujuneet täysin järjestäjien suunnitelmien mukaan. Juhlien pääorganisaattorin Hannes Korvan mukaan meno on ollut varsin hiljaista.
”Varsin vaitonaiseksi tämä vetää”, Korva sanoo, ja kun sanomme että sanoo, niin tarkoitamme että viittoo.
Korva kertoi odottaneensa juhlille edes joitakin paikallisia kuuroja, mutta tämäkään toive ei toteutunut. Hänen mukaansa järjestäjäorganisaatio jää nyt kuulolle, miten juhlien tulevaisuuden kanssa käy.

Kategoriat
Kotimaa

Epäilyttävät paketit valittavat kohtelustaan oikeusasiamiehelle

(JORMALA) Eduskunnan oikeusasiamies on saanut käsiteltäväkseen Epäilyttävien pakettien tekemän valituksen syrjinnästä. Valittajien mukaan epäilyttäviä paketteja syrjitään yleisesti lähes kaikkialla Suomessa ja usein he joutuvat jopa viranomaisten tekemän väkivallan kohteeksi.
”Yleensä tilanne etenee niin, että minne ikinä epäilyttävä paketti meneekään, aletaan häntä nopeasti tuijottaa ja osoitella sormella, myös epäkunnioittava huutelu on hyvin tavanomaista. Jos epäilyttävä paketti ei halua poistua paikalta, soittaa joku poliisin”, kertoo epäilyttävien pakettien edustaja, Nuhruinen Niken reppu, johon on kiinnitetty vanhahko herätyskello, nippu johtoja sekä digitaalinäyttö.
Virkavallan tulo paikalle vain pahentaa tilannetta, valittajat katsovat. Useasti koko paikka eristetään, ja poliisi piirittää epäilyttävän paketin. Tätä toimenpidettä seuraa sitten kovakourainen ruumiintarkastus ja kuljetus poliisin huostaan. Monia tämän kohtalon kokeneista epäilyttävistä paketeista ei nähdä enää koskaan.
”Internetissä liikkuu jopa videoita, joissa poliisit tieten tahtoen räjäyttävät epäilyttävän paketin ilmaan. Tällainen silmitön väkivalta ei saa enää pysyä vaiettuna totuutena”, Nuhruinen Niken reppu , johon on kiinnitetty vanhahko herätyskello, nippu johtoja sekä digitaalinäyttö katsoo.

Sopeutuminen hankalaa

Hän pelkää, että vastikään Britanniassa paljastunut terrorisuunnitelma heikentää entisestään epäilyttävien pakettien mahdollisuuksia osallistua kansalaisyhteiskunnan toimintaan. Jo aiemmin WTC-iskut sekä Lontoon metrohyökkäykset ovat hänen mukaansa vaikeuttaneet epäilyttävien pakettien integroitumista täkäläiseen kulttuuriin.
”Viimeksi eilen hyvä ystäväni, Ruokavaraston muovikassi, joka on solmittu yhteen kengännauhoilla ja joka sisältää muutamia pahviputkiloita sekä toisen vähän pienemmän muovikassin täynnä saippuaa, joutui poistetuksi junasta ilman mitään syytä, ja vieläpä asemalle, jolta ei ollut jatkoyhteyttä hänen haluamaansa suuntaan. Eikä kukaan vaunussa edes protestoinut, pikemminkin he vaikuttivat huojentuneilta”, kertoo silminnähden järkyttynyt Nuhruinen Niken reppu , johon on kiinnitetty vanhahko herätyskello, nippu johtoja sekä digitaalinäyttö.
Valitukseen ovat yhtyneet myös Outoja aineita sisältävät kirjeet, Nimettömät viestit sekä KuPS. Oikeusasiamiehen ratkaisua odotetaan syskyn kuluessa.

Kategoriat
Kotimaa Ulkomaat

Venäjä syyttää Suomea metsäpaloista

Venäjän suurlähettiläs toimitti Suomen valtioneuvostolle keskiviikkona nootin, jossa Suomelta vaaditaan välitöntä hyvitystä Louteis-Venäjällä riehuvista metsäpaloista. Venäjän mukaan metsäpalot ovat saaneet alkunsa Suomen ammuttua katapulteilla palavia tervatynnyreitä Venäjän puolelle rajaa.
Hyvitykseksi Venäjä vaatii maiden välisten rajan siirtämistä Kymijoelle.
”Venäjän rauhaarakastava kansa ei voi hyväksyä Suomen fascistien aggressiota. Kauniin venäläisen metsän turvaamiseksi on rajansiirto välttämätön. Lisäksi edellytämme, että Suomen puolelle perustetaan 25 kilometrin levyinen demilitarisoitu vyöhyke. Ja voitais me se Porkkalakin ottaa”, nootissa todetaan.
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen ei halunnut kommentoida asiaa, mutta kertoi lähettäneensä joukon miehiä kaivamaan Adolf Ehrnroothia ylös haudastaan.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Stasi haastaa valtion oikeuteen Rusi-jutussa

(LOLITA) Entinen Itä-Saksan valtiollinen poliisi Stasi haastaa Suomen valtion oikeuteen niin sanotussa Rusi-jupakassa. Stasi vaatii Suomen valtiolta kymmenen miljoonan euron korvauksia tietovuodosta ja kunnianloukkauksesta.
”On täysin kohtuutonta, että näinkin hyvämaineinen organisaatio yhdistetään Alpo Rusiin. Stasin maine on mennyt lopullisesti, vaikka sen syyttömyyden myöntää jopa suojelupoliisi”, Stasin asianajaja Marita Koch suomii.
Rusi-juttu nousi julkisuuteen vuonna 2002, kun suojelupoliisin tutkimukset Stasin Rusi-kytkennöistä tulivat ilmi. Stasin epäiltiin ottaneen yhteyttä Rusiin, mutta myöhemmin epäilykset todettiin perusteettomiksi.

Kategoriat
Kotimaa

Iltapäivä- ja maakuntalehdet: No olis ne voitu polttaa

(RINNAKKAISMAAILMA) Iltapäivä- ja maakuntalehdet ovat ottaneet tyynesti vastaan perjantaiset tiedot, joiden mukaan Helsingin makasiinien palo ei välttämättä ollutkaan tahallinen teko.
”No kyllä se olisi voinut olla. Sitäpaitsi aktivistit ovat rumia”, kommentoivat maakuntalehtien päätoimittajat yhteisessä kannanotossaan.
Päätoimittajat muistuttavat, että palo oli jokatapauksessa eko-, prekariaatti-, globalisaatio-, feministi- tai aktivistiaktivistien syytä, vaikkei olisi ollutkaan. ”Kannattaako sitä nyt niin pikkutarkaksi mennä sen suhteen, mitä oikein tapahtui ja kuka poltti mitäkin. Menee hyvä uutinen ihan piloille”, päätoimittajat jatkoivat.
Minkäänlaisia oikaisuja lehtien vapun jälkeen julkaisemiin uutisiin ei olekaan tulossa. ”Ja vitut”, kommentoivat päätoimittajat tohmajärveläistä Matti Janatuista siteeraten.
Iltalehden mukaan jossain päin Suomea oli nähty hassu eläin. Lehden mukaan sille aiotaan antaa vekkuli kutsumanimi, joka ensin kirjoitetaan väärin.

Kategoriat
Kotimaa

Tohmajärveläinen mies tuli ulos kaapista

(TOHMAJÄRVI) Tohmajärven kunnassa koettiin hämmästyksen hetkiä perjantaina, kun paikkakunnan nimimiehiin kuuluva kulttuurivaikuttaja Matti Janatuinen (kesk.) päätti tulla ulos kaapista.
Janatuisen mukaan kaapissa alkoi olla ”aika saatanan ahdasta” ja tietojen mukaan siellä myös haisi kohtalaisen pahalle. Kyseinen kaappi sijaitsee Janatuisten kotitalon toisessa kerroksessa ja edustaa talonpoikaista tyylisuuntaa. Tavallisesti perhe säilyttää siellä talvivaatteita kesäaikaan.
Tarkkaa tietoa siitä, miksi Janatuinen päätti torstai-iltana noin seitsemän maissa mennä kaappiin, ei vielä ole. Tapausta tutkii paikallinen keskustan piiri.
”Vitut”, kommentoi Janatuinen.
Paikkakunnalla epäillään myös erään kunnallispoliitikon olevan paraikaa kaapissa. Hänen ulostulonsa epäillään tapahtuvan viimeistään viikonloppuna, sillä kaapissa ei kuuleman mukaan mahdu seisomaan kunnolla, ja istuminenkin on tuskan takana lattialla olevien naulanpäiden takia.

Kategoriat
Kotimaa

Zombi kaatoi metsää Itä-Suomessa

(LEPRA) Zombi kaatoi reilut kuusi hehtaaria metsää Itä-Suomessa myöhään tiistai-iltana. Lämpimän ilmamassan mukana Suomeen saapunut zombi heitteli puita sähkölinjojen päälle ja katkaisi sähköt useista sadoista talouksista. Tiistainen zombi oli harvinaisen raju Suomen oloihin.
”Yleensä tällaista jälkeä tekeviä zombeja näkee jossain Karibialla”, kommentoi palopäällikkö Sylvi Kekkonen.
Zombeja esiintyy Suomessa joitakin kymmeniä vuodessa.

Kategoriat
Kotimaa

Ihan vitun jokaista epäillään uskonrauhan rikkomisesta

(RÖYTTÄ) Uskonrauhan rikkomiset työllistävät poliisia. Maamme poliisivoimista tällä hetkellä jopa kolme neljännestä tutkii aiemmin jumalanpilkkana tunnetun lainkohdan rikkomista.
Esimerkiksi Kauniaisissa asuva Lydia Wideman teki poliisille tutkimuspyynnön sosialisteista, hipeistä, punikeista, kettutytöistä, julkisen liikenteen käyttäjistä, Uudenmaan ulkopuolella asuvista, rumista, köyhistä, oikeakätisistä, koiraansa keltaisessa narussa taluttavista sekä sodomiiteista, joskin Wideman halusi rajata mahdolliset pitsifetisistit pois ilmoituksestaan.
”Nämä tahot loukkaavat henkilökohtaista uskoani, ja yrittäkääpäs perkeleet todistaa etteivät loukkaa”, Wideman kommentoi rauhallisesti pihakeinustaan.
Samaan aikaan Widemanille täysin tuntematon hankasalmelainen Elis Ask vaatii tuomiota uskonrauhan rikkomisesta Suomen armeijalle, oikeusministeriölle, poliitikoille, pankinjohtajille, hevosmiehille, pihtaaville naisille, Kongon mandrilleille, Urpo Leppäsen Analle, japanilaisella autolla ajaville, postuumisti kirjoja julkaisseille kirjailijoille sekä Raimo Ilaskivelle.
”Ihan vitusti loukkaavat täällä päässä. Ja usko on vankka, älä sitä epäile”, Ask analysoi kiihtymättä pihakeinustaan.
Myös muualla on otettu kantaa tilanteeseen.
”Ateistit lesottavat olevansa oikeassa, agnostikot tietävät olevansa tyhmiä ja uskovaiset vituttaa muuten vaan”, arveli muuan ja sai sangen monta syytettä.

Kategoriat
Kotimaa

Huumoriepäilys Otaniemessä

(ESPOO) Poliisi on eristänyt opiskelija-asuntolan Otaniemen teekkarikylässä huumoriepäilyn vuoksi. Espoon poliisilaitos sai perjantaiaamuna ilmoituksen Jämeräntaipaleella sijaitsevan kerrostalon välikatolta löytyneestä epäilyttävästä kassista. Soittajan mukaan kassissa oli huumoria.
”Nämä tilanteet otetaan aina vakavasti, vaikka useimmissa tapauksissa todellista vaaraa ei olekaan”, kommentoi tutkinnanjohtaja Ville Kettunen Espoon poliisin huumoriyksiköstä.
”Todennäköisyys, että teekkarikylässä olisi huumoria, on kuitenkin erittäin alhainen. Muistan yhden tapauksen vuodelta 1988. Silloinkin kyseessä oli ulkomaalainen opiskelija.”

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Sipoolaisnaisille synnytyspakko

(SIPOO) Sipoon kunnanvaltuusto päätti tiistai-iltana, että Sipoo ryhtyy valmistelemaan kunnan asukasmäärän voimakasta kasvattamista. Tarkoituksena on kasvattaa Sipoon väkilukua
40 000:lla vuoteen 2025 mennessä.
Ensisijaisena keinona tässä on vuotuinen synnytyspakko, joka koskee kaikkia 18–40-vuotiaita sipoolaisnaisia. Valtuusto myönsi itselleen myös oikeuden tarvittaessa pakkohedelmöittää ne naiset, jotka eivät vapaaehtoisesti hankkiudu raskaaksi.
”Jollei tällä konstilla ala asukasluku nousta, niin voimme myös tarjota ilmaista tonttimaata nuorille lestadiolaispareille”, lupaili kunnanjohtaja Markku Luomaa.