Kategoriat
Kotimaa

Äärioikeiston uudet pulmat

(INKOO) Maamme äärioikeistolaisilla liikkeillä eli ns. fasisti-posseilla on uusi ongelma. Inkoolainen Vapaan isänmaan suomalainen vara-armeija käy hyvin esimerkiksi nimiproblematiikasta.
”Poikien kanssa parturissa kehiteltiin tuo nimi ja huomattiin vasta flaijereita painosta noutaessa, että ei mennyt ihan kohdalleen”, sanoo ryhmän johtaja Ville Hämnas. ”Nykyään saa sitten kaduilla kuunnella huutelua kaiken maailman hipeiltä, perkele”, lataa valkoisen rodun ylivoimaan uskova kuulapää.
Tilanne voisi olla hullumminkin. Niin on asianlaita Karjaalla, jossa toimii Meidän urheiden suomalaisten tasavaltalais-armeija. ”No kyllähän se vitutti, kun näki että käyntikortissa lukee Gruppenführerin alla tuo lyhenne”, kommentoi asiaa nimettömänä pysyttelevä pilottiveijari.
Vieläkin huonommassa jamassa ovat itsensä yhdistysrekisteriin jo saattaneet jugend-ryhmät. Heinolan omavaltainen militaristi-organisaatio ry, Törnävän yksi maa & ääni ry ja Pälkäneen äärioikeistolainen lippukunta & laiton iskuryhmä ry kamppailevat tälläkin hetkellä byrokratiakoneiston kanssa saadakseen nimensä muutettua. Kognitiivisen dissonanssitilanteen purkamiseksi useat uusnationalistiryhmät ovatkin hakanneet itsensä pesäpallomailoilla sairaalakuntoon.

Kategoriat
Kotimaa

Neanderthalilaiset valittavat rotusyrjinnästä

(SUODENNIEMI) Todellinen tasa-arvo on Suomesta vielä kaukana, ainakin jos neanderthalilaisten keskusliiton URG:in kantaan on uskominen. URG:n torstaina antaman julkilausuman mukaan neanderthalilaiset joutuvat kohtaamaan jokapäiväisessä elämässään toistuvasti rotusyrjintää homo sapiens -lajin suunnalta. Tavallisimmin tämä ilmenee palveluhaluttomuutena tai kylmäkiskoisuutena, ja pahimmillaan ”luiskaotsaksi” tai ”luolamieheksi” nimittelynä, jopa väkivaltana.
”Kaikki tämä vain siksi, että aivokapasiteettimme on selvästi homo sapiens -lajia alhaisempi, emmekä kykene esimerkiksi muodostamaan pitkiä lauseita, laskemaan yhteenlaskuja tai kulkemaan pystysuorassa”, lausumassa valiteltiin. URG harmittelee, että rasismista heitä kohtaan on tullut vuosituhantinen perinne, jonka alkujuuret yltävät aina cro-magnoneihin saakka.
”Homo sapiensilta odottaisi enemmän”, URG toteaa.
Monin paikoin neanderthalilaisia on estetty pääsemästä ravintoloihin, baareihin tai julkisiin tiloihin. Rotujenvälisiin avioliittoihin suhtaudutaan myös erittäin karsaasti. Myös virkavallan suunnalta neanderthalit saavat osakseen epäsuotuisaa kohtelua.
”Poliisin pieksämiset, selittämättömät vangitsemiset ynnä muut ovat arkipäivää monelle neanderthalille. Jos taas homo sapiens -jengi hakkaa neanderthalia, on poliisia turha pyytää apuun”, URG jatkaa.
URG toivoo, että vaikka neanderthalit ovat evoluution portailla alemmalla tasanteella eivätkä heidän rodulliset ominaisuutensa yllä homo sapiensin tasolle, heille taattaisiin ihmisarvoinen kohtelu. Myös äänioikeutta haluttaisiin. Suomen metsissä ja luolastoissa asuvat neanderthalit vaativat saada äänensä kuuluviin jo syksyn kunnallisvaaleissa.
”Ugga-thagga hurg hurg zhuaa ioorrr!” kommentoi URG:n puheenjohtaja Thog kurkkuäänteillä.

Kategoriat
Kotimaa

Asiantuntijat toppuuttelevat alligaattoripelkoja

Varovaisuus ei silti ole pahasta, sanovat asiantuntijat
(TYRVÄÄ) Riista-asiantuntijat ja tutkijat tyynnyttelevät Suomea ravistelevaa alligaattorihysteriaa. Asiantuntijoiden mukaan alligaattoriin tai krokotiiliin törmääminen lauhkean vyöhykkeen metsäluonnossa on jokseenkin epätodennäköistä. Myöskään yhtään varmaa havaintoa alligaattoreista ei tähän mennessä ole tehty.
Metsänhoitaja Pertti Erä kehottaa kuitenkin ihmisiä terveeseen varovaisuuteen.
”Totta on, että alligaattorin kohtaaminen vaikkapa marjastamassa ei ole kovin todennäköistä, mutta toisaalta, pitääkö meidän vain odottaa, että jotakin peruuttamatonta tapahtuu?” kysyy Erä.
Erä muistuttaa, että jos alligaattoriin sattuu törmäämään, ei missään nimessä pidä lähteä juoksemaan pakoon tai kiivetä puuhun, sillä alligaattori on vikkelä liikkeissään ja etevä kiipeilijä. Se saattaa joskus yllättää saaliinsa hyppäämällä sen niskaan kiven päältä tai oksalta.
”Paras keino on heittäytyä maahan ja leikkiä kuollutta. Yleensä alligaattori tällöin menettää kiinnostuksensa. Hyvä on muistaa sekin, että yleensä alligaattori pelkää enemmän ihmistä kuin ihminen alligaattoria”, Erä muistuttaa.
Jos lähettyvillä on vettä, on toinen keino sukeltaa pikaisesti pohjaan ja tekeytyä toisen alligaattorin ruokavarastoksi. Tällöin toinen matelija ei uskalla lähestyä.

Ei havaintoja

Suomessa ei ole vielä koskaan havaittu ainuttakaan alligaattoria, krokotiilia tai kaimaania luonnonvaraisena, kertovat tutkimukset. Sosiologian dosentti Rauno Ala-höllä teki parisen vuotta sitten tutkimuksen, jossa hän selvitti alligaattorinmetsästyksen taloudellisia vaikutuksia Pohjois-Pohjanmaan mäkitupalaisten elämään 1700-luvulla.
Ala-höllän mukaan mitään vaikutuksia ei ollut.
”Ei minkäänlaisia. Tuskin olivat koskaan alligaattoreista kuulleetkaan”, tiivistää Ala-höllä pienessä nousuhumalassa.
Pertti Erän mukaan on silti mahdollista, että esimerkiksi Niilin suistokrokotiileja voisi ajautua Itämerelle Golfvirran mukana. Sitä kautta ne saattaisivat nopeasti pesiytyä Suomen luontoon.
”Luontaisia vihollisiahan niillä ei täällä ole”, Erä toteaa.
Suomeen onkin varmuuden varalta myönnetty seitsemän alligaattorin kaatolupaa.

Kategoriat
Kotimaa

Uusi vävyehdokas "ihan paska jätkä"

(ORIVESI) Oriveteläisen eläkeläispariskunnan, Amalia ja Untamo Ruosmeren tytär Anna-Aina Ruosmeri esitteli perheelleen viikonloppuna uuden poikaystävänsä Raimo Hååbackan, joka tyttären vanhempien mukaan on ”ihan paska jätkä”.
Hååbacka osallistui perheen sunnuntailounaalle ja viipyi Ruosmerellä parin tunnin ajan. Untamo Ruosmeren sappi kiehahti ensimmäisen kerran jo esittäytymisvaiheessa.
”Sellainen hinttarin käsi”, Ruosmeri tuumaa ykskantaan tyttärensä sulhon kädenpuristuksesta. ”Hikinen, heikko, niljakas hintin käsi.”
Perheen äiti Amalia ei voinut sietää Hååbackan ulkonäköä. ”Nuori ihminen ja niin huono ryhti”, vaikeroi äiti murheissaan.
Eniten vanhempia kuitenkin harmittivat Hååbackan puheet, jotka olivat ”aivan perseestä”.
”Ketään, ei ketään ei voi kiinnostaa sellaiset paskajutut. Yhtä jankkaamista, kertakaikkiaan rasittavaa. En jaksanut kuunnella yhtään”, Amalia Ruosmeri puuskahtaa.
Untamo Ruosmerikään ei löytänyt vävykokelaan kanssa yhteistä puhuttavaa. Isäntä koetti keskustella Hååbackan kanssa jalkapallon EM-kisoista, mutta juttu tyrehtyi alkuunsa Hååbackan ilmoitettua, ettei seuraa urheilua lainkaan. Myös nuoren miehen opiskelija-aktiivi tausta arvelutti tyttären kotoväkeä.
”Viimeinen pisara oli se vasemmistolaisuus. Opiskelijan minä vielä sulatan, mutta sosialistit ei mun ruokapöydässä istu”, vanha isäntä murahtaa.
”Tyhmä ja ruma”, emäntä kommentoi.
”Paska jätkä. Homo, saatana!” isäntä lisää.

Kategoriat
Kotimaa

Lääkärit vaativat äitejä pois synnytyksistä

(OTAVA) Synnytysten ja naistentautien erikoislääkärit vaativat, ettei äitejä tulisi enää päästää synnytyssaleihin, eikä muutenkaan mukaan raskausajan tutkimuksiin ja toimenpiteisiin.
”Tutkimushuone ja synnytyssali ovat sellaisia paikkoja, joissa ammatti-ihmiset tekevät työtään. Pidän todella kummallisena, että sinne pitäisi vaativan operaation aikana päästää väkeä, joilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa”, jyrisee tohtori Heila Juselius Oulun ammattikorkeakoulullisesta sairaalasta.
Ennen vanhaan äideillä ei ollutkaan mitään asiaa synnytykseen, mutta parin vuosikymmenen aikana määräyksiä sairaaloissa on höllennetty, ja synnytys koetaan nykyisin koko perheen asiaksi. Juselius pitää kehitystä valitettavana, ja toivoo, että kussakin perheessä osattaisiin ajatella asiaa järkevästi ja jättää äiti suosiolla ulkopuolelle.
”En ymmärrä, miten tällainen yhteinen kokemus voisi mitenkään olla hyväksi kenellekään. Siitä seuraa vain, että lapsista tulee kaikenmaailman esiintyviä taitelijoita tai muita riemuidiootteja”, Juselius sanoo.
”Onnellinen lapsuus on seurausta kivusta ja kyyneleistä ja hylätyksi tulemisen tunteista”, hän huomauttaa.

Kategoriat
Kotimaa

Tutkimus: Iso penis takaa pitkän ja hyvän elämän

(JYVÄSKYLÄ) Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan peniksen koko vaikuttaa ratkaisevasti miehen elämään. Tutkijoiden mukaan sellaiset miehet joilla on iso penis, elävät pidempään, terveempinä, varakkaampina ja onnelisempina kuin ne, joiden penis on normaalikokoa. Vastaavasti pienellä peniksellä varustetut miehet saavat taistella koko elämänsä välttyäkseen ”täydelliseltä henkiseltä ja sosioekonomiselta romahdukselta”.
Tutkimusryhmän johtaja, professori Joonatan Putkiranta kertoo, ettei tulos yllättänyt ketään.
”Kyllähän tämä on tiedetty maailman sivu, mutta nyt asiasta saatiin ensimmäisen kerran tieteellistä näyttöä.”
Tutkimus jakaa miehet peniksen koon perusteella kolmeen luokkaan: uroksiin, kakkosuroksiin ja kuhnureihin. Putkirannan mukaan uros-luokkaan kuuluvat miehet pitävät lähes täydellisesti hallussaan suomalaisen yhteiskunnan korkeimpia virkoja.
”He kouluttautuvat, menestyvät kontakteissa vastakkaisen sukupuolen kanssa läpi elämänsä ja käyvät reserviupseerikoulun. Menet minkä tahansa ison liikeyrityksen johtoportaan saunailtaan, kyllä siellä aika komeilla varustuksilla ollaan matkassa”, Putkirantaa selvittää.
Kakkosuroksilla tilanne on avoin. ”Normaalikokoinen penis ei välttämättä rajaa yksilöltä mahdollisuuksia, kyllä keskivertoveitikalla varustettu voi elämässään menestyä. Hankalampaa se kuitenkin on kuin kunnon heijarin kanssa”, Putkiranta kertoo.
Kuhnuri-luokan uroksien elämä on tutkijoiden mukaan pilalla viimeistään murrosikäisenä.
”Yhtä selviytymistaistelua se on. Kesä- ja rippileireillä saunassa omaa varustusta vertaillaan muihin, siellä ne ensimmäiset traumat hankitaan. Sama helvetti jatkuu läpi elämän, itsetunto tuhoutuu vähitellen kokonaan.”
Tutkijoiden mukaan poikavauvojen tulevaisuus voidaan selvittää jo muutaman päivän iässä yksinkertaisella hormoni- ja proteiinitasojen mittauksella.
”Suosittelemme kuhnuri-luokan uroksille kastraatiota heti vauvana, mutta viimeistään kuitenkin viistoistakesäisenä. Se on kaikkien etu, myös kuhnureiden”, Putkiranta sanoo.

Kategoriat
Kotimaa

Vulgarian pääministeri saapui Suomeen

(TUUSULA) Korkean tason valtiovierailut saivat jatkoa Suomessa keskiviikkona, kun maahan saapui Vulgarian pääministeri Ikonos Sakskoburggotski. Kovasti hikoillut ja epäsiistiin asuun pukeutunut Sakskoburggotski kiitteli heti lentokentällä vastaanottoaan.
”Yhtään eivät valitelleet, vaikka seurueeni vähän tuoksahti, saatana”, hän totesi nenäänsä kaivaen, suuret hikiläikät teryleenipuvun kainaloista pilkistäen.
Lentokentältä muniaan raapineen Sakskoburggotskin matka jatkui kohti Helsinkiä, jossa hän tapasi Suomen valtionjohtoa ja käyttäytyi huonosti ruokapöydässä. Lähteiden mukaan Sakskoburggotski mm. tunki rapuja korviinsa, piereskeli useasti, kertoi härskejä vitsejä ja lähenteli naiskansanedustajia.
”Vitun kivaa teillä täällä on”, kehui Sakskoburggotski räkäisten verisen ysköksen Smolnan ryijyille.
Illalla seurueen ohjelmassa on Lehden tietojen mukaan pääasiassa kaljoittelua ja grillijonossa tappelua. Takaisin kotimaahansa Sakskoburggotski tuskin palaa.

Kategoriat
Kotimaa

Raimo Sailas sairaalahoitoon

Valtiosihteeri järkyttyi Jyväskylän yliopiston valintaoppaasta
(HELSINKI) Valtiosihteeri Raimo Sailas kiidätettiin keskiviikkoaamuna sairaalahoitoon äkillisen sairaskohtauksen vuoksi. Valtiovarainministeriöstä kerrotaan, että Sailaksen tila on tällä hetkellä ”vakaa mutta vakava”.
Lehden saamien tietojen mukaan valtiosihteeri Sailas on saanut syvän järkytyskohtauksen. Kohtaus laukesi välittömästi sen jälkeen kun Sailas oli työpaikallaan selaillut Jyväskylän yliopiston valintaopasta. Valtiovarainministeriössä työskentelevän lähteen mukaan Sailas järkyttyi yliopiston humanistisesta ja yhteiskuntatieteellisestä tarjonnasta ”perin juurin”.
”Olin juuri vastapäisessä toimistossa, kun kuulin Raimon [Sailas] huoneesta äänekästä sadattelua. Se [kiroilu] jatkui jonkin aikaa ja menin katsomaan, mitä on tekeillä. Siellä se [Sailas] istui pöytänsä takana järkyttyneen näköisenä, sanoi löytäneensä hakuoppaasta sellaisia oppiaineita kuin musiikki ja puheviestintä.”
Lähteen mukaan Sailaksen käyttäytyminen oli ”pelottavaa”. ”Se kiroili ja naureskeli kammottavasti, jatkoi sitten oppaan selailua. Vieraat kielet olivat jo aika pahoja paikkoja, Raimo rupesi puhumaan aivan ruokottomia. Suoraa huutoa rupesi tulemaan jossain museologian kohdalla. Etnologian ja kulttuuriantropologian kohdalla mentiinkin sitten jo ympäri kämppää.”
Viimein Sailas tuupertui tajuttomana huoneensa lattialle. ”Ilmeisesti taidehistoria tai antiikin kulttuurin opinnot lopulta kaatoivat Raimon”, lähde kertoo.
Nimettömänä pysyttelevä lähde sanoo itsekin pitäneensä hakuopasta ”uskomattomana”. ”Mietin pitkään, että onko tämä totta vai pilaa? Matemaattiset aineet, taloustiede ja informaatioteknologia vielä menivät, mutta mihin tarvitaan kasvatustieteitä, soveltavaa kielitiedettä tai historiaa?” hän ihmettelee.
Valtiovarainministeriö kertoi järjestävänsä tämän viikon loppupuolella yliopistojen rahoitusta ja Sailaksen tilaa koskevan tiedotustilaisuuden.

Kategoriat
Kotimaa

Suomi aikoo ostaa Pakistanilta ydinohjuksia

(HELSINKI) Suomi suunnittelee puolustukseensa radikaaleja uudistuksia. Hallitus aikoo hankkia Pakistanilta ainakin viisi ydinkärkeä, jotka suunnattaisiin mm. Venäjälle. Asiasta on tiettävästi solmittu alustava sopimus tiistaina maahamme vierailulle saapuneen Pakistanin presidentin Pervez Musharrafin kanssa.
”Ydinohjuksista kolme on pitkän kantaman strategisia aseita, jotka suunnataan venäläisiin kohteisiin. Niiden nimeksi tulevat Mannerheim 1, 2 ja 3. Kaksi on lyhyen kantaman taktisia ohjuksia, tyyppimerkinnältään UKK-1 ja UKK-2. Niiden maaleina ovat Euroopan kohteet”, paljasti puolustusministeri Seppo Kääriäinen.
Ohjusten tarkemmista kohteista ei kuitenkaan vielä haluttu antaa tietoja, kuten ei niiden sijoituspaikoistakaan. ”Pysyvätpä varpaillaan Moskovassa ja Tukholmassa”, ministeri hihitti. Kääriäisen mukaan ohjusten hankkiminen selventää keskustelua Suomen puolustuspoliittisista linjauksista kertaheitolla.
”Enää ei tarvitse miettiä, miten Suomi onnistuu puolustamaan itseään, jos jokin vihamielinen taho, tai jos suoraan sanotaan niin hemmetin venäläiset, sattuisi iskemään. Eikä tarvitse nuoleskella Natoa tai isoja EU-maita. Puolustus on nyt todellakin omissa käsissä”, maalailee Kääriäinen.
Ydinohjusten käyttöohjeistakin on jo ilmeisesti tehty ensimmäiset linjaukset. Nk. punainen nappi olisi presidentin hallussa, joskaan laukaisupäätöstä ei tehtäne ilman konsultaatioita Delfoin oraakkelin ja puhemies Lipposen kanssa.

Kategoriat
Kotimaa

Kylmästä vedestä kivuliaita tulehduksia

(KUOPIO) Alkukesän aikana monet lapset ovat sairastuneet kivuliaisiin virtsatietulehduksiin. Syyksi on selvinnyt kunnissa järjestettävä uimaopetus, jota on pidetty liian kylmissä vesissä. ”Seuraukset ovat selvästi nähtävillä”, kertoo kaupungin lapsilääkäri ja psykologi Satu Turisija. ”Meille on tullut alkukesän aikana satoja tapauksia enemmän kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta.”
Turisijan mukaan kyse on huolestuttavasta trendistä. Lapset alkavat tulehduspelon seurauksena pelätä vettä sen kaikissa muodoissa. Tämä voi vaikuttaa tulevaisuudessa aikuisiksi kasvavien lasten hygieeniaan.
”Jos vedestä jää kovat traumat, niin ei siinä edes suihkuun ole asiaa. Asiaa pitää käsitellä sitten terapialla ja erilaisilla mielentilaan vaikuttavilla vaaleanpunaisilla lääkkeillä.” Turisijan mukaan hoito tulisi aloittaa vakavimmissa tapauksissa mahdollisimman pian.

Uimaliitto ei ota vastuuta

Myös osa uimaopettajista on saanut alkukesän aikana tulehduksia. Uimaopettajat ovat kuitenkin kollektiivisesti vaienneet tästä ongelmasta. Huhujen mukaan taustalla on pelko siitä, että uimaopettaja voi menettää vesilisenssinsä, mikäli puhuu asiasta julkisesti.
Yleisesti noin kolmen uimaopettajan tiedetään vahingoittuneen pysyvästi tulehdusten johdosta.
Suomen uimaopetuksesta vastaavan Pysytään pinnalla ry:n puheenjohtaja Armas Pulp ei kuitenkaan häpeä päätöstään, jonka mukaan uimaopetusta on annettu kylmistä säistä huolimatta. Pulp toteaa yksikantaan, että tärkeämpää on uimataito kuin aristava rakko.
”Kyllä sen pienen nipistelyn kestää, kun samalla saa halvan henkivakuutuksen. Ei se kylmä tapa, eli veteen vaan”, Pulp sanoo. ”Ja uimaopettajat kyllä tiesivät riskin alalle alkaessaan. Voimia heille. Me uimataidon saaneet tervehdimme teitä sankareina.”