Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Kiimingin Ideaparkia valmisteltu pimeällä puolella

(KOMENTOSILTA) Oulun lähelle Kiiminkiin suunnitteilla oleva uusi Ideapark on paikallisen ympäristökeskuksen mukaan suunniteltu pimeydessä. Ympäristökeskuksesta kerrotaan suunnittelun vaiheista saadun viitteitä, mutta lukuisat bothanilaisvakoojat ovat menettäneet henkensä tietoja hankkiessaan.
”Todennäköisesti Sukari suunnittelee yllättävänsä meidät metsäisen Kiimingin takana, jossa on kaikessa hiljaisuudessa rakentamassa uutta, entistä suurempaa ja tehokkaampaa Ideaparkia”, ympäristökeskuksen kapinallispäällikkö Martti Skywalker sanoo.
Ympäristökeskus uskoo kuitenkin pystyvänsä yllättämään Sukarin joukot siirtämällä komentoalus Maakuntakaavanmukaisuuden välittömästi Kiiminkiin amiraali Vapaavuoren johdolla.
”Meidän täytyy kuitenkin ensin tuhota Keskustan puoluetoimistossa sijaitseva generaattori, joka tuottaa Sukarille myötämielisiä kunnallispoliitikkoja”, Skywalker muistuttaa.
(Jutun kansalaistoimitti Kehittyvien Kauppakeskusten Suomi.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Urheilu

Politiikka pidetty onnistuneesti erossa olympialaisista

(PEKING) Lehti tavoitti KOK:n puheenjohtajan Jacques Roggen pekingiläisestä luksusravintolasta illastamassa korkea-arvoisten puoluevirkailijoiden seurasta.
”Olemme onnistuneesti kyenneet pitämään politiikan erossa olympialaisista yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa. Vielä toissa viikolla politiikka yritti tunkeutua kisakylään kiipeämällä piikkilanka-aidan yli mutta onneksi valppaat turvamiehet avasivat tulen ja pysäyttivät yrityksen alkuunsa. Tuollainen terrorismi on varsin ikävää, järkyttävää ja kovin valitettavaa, varsinkin kun politiikalle on sentään varattu kolme aluetta kisapaikan läheisyydestä.”
Lehden saamien tietojen mukaan nämä alueet sijaitsevat Wulumugin, Chengdun ja Guangzhoun maakunnissa. Alueiden tarkka sijainti on Lehden haastatteleman nimettömän puoluevirkailijan mukaan kansallista turvallisuutta vaarantava suuri salaisuus. Virkailija suostui kuitenkin paljastamaan että yhteen näistä olisi tarkoitus kuljettaa politiikan pää ja oikea keuhko, toiseen vasen jalka ja puolet vasemmasta munuaisesta ja kolmanteen se mitä ruumiista jää jäljelle haaskalintujen ruokailun jäljiltä.
Rogge myöntää, että Kiinan ihmisoikeustilanteessa on vielä parantamisen varaa, mutta pysyy kannassaan, jonka mukaan kisat ovat ohjanneet maata parantamaan tapansa ihmisoikeuksien suhteen.
”Vielä joitain kuukaisia sitten täällä vilisi kaiken maailman ryysyläisiä, ituhippejä ja hihhuleita ruikuttamassa toinen toistaan mitättömämmästä asiasta, mutta viime aikoina niitä ei ole enää näkynyt. Ovat kuulemma saaneet pamppua, luoteja ja kyynelkaasua ynnä muuta mitä tulivatkin kerjäämään.”
Roggen mielestä Euroopan maiden tulisi myös ottaa mallia Kiinasta ihmisoikeusasioissa. Toimittajan kysyessä hänen kantaansa Kiinan ihmisoikeustilannetta kritisoivaan Amnesty Internationalin raporttiin Rogge totesi lyhyesti sen olevan ”täynnä valheita”. Pian tämän jälkeen paikalle takavasemmalta saapunut joukko mustiin pukuihin pukeutuneita kookkaita turvamiehiä ohjasivat Lehden toimittajan lempeällä niskaperseotteella ulos ravintolasta ja kehottivat olemaan kirjoittamatta illan tapahtumista tai muuten.
(Jutun kansalaistoimitti Keijo Syöpä.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Ulkomaat

Radovan Karadžić: Hyvästi kesäparta!

(SLOBO HORO) ”Mökkikausi on nyt päätöksessä, joten partakin joutaa mennä”, naurahtaa Radovan Karadžić. Serbian ensimmäisenä presidenttinä toiminut Karadžić yllätti kesän alussa: aiemmin siloleukana tunnettu poliitikko nähtiin julkisuudessa sänkinaamana. Tuolloin alkoi spekulaatio parran kohtalosta ja siitä, onko parrakas poliitikko uskottava. Karadžić itse tyrmää uskottavuusongelmansa.
Harri Holkeri kasvatti parran pääministerinä ollessaan, eikä uskottavuus siitä mihinkään hävinnyt”, sanoo Karadžić. ”Ja muistaakseni Pertti Salovaarallakin oli kesäparta. Mutta ajattelin nyt leikata sen pois, kun parta kuitenkin vaatii aika paljon huoltoa.”
Karadžić kertoo mökkiloman olleen rentouttava. ”Latasin akkuja, kävin kokemassa katiskaa ja korjasin ulkorakennuksen katon. Hyvään kesään kuuluu myös grillaus, saunaolut ja serbinationalistinen uho laiturin nokassa.”
(Jutun kansalaistoimitti Simo Pujutti.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Paavi Ulkomaat

Paavi: "Sori, hei."

(VATIKAANI) Paavi Benedictus XVI esitti lauantaina anteeksipyynnön niille, joita katolisen kirkon papisto on käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen.”Joo siis, pitikin tästä mainita, että eihän se nyt ihan menny sillai niin ku sen piti. Tai siis, että… anteeks nyt vaan”, erehtymätön hatunkuluttaja linjasi.
Katolinen kirkko lisäsi myöhemmässä tiedotteessaan, että kaikille seksuaalisen hyväksikäytön uhreille tuli katolisen kirkon anteeksipyynnön jälkeen heti parempi mieli.
Paavi on osa katolinen kirkko -konsernia.
(Jutun kansalaistoimitti Q. Pullinen.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Politiikka

Suomi-Soffa ei suostu näyttämään Pekkarisen tauluja

(SANOMATALO) Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (land.) mukaan hänen tukiryhmänsä myi kainuulaiselle Suomi-Soffalle 5 000 eurolla tauluja viime eduskuntavaalien alla. Pekkarinen puolestaan myönsi yhtiölle lähes 850 000 euroa tukea ennen viime vaaleja.
Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus halusi selvittää tiistaina, millaisista tauluista oli kyse.
”Toinen luultavasti esittää traktoria perunapellolla, mutta sitä toista en lähde julkisesti tulkitsemaan. Se on Pekkarisen asia, mitä ajatuksia ja tunteita hän on käynyt läpi taulua maalatessaan”, Suomi-Soffan toimitusjohtaja Harri Toivainen pyörittelee.
Suomi-Soffan hallituksen puheenjohtaja Maritta Keskinen-Toivainen ei halua kommentoida taulujen sijaintia.
”Ei helvetti niitä esillä pidetä. Ehkä vielä joskus Kiasmassa, mutta ei todellakaan kesälomien aikaan. Museoon parveilevilla maalaisilla menisi itsetunto, järki ja usko tulevaisuuteen.”
Taulut myynyt Pekkarisen tukiryhmä tunnustaa, että he menettelivät tahdittomasti myydessään taulut Suomi-Soffalle.
”Ajattelimme, että siitä tulisi hauska kasku kerrottavaksi ryhmän tilaisuuksissa. Emme arvanneet, että nämä sivistymättömät uusrikkaat todella uskoisivat tauluilla olevan taiteellista arvoa”, tukiryhmän edustaja Harri-Maritta Toivainen-Keskinen-Toivainen tunnustaa.
Pekkarinen ei suhtautunut pilaan kevyesti, vaan lievitti yritykselle aiheutunutta vahinkoa suurella elvytyspaketilla. Rahat ohjattiin kriisiapuna taulut nähneiden Suomi-Soffan työntekijöiden perheille.
(Jutun kansalaistoimitti Aatos Mantere.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Espoo Pride -tapahtuma jättimenestys

(HENTTAA) Ensimmäistä kertaa järjestetty Espoo Pride -tapahtuma kokosi tänään koko suur-Espoon alueen vähemmistöt. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda rohkeasti esiin valtavirran ulkopuolisia ihmisiä ja saattaa heidän äänensä koko maailman korviin.
Tänä vuonna keskityttiin erityisesti espoolaisiin vuokralla-asujiin. Tieteellisten tutkimusten mukaan ehkä jopa yksi kymmenestä espoolaisesta asuu vuokralla, mutta tästä asiasta ei ole ollut tapana puhua. Vuokralla-asujien ongelmista kertoi Pride-järjestäjä Peter Rentner.
”Saunavuorojen saanti on miltei mahdotonta. Rappukäytävässä vastaantulijat kyräilevät. Postiluukuista on jopa pudoteltu lappuja, joissa lukee ’Palaa köyhä takaisin sinne Kontulaan mistä tulitkin.’ Kaikkein vihamielisimmin vuokralla-asujiin suhtautuvat kaksistaan asuvat hyvätuloiset mieshenkilöt, jotka työskentelevät mainos- ja muotialoilla.”
Pride-paraatilla on myös vastustajansa, joista eräs on Westendissä asuva Steeffan Kultalusikka.
”Vastustin henkeen ja vereen HOAS:in Espoon rakennuksia. Niiden hännyksillä tulivat ne muutkin vuokralla-asujat pilaamaan meidän ikioman Shangri-lan.”
”En ole rasisti, vaadin vaan että nämä luonnonoikut häipyvät välittömästi täältä.”, totesi Kultalusikka, ajoi citymaasturillaan kymmenisen kierrosta paraatin ympäri ja poistui merenrantahuvilalleen grillaamaan kuuttipihvejä.
(Jutun kansalaistoimitti Jürgen Sternreise.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Kansalaisjournalismia: Titanic saapuu sittenkin satamaan

(BOLLYWOOD) Lähes vuosisata sitten jäävuoreen törmännyt Titanic on vihdoin seilaamassa satamaan pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Korjauskelvottamaksi vauritoitunut alus tullaan yllättäen sijoittamaan Helsingin rannikolle hotellilaivaksi sekä nähtävyydeksi Turun Aurajokeen. Käyttämättömistä pelastuslautoista tulee tilapäisasunto Espoon kaupunginjohtajalle.
Kiista Titanicin kohtalosta alkoi, kun merenpohjassa maannut alus myytiin Intiaan romutettavaksi. Suomalaisten intressit alusta kohtaan heräsivät sen jälkeen, kun yhteys Titanicista kertovan elokuvan, suomalaisen laatujournalismin ja venäläisten sukellusveneiden välillä paljastui.
”Selvääkin selvempää oli, että tämä Suomen maailmankartalle nostanut menestyksen symboli tullaan hankkimaan siniristilipun alle”, riemuitsee eräs omalaatuinen miljonääri ja pyyhkii ilonkyyneliä silmistään.
”Naisiin, öihin mannermaisiin vie, tie suureen maailmaan, ästee Pauli ja Reeperbaaaahn”, jatkoi mies lauluskellen vain silinterihattu yllään.
(Jutun kansalaistoimitti Aatos Mantere.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Urheilu

Kansalaisjournalismia: Litmasen kunto yhä kysymysmerkki

(OHRANJYVÄ) Suomen jalkapallomaajoukkuetta kohtasi tänään valitettava takaisku, kun Jari Litmanen ilmoitettiin pelaavaan kokoonpanoon. Viimeisten tietojen mukaan Litmanen on loukkaantumatta. Tämä on jo ainakin toinen kerta viimeisen vuoden aikana, kun Litmasen on ilmoitettu pelaavaan kokoonpanoon loukkaantumattomuuden takia. Uutinen otettiin maaotteluihin valmistautuvassa Suomen joukkueessa vastaan tyrmistyneesti.
”Siis mitä vittua, ei voi olla… siis Litmanenko”, huusi nimettömänä pysyttelevä Liverpoolissa pelaava toppari ääni väristen.
”Juodaan viinaa, tullaan viisammiksi näin”, hoilasi puolestaan Alexei Eremenko Jr. ohjastaessaan Suomen joukkueen bussin kohti harjoituskenttää.
Päävalmentaja Stuart Baxter oli myöskin yllättynyt ja selvästi järkyttynyt kuultuaan uutisen Litmasen loukkaantumattomuudesta varhain aamulla.
”Verinen helvetti, kyllä siinä meni aamutee baakkelseineen väärään kurkkuun ja kokoonpanot uusiksi. Nämä viime hetken yllätykset ovat aina pahoja”.
Vielä ei tiedetä Litmasen loukkaantumattomuuden vakavuutta. Suomen joukkueen lääkärin Simo Kovakouran mukaan pahimmassa tapauksessa Litmanen pelaa koko ottelun. Hänen mukaansa on kuitenkin toivoa, että loukkaantumattomuus olisi lyhytaikaista ja Litmanen nähdään sairastuvalla hyvällä tuurilla jo puoliajalla.
”Veikkaisin jalkasilsaa tai astumista naulaan”, Kovakoura sanoi.
Kuluneella kaudella Litmanen vahvisti mm. Valioliigaseura Fulhamin sairastupaa.

Kategoriat
Kansalaisjournalismi

Kansalaisjournalismia: Tutkimus: Kukaan ei ajattele lapsia

(IDEAPARK) Tiedemaailma pidätteli tänään haukotustaan, kun suomalainen tutkijaryhmä julkisti käänteentekevän kyselytutkimuksensa, jonka tulokset vastaavat ihmismieltä jo sen aamuhämärästä askarruttaneeseen kysymykseen: ”Mutta ajatteleeko kukaan lapsia?”
Tutkijoiden vastaus oli selkeä: ”Eipä juuri kukaan”, summasi tutkimusryhmää johtanut arkkiatri Arvo Mengele. ”Suurimmalle osalle vastaajista lapset olivat hivenen yleisempiä ajatusten aiheita kuin Gilgamesh-eepoksen yhteydet Vanhan Testamentin myytteihin tai Windows 3.11:n hyvät puolet, mutta jäivät selkeästi jälkeen siilien parittelutavoista ja siitä, muistinko vetää housut jalkaan.”
”Silloinkin kun lapsia ajateltiin, kuvasti ajatus yleensä inhoa, vitutusta tai paniikkia. Repeilevät kondomit vaikuttivat erittäin tehokkaalta keinolta saada ihmiset ajattelemaan lapsia”, Mengele huomautti.
Haastateltujen joukosta profiloitui kuitenkin selkeästi yksi ryhmä, joka ajatteli lapsia usein. ”Oli ilahduttavaa huomata, että pienet tytöt ja pojat olivat jatkuvasti eräiden yli nelikymppisten mieshenkilöiden mielessä”, kertoi kiintiönaistutkija Lolita Pallinkoski. ”Osa näistä normien kahleet hylänneistä jannuista ja jammuista piti myös keskenään tiivistä yhteyttä mm. jakaen ottamiaan valokuvia tai tekemällä ryhmämatkoja Kaakkois-Aasiaan. Tällainen verkostoituminen valaa uskoa ns. Web 2.0:n suomiin mahdollisuuksiin syrjäytymisen torjunnassa.”
Yleisönosastoilla tietoon reagoitiin nopeasti ja voimakkaasti. ”Nollatutkimusta ja itsestäänselvyyksiä, ynnynnyyy!” itki nimimerkki Lapsissa on tulevaisuus. ”Mutta ajatteleeko kukaan sotiemme veteraaneja?” peesasi nimimerkki Kollaa kestää.
(Jutun kansalaistoimitti Setä Jannu.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi

Kansalaisjournalismia: Bin Ladenin uusin sinkku listakärkeen

(SHEIKH-AL-HASSAN) Osama Bin Laden singahti uudella singlelohkaisullaan ”Kuolema Israelille” heti sen ilmestyttyä perjantaina CIA:n Most Wanted -listan ykköseksi. Miehen levy-yhtiö NWO Records kuvailee tiedotteessaan rap-biisin kuulostavan Bin Ladenilta. ”Joo, samalta äijältä kuulostaa kuin ennenkin, ehkä hieman semmosta tummempaa Barry White -influenssia on siinä kuultavissa.”
Bin Ladenin uutta videota odotellaan julkaistavaksi viimeistään joulumarkkinoille. Faneille lupaillaan ihan uutta Bin Ladenia eli stailausta lienee luvassa. ”On muuten niin eri näköinen Osama, ettei äitinsäkään tunnistais!” kuvailee sisäpiirin lähde Osaman kameleonttimaista muuntautumiskykyä.
Lukuisista pyynnöistä huolimatta Bin Laden ei edelleenkään ole suostunut live-keikoille, vaikka promokeikasta jalkapallon EM-kisoissa Sveitsissä ja Itävallassa onkin huhuttu. Bin Ladenin pyrotekninen lavashow jättäisi huhujen mukaan varjoonsa jopa Lordin. Suomen kesäfestareilla Osamaa tuskin kuitenkaan nähdään. ”Ei meillä sellaisia palkkioita oo varaa maksaa, kun ei olla mitään öljysheikkejä”, sanoo Sunnirockin toimitusjohtaja Abdullah Mämmi.
(Jutun kansalaistoimitti Helena Källi.)