(JYVÄSKYLÄ) Puutuotteita ja bondage-tarvikkeita valmistava Metso Paper -konserni on ilmoittanut alottavansa YT-neuvottelut koko henkilöstönsä perhe- ja ystäväpiirien lopettamisesta. ”Näinä Kiina-ilmiön aikoina yhdelläkään rehellisellä yhtiöllä ei ole varaa elättää kymmeniätuhansia nälkäisiä suita”, kommentoi gimp-asuun pukeutunut anonyymi tiedottaja. Yhtiön julkaiseman lehdistötiedotteen mukaan tämän ns. lopullisen ratkaisun avulla on tarkoitus vähentää kiinteitä kustannuksia noin 100–150 miljoonalla eurolla vuosittain.
Lehden saamien tietojen mukaan Metsolla on harkittu myös ihmisten rahtaamista erityisiin vastaanottokeskuksiin, joissa heidän asiansa voitaisiin käsitellä keskitetysti. ”Emme haluaisi kuitenkaan puhua leireistä”, nimettömänä pysynyt, mustaan nahkahameeseen puettu tiedonlähde kertoi. Sijoituspaikkoina on johtoryhmän öisissä kokouksissa väläytelty ainakin Libyaa ja Turkkia, koska ”niissä on niin halpaa säilöä ihmisiä”.
Tekijä: Usko Tyykkä
Kategoriat
Silakkamarkkinoilla löyhkää kala
(HELSINKI) Tänään Helsingissä käynnistyneet Silakkamarkkinat järjestetään jo 262. kerran. Vuosisataisia perinteitä kantaville markkinoille odotetaan satojatuhansia asiakkaita. Myyjiä on paikalla kymmenittäin, ja kalaa on tarjolla kymmeniä tonneja. ”Muuten hyvät markkinat, vaan saatana ko siellä haisee”, kommentoi Mustanaamio.
Kategoriat
Antikristus YK:n pääsihteeriksi
(NEW YORK) Lucifer Valontuoja on valittu uudeksi YK:n pääsihteeriksi. Väistyvä Kofi Annan sanoi kyseessä olevan jo pitkään suunnitellun salaliiton täytäntöönpano. ”Olen hoitanut osani Saatanan koneistossa. Nyt minun on aika väistyä ja antaa maailman valtikka Pimeyden ruhtinaalle”, punasilmäinen Annan kommentoi liekkimeren keskeltä.
Ensitöikseen uusi pääsihteeri upotti YK:n päämajan syvälle maan sisään osaksi Helvetin piirejä. Samalla Piru ilmoitti aloittavansa pedon merkkien jakelun kaikille halukkaille. ”Kadotus ei ole koskaan ollut näin edullinen”, mainosti Antikristus.
Yhdysvalloissa juuri kukaan ei hämmästellyt tilannetta. ”Onhan se nyt jo hyvän aikaa tiedetty, että YK:n joukot ovat miehittäneet isänmaamme”, sanoi rynnäkkökivääriään ladannut presidentti George W. Bush.
Jumala & poika oyj puolestaan ilmoitti, että viimeistä tuomiota on lykätty aavistuksen verran tuotanto-ongelmien takia. ”Meillä on vielä ratkaisematta se, kuinka nostamme kuolleista ihmiset, jotka on syöty”, kerrottiin yhtiön lyhytsanaisessa tiedotteessa. Ilmoitus romahdutti yhtiön kurssin ainakin New Yorkissa ja Tokiossa.

Sähkeitä perjantailta
Sikiöseulontoja vertaillaan Turussa — ”Näissä nykyisissä seuloissa on niin paljon löysää, että sellainen vajaa parikiloinen esi-ihminen lupsahtaa aika helposti pois lapsiveden mukana”, kuvailee Turun ultraääniyksikön lääkäri Heikki Virtanen.
Viimeinen teini sai kännykän — Keravalainen Björn Drottingholm (14) sai tänään viimeisenä suomalaisteininä itselleen kännykän. ”On tässä jo tovi odoteltu”, puuskahti helpottunut Drottingholm. Myös Läski-Nallena tunnettu Drottingholm on ollut tilanteensa vuoksi kaveripiirinsä pilkan kohde jo vuosia. ”Elo ilman matkapuhelinta on melkoista kiirastulta, jos elää niinkin paljon vertaisryhmän paineiden alaisena kuin meikäläinen”, kommentoi Drottingholm.
Direktiivi teki EU:sta laittoman — Europan parlamentissa on epähuomiossa säädetty direktiivi, joka tekee koko EU:n laittomaksi. ”Ei tässä muuttohässäkässä kukaan muista, mitä tulee päätettyä”, selitteli puhemies Josep Borrell. ”Saatanan tunarit”, kommentoi asiaa puheenjohtaja Romano Prodi. Asiantuntijapiireissä luvataan 2:1 kertoimia sille, että yli puolet jäsenmaista säätää direktiivin mukaiset kansalliset lait.

NSDAP onnittelee käräjäoikeuden päätöstä
(RAAHE) Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue on lähettänyt kiitoskirjeen Raahen käräjäoikeudelle sen tekemän kirjan takavarikointipäätöksen johdosta. ”Suomen puhdasrotuinen oikeusjärjestelmä toteuttaa rohkeasti Johtajan aikanaan kaavailemaa linjausta kansan ajatusten ohjailemiseksi sekä sananvapauden kuristamiseksi”, kirjeessä todetaan. Lisäksi kirjeessä kehoitetaan selvittämään, olisiko materiaalit mahdollista tuhota julkisesti polttamalla.
Raahen käräjäoikeus määräsi aiemmin tänä vuonna Liisa Mariaporin veroviranomaisia kritisoivan kirjan luovutettavaksi valtiolle kirjan herjaavuuden takia. Oikeudenkäyntiaineisto määrättiin erittäin salaiseksi 15 vuoden ajaksi. ”Ei paljon hotsita perustella näitä päätöksiä”, kommentoi nimettömänä pysynyt tuomari. Edellisen kerran Suomessa takavarikoitiin Henry Millerin kirjoittama Kravun kääntöpiiri vuonna 1962.

Walmart tulee Suomeen
Vähittäiskaupan jättiläinen Walmart laajentaa toimintansa Suomeen lokakuussa. Tieto laajennuksesta on otettu ilolla vastaan valtiovarainministeriössä, joka joutui vajaa kuukausi sitten perumaan Suomen myymisen General Electricille. ”Sapettaa kyllä sen kariutuminen vieläkin, mikä lie kommarikansanedustaja sen perustuslain vastaisuuden nyt hihasta repäisi”, tuhisee valtiovarainministeri Antti Kalliomäki. ”Onneksi nyt saadaan vähän tervettä pääomaa tähänkin persläveen. Vai onko se persläpeen?” ministeri sanoo.
Tarkkaa informaatiota Walmartin suunnitelmista ei vielä ole, mutta uuden kauppakeskuksen sijainti on sentään tiedossa. ”Ensialkuun ajattelimme ostaa Espoon pois kuljeskelemasta, ja rakentaa tilalle sellaisen keskisuuren marketin”, sanoo Dave Ferguson, Walmart Euroopan toimitusjohtaja. ”Laajennusvaraa Suomen kokoisessa maassa on melko niukalti, mutta eiköhän Turun ja Tampereen paikalle saada marketit pykättyä”, hän tuumaa.
Toimitusjohtajan mukaan on todennäköistä, että noin kymmenen vuoden kuluessa paikalliset taloudet on imetty kuiviin ja kaikki Pohjoismaat muutetaan valtavaksi kylmäviileäkaapiksi. ”Paremmin se liha täällä riippuu kuin Kauriin kääntöpiirillä”, leikkisä eurotoimari vitsailee. ”Eiköhän se ’persläpeen’ ole”, toteaa puolestaan Kalliomäki.

Uusi allergialääke lupaa ihmetuloksia
(VIEREMÄ) Tohtori Keimo Turauksen kehittämä uusi antiallergeenijärjestelmä on niin sanotusti räjäyttämässä allergialääkkeiden potin. Tänään esitelty järjestelmä on saanut valtavasti huomiota ulkomaita myöten. ”Tavara on silkkaa dynamiittia”, myhäilee tyytyväinen keksijä.
Tri Turauksen järjestelmä lupaa poistaa 95% kaikista allergianaiheuttajista. ”Yksinkertaistettuna systeemi toimii niin, että käyttäjä kantaa mukanaan pientä ydinenergialla toimivaa resonanssigeneraattoria, joka on konfiguroitu eliminoimaan kyseenomaisen henkilön allergiat”, tri selventää. ”Jos kantajalla on esimerkiksi kissa-allergia, resonanssigeneraattori räjäyttää kissat 50 metrin säteellä tuhannen päreiksi, plöts vaan”, lievästi mielenvikaiselta haiskahtava Turaus jatkaa.
”Se toimii! Varmasti toimii!” huutaa tohtori, kun hänet kannetaan käsiraudoissa pois tilaisuudesta.

Sisäministeri Kari Rajamäki vaatii poliisin kuunteluoikeuksia laajennettavaksi reippaasti. Ehdotuksessa uudeksi poliisilaiksi poliisille myönnettäisiin oikeus kuunnella terroristeiksi epäiltyjen ihmisten puhelinta, ennen kuin nämä ovat tehneet rikosta. ”Eihän tässä maassa mitään terroristeja ole, mutta kun minä olen niin kauhean yksinäinen”, perusteli sisäministeri.
Lehden saamien tietojen mukaan kuunteluoikeuksia haluttaisiin kuitenkin vieläkin enemmän. Rajamäen mukaan on kriittistä, että poliisin ns. esikuuntelu ulotetaan koskemaan myös uusimpia pop-äänitteitä. ”Esimerkiksi Rammsteinin lättyä ei saatu tänne päämajaan ollenkaan, vaan piti käydä jossain hotellissa se kertakuuntelemassa. Ei sellaisen perusteella voi muodostaa mielikuvaa jopa 20 euron ostopäätökseen johtavasta levystä”, myös Rumbaan salanimellä kirjoittava Rajamäki vouhottaa.
Poliisin maakuntayksiköistä on myös pyydetty mahdollisuutta ruotsin ylioppilaskokeen esikuunteluun. ”On se vaan niin himskutin vaikeaa saada toisen kotimaisen ylppäreissä täysiä pisteitä, ellei ole valmistautunut kunnolla”, silminnähden hikoileva Rajamäki selittää.

Jumala EU:n perustuslakiin
(BRYSSEL KAUPALLINEN) Kinastelu siitä, pitäsikö kristittyjen Jumala mainita EU:n tulevassa perustuslaissa, on saanut yllättävän käänteen. Kaikkivaltias Jahve ilmoitti tänään lisäävänsä itse itsensä sopimukseen, ”tajusivat ihmiset sen tehdä eli eivät”.
”Yhdet jaksaa vääntää meikäläisen nimen skraapustamisesta sinne sopimusluonnoksiin, vaikka niiden pitäisi hiffata, että meikkis pystyy omnipotenttina hoitamaan tollaset detailit aika kepeesti”, Jumala kertoi Lehden toimittajalle erikoishaastattelussa.
Jumala kertoi jo muokanneensa kaikkia maailmassa olevia niin paperi- kuin bittimuotoisiakin sopimusluonnoksia. ”Ja jos ne välttämättä tahtoo, niin allekirjoittakoot sellaiset prujut joissa meikää ei mainita ja fiksaan homman jälkikäteen”, leikkisä superolento tuumasi.
Silminnäkijähavaintojen mukaan Paavi tanssi parvekkeellaan macarenaa kuultuaan asiasta. On myös mahdollista, että kardinaalit yrittivät poistaa kirkonmiehen kurkkuun joutunutta pähkinää heimlich-otteella. Asiasta ei ole vielä täyttä varmuutta.
Ennakkotietojen mukaan Euroopan agnostikot epäilevät vahvasti Jumalan lisänneen nimeään mihinkään papereihin ja ateistit ovat ilmoittaneet, etteivät usko koko jumala-humpuukiin. Jumala puolestaan oli eilisillan juomingeista vielä hiukan pinna kireällä ja lakkasi uskomasta ateisteihin, joiden olemassaolo loppui täten välittömästi.

Sähkeitä keskiviikolta
Pouttu vähentää henkilöstöä — Kannuslainen Pouttu irtisanoo 15 työntekijää. Yt-neuvottelut saatiin päätökseen tällä viikolla. Pouttu perustelee vähennyksiä kustannustehokkuuden parantamisella. ”Kilpailu liha-alalla on ollut ja tulee jatkossakin olemaan kovaa”, sanoo Liha-Pouttu Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Pouttu.
Pouttu lisää makkaratuotantoa — Kannuslainen Pouttu lisää makkaratuotantoaan hetkellisesti. ”Meille ilmaantui noin 1,5 tonnia ylimääräistä lihaa, josta pitää päästä äkkiä eroon”, sanoo Liha-Pouttu Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Pouttu.
Makkaran myynti väheni — Kannuslaisen Poutun tänään julkaisemat tiedotteet ovat aiheuttaneet jyrkän laskun makkaramyynnissä. ”Hyi helvetti”, sanoo Ilsa Naarassusi Lapuan K-supermarketissa.