Kategoriat
Sähkeet

Touretten sähkeet lauantaiksi

Kunnallisverotus puhuttaa – Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen projektipäällikön Jukka Peltomäen esitys uudeksi märkiväksi kuntamalliksi on herättänyt runsaasti vitun keskustelua. Perkele!
Perustussaatananlaki – Vitun kyrpä-Irakin uudesta mulkun homoperustuslaista pyritään saavuttamaan helvetin sopu perkeleen sunnien saatanan saatanan kanssa voi jumalauta.
Vittuuuu! – Ei perkele mä sanon, jumalauta saatanan vitun veristen syyläperseiden tuplaperse. Helvetin helvetin helvetin kuustoista. Vitun vitun vitun vitun vitun vittu!

Kategoriat
Kolumni

Puolue, se olen minä

KOLUMNI POLITIIKASTA On suurta paskapuhetta väittää, että poliittinen järjestelmä Suomessa olisi mitenkään demokraattinen, jos sillä sanalla tarkoitetaan kansalaisen mahdollisuutta osallistua yhteisten asioiden hoitoon. Ei yksittäisellä ihmisellä, eikä edes suuremmalla joukolla ole juuri sanomista siihen, mitä tapahtuu ja miten päätetään. Ajatellaanpa vaikka opiskelijoiden suurmielenosoitusta opintoaikojen rajaamista vastaan. Toimiko? Arvatkaa.
Ei siis ihme, että äänestysinto laskee, politiikan käsittely julkisuudessa typistyy pääministerin peniksen ympärille, ja puolueet degeneroituvat vanhojen ukkojen marjapussikerhoiksi. Mutta ei hätää, minulla on hyvä ja halpa korjausehdotus, jota saa käyttää ilman, että ÄKT tulee kolkuttamaan oven taakse: puolueiden perustaminen olisi tehtävä niin yksinkertaiseksi, että kuka tahansa voisi sellaisen luoda.
Nykyjärjestelmä on nimittäin lähinnä vulgaari byrokraattinen vitsi. Todellako on aivan välttämätöntä vaatia tuhansia oikeaksi todistettuja kannattajakortteja – nimenomaan 120 gramman paperille rustattuina – ennen kuin omaa yhdistystään saa kutsua puolueeksi? Ei tällaisella keinotekoisella yhdistysten ja puolueiden erottelulla saavuteta yhtään mitään, paitsi onnistutaan tehokkaasti torjumaan kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Se ei liene demokraattiseksi itseään nimittävän systeemin tavoite.
Näistä järjettömistä rajoituksista pitää luopua, ja muuttaa lakia siten, että mikä tahansa rekisteröity yhdistys voisi niin halutessaan alkaa kutsua itseään puolueeksi ja asettaa ehdokkaita kaikissa vaaleissa. Näin ollen Mustanaamio-seura voisi perustaa oman puolueensa, Alligaattorien ystävät ry omansa ja niin edelleen. Kenties joku intoutuisi pysäämään Surrealistisen puolueenkin. Idean kauneus piilee siinä, että siitä on pelkästään hyötyä. Väki kävisi innolla äänestämässä ja politiikkaan tulisi uutta potkua ja ainakin väriä.
Myös vanhat puolueet joutuisivat tosissaan pohtimaan omia tekemisiään kannatusprosenttien hiipuessa. Nykysysteemissä tähän ei ole tarvetta, kun laki auttaa sementoimaan vakiintuneiden – eli perseelleenjämähtäneiden – puolueiden asemat. Kieltämättä vaalien ehdokaslistat muuttuisivat nykyistä pidemmiksi ja astetta absurdimmiksi, mutta mitä sitten. Aika pieni hinta vireästä demokratiasta.
Ja miten hienoa olisi voida kutsua itseään puoluejohtajaksi.
August Elokuu
Kirjoittaja saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää

Kategoriat
Kotimaa Viikonvaihde

Bloggaaminen pelastaa kansalaisjournalismin

(KEIKYÄ) Kun valtamedia etääntyy yhä kauemmas tavallisista ihmisistä, tuntuvat monet muutkin yhteiskunnan osat yhä kaukaisemmilta: politiikka ei kiinnosta, yhteisöllisyys murtuu ja ihmiset atomisoituvat helposti manipuloitaviksi massoiksi. Mutta näin ei tarvitse käydä, painottaa dosentti Mies-Himo Ylkänköyrijä Helsingin yliopiston Tärkeiden asioiden laitokselta.
”Tälle kehitykselle on ilmestynyt elinvoimainen ja demokratisoiva vastavoima hurjan suosion saavuttaneesta kirjapain…, korjaan radi…, korjaan telev…, eikun intern…, siis kotisivui…, ha, tietenkin, bloggaamisesta!” Ylkänköyrijä sanoo muistiinpanojaan selaten.
Ylkänköyrijä huomauttaa, että vaikkapa sanomalehti on pian tarpeeton reliikki, kun blogikentästä voi helposti selata vain viidessä viikossa samat tiedot kuin yhdestä lehdestä aamukahvipöydässä.

Kansalaisjournalismi, niinQ

Ylkänköyrijän mukaan blogit eli säännöllisesti päivttyvät päiväkirjanomaiset yksityiset verkkosivut antavat kenelle tahansa mahdollisuuden saavuttaa liki rajattoman yleisön. Blogit tarjoavat myös ruohonjuuritason näkökulman globaaleihin kysymyksiin, mikä usein jää asiantuntijajournalismiin keskittyneiltä valtamedioilta huomaamatta.
”Kyllä! Nyt on mahdollista lukea jo usealta tuhannelta suomenkieliseltäkin blogilta, mitä kirjoittaja söi tänään tai kuinka paljon Jägermeisteriä hän joi eilen! Ja nähdä kuvia laseista! Viestinnän vallankumous on täällä: Media is the Massage”, julistaa Ylkänköyrijä.

Oikeesti, kansalaisjournalismi

Ylkänköyrijä muistuttaa, ettei blogien hienous jää yksistään vaihtoehtoisen tiedon levittämiseen, vaan ne tarjoavat samalla vilkkaan ja kansalaisjournalistisen keskusteluympäristön, joka ottaa kantaa kirjoituksiin, kritisoi, pohtii ja luo teesien ja antiteesien kautta uutta.
”Esimerkiksi Suomen blogiskenessä on häkellyttävän kansalaisjournalistisesti pohdittu jo vuosia mm. kysymyksiä ’naiset on tyhmiä’, ’miehet on tyhmiä’, ’vittu mä oon kännissä’, ’vittu mä oon krapulassa’ sekä ’mun blogi on vahvempi kun sun blogi’. Yhtä korkeatasoiseen kansalaisjournalistiseen diskurssiin ei muualla törmää”, hän toteaa.

Tiätsä, kansalaisjournalismi

Seuraavana askeleena tällä häikäisevällä kansalaisjournalistisen kehityksen tiellä on Ylkänköyrijän mukaan tulossa hämmentävä, vieläkin demokratisoivampi ja kansalaisjournalistisempi julkaisujärjestelmä, joka perustuu ’kynäksi’ kutsuttuun käyttöliittymään sekä ’paperiksi’ sanottuun julkaisualustaan.
”Tämä toimii täysin langattomalla yhteydellä eikä vaadi edes sähköä! Nuo termitkin muuttunevat vähän yksinkertaisemmiksi, kunhan teknologia tulee tutuksi”, hän arvelee.
Sitä odotellessa on Ylkänköyrijän mukaan tyydyttävä blogeihin, joita ei kuitenkaan ole moittiminen: ”Blogit ovat antaneet äänen äänettömille. Ja se ääni huutaa ’tissit’!”

Kategoriat
Muut lehdet

Lehtijousikatsaus keskiviikoksi

Dodge – Vasemmalla puolella natisee aika pahasti, mutta eiköhän tuo tutulle katsastusmiehelle vielä kelpaa, pohti yrittäjien Eero Lehti hieman ruskaisena.
Muuli – Aika ruosteessahan tuo lie, mutta tutulle Desmondille kelvannee, tuumasi arkkipiispan kaveri Rip Kirby.
Scania – Reippaina käymme rekkain alle, kun se tuntuu niin ihanalle, fundeerasi Entinen etninen mies.

Kategoriat
Urheilu

Kiinalaissijoittajat kiinnostuneet nyt TPS:stä

(RAUNISTULA) Allianssin esimerkin innoittamana ulkomaiset sijoittajat ovat rynnistämässä Suomen Veikkausliigaan. Seuraava ostokohde on mitä todennäköisimmin Turun Palloseura, kertovat kaikkitietävät lähteet Lehdelle kulmilla.
Sijoittajien mukaan TPS:ssä on selvästi potentiaalia, ja viimeisen varmistuksen antoi torstai-iltainen ottelu Valkeakosken Hakaa vastaan Tehtaan kentällä.
”Tämä on juuri sitä, mitä olemme kaivanneet”, arvioi skouttausmatkalla ollut burmalais-kiinalainen jalkapalloasiantuntija U Bet.

Kategoriat
Kotimaa

Bodomin tyynyliinan aitous kuohuttaa tunteita

(SIKSTUS) Aito reliikki vai taitava väärennös? Pyhäinjäännöksenä pidetty Bodomin tyynyliina herättää edelleen kiihkeitä tunteita uskonnollisissa ja miksei maallisemmissakin piireissä kautta maailman. Äskettäin alkanut kolmoismurhan oikeudenkäynti on nostanut debatin jälleen pintaan, ja argumentteja tyynyliinan historiallisuuden ja aitouden puolesta ja sitä vastaan on kuultu tiuhaan.
”Tyynyliina on kiistatta aito historiallinen reliikki. Siinä on selkeästi nähtävissä painautuneena Bodomin surmaajan kuva”, tiivistää liinan aitouden puolustajien mielipiteen Habeas Corpus.
”Pelkkää taikauskoa. Todennäköisesti kyseessä on joskus keskiajalla, eli 1960-70-luvuilla tehty taidokas väärennös”, katsoo puolestaan skeptikoiden edustaja Casus Belli.

Värikkäät vaiheet

Bodomin tyynyliina päätyi monien värikkäiden vaiheiden jälkeen ranskalaiselta de Charnyn suvulta Savoijin herttuan sekä Espoon poliisin kautta viimein Espoon käräjäoikeuden haltuun, missä se on tänäkin päivänä. Liina on tasaisin väliajoin kaivettu esiin tutkimuksia varten, mutta pyhiinvaeltajia ei ole päästetty katsomaan tai koskemaan itse esinettä.
Katolinen kirkko on lisäksi suhtautunut nuivasti pyyntöihin määrittää tyynyliinan ikä radiohiilimenetelmällä. Saattaa olla, että liinan alkuperä jää hämärän peittoon ja suhtautuminen siihen yhäkin vain uskonasiaksi.
Tyynyliina ei suinkaan ole ainoa kiistanalainen reliikki, jota säilytetään Espoossa. Myös nk. Leppävaaran jarruliina ja Tuomarilan nostoliina kuohuttavat niinikään tunteita vielä tänäkin päivänä.

Kategoriat
Ulkomaat

Banaanitasavaltojen liitto pohtii Mauritanian jäsenyyttä

(RANGOON) Sotilasvallankaappauksen kohteeksi joutunut Mauritania saattaa menettää jäsenyytensä Banaanitasavaltojen yhteistyöjärjestössä JUNTAssa. Asiaa käsitellään Burman pääkaupungissa Rangoonissa tänään alkaneessa järjestön vuosikokouksessa.
”Sinänsä sotilasvallankaappaus on pelkästään hyvä ja tavoiteltava asia, mutta on muistettava, että edellinen presidentti, heh heh, Maaouya Ould Taya, oli JUNTAn kunnioitettu jäsen. Lisäksi vallan kaapannut everstien ryhmä on käyttänyt puheissaan sellaisia huolestuttavia termejä kuten demokratia ja vapaat vaalit”, moitti isäntämaa Burman delegaatti U Know.
Vuosikokous pohtii myös, olisiko Egyptille annettava huomautus siitä, että se sallii presidentinvaaleihinsa useita ehdokkaita. JUNTAn mukaan demokratiakehitys onkin ollut viimeisten vuosien aikana huolestuttavan nopeaa, mikä on näkynyt myös järjestön jäsenmäärässä.
Kokouksen avauspäivänä vietettiin myös hiljainen hetki Irakin diktaattorin Saddam Husseinin kukistumisen muistoksi.

Kategoriat
Kotimaa Ulkomaat

Venäjä ei aio luopua Karjalan siirtokunnistaan

(GUSH PETROSKOI) Israelin käynnistämä vetäytyminen Gazan siirtokunnista ei vaikuta Venäjän siirtokuntapolitiikkaan miehitetyssä Karjalassa millään tavalla, vakuutti maan puolustusministeriön edustaja Vladimir Njetbonimaj tiistaina. Venäläisväestöä ei aiota siirtää pois miehitetyltä alueelta eikä siirtokuntien purkaminen tule kysymykseenkään.
Njetbonimajin mukaan Karjala kuuluu historiallisin ja uskonnollisin perustein osaksi Venäjää, eikä sen luovuttaminen suomalaishallinnolle tule kuuloonkaan. Sama pätee myös toiseen miehitettyyn alueeseen, nk. Petsamon kaistaan.
”Jumala on antanut Karjalan meille, ja siitä luopuminen merkitsisi Venäjän valtion lopun alkua. Emmekä usko, että suomalaishallinto pystyisi huolehtimaan alueen turvallisuudesta, jos Venäjä vetäisi joukkonsa sieltä”, hän kommentoi vieraillessaan pienessä Gush Petroskoin siirtokunnassa maatuskoja morjestamassa.
Monet äärisuomalaisten järjestöt ovat toistuvasti vaatineet Venäjän hallitusta luopumaan miehitetyistä alueista ja uhanneet jopa aseellisilla iskuilla rajan yli, ellei niiden vaatimuksiin suostuta.
Karjalan alue sekä Petsamo päätyivät Venäjän haltuun vuosina 1939-1944 Suomen kanssa käytyjen talvi- ja jatkosodan jälkeen.

Kategoriat
Talous

Yritysten sukupuolenvaihdokset kova haaste Suomen talouselämälle

(ETELÄRANTA) Suomen elpyvä talouskasvu saattaa taittua pahanlaatuiseen taantumaan ennen vuosikymmenen loppua, ellei yritysmaailmaa vaivaavaa sukupuolenvaihdoskysymystä saada ratkaistuksi tyydyttävällä tavalla, varoittaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK suhdanneraportissaan. EK:n mukaan ongelma vaivaa etenkin perheyrityksiä.
”Jopa tuhansissa firmoissa ollaan pian siinä pisteessä, että sukupuolta pitäisi päästä vaihtamaan. Mitä kauemmin joudutaan pysyttelemään kaapissa, sitä hankalammaksi toimintaolosuhteet muuttuvat, ja sitä vaikeampi lopullisen ratkaisun tekeminen on”, kertoi kapteeni Long John Silver EK:sta.
Lainsäädännön kankeuden takia monet yritykset ovatkin jääneet kummalliseen välitilaan, jossa ei ole täyttä selvyyttä, kumpi sukupuoli lopulta on vallassa. Eräs tällainen yritys on Kajaanissa toimiva Lasikatto Oy, joka on joutunut kärsimään tilanteesta pahoin.
”Kyllä niin voidaan sanoa, että yrityksen identiteetti on kadoksissa”, kommentoi toimitusjohtaja Poika nimeltä Päivi.
EK vaatiikin kannanotossaan hallitukselta ”pikaista hormoniruisketta uhkaavan kriisin välttämiseksi”.

Kategoriat
Kotimaa Viikonvaihde

"Parasta ovat kivat kaverit"

Pikku-Samin toisen luokan ensimmäinen päivä
(HORTTAA) Herätyskello pirisee iloisesti ja herättää Pikku-Samin, 8 v, uuteen päivään. Mutta tämä ei olekaan mikä tahansa päivä, sillä tänään alkaa taas koulu pitkän loman jälkeen. Samikin pääsee taas näkemään kavereitaan ja vaihtamaan kesäkuulumisia.
”Parasta koulussa on kivat kaverit. Läksyt on kyl vähän tyhmii”, pohtii Sami aamiaispöydässä.
Sami syö itse keittämänsä ison lautasellisen puuroa ja kulauttaa päälle kaakaota. Äiti kun on ollut taas iltalöysissä eikä isää ole nähty sitten vuoden 1982. Sitten hän pakkaa upouuteen Ihaa-reppuunsa kirjat ja tutun Nalle Puh -penaalin teroitettuina kynine ja kumeineen ja suuntaa koulua kohden, aivan kuin tuhannet muut lapset ympäri Suomea.

Muista aina liikenteessä

Koulun portinpielessä Samia odottavatkin jo vanhat ystävät, viidesluokkalaiset Risto, Jussi ja Hannu. He tuuppaavat iloisesti Samin pyörineen sepeliin ja uittavat Ihaa-reppua läheisessä lätäkössä.
”Lällällää, läskipää!” tervehtii kolmikko, ja Sami hymyilee onnellisena. Häntä ei ole kesän aikana unohdettu. Eikä hänen itkukohtaustaan kevätjuhlassa.
”Leikimme usein yhdessä koulun jälkeen. Joskus mukana on monia muitakin”, kertoo Sami verinaarmua pyyhkien.

Ei oppi ojaan kaada

Ensimmäisen koulupäivän ohjelmassa ei juuri oppitunteja ole, vaan Samin 2B-luokan oppilaat juttelevat toistensa ja opettaja Terho Harjuksen kanssa kesän hassuista kommelluksista.
Samin mielestä ope on tosi kiva, mutta joskus hänestä tuntuu, että ope pitää häntä liiaksi lellikkinään. Siitä eivät kaverit tykkää. ”Ja mitäs se meidän pikku äpärä sitten? Ei taidettu kesällä pahemmin matkustella. Etkä tainnut vieläkään oppia lukemaan, saatanan mongoloidi”, tervehtii Terho Samia.
Taitaa Samin sanoissa olla hitunen perää. Terho näet siirtää hänet taas tarkkisluokalle luokkatovereiden katsoessa kateellisina.

Täältä tullaan elämä

Tarkkisluokassa näet odottavat monet Samin parhaista kavereista. Riston ja Jussin olemmekin jo tavanneet, ja heidän lisäkseen Pasi-open valvonnassa istuvat Mikko, 15, Tuire, 9, sekä Niina, 11.
Luokka on ehtinyt viime vuoden aikana hioutua tiiviiksi toisiaan tukevaksi yhteisöksi, ja niinpä Sami lainaakin mielellään Nalle Puh -penaalinsa Mikolle, joka unohti omansa kotiin. Repun taas saa Niina. Ettei vain Sami olisi ihan pikkuisen ihastunut?
”Äh, tytöt on tyhmii”, punasteleva Sami vastaa irroitellen Niinan heittämää purukumipalloa hiuksistaan.
Tänään päivä loppuu lyhyeen Pasin saatua taas yhden leikkisistä ”romahduksistaan”. Sami säntää riemuissaan kotimatkalle, ja siellähän kaverit jo odottavatkin portinpielessä.
”Lällällää, läskipää!” he tervehtivät, ja Sami tietää, että tästä vuodesta tulee taas hyvä vuosi.