Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

Ruotsalaislehdet tempaisivat sananvapauden puolesta

(VILKS) Ruotsissa on noussut kohu suurten sanomalehtien päätöksestä julkaista sivuillaan iso vitunkuva, lystikkäitä piirroksia pederasteista sekä näppärä photoshoppaus gotlanninajokoirasta sodomiassa sun äidin kanssa. Lehdet julkaisivat paljon keskustelua herättäneen kuvasarjan kannanottona sananvapauden puolesta.
Pääkirjoituksissaan lehdet myös uhkasivat tappaa pieniä lapsia. Lehtien mukaan uhkaukset ovat tarpeellisia kannanottoja sananvapauden puolesta.
”Parempi olis kun sutkin tapettas, ja vieläkö kastelet yöllä sänkys runkkari serkunnussija homokeisari?” alleviivasi päätoimittaja Refereras i Flerljud.
Jo aiemmin useat norjalaiset ja tanskalaiset lehdet olivat julkaisseet kuvasarjan ottaakseen kantaa sananvapauden puolesta pohjoismaisessa yhteiskunnassa. Yksi kuvien tekijöistä, piirtäjä Icke Viktigt, on kertonut aikovansa seuraavaksi polttaa valtiopäivätalon ja naulata naapurin ämmän kiinni seinään kommentaarina sananvapauskysymykseen.
Suomessa suuret mediatalot ovat toistaiseksi pidättäytyneet julkaisemasta vitunkuvia etusivuilla.

Kategoriat
Politiikka

Venäläisarkistot: Lindén saanut vaalitukea KGB:ltä

(LUBJANKA) Venäläisten tutkijoiden löytämät dokumentit paljastavat Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n rahoittaneen nykyistä viestintäministeri Suvi Lindéniä (kok.) vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Vaalituki on tutkijoiden löytämien dokumenttien mukaan ollut maksettu dollareissa ja tämän päivän kurssilla sen suuruus on ollut noin 50 000 euroa.
Tuen tarkoituksena tutkijat uskovat olleen markkinatalouden toimintaedellytysten heikentäminen ja kapitalistisen lännen sisäisen hajaannuksen edistäminen. Lindén olisi tutkijoiden mukaan edistänyt näitä niin sanotun agent provocateur -mallin mukaisesti. Agent provocateur -termi viittaa niin vitun tyhmiin ja uskottavuutensa hukanneisiin toimijoihin, että he voivat romahduttaa minkä tahansa hankkeen kannatuksen sanomalla kannattavansa sitä.
Arkistolöydöistä kertoi ensimmäisenä Neuvostoliiton uutistoimisto APN.

Kategoriat
Politiikka

Lindén: Miten se nyt menikään?

(AARGH) Viestintäministeri Suvi Lindén ei nyt just ihan tarkkaan muista, mikä sen piti olla sen niinku neuvoston, joka valvoisi, ettei Yleisradio tee mitään, mikä on niinku huonosti tehty ton ton ton median moniarvoisuuden kannalta.
”Olikse ’median moniarvoisuus’? Kyl kai se oli.”, pohtii ministeri Lindén
Ministeri Lindén korostaa, että se juttu joka mun mielestä pitäisi olla niinku valvomassa Yleä pitäisi olla, koska se kuuluu noihin, tota, hyvän hallinnon periaatteisiin, että se on.
Lindén muistuttaa myös, ettei sille neuvostolle tai mikä ikinä kuitenkaan annettaisi valtaa päättää mistään. Neuvostoon tai siihen ei myöskään tulisi kaupallisen median edustajia, korostaa Lindén.
”Hitsi, kun mä en nyt oikein tarkkaan muista, miten tämä perusteltiinkaan”, linjaa Lindén.
Hassujen kävelyiden ministeri Suvi Lindén (kok.) puhui torstaina aamlla Yleisradion Ykkösaamussa.

Kategoriat
Talous

Lehti myy vain suomalaista maitoa

(MMUUUUUUU) Kotimainen maito ja maitotaloustuotteet ovat meille kaikille tärkeitä täällä Lehden toimituksessa. Siksi haluamme tarjota asiakkaillemme aitoa suomalaista maitoa, joka on tuotettu suomalaisilla maatiloilla ja pakattu suomalaisissa meijereissä.
”Tähän liittyen oli yllätys kun illalla kävimme ruokakaupassa, jonka asiakkaita olemme olleet 25 vuotta, Maitovalikoimasta emme voineetkaan valita sitä, mitä olemme tottuneet valitsemaan. Hyllytilaa on kyllä metreittäin, mutta joku muu on halunnut tehdä valinnan puolestamme. Nyt sitten totuttaudumme toiseen kauppaan. Sitä valinnan vapautta kukaan ei kuluttajalta vie”, linjaa constant managing director Keiko.
Toimituksesta korostettiin, että suomalaista.

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Korkeasaaren ahma löydetty

(SNIKT) Saaristomeren polisi on yleisövihjeen perusteella paikantanut ahman avustamassa jäihin juuttuneita risteilijöitä Kapellskärin reitillä. Alustavissa kuulusteluissa ahma on kertonut vetäneensä matkalla parikin satamajunaa liikkeelle Hangossa ja Turussa. Ahma ohjataan takaisin Korkeasaaren rantaan Otson ja Urhon vierelle.
(Jutun kansalaistoimitti Oolannin flicka.)

Kategoriat
Politiikka Talous

EK vastustaa torpparilain laajennuksia

(ETELÄRANTA) Elinkeinoelämän keskusliitto vastustaa esityksiä torpparilain laajentamisesta koskemaan lampuoteja sekä kruununtilojen ja pappiloiden torppareita. EK:n puheenjohtaja, Rautaruukin toimitusjohtaja, Sakari Tamminen huomauttaa erilaisten ”oikeuksien” hidastaneen Suomen talouskasvua jo yli vuosisadan ajan.
”Kun otetaan huomioon korkoa korolle -vaikutus, voidaan laskea, että olemme menettäneet huomattavan osan talouskasvusta ja sen myötä hyvinvoinnistamme”, Tamminen sanoo.
Ketkä me?
”Me.”
Me?
”Niin. Me.”, toteaa Tamminen.
Lisäksi EK ilmoitti pitävänsä kiinni torpparilain lisäyksestä, ns. punakaartilaispykälästä, jolla kaarteihin kuuluneilta ja vähintään kymmenen vuoden vankeustuomion saaneilta poistetaan oikeus torppansa lunastamiseen.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Eduskuntaan mallia jääkiekon SM-liigasta

(HARTWALL AREENA) Vääryysministeri Tuija Brax (virh.) ja liikemiesmoguli Hjallis Harkimo ovat päässeet sopuun eduskunnan ja jääkiekon SM-liigan tulevasta yhteistyösuunnitelmasta. Yhteistyö tulee aiheuttamaan suuria muutoksia eduskuntavaaleja koskevaan lainsäädäntöön.
Eduskuntavaaleissa otetaan käyttöön SM-liigasta tuttu 58 ottelun runkosarja, joka kestää eduskuntavaaleja edeltävän vuoden syyskuusta aina vaalivuoden kevääseen. Tämän jälkeen runkosarjassa parhaiten menestyneet puolueet ja ehdokkaat jatkavat playoff-kierrokselle.
”Tavoitteena on lisätä eduskuntavaalien mediaseksikkyyttä ja saada nuoria kiinnostumaan politiikasta. Omalta osaltani kyse on tietysti myös bisneksestä”, Harkimo toteaa.
Pienpuolueille ja sitoutumattomille ehdokkaille järjestettäisiin uudistuksen jälkeen omat leikkimieliset Mestis-vaalit, joiden voittajilla ei kuitenkaan olisi asiaa eduskuntaan.
”Työryhmämme tuli lopulta siihen tulokseen, että on viisainta lukita eduskunnan puoluekoostumus nykyiselleen. Aiemmin esitetty kolmen prosentin äänikynnys ei tuntunut riittävän tehokkaalta keinolta, mutta Hjalliksen ehdotuksesta keksimme Mestis-vaalit”, latelee Brax eduskunnan ruokalassa lautasellaan grillattuja toisinajattelijain sormia paholaisen kastikkeessa (47,90€).
Ministeri Brax korostaakin lain psykologisia vaikutuksia.
”Jatkossa äänestäjät uskaltavat ehkä rohkeammin äänestää sitä ensisijaista vaihtoehtoaan. Osa äänestäjistä jää nyt kotiin, koska on toivotonta saada omaa ehdokasta läpi. Vaikka eduskuntapaikkaa ei tulisikaan, ääni voi jatkossa riittää Mestis-vaaleissa tikkunekkuun ja kauniiseen diplomiin.”
Työryhmä esittää myös vaalifinaalin siirtämistä Hartwall-areenalle.
”Haemme uudistuksella parempia sääoloja kampanjointiin ja äänestämiseen. Hartwall-areenan sääolosuhteet ovat tiettävästi kohtalaisen vakaat ympäri vuoden”, toteaa Harkimo.
Suosikkeina kauden 2010–2011 eduskuntavaaleihin lähtevät Kokoomus, SaiPa ja Porin Ässät.

Kategoriat
Politiikka

Vanhanen pidentäisi työuria neljällä vuodella

(BEEKOOTEE) Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mielestä suomalaisten tulisi pysytellä työelämässä keskimäärin neljä vuotta nykyistä pidempään. Vanhanen aikoo itse näyttää esimerkkiä jatkamalla pääministerinä neljä vuotta ilmoitettua pidempään, jonka jälkeen hän jatkaa pääministerinä neljä vuotta lisää.
Jatkokauden jälkeen Vanhanen harkitsee, jatkaako hän pääministerinä vielä neljä vuotta vai kenties neljä vuotta. On myös mahdollista, että Vanhanen jatkaakin pääministerinä neljä vuotta.

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Ministeriön työryhmä: Kaikille opiskelijoille tonnin lukuvuosimaksu

(AIVORIIHIMÄKI) Opiskelijat valmistuisivat nopeammin, jos he maksaisivat esimerkiksi tuhannen euron suuruisen opintomaksun joka lukuvuosi. Näin ehdottaa opetusministeriön työryhmä, joka pohtii korkeakouluopintojen nopeuttamista.
Maksut tuottaisivat nykyisillä opiskelijamäärillä noin 250 miljoonaa euroa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitukseen. Sillä voitaisiin esimerkiksi käydä jätkien kanssa kaljalla tai ostaa vaikka vaimolle jotain kivaa.
Kaikille opiskelijoille yhtenäinen lukukausimaksu on vain yksi työryhmän vaihtoehtoisista ehdotuksista. Maksujen lisäksi esillä on ollut opintojen nopeuttaminen hassujen karnevaalihattujen käyttöä edistämällä sekä kaiken opetusmateriaalin tarjoaminen jatkossa vain morse-aakkosilla. Työryhmä on myös esittänyt opetustilanteiden taustalle valtavasta megafonista soitettavaa loppua kohden kiihtyvää, vittumaista taustamusiikkia.
Kiihtyvän taustamusiikin ja tehokkaan loppukirin yhteydestä on saatu luotettavia todisteita muun muassa eduskunnan täysistunnossa teetetyissä niin kutsutuissa ”Tetris-kokeissa”.
Viimeksi lukukausimaksut nousivat esiin, kun Facebookiin perustettiin ryhmä, jossa varmaan taas vastustettiin jotakin.

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

USA:n koulukirjoissa hullu Suomen kartta – katso kohukuvat!

(FLORIDA) Jos amerikkalaisnuorten tiedot Suomesta ovat erikoisia, voi vika olla juutalaisten ohella myös paikallisissa koulukirjoissa. Floridassa arkkitehtuuria opiskeleva suomalainen Pekka Peitsi oli pudota entisöidyltä rokokootuoliltaan, kun hän näki oppikirjansa Euroopan kartan.
”Kartassa oli nimetty kaikki maat ja merkitty jokaisesta muutama suurin kaupunki. Muut maat oli esitelty oikein, mutta Suomessa kaikki oli pielessä”, Peitsi nauraa.
Kartassa Suomen pääkaupungin nimeksi oli kerrottu ”Helsinki”. Muut kartalle merkityt kaupungit olivat ”Vantaa”, ”Espoo”, ”Tampere” ja Viipuri – joka on erikoisen painovirheen johdosta jäänyt kartalla Venäjän puolelle.
”Kyllä siellä on graafikko ollut lounastauolla, sillä Venäjän puolelle on kartalla sijoitettu myös Karjalankannas, Petsamo, Kalastajansaarento ja vanha Salla, vaikka Suomeenhan nuo kuuluvat”, Peitsi jatkaa silmät kiinni Jääkärinmarssia hyräillen.
Peitsi kertoo ottaneensa yhteyttä kustantajaan ja kertoneensa heille hullunkurisesta virheestä.
”Virhe oli yllättävä, koska kirja on alan arvostettu teos, josta on otettu jo useita painoksia. Se maksoikin satoja itsenäisen Suomen markkoja. Kustantajalta ei kuitenkaan koskaan tullut vastausta kirjeeseeni.”
Arkkitehtuurin näkökulmasta Vantaan, Espoon ja Tampereen valinta kartalle on toki perusteltua, sillä niitä kaikkia yhdistää helvetin ruma julkisivu.