Jo riittää – Pääministeri
Matti Vanhanen (kesk) haluaisi rajoittaa kansalaisten oikeuksia. Vanhanen kertoi perjantaina, että rajoitusten teko olisi aloitettava työntekijöistä, jotta nämä eivät enää voisi vaikuttaa työoloihinsa. Vanhanen myönsi, ettei hänellä ole mitään tietoa siitä, miten suuria menetyksiä viimeaikaiset lakot ovat todellisuudessa aiheuttaneet. Kyseessä on pääministerin mukaan kuitenkin ensisijaisesti imagohaitta, ja imago on tärkeintä.
Ya basta – Kansanedustaja
Veltto Virtanen (ps.) vaatii laajaa julkista keskustelua siitä, onko lastenlaulu mahdollisesti syrjivä vai ei. Asia on hänen mielestään ensiarvoisen tärkeä, kenties tärkeämpi kuin mikään muu asia. Virtanen ei kuitenkaan halunnut ottaa kantaa siihen, voiko laulun esittämisympäristö, yleisö, tai laulun sanojen tarkoitushakuinen muuntelu tehdä laulusta syrjivän. Virtasen mukaan asiasta ei ole syytä keskustella, koska Suomessa tarvitaan keskustelua.
Tai jotain – Suurten hallituspuolueiden johtajien mielestä ei ole kovin kiinnostavaa, uhataanko Suomessa ministerien, tutkijoiden tai muiden ihmisten henkeä internetin keskustelupalstoilla tai Facebookissa. Puoluejohtajien mukaan uhkailua ei ole tarpeellista tuomita tai rajoittaa, koska se voisi vähentää äänestysvilkkautta ja uhata sananvapautta, koska sananvapauden ensisijainen määritelmä on vapaus uhkailla ja herjata muita ihmisiä nimettömänä.