Kategoriat
Kulttuuri

Budjetin juonipaljastukset pillastuttivat

(KLIPPABACKE) Julkisuuteen päässeet tiedot uusimman budjetin tapahtumista ovat suututtaneet ihmisiä, jotka eivät ole vielä saaneet omaa kappalettaan hittikirjasta. ”Saatana pakkoko se oli mennä sanomaan, että kotitalousvähennyksen enimmäismäärä kaksinkertaistetaan kotitalous-, hoito- ja hoivatöiden osalta 1 150 eurosta 2 300 euroon?” kyselee tuohtunut nimimerkki Michaëlle Jean valtiovarainministeriön keskustelupalstalla.
Konkreettisten juonipaljastusten lisäksi myös yleisemmällä tasolla liikkuvat kuvailut ovat synnyttäneet närää. ”Joo-o, tosi paljonpa halusin kuulla, että loppua kohti budjetti menee synkempään suuntaan ja että asuntomarkkinoiden kehitys antaa aihetta huoleen talouskehityksen vakaudesta. Miksei nykyään osata tehdä kirja-arvioita ilman spoilereita?” ihmettelee puolestaan lapsena ilmiselvästi liian vähän huomiota osakseen saanut nimimerkki György Ligeti.
Kirjailija Antti Kalliomäki puolustautui syytöksiä vastaan sanomalla, ettei hänellä ole mitään tekemistä sellaisten vitsien kanssa, joissa sotketaan esitys Suomen valtion talousarvioksi ja J. R. R. Rowlingin Harry Potter -kirjasarja keskenään helppojen naurujen synnyttämiseksi. ”Tämä pikku possu meni markkinoille, tämä jäi kotimieheksi. Tämä pikku possu popsi porkkanoita, tällä ei ollut niitä, ei noita. Tämä pikku possu itki oi,oi,oi, kun kotia kohti se patikoi”, harvinaisen pirteän näköinen ministeri sanaili.

Kategoriat
Seksivau

Mike Tysonin verbaalinen taso ei riittävä seksibisnekseen

(PANOLA) Nyrkkeilyn ex-maailmanmestari Mike Tysonin siirtyminen jalon pornoteollisuuden palvelukseen on vastatuulessa. Pornotuottajien ammattiyhdistys PORA ry:n puheenjohtajan Fist Gaylordin mukaan Tysonin verbaalinen ulosanti ei ole riittävä alan elokuvien vaatimustasoon nähden.

”Eihän se mies osaa sanoa mitään fiksua. Joko se panee tuppisuuna tai sitten se on sellaista uhoamista, että normaalilta heterolta veltostuu sitä kuunnellessa”
, Gaylord huokaisee.
”’Pistän kuin satiainen ja olen tehokas kuin kuppa.’ Ketä sellainen oikein innostaa aktiin?” Gaylord kysyy. ”Lisäksi Tyson kehuu sängyssä itseään, eikä esimerkiksi parinsa plastiikkakirurgilta saamia muotoja.”
Tysonin siirtyminen pornon pariin on myös herättänyt kysymyksiä hydrauliikka-alan työsuojeluvaltuutettujen parissa. Jenna Jamesonin kanssa yhteistyötä suunnitelleen Tysonin tiedetään olevan jokseenkin taipuvainen väkivaltaisuuteen.
”No helvetti, sehän on nyrkkeilijä. Mitä siltä voi odottaa?” Jameson kysyy ja laittaa lisäsuojaa korviinsa.
Tysonin ensimmäisen elokuvan nimeksi on suunniteltu ”Pahaa purtavaa”. Muita ehdokkaita ovat ”Aivovamman paluu” ja ”Kultahampaan myöhemmät panot”.
”Lyön!”, vastaa Tyson Lehden uteluihin tulevan uransa suhteen. ”Lyön että sattuu!!”
Lamavuosistaan toipuva seksibisnes on selvästi saamassa uuden vetonaulan. Ensimmäisen oikeudenkäynnin uskotaan alkavan jo ensi vuonna.

Kategoriat
Talous

Nokian ja Shellin yhteistyöltä odotetaan paljon

(KENIA) Markkinat ottivat innolla vastaan tiedon matkapuhelinjätti Nokian ja öljy-yhtiö Shellin uudesta yhteistyösopimuksesta. Yhtiöiden kurssit nousivat tuntuvasti sekä Euroopassa että New Yorkissa. Helsingin pörssissä uutinen veti HEX-indeksin vahvasti plussalle.
Nokian pääjohtajan Jorma Ollilan tulevaa siirtymistä Shellin palvelukseen pidetään erinomaisena strategisena liikkeenä alati kiristyvillä matkapuhelinmarkkinoilla.
”Öljykäyttöiset matkapuhelimet ovat tulevaisuuden sana”, Ollila kommentoi tuoreeltaan.
Lehden saamien tietojen mukaan uusi, polttomoottorilla toimiva Nokia 6110 Ogoni-malli lanseerataan ensi vuoden heinäkuussa. Simpukkamallinen puhelin hyödyntää Nokian kolmannen yhteistyökumppanin Microsoftin käyttöjärjestelmää.
”Terveisiä vaan sinne Niger-joen suistoon ja Saro-Wiwan perheelle”, Ollila heitti.

Kategoriat
Oikaisut

Toimitus pahoittelee artikkelien tasoa

Lehden toimituskunta haluaa esittää syvimmät pahoittelunsa julkaistavien artikkelien tason mahdollisesta laskusta kuluvan kuun aikana. Toimitus juhlii ajalla 1.8.-31.8. erään toimittajansa nimipäivää kosteissa tunnelmissa, josta syystä taso voi joissain olosuhteissa laskea noin seitsemän millin höyläämiskorkeudelle ja ajoittain noin neljään senttilitraan viskiä on the rocks -lasissa.
Tästä huolimatta toimitus toivoo, että lehden vakituinen lukijakunta pysyisi jatkossakin neljässä aika-avaruuden ulottuvuudessa eikä rikkoisi termodynamiikan lakeja, jotta MM-kisojen turvallisuus tulisi varmistetuksi. Lisäksi pyydetään välttämään paksujen vaatteiden käyttöä ja johtojen kanniskelua poliisien lähettyvillä.
Takuumiesten puolesta,
August Elokuu
Kirjoittaja on descartesilaisittain

Kategoriat
Ulkomaat

Italia ottaa vetovastuun Afganistanissa, hyviä tuloksia odotetaan

No voi ei, sanovat talebaanit
(KARTHAGO) Vetovastuu sotilasliitto Naton Afganistanin-tehtävästä siirtyi torstaina Italian harteille, mikä nosti toiveita ja riemumieltä Nato-leirissä. Muiden muassa Yhdysvallat ja Britannia arvelivat, että Italian komennossa Afganistan saadaan rauhoittumaan ja demokraattiseksi hyvinkin nopeasti.
”Italian armeijan saavutukset viime vuosikymmenten ajalta ovat kiistattomia. Italialaiset ovat saavuttaneet mahtavia voittoja …öö… italialaisista”, sanoi kenraali Scipio Africanus. Hänen lausuntoonsa yhtyi myös natokomentaja, triumviri Crassus, joka huomautti italialaisten keränneen vastaavia päänahkoja ennenkin.
”Jos Afganistan on yhtään niinkuin Abessinia, niin eiköhän se muutamalla kaasutuslennolla saada kuriin. Sitten voidaan tuoda koti-Roomaan muutama obeliski lisää”, Crassus sanoi, ja arveli Italian kärsivän rauhoitusoperaatioissa noin kahden miljoonan miehen tappiot.
Afganistanin kapinalliset talebanit ovat kauhuissaan Italian astumisesta ruoriin ja suunnittelevat jo aseidensa laskemista vapaaehtoisesti. ”Vae victis”, voivotteli sotalordi Vercingetorix ja kummasteli, mihin hiilikellariin mahtoi kilpensä jättää.

Kategoriat
Yleisönosasto

Vastauksia kaivataan

Hyvä Lehden toimitus,
Olisiko mahdollista, että alkaisitte pitämään palstaa, jolla ratkaistaisiin lopullisesti kaikki ihmisten ongelmat? Minä esimerkiksi haluaisin kysyä, että mikähän mahtaa olla, kun viina ei ole maistunut koko päivänä? Olenko liian lihava?
Terv.
Ritva Holopainen

Kategoriat
Urheilu

Jyväskylän yliajot käynnistyvät viikonloppuna

(KAASARI) Jyväskylän perinteiset yliajot käynnistyvät jälleen Keski-Suomen maisemissa tulevana viikonloppuna. Viranomaisten arvion mukaan lähipäivien aikana maakunnan teillä yliajetaan muutamia satoja siilejä, kettuja, hirviä, kolmasluokkalaisia, käärmeitä sekä supikoiria.
”Kyllä niin voi sanoa, että harakoilla on pulskat ajat taas edessä”, kommentoi poliisikomisarjus Vilhelmi Harjus.
Eivätkä maakunnan vitsaukset tähän lopu. Syyspuolella on talouslähteiden mukaan odotettavissa muutamia tuntuvia teollisuuslaitosten alasajoja.
”Yrittäjyys ylös yhteiskunnassa yhteistyöllä”, sanoi joku ennenkuin naurettiin pihalle.

Kategoriat
Sähkeet

Härskit hakukonesähkeet keskiviikoksi

Jyväskylä katastrofialueeksi – Länsi-Suomen lääninhallitus on julistanut koko Jyväskylän keskustan katastrofialueeksi viikonlopun MM-rallin takia. Viranomaisten mukaan suurajot tuovat kaupunkiin jopa tuhansittain ralli-idiootteja, joiden aiheuttamien riskien takia asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa tai vaihtoehtoisesti pakenemaan Köhniöön. ”Sinne ei kukaan eksy vahingossakaan”, vouti kertoo.
Paljastus rallikuskeista – Kaikki suomalaiset rallikuskit ovat kotoisin joko Laukaasta tai Inkeroisista ja he ovat ammatiltaan maanviljelijöitä, kertoo tuore Jyväskylän yliopiston kohututkimus. Tutkijoiden mukaan sama tulos pätee myös hämmästyttävään osaan muistakin tulevan MM-rallin osanottajista. Laukaalaisia ovat mm. Sebastian Loeb sekä Armin Schwartz.
Neste Ralli typerin – Suomen MM-ralli sai jälleen kerran kansainvälistä tunnustusta, kun Kansainvälinen autourheiluliitto FIA valitsi ”Neste Rallin” kaikkein typerimmäksi kilpailunnimeksi. FIA:n raadin mukaan nimi osoittaa täydellistä tietämättömyyttä kielioppisäännöistä sekä piittaamattomuutta Suurajot-nimen perinteistä. ”Vain Jyväskylän Orally City -tunnus on surullisempi”, kommentoi raati.

Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

Norjalaiset vittuuntuneet Suomen menestyksestä Aceh-neuvotteluissa

”Ei tästä Sri Lankan paskasta tule yhtään mitään.”
(GRIMSTAD) Norjan poliittinen johto on Lehden saamien tietojen mukaan perinpohjin tuohtunut Suomen onnistumisista Indonesian hallituksen ja Acehin sissien välisissä neuvotteluissa. Norjalaisia kismittää, että suomalaisneuvottelijat onnistuivat sorvaamaan rauhansopimuksen vain muutamien kuukausien kuluessa.
”Joo! Onpa kivaa teidän sopimus niin! Meidän jengi ei vasta olekaan kökkinyt Sri Lankassa kuin jonkun kymmenen vuotta ja mitä on saatu aikaan? Ei mitään, kiitos vaan tamilit. Vähemmästäkin pistää vituttamaan”, lausui Norjan ulkoministeriön edustaja Pål-Gunnar Mikkelsplass valtiopäiville lähetetyssä muistiossa.
Norja toivookin, että Pohjoismaisten suhteiden ylläpitämiseksi Suomi alkaa viivyttää Acehin sopimuksen voimaansaattamista ”ainakin viidellä vuodella”, jotta norjalaiset eivät tuntisi niin suurta alemmuudentuntoa.
”Vastalahjaksi lähetämme teille pari hiihtovalmentajaa sekä muutaman lupaavan juniorin. Ettei tarvitse taas Kollenilla hävetä”, ilkkui Mikkelsplass Seiern är våria hoilaten.
Vastapainoksi Sri Lankan epäonnistumisille Norja suunnittelee aloittavansa välitysyritykset mm. Venäjän ja Tshetshenian sodassa ja Lähi-idän kriisissä. ”Näissä on ihan selvästi pikaisen läpimurron mahdollisuus olemassa”, uskoo Norjan virallinen villapaitamies Öyvind Ögögolofsson.

Kategoriat
Sähkeet

Kirjeenvaihtosähkeitä tiistaiksi

Kirjekaveria kaivataan – Hei, olen nuorekas islamilainen valtio Lähi-idän ja Aasian rajamailta. Etsin kirjekaveria suurehkoista teollisuusmaista, mielellään Länsi- tai Keski-Euroopasta. Jos olet kiinnostunut uraanin rikastamisesta ja ydinvoimaloista, lähetä kirje. Ps. kuva olis kiva. nimim. Ajatollah -79
Kirjoita tai tekstaa – Moi, olen jo varttunut mutta yhä nuorekas oikeistolaispoliitikko pääkaupunkiseudulta. Etsin kirje- ja tekstariseuraa muodokkaista nuorista naisista. Jos olet kiinnostunut SLU:sta tai kokoomuksen puheenjohtajuudesta, ota yhteyttä. Ps. paljastava kuva olis kiva. nimim. Eisenhower
Ota yhteyttä – Terve, olen nimettömänä pysyttelevä menevä nainen Uudeltamaalta. Etsin kirjekaveria suomalaisista iltapäivä- ja seurapiirilehdistä, jotka eivät kaihda vihjailevaa kielenkäyttöä tai sitaattien käyttöä etunimissä. Jos olet kiinnostunut, lähetä kortti. Ps. foto olis kiva kuva. nimim. ”Kunta Turun vieressä”