Kategoriat
Kotimaa

Kari Raivio huolissaan köyhistä opiskelijoista

(HELSINKI) Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio on huolissaan siitä, miten nykymallinen yliopisto kohtelee köyhiä opiskelijoita. Elinkeinoelämän valtuuskunnalle tekemässään selvityksessä Raivio esittelee ennakkoluulottomia ratkaisuja tilanteen ratkaisemiseen.
”Lukukausimaksua kymppidona per vuosi, niin eiköhän rupusakki tajua mennä amikseen”, Raivio linjaa.
Kanslerin mielestä Suomessa lukukausimaksuihin suhtaudutaan turhan paranoidisti. Hänestä kyse on sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.
”Yhdysvaltojen ja Englannin esimerkit todistavat, että hinnakkaisiin huippuyliopistoihin panostamalla voimme synnyttää uuden akateemisen yläluokan jopa 50 vuoden aikana.”

Kategoriat
Ulkomaat

Nato harkitsee toimia Serbian viisuvoiton vuoksi

(BELGRAD) Sotilasliitto Nato ei ilmoituksensa mukaan hyväksy Serbian voittoa Eurovision laulukilpailussa. Naton keskeisiin johtohenkilöihin kuuluva kenraali Curtis LeMay ilmoitti myöhään elisiltana, että sotilasliitto on ”varautunut käyttämään tarvittavia voimakeinoja” viisuvoiton mitätöimiseksi.
Eu on puolestaan vedonnut Natoon, jotta se ei ryhtyisi hätiköityihin toimiin. Euroopan parlamentin puhemiehes Hans-Gert Pöttering toivoi aamuisessa puheessaan, ettei Nato esittäisi toistaiseksi uhkavaatimuksia Serbialle.
”Diplomaattista tietä ei ole vielä kuljettu loppuun saakka. Tässä vaiheessa kohtuuttomien vaatimuksien esittäminen voisi romuttaa toiveet rauhanomaisesta ratkaisusta,” totesi Pöttering parlamentin hätäistunnon jälkeen pitämässään puheessa.
Nato on epävirallisesti jo vaatinut Serbiaa luovuttamaan viisuvoiton kansainvälisten joukkojen valvontaan. Nato vaatii myös omille joukoilleen oikeutta valita tulevaisuudessa sekä Serbiaa edustavat artistit, että näiden esittämät kappaleet ja päätösvaltaa Belgradissa ensi vuonna järjestettävien euroviisujen esiintymisjärjestykseen.

Kategoriat
Oikaisut

Oikaisu: Suomi on sittenkin urheilumaa

(MOSKOVA) Suomi on sittenkin, nyt, tulevaisuudessa ja ikuisesti, urheilumaa, eikä mikään hinttien kulttuurikehto. ”Vitut kulttuurista”, onnesta ja metanolista humaltunut Pena lausuu onnenkyyneleiden keskeltä.

Kategoriat
Kotimaa

Suomi profiloituu tulevaisuudessa kulttuurimaaksi

(MOSKOVA) Suomi profiloituu tulevaisuudessa yhä vahvemmin kulttuurimaaksi. Päätös tapahtui myöhään torstai-iltana USA:n myötävaikutuksella.
USA tarjosi monesti Suomelle mahdollisuutta säilyttää maan urheilukunnia, mutta Suomi kieltäytyi tarjouksista kohteliaasti. Oli kuulemma jo ikävä kotiinkin.
”Vittu Euroviisuista ei ainakaan tiputa”, tiivisti Pena Suomen uuden ulkopoliittisen linjan Moskovan kylmässä yössä.

Kategoriat
Ulkomaat

Tallinnassa juhlittu helevetin tylsästi

(TALLINNA) Venäjän voitonpäivää on virossa vietetty rauhallisesti. Ihmiset ovat tuoneet vittu jotain kukkia pronssisotilan muistomerkille sen uudelle sijaintipaikalle. Satojen ihmisten joukko kokoontui sotilashautausmaalle muistamaan sotaa, mutta tilanne pysyi rauhallisena.
Myös kiistellyn sotilaspatsaan entisellä sijaintipaikalla näyttäytyi venäläistä nuorisoa. Nuoriso peräti kiinnitti aitaan kukkakimppuja ja poistui vielä poliisin ohjeiden mukaan. Yleisesti ottaen Virossa on tapahtunut niinkin rajuja juttuja, kuin että valtion alaisia kotisivuja on häiritty.

Kategoriat
Kotimaa

Makasiinimellakan oikeuskäsittely alkoi

(HELSINKI) Toissavappuisen poliisiyhteenoton oikeuskäsittely alkoi tänään Helsingin käräjäoikeudessa. Syytettynä on kaikkiaan kymmenen henkilöä. Näiden epäillään olevan yksinkertaisesti pahoja.
Erityisen vaarallisen vappuisesta tilanteesta tekivät paikalla olleet käyttövalmiita polttopullot, muistuttaa todistajana kuultu yhtyneiden lehtimedioiden tiedottaja Abu Jihad.
”Kun sanon polttopullot, tarkoitan mitä tahansa pulloja, joiden sisällä oli polttoainetta” Jihad tarkentaa ilmeen värähtämättä. Julkisuudessa paljon kohua herättivät myös muut mellakoijilta takavarikoidut aseet.
”Kun sanon aseet, tarkoitan luonnollisesti colt-merkkistä sytytintä ja risukimppua”, tarkentaa Jihad ääni värähtäen. Tilannetta rauhoittamaan ehdittiin jo lainata venäjän armeijan huippukoulutettu spetsnaz-erikoisyksikkö.
”Kun puhun spetsnaz-yksiköstä, viittaan paloautoon ja korsolaiseen poliisikoiraan” Jihad mumisee.

Kategoriat
Ulkomaat

Pariisi antautui jälleen natseille

Sacre bleu!, toteavat vasemmistointellektuellit
(PARIISI) Muutamia viikkoja jatkuneiden puolustustaistelujen jälkeen Ranskan kaupungit antautuivat eilen fasisteille. Oikeisto on jo ilmoittanut ensi töikseen ryhtyvänsä Nicolas Sarkozyn johdolla miehittämään tärkeitä sillanpääasemia, esimerkiksi ministeripaikkoja.
Oikeiston voittoa uumoiltiin jo sunnuntaipäivän mittaan. Sarkozyn panssariosastot työntyivät aina Englannin kanaalin rannalle saakka. Tämän teki mahdolliseksi Ardennien puolustuksen liki täydellinen laiminlyönti: vasemmiston Segolene Royal keskittyi etenkin kampanjansa loppumetreillä lähinnä kritisoimaan Sarkozyn toimia sisäministerinä ja aikomuksia pidentää työviikkoa.

Hipit:
Mon dieu!

Sarkozy on ollut vaitonainen tulevaisuudensuunnitelmistaan. Ranskan poliittisissa piireissä ollaan kuitenkin melko varmoja siitä, että hän aikoo seuraavaksi nimittää eteläranskaan itselleen uskollisen hallituksen, pyrkiä myös Venäjän presidentiksi ja pommittaa Englantia. Ainakin Yhdysvallat on jo virallisesti onnitellut Sarkozya ja toivonut maiden suhteiden lämpenevän uuden poliittisen suunnan myötä.
Myös Sarkozyn puolue Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei (UMP) sai politiikastaan kiitosta monilta konservatiivisilta lehdiltä. Ranskan suhteissa etenkin yhdysvaltoihin odotetaan koittavan entisestä täysin erilaisen politiikan. Ranskan uskotaan laajalti myös aloittavan jälleen väärärotuisten luovutukset ulkomaille, kunhan sopiva vastaanottajamaa löytyy.

Kategoriat
Kotimaa

Helsingin Sanomat ja Alibi uutisyhteistyöhön

(JÄMSÄ) Suomen ainoa sanomalehti Helsingin Sanomat ja paljastavista rikosuutisistaan tunnettu aikakauslehti Alibi tiivistävät yhteistyötään. Erityisesti rikosuutisten saralla vähitellen tämän vuoden aikana aloitettu yhteinen ideointi on alkanut jo poikia sisältöä kumpaankin julkaisuun.
Varsinkin Helsingin Sanomien uskotaan aluksi hyötyvän yhteistyöstä, sillä sen rikosuutisointia on pitkään moitittu ”hampaattomaksi” ja ”tylsäksi”. Alibi taas tulee hyötymään pidemmällä tähtäimellä räväkän rikosuutisoinnin tunnettavuuden kasvusta.
”Idean rikosuutisointimme terävöittämiseen saimme Helsingissä 1920-1930-luvuilla surmattujen rikosten uhrien kuvien sekä sotien jälkeen liian raakoina kiellettyjen sotakuvien julkaisemisen saamasta positiivisesta vastaanotosta. Varsinkin HS.fi – internetpalvelumme käyttäjät ovat olleet haltioissaan näiden historiallisesti merkittävien kuvien laajasta uutisoinnista, ja palaute on poikinut useita uusintakierroksia lehtemme sivuilla”, kertoo Helsingin Sanomien kehityksestä vastaava toimituspäällikkö Pekka Kukkonen.

Ettei käy niinkuin Jämsässä

Uusimpana yhteisen toimituspolitiikan tuloksena Helsingin Sanomista mainitaan menettely Jämsässä heinäkuussa surmatun Paula Björkqvistin surman uutisoinnissa.
”Verkkopalvelumme uutisetusivulta lukija pääsee klikkaamaan itsensä suoraan murhasta tuomitun aviomiehen vankilasta käsin kirjoittamaan kirjeeseen, joka sisältää muun muassa runsaasti perheenjäsenten kokonaisia nimiä ja otteita salaisista tutkintapöytäkirjoista. Ilman Alibin toimituksen ohjeita tämä ei olisi edes laillisesti mahdollista, puhumattakaan ammattieettisesti”, Kukkonen kehuu.

”Toisaalta kirjeen julkaiseminen olisi ollut muutenkin uutisen kannalta välttämätöntä, lukijan on lähes mahdoton käsittää rikosuutisen sisältöä sukeltamatta henkilökohtaisesti Jarmo Björkqvistin sairaaseen murhaajanmieleen”,
Kukkonen arvelee.
Seuraavaksi Helsingin Sanomat alkaa julkaista koulukiusattujen lihavien nuorten hauskoja nettikuvia, joiden tarkoituksena on houkutella lisää nuoria lukijoita. Idea juttusarjaan syntyi Kukkosen mukaan Päivä lehtimiehenä – projektin juttupalaverien pohjalta.

Kategoriat
Ulkomaat

Stalin pahoillaan patsaskiistasta

(KREML) Entinen Neuvostoliiton diktaattori Josef Stalin on ilmaissut pahoittelunsa Venäjän ja Viron välille syntyneestä diplomaattisesta riidasta.
Stalinin mielestä on erityisen valitettavaa, että kiistelyn keskipisteessä on anonyymin rivisotilaan patsas, kun diktaattorin omia patsaita siirreltiin takavuosina syrjään ilman sen suurempaa hälyä.
”Tuollaisia rivimiehiä me tapatettiin sen sakemannin kanssa 40-luvulla miljoonia. Vittuako niistä nyt meteliä nostamaan”, Stalin totesi uutistoimisto Itar-Tassille lähettämässään tiedotteessa.
Stalin kritisoi myös Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia siitä, että tämä ei ole toistaiseksi ”osoittanut olevansa maansa mittainen mies” ja marssittanut joukkojaan Tallinnaan järjestystä palauttamaan.

Kategoriat
Ulkomaat

Moskovassa mieleosoitukset yhä hyökkäävämpiä

(MOSKOVA) Viroa vastaan suunnatut mielenosoitukset muuttuivat eilisen mittaan Moskovassa yhä rajummiksi. Patsaan siirrosta alkaneet mielenosoitukset laajenivat Tarton kehätien kunnostustöiden alettua. Myös Häädemeesten kunnantalon ilmastointiremontti on kuumentanut tunteita.
Venäjän nykyhallintoa tukeva nuorisojärjestö Nashi, eli ”pässit” vastustaa ilmoituksensa mukaan tulevaisuudessa kaikkea Virossa tapahtuvaa. Venäjän ulkoministeriö totesi julkaisemassaan tiedotteessa, että Viro on itse provosoinut muun muassa Viron suurlähettilästä Moskovassa uhanneet mielenosoitukset.
”On” perusteli ulkoministeri Sergei Lavrov. Lisäksi Lavrov muun muassa kusi suurlähettiläs Marina Kaljurandin edustusauton renkaille ja näytti persettä kansainväliselle lehdistölle. Venäjän ulkoministeriön mukaan kyseessä ei ole provokaatio.
”Viron hallitus on itse provosoinut ulkoministeri Sergei Lavrovin näyttämään persettä” todetaan ministeriön tiedotteessa.
”On” perusteli ulkoministeri Lavrov. Ulkoministeriön uusimman tiedotteen mukaan myös Viron mahdollisessa miehityksessä on kyse puhtaasti Viron omasta provokaatiosta.
”Uraa!” perusteli ulkoministeri Lavrov myöhään keskiviikkoiltana paikallisessa.