Kategoriat
Kotimaa

Helsingin Sanomat ja Alibi uutisyhteistyöhön

(JÄMSÄ) Suomen ainoa sanomalehti Helsingin Sanomat ja paljastavista rikosuutisistaan tunnettu aikakauslehti Alibi tiivistävät yhteistyötään. Erityisesti rikosuutisten saralla vähitellen tämän vuoden aikana aloitettu yhteinen ideointi on alkanut jo poikia sisältöä kumpaankin julkaisuun.
Varsinkin Helsingin Sanomien uskotaan aluksi hyötyvän yhteistyöstä, sillä sen rikosuutisointia on pitkään moitittu ”hampaattomaksi” ja ”tylsäksi”. Alibi taas tulee hyötymään pidemmällä tähtäimellä räväkän rikosuutisoinnin tunnettavuuden kasvusta.
”Idean rikosuutisointimme terävöittämiseen saimme Helsingissä 1920-1930-luvuilla surmattujen rikosten uhrien kuvien sekä sotien jälkeen liian raakoina kiellettyjen sotakuvien julkaisemisen saamasta positiivisesta vastaanotosta. Varsinkin HS.fi – internetpalvelumme käyttäjät ovat olleet haltioissaan näiden historiallisesti merkittävien kuvien laajasta uutisoinnista, ja palaute on poikinut useita uusintakierroksia lehtemme sivuilla”, kertoo Helsingin Sanomien kehityksestä vastaava toimituspäällikkö Pekka Kukkonen.

Ettei käy niinkuin Jämsässä

Uusimpana yhteisen toimituspolitiikan tuloksena Helsingin Sanomista mainitaan menettely Jämsässä heinäkuussa surmatun Paula Björkqvistin surman uutisoinnissa.
”Verkkopalvelumme uutisetusivulta lukija pääsee klikkaamaan itsensä suoraan murhasta tuomitun aviomiehen vankilasta käsin kirjoittamaan kirjeeseen, joka sisältää muun muassa runsaasti perheenjäsenten kokonaisia nimiä ja otteita salaisista tutkintapöytäkirjoista. Ilman Alibin toimituksen ohjeita tämä ei olisi edes laillisesti mahdollista, puhumattakaan ammattieettisesti”, Kukkonen kehuu.

”Toisaalta kirjeen julkaiseminen olisi ollut muutenkin uutisen kannalta välttämätöntä, lukijan on lähes mahdoton käsittää rikosuutisen sisältöä sukeltamatta henkilökohtaisesti Jarmo Björkqvistin sairaaseen murhaajanmieleen”,
Kukkonen arvelee.
Seuraavaksi Helsingin Sanomat alkaa julkaista koulukiusattujen lihavien nuorten hauskoja nettikuvia, joiden tarkoituksena on houkutella lisää nuoria lukijoita. Idea juttusarjaan syntyi Kukkosen mukaan Päivä lehtimiehenä – projektin juttupalaverien pohjalta.

6 vastausta aiheeseen “Helsingin Sanomat ja Alibi uutisyhteistyöhön”

”Seuraavaksi Helsingin Sanomat alkaa julkaista koulukiusattujen lihavien nuorten hauskoja nettikuvia”.
Mutta meillähän on jo irkkigalleria!

Otin vähän itseeni jutusta. Parempi näin kuin kirjettä olisi käytetty kaupallisesti hyväksi myöhemmin. 100 % niin olisi käynyt ja silloin se olisi ollut sensaatio. Tosin tämä ruutu ei ole kait vikinöille.

(EKENÄS)Conny Carlssonilla ei vaan suoli kestänyt huippu-urheilemista, Taustatuki oli joskus liiankin aktiivista, mutta huonoihin rehuihinhan tämä loppupeleissä kaatui. Keppi oli Urheilukomitean ja sitä myöten eduskunnan taholta mitoitettu aivan liian pitkäksi verrattuna tarjolla olevaan porkkanaan. Aionkin tulevaisuudessa perustaa autojen verhoiluun keskittyneen yrityksen. Täältä täthän.

Lehtiksi itseään kutsuva paikallisjulkaisu ei ole vieläkään sinnikkäistäni odottamisistani huolimatta kertonut analyysiään viime yönä subtvllä lähetetystä yhteiskunnallisesta tiedonannosta ”bi seksuaaliset tytöt”. Voinko nyt aivan varmasti poistua kesärannasta ilman että lesbot eivät hyökkää kimppuuni? nimim.epätietoinen

”Kansan on saatava tietää ja sananvapaus ja mitä niitä vielä on, ihan sama”, perusteli päätoimittaja Janne Virkkunen piilotellen povitaskuunsa Ärrältä ostettuja Jallua ja Alibia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Stalin pahoillaan patsaskiistasta

(KREML) Entinen Neuvostoliiton diktaattori Josef Stalin on ilmaissut pahoittelunsa Venäjän ja Viron välille syntyneestä diplomaattisesta riidasta. Stalinin mielestä on erityisen...

Close