Kategoriat
Politiikka

Uusis ryhtyi holokaustiprofeetaksi

”JOKO KAIKKI MUUT OVAT PIHALLA KUIN LUMIUKKO TAI SITTEN SE OLEN MINÄ”
(NÄNNI) Curling-kentiltä paremmin tunnettu kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi ei ole ensimmäisinä edustajakuukausinaan pahemmin viipynyt puhujanpöntössä. Sen sijaan hän on tehnyt tutkimusta, ja nyt on jo ensimmäisten hätkähdyttävien tulosten aika: ”Uusis” varoittaa uudesta holokaustista.
”Yleensä tutkijat ajattelevat, että holokaustin syynä oli Hitlerin johtaman NSDAP-puolueen harjoittama kansankiihotus yhdistettynä hyperinflaation ja köyhyyden runtelemaan yhteiskuntaan, joka kärsi ensimmäisen maailmansodan hoitamattomista haavoista ja haki sotilaallista revanssia, mutta tämä on täysin virheellinen päätelmä. Syynä on kotimaisen kulutuksen romahtaminen”, Uusipaavalniemi toteaa.
Tuoreen kansanedustajan mukaan päätelmäketju on aukoton: kun kotimainen kysyntä laski, syntyi yhä enemmän lapsia, joille annettiin nimeksi mm. Gustaf tai Hans, jotka sanoivat ”Himmel!” ja ”Donnerwetter!” ja olivat viiksekkäitä. Sitten raparperi alkoi kasvaa, Guatemalassa riisipelto muuttui keltaiseksi ja katastrofi oli valmis.
Uusipaavalniemi kertoo kritiikittä nyökyttelevälle toimittajalle, miten on päätelmiään varten lukenut toistakymmentä Korkeajännitystä kannesta kanteen ja tutustunut jopa ruotsinkielisiin Aku Ankkoihin.
”Sama voi toistua jo muutaman vuoden sisällä, jos kotitalouksien holtiton velanotto lisääntyy”, Uusipaavalniemi toteaa ja ihmettelee, mikseivät asiantuntijat ymmärrä holokaustin todellista syntysyytä. Hän lupaa lisätietoja jo muutaman kuukauden sisällä.
Jatkossa Uusis aikoo myös kumota kosmologisen vakion sekä yhdistää kvanttimekaniikan ja suhteellisuusteorian. Hänen oman arvionsa mukaan tämä vie aikaa vähintään viitisen kuukautta.

Kategoriat
Kulttuuri

Maailmalle valittiin uudet seitsemän ihmettä

(ALEKSANDRIA) Maailmalle valittiin viikonloppuna uudet seitsemän ihmettä. Ihmeet valittiin yleisöäänestyksellä. Odotetun Kiinan muurin ohella ihmeiden joukkoon ylsivät muun muassa se, etten vittu kuollu juhannuksena ja Chichen Itzan mayakaupunki Meksikossa.
Se kun Mähönen sai pillua hävisi äänetyksessä niukasti Chichen Itzan mayakaupungille, eikä näin tullut kirjatuksi yhdeksi maailman ihmeistä. Antiikin Kreikan aikaisista alkuperäisistä seitsemästä ihmeestä ovat jäljellä ainoastaan Kheopsin pyramidi Gizassa ja se kun Sinuhe sai pillua. Unesco ei tukenut uutta ihmehanketta, sillä se ei järjestön mukaan perustunut tieteeseen vaan tunteeseen.

Kategoriat
Ulkomaat

Siionin viisaiden suunnitelmista lisätodisteita

(BASEL) Maailman kaiken pahuuden taustalla olevista Siionin viisaista on löydetty lisätodisteita, kertoo amerikkalaislehti Dearborn Independent. Lehden tietojen mukaan tutkijat ovat löytäneet Sveitsin Baselista arkistodokumentteja, joista paljastuu lisää maailmanlaajuisen salaliiton suunnitelmia.
”Meillä on tässä paperinippu, joka asiantuntijoiden mukaan sisältää niin Siionin viisaiden kokouskutsun, Siionin viisaiden esityslistan kuin Siionin viisaiden lisäpöytäkirjankin”, riemuitsee tutkija Henry Ford-Focus.
Dokumenttien mukaan sionistinen salaliitto on jo 1800-luvun lopulla tehnyt päätökset mm. nu-metalin noususta, Paris Hiltonista, kampaviinereistä sekä kokoomusnuorista. Kaikkia viittauksia ei ole vielä ehditty selvittää.
”Esimerkiksi tässä Siionin viisaiden post-it-tarraksi kutsutussa dokumentissa on kryptinen merkintä ’perkeleen Abram taas vartin myöhässä’, mikä saattaa ehkä olla viittaus kesän 2006 Libanonin sotaan”, pohtii Ford-Focus.
Arkistoista uskotaan paljastuvan vielä mm. salatut Siionin kirjaviisaiden pöytäkirjat sekä Siionin näsäviisaiden kootut puujalkavitsit, joista jälkimmäistä käytetään Lehden tyylikirjana.

Kategoriat
Sähkeet

Lounais-Sipoon pakkotyhjennys alkoi

(VÄSTERKULLA) Helsinkiläiset vapaaehtoisjoukot ovat aloittaneet Lounais-Sipoon pakkotyhjennyksen alkuperäisasukkaista, kertovat silminnäkijät. Alue liitettiin aiemmin tänään hallituksen päätöksellä osaksi Helsinkiä.
Lehden saamien tietojen mukaan noin iltakuuden aikaan helsinkiläiset eliittiosastot ”Töölö” ja ”Punavuori” ylittivät entisen Sipoon rajan ja ryhtyivät evakuoimaan liitetyn alueen asukkaita. Heitä on kuljetettu tynkä-Sipooseen varta vasten takavarikoiduilla HKL:n busseilla.

”Hier gibt es nicht zu sehen! Aus!”
komensi paikallisjoukkojen edustaja tiesulun takaa.
Karkotettujen kohtalo on murheellinen. ”Kaik on mänt. Sin jäivät muin kaik; talot ja pellot”, valitteli evakkoreessä istuva Sven.

Kategoriat
Kotimaa

Manne-tv:n nimi muuttuu

(HUUMORIN HAUTAUSMAA) Yle aikoo vaihtaa kohua herättäneen viihdeohjelmansa Manne-tv:n nimen. Yhtiön mukaan nimenmuutos tekee ohjelmasta samalla hauskan, oivaltavan sekä suvaitsevaisuutta lisäävän ilman että sen sisältöön tarvitsee muuten puuttua ollenkaan.
”Uudeksi nimeksi tulee todennäköisesti joko Ostassie miult hyvä auto, Ookko Mäntsälässä käyny? tai Poliisi-TV, kertoo Ylen pääjohtaja Mikael Jungner.
Ohjelman aiheuttamasta kovasta julkisesta kohusta huolimatta Yle aikoo myös tulevaisuudessa jatkaa suvaitsevaisuutta edistävien viihdeohjelmien tuottamista. Työn alla ovat mm. seksuaalista tasa-arvoa painottava sitcom Vitun hinaaja ja rekkalesbo, vammaisten asemaan puuttuva Kuolaava perseääliö -show sekä leikkimielinen visailuohjelma Neekeri vai tiikeri?.
Ohjelmistossa jatkaa myös yleisesti vain tyhmille suunnattu Se on siinä.

Kategoriat
Kotimaa

Vanhanen: "Rauha meidän elinajaksemme"

(SIBBOFÄRJAN) Eurooppaan on Helsingin ja Sipoon rajakiistan selvittämisen myötä saatu ”rauha meidän elinajaksemme”, kommentoi Suomen pääministeri Matti Vanhanen torstaina. Uutinen otettiin huojentuneena vastaan ympäri maanosan, sillä kiistan oli pahimmillaan pelätty voivan sytyttää jopa uuden maailmanpalon.
”Hyvät ystävät. Jo toisen kerran historiassamme Suomen pääministeri on palannut jääviydestä ja tuonut mukanaan kunniakkaan rauhan. Uskon että se on rauha meidän elinajaksemme. Menkää kotiin ja nukkukaa hyvin”, Vanhanen viittasi seuraaviin vaaleihin.
Pääministeri uskoo, että Helsingille riittää noin 30 neliökilometrin alueen saaminen Sipoolta, eikä uusia aluevaatimuksia enää tehdä. Lievää huolta aiheuttavat kuitenkin yhä helsinkiläissyntyisten tynkä-Sipooseen perustamat ns. kotiseutuyhdistykset, joiden
arvellaan voivan provosoida uusia levottomuuksia. Vielä ei myöskään tiedetä tarkkaan Helsingin suunnitelmia Vantaan nk. sudeettistadilaisten suhteen.
Vanhanen kuitenkin toivoo, että Helsingin aluelaajennusten sijasta julkisessa keskustelussa keskityttäisiin ennemmin väittelemään tärkeistä kysymyksistä joiksi hän laskee mm. lomasään, kukkaset ja panisitko.

Kategoriat
Kotimaa

Ahtisaari järjestää 70-vuotislahjustenvastaanoton

(BANJA LUKA) Presidentti Martti Ahtisaari aikoo sittenkin järjestää julkiset syntymäpäiväjuhlat 70-vuotispäivänsä kunniaksi, kertovat serbialaiset tiedotusvälineet. Ahtisaaren lahjustenvastaanotto pidetään tiettävästi hänen asunnollaan, mutta tarkkaa päivää ei vielä paljastettu.
Lahjustenvastaanoton juhlapuhujaksi on ilmeisesti tulossa yllätysnimi, kosovolainen liikemies Exhet Boria. Pitopalvelusta vastaa Saksan tiedustelupalvelu BND.
Lahjaksi presidentti toivoo huhujen mukaan hopeisia salkkuja.

Kategoriat
Kotimaa

Idiotismi saatetaan kieltää festarialueilla

(RAUM) Pelastusviranomaiset ovat valmiita kieltämään vitunmoisen känni-idiotismin festarialueiden telttakylissä, kertovat luotettavat lähteet Lehdelle.
Hankkeen syynä ovat vitunmoisen känni-idiotismin aiheuttamat kuolemat Raumanmeren juhannusjuhlilla. Viranomaisten valtuudet mahdollistavat jo nykyisellään vitunmoisen känni-idiotismin kitkemisen, mutta toimeen ei ole tartuttu, koska vitunmoisen känni-idiotismin pysymistä edes jonkinlaisissa inhimillisesti ymmärrettävissä mitoissa on pidetty liki itsestäänselvyytenä.
”Ei ole käynyt mielessäkään että tällainen känni-idiotismi olisi edes mahdollista. De mortuis nihili nisi bene, totta kai, mutta vittu joku raja nyt hei oike-as-ti”, katsoo sisäministeri Anne Holmlund.
Lisäksi viranomaiset suunnittelevat jakoavaimien kieltämistä.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri

Iskelmämusiikin vaikutukset nuoriin huolestuttavat

(LILLHOPPLAX) Useat lastensuojelujärjestöt ja kirkkokunnat ovat huolestuneet iskelmämusiikin mahdollisesti turmiollisista vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Tiistaina julkistamassaan kannanotossa monien tahojen yhteinen kattojärjestö Joukko huolestuneita äitejä (JHÄ) huomauttaa mm. iskelmämusiikkiin kiinteästi liittyvästä väkivallasta.
”Viime kuukausina on nähty, miten iskelmäkonserteissa ja tanssilavoilla tapahtuu runsaasti silmittömiä väkivallantekoja, jotka ovat selvästi kytköksissä kyseiseen musiikkityyliin”, kertoo JHÄ:n tiedottaja Oili-Paula Debiili.
Debiili viittaa suositun Matti ja Teppo -yhtyeen keikoilla hiljattain sattuneisiin ammuskelutapauksiin. Yhtyeessä on hänen mukaansa muitakin arveluttavia piirteitä.
”Yhtyeen keulahahmot Matti ja Teppo antavat lapsille epäsopivan ydinperheen mallin ja lisäksi heidän monien hittiensä sanoitukset, kuten Et voi tulla rajan taa viittaavat kuolemaan. Tällaisten kappaleiden kuuleminen voi olla syvästi haitallista kasvavan nuoren mielenterveydelle”, Debiili jatkaa.

Varoitusmerkit hyvä tuntea

Joukko huolestuneita äitejä on vastikään julkaissut oppaan ”Onko iskelmämusiikki Saatanasta?”, jossa listataan huolestuneiden vanhempien tueksi erilaisia varoitusmerkkejä, joista voi päätellä oman lapsen ajautuneen iskelmämusiikin pariin.
Eräs ensimmäisistä signaaleista on pukeutuminen. ”Jos havaitset lapsesi ryhtyneen yllättäen käyttämään vaaleita tai raidallisia jousipaitoja ja vaaleita suoria housuja, on todennäköistä, että iskelmämusiikki on saanut ylivallan hänen elämässään”, opas kertoo. Muita vihjeitä ovat seinille ilmestyneet julisteet tunnetuista iskelmätähdistä, joita Matin ja Tepon lisäksi ovat esimerkiksi Finlanders, Solistiyhtye Suomi ja Anneli Mattila.
”Kannattaa huomata, että yhtyeiden nimissä on usein pahuuteen viittaavia piirteitä. Esimerkiksi Solistiyhtye Suomen alkukirjaimista muodostuu natsien SS-tunnus, ja yleensäkin suomalaisen aakkoston kirjaimista voidaan muodostaa erilaisia sanoja, kuten velli, perkele ja aataminomena”, Debiili lisää.

Pahuus puhuu takaperin

JHÄ on myös kerännyt todisteita siitä, että monille iskelmälevyille on äänitetty takaperin viestejä, joilla kehotetaan kuuntelijaa mm. tappamaan hamsterinsa, hankkimaan kesämökin, ottamaan asuntovelkaa ja opettelemaan banjonsoittoa.
”Kun vaikkapa Matin ja Tepon hittiä Näin se kesäloma toimii kuuntelee takaperin grammarilla, kuuluukin kaiuttimista yllättäen iiooobmmmääöäöopojijopppopgllööööööö, mikä on selvä viesti: osta karvalakki. Oikeinpäin kuultuna kappale taas muuttaa aivot hitaasti marjapuuroksi, minkä Radio Iskelmä on todistanut tuhansien suomalaisten tapauksessa”, Debiili toteaa.
Useilla netin keskustelupalstoilla on jo pelästytty niin maan perkeleesti JHÄ:n viestiä. Useat keskustelijat vaativat hallitukselta mm. poliisivaltion perustamista ja yleistä eutanasiaa.
”Perusteeton argumentti. Tyhmä vitsi. Kalteva pinta. Tyhmäksi heittäytyminen. Vielä tyhmempi vitsi. Argumentum ad hominem”, kirjoitti Hs.fi-palstan nimimerkki Lässyttävä idiootti.

Kategoriat
Sähkeet

Suomalaisen jääkiekon kriisisähkeet maanantaiksi

Jääkiekko kriisissä – Suomalainen jääkiekko on kriisissä, arvioivat lajin kotimaiset asiantuntijat. Kriisin näkyvin esimerkki on heidän mukaansa se, että SM-liigasta virtaa vuosi vuodelta yhä enemmän pelaajia Pohjois-Amerikan NHL:ään. ”Suomi menettää jatkuvasti yhä enemmän parhaita kykyjään rapakon taakse”, valittaa kiekkotoimittaja Petri Uhka.
Jääkiekko kriisissä – Suomalainen jääkiekko on kriisissä, arvioivat lajin kotimaiset asiantuntijat. Kriisin näkyvin esimerkki on heidän mukaansa se, etteivät suomalaiskiekkoilijat menestyneet vuotuisessa NHL:n draft-tilaisuudessa. ”Suomi ei menetä jatkuvasti yhä enemmän parhaita kykyjään rapakon taakse”, valittaa kiekkotoimittaja Petri Uhka.
Jääkiekko kriisissä – Suomalainen jääkiekko on kriisissä, arvioivat lajin kotimaiset asiantuntijat. Kriisin näkyvin esimerkki on heidän mukaansa se, että he kirjoittavat jatkuvasti enemmän suomalaisen jääkiekon kriisistä. ”Suomalainen jääkiekko on kriisissä”, analysoi kiekkotoimittaja Petri Uhka.