Euroopan ydinfysiikan tutkimuskeskuksessa Cernissä keskiviikkona käynnistetty maailman suurin hiukkaskiihdytin aiheutti eri puolilla maailmaa useita vastoinkäymisiä.
Valkeakoskella, Kajaanissa ja Imatralla hiukkaskiihdyttimen aiheuttama säteily on johtanut paperi- ja sellutehtaiden lakkauttamiseen.
Protonien törmäyksessä syntyneitä kvarkkeja taas epäillään R.E.M.-yhtyeen kitaristin Peter Buckin kitaran varastamisesta.
Hiukkaskiihdyttimen vaikutukset tuntuvat myös Yhdysvalloissa, missä republikaanien presidenttiehdokkaan John McCainin kannatus on uhkaavasti noussut. Kiinasta puolestaan raportoidaan taivaalta sataneen kakkaa.
Ja kun Suomi tänä iltana häviää Saksalle, niin se se vasta ydinfyysikoiden vehkeilystä johtuukin.
Silminnäkijätietojen mukaan onnettomuuden syynä oli eduskunnan entisen puhemiehen Paavo Lipposen muotokuvan paljastaminen. Kukaan loukkaantuneista ei ole hengenvaarassa.
Eduskunnan edustustilassa on yli 20 loukkaantunutta toimittajaa ja kuvaajaa. Tapahtuman syy on vielä epäselvä.
Kategoriat
Useita loukkaantuneita Helsingissä
Juuri saamamme tiedon mukaan eduskunnassa on tapahtunut onnettomuus, jossa on loukkaantunut useita ihmisiä.
Kategoriat
Osta mainos aikakaus-Lehdestä
Paperisen aikakaus-Lehden tuore numero on jo melkein valmis.
Mainostaja – nyt on tarjolla ainutlaatuinen tilaisuus tehdä itseään tykö. Yleisönäsi on Suomen johtavan huumorijulkaisun lukijakunta. Hinnat ovat edulliset ja neuvoteltavissa.
Erityisesti toivomme saavamme kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaiden mainoksia. Heille lupaamme 25 % alennuksen.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä sähköpostilla: lehti@samizdat.info . Viestin aiheeksi ”Mainos”.

Kokoomuspuolueen nuorisojärjestö avaa kunnallisvaalikampanjoinnin rohkealla kalenterillaan. Poliittisia sulojaan esittelee 12 rohkeaa kokoomusnuorten jäsentä, jotka eivät jätä paljoakaan arvailun varaan. Mielipiteet esitetään mitään peittelemättä.
Esimerkiksi Keski-Suomen kokoomusnuorten puheenjohtaja Heikki Sivonen paljastaa kalenterissa rohkeimmat fantasiansa:
”Olisinpa syntynyt sata vuotta aiemmin… Olisin päässyt ampumaan punikkeja 1918… Ehkä se voisi vielä tapahtua?”, kertoo haaveellinen nuorimies.
Vaasalaisen Eveliinan uhkeaa näkemystä peittää vain muutama ruiskukka: ”Köyhät haisee ja on likaisia, ruiskukka. Ällöttää, kun niitä joutuu, ruiskukka, näkemään kadulla!”
Kokoomusnuorten toimistosta kerrotaan kalenterissa pyrityn humoristisuuden ja rohkeuden yhdistelmään. Hyvän maun nimissä kalenterista jätettiin pois kuva, jossa järjestön puheenjohtajisto harrastaa Nato-jäsenyyden ajamista yhdessä Helsingin Sanomien kanssa.

Nimityssähkeitä tiistaiksi
Kala – Koko kansakuntaa otteessaan pitänyt nimikilpailu Helsingin Sanomien sponsoroimasta radiotaimenesta on päättynyt. Taimenen tai mikä saatanan ahven onkaan nimeksi tulee lukijoiden suursuosikki ”Maidoke”. Asia kiinnosti kaikkia tosi paljon ja tiivisti lehden lukijasuhdetta.
Lintu – Koko Pohjanmaata otteessaan pitänyt nimikiista Kauhavan, Kortesjärven ja Yli- sekä Alahärmän muodostaman suurkunnan nimestä on ratkennut. Kunnan nimeksi tulee lukijoiden suursuosikki ”Maidoke”. Asia kiinnosti kaikkia niitä kolmea, joiden mielestä on vitun siistiä sanoa notta ristus ja jotka pitävät Juha Mietoa viisaana.
Kasvi – Koko maailmaa otteessaan pitänyt nimipohdinta vakuutusyhtiö Henki-Sammon uudesta nimestä on ratkennut. Yhtiön uudeksi nimeksi tulee lukijoiden suursuosikki ”Maidoke”. Asia kiinnosti sun äitiä.

Putin korvaa Möykyn Ihmenelosissa
(MARVEL-MOSKOVA) Lehden saamien tietojen mukaan Venäjän pääministeri Vladimir Putin (lihaksikas ylävartalo) on liittymässä supersankariryhmä Ihmenelosten jäseneksi.
Ihmenelosten concept manager Herra Fantastinen ilmoitti asiasta tiistaina iltapäivällä tiedotustilaisuudessa, jossa hän kiitteli vuolaasti Putinin (kiikarikivääri kädessä) kykyjä.
”Vaikka Putinilla (slaavilaisen miehekkäät piirteet) ei ole ns. perinteisiä supervoimia, hänen laaja kontaktiverkostonsa ja tietotaitonsa lisää Ihmenelosten toimintakykyä globaaleihin haasteisiin vastattaessa”, Fantastinen muotoilee.
Ihmenelosten vanha jäsen Möykky siirtyy Putinin (sormi ydinaseen laukaisunapilla) tieltä hallinnollisiin tehtäviin. Herra Fantastinen ei suostunut kommentoimaan kysymystä, onko Möykyn siirtoon vaikuttanut viimekeväinen kohu, joka liittyi Möykyn väitettyyn rekisteröimättömään parisuhteeseen.

(KORKEASAARI) Suomen pääministeri Matti Vanhanen on vastannut venäläiskollegansa Vladimir Putinin julkisuudessa heittämään haasteeseen. Kun Putin tainnutti Siperian-matkallaan ärjyvän amurintiikerin, vaivutti Vanhanen puolestaan koko Suomen kansan horrosmaiseen uneen.
”Pidämme kiinni niistä päätöksistä jotka meillä on. Meillä on Nato-optio, mutta sitä ei ole aktivoitu, eikä sitä olla aktivoimassa tässä tulevassa selonteossa”, Vanhanen sanoi, jolloin useimmat jo valahtivat hervottomina lattialle.
Vanhanen halusi kuitenkin varmistua sivullisten turvallisuudesta eikä halunnut jättää pienintäkään riskiä siitä, että joku olisi mahdollisesi sinnitellyt hereillä.
”Toivottavasti hän toimii neuvonantajana myös yhtiön suuntaan niin, että yhtiössä ymmärretään se, että Suomessa ympäristöluvan käsittely on oikeudellinen eikä poliittinen kysymys. Tämän realismin lisääminen on tärkeää”, pääministeri napautti, ja uuvutti loputkin suomalaiset.
Eläinasiantuntijat uskovat, että kansa nukkuu pitkälle kuntavaalien yli.

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisnuoret ryhtyvät harrastamaan politiikkaa yhä nuorempina. Lähes joka toinen 15-vuotias kertoo kokeilleensa politiikkaa.
Lastenpsykiatri Jammu Setälä sanoo olevansa huolissaan kulttuurin ”hirvensalmelaistumisesta”, millä hän viittaa siihen, että lapset ja nuoret altistuvat hyvinkin suorasukaiselle kunnallispoliittisille kuva-aineistolle.
”Televisio ja viihdelehdistö antavat ymmärtää, että ollakseen suosittu pitäisi olla avoimen poliittinen. Ei ole mitenkään epätavallista, että jo kymmenvuotiaat tytöt miettivät, pitäisikö heidän liittyä keskustapuolueeseen.”
Setälän mukaan vanhempien tulisi valvoa erityisesti lastensa internetin käyttöä.
”Netissä leviää sellaista tavaraa, jota vielä parikymmentä vuotta sitten ei olisi Suomessa saanut edes pornokaupan tiskin alta”, Setälä puuskahtaa. ”On valtuustojen kokouslistoja, eduskunnan täysistuntopöytäkirjoja ja ties mitä.”