Kategoriat
Joulukalenteri

Lehden joulukalenteri, 8. luukku

Joulun taikaa 8

Kategoriat
Kotimaa Talous

Suomi vetää irlantilaista sikaa markkinoilta

(MOLLY MALONES) Myös Suomi on päättänyt ryhtyä toimiin Irlannin sikaskandaalin johdosta. Elintarviketurvallisuudesta vastaava virasto Evira ilmoitti myöhään sunnuntaina Lehdelle, että irlantilainen sika vedetään pois kuluttajien saatavilta välittömästi.
Tietojen mukaan Suomessa on liikkeellä jopa useita satoja kiloa irlantilaissikaa, joko pakasteena tai kännissä.
Viranomaiset ryhtyivät toimeen ensimmäiseksi Helsingin keskustassa sijaitsevassa Geneerisessä Irkkubaarissa, josta vietiin illan aikana pois ainakin seitsemän irlantilaissikaa. Siat oli pakattu sinisiin farkkuihin sekä Celticin pelipaitoihin.
”Pogue mahone!” huusi poliisiautoon pakattu Shane McDingdongchulchunnchinnchann vahvassa laitamyötäisessä.
Evira neuvoo kansalaisia välttämään irlantilaista sianlihaa noin muutenkin. Irlantilaissioista löydettiin viikonloppuna tehdyissä kokeissa runsaasti dioksiinia, halpaa viskiä, kaljaa ja asennevaikeuksia.

Kategoriat
Ulkomaat

Obama puuttui muutokseen radiopuheessaan

(CHICAGO DC) ”Muutos”, mainitsi Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama puheessaan sunnuntaina. ”Muutosmuutosmuutos”, hän jatkoi taputtavan ja hurraavan yleisön keskellä.
Obama pohti puheessaan myös muutosta sekä sen lisäksi muutamia muutokseen liittyviä kysymyksiä. Muutosasioihin hän puuttui muutamalla lyhyellä huomautuksella. ”Muutosmuutosmuutosmuutos”, monellakin tapaa tuleva presidentti muistutti.
Useat yhdysvaltalaiset politiikan kommentaattorit pitivät Obaman puhetta merkittävänä linjanvetona, joka kertoo hänen nelivuotiskautensa pääsuunnitelmista sekä muun muassa niistä keinoista, joita Obaman uusi kabinetti aikoo käyttää esimerkiksi kroonisen budjettivajeen ja Irakin sodan ongelmien korjaamiseksi.
”Muutos!” analysoi New York Timesin asiantuntija Benjamin Pundit.

Kategoriat
Joulukalenteri

Lehden joulukalenteri, 7. luukku

Joulun taikaa 7

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Jonot presidentin vastaanotolle edelleen liian pitkiä

(LINNA) Sosiaali- ja terveysministeriö moittii Itsenäisyyspäivän vastaanottoa lainvastaisista jonoista. Ministeriö huomauttaa raportissaan, että pääsyä presidentin vastaanotolle voi joutua odottamaan jopa useita vuosia, eikä kaikille välttämättä tarjota mahdollisuutta ollenkaan.
”Vaikuttaa siltä, että jonot eivät täytä hoitotakuun vaatimuksia”, arvioi ministeriön tarkastaja Hans Votti.
Myös varsinaisella vastaanotolla on havaittu monia puutteita. Tarkastajat huomauttavat, että iäkkäätkin ihmiset voivat joutua seisomaan jopa tunteja ahtaissa tiloissa ja epämukavissa vaatteissa. WC-tiloja ei ole riittävästi, ja booli maistuu pahalle.
”Visa Electron ei käy!”, muistuttaa Votti, jota vituttavat jonotuksessa myös ämmät, jotka eivät tajua punnita juureksiaan ja kaivavat saatana pankkikorttia tuntikausia laukkunsa kätköistä.

Kategoriat
Kotimaa Live

Tanja Karpela lihonut, laihtunut, pysynyt ennallaan

(VALTIOSAALI) Kokoomuksen kansanedustaja Tanja Karpela astui juuri sisään valtiosaliin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Yleisöä kohahdutti sisääntulossa etenkin Karpelan lihominen/laihtuminen/ennallaan pysyminen sekä Karpelan väsynyt/pirteä/iloinen/surullinen olemus.
Karpelan mukana oli taas joku tyyppi.

Kategoriat
Kotimaa Seksivau

Elokuvatarkastamo muistuttaa vanhempia Linnan juhlien televisioinnista

(TUBBS-STUBB) Suomen elokuvatarkastamo on huolestunut tiedoista, joiden mukaan tänäkin iltana monet lapset katsovat vanhempien valvomatta Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton televisiolähetystä.
Tarkastamo huomauttaa, että ohjelma sisältää lukuisia järkyttäviä kohtauksia, jotka voivat olla haitallisia lapsille. Tällaisia ovat muun muassa presidentin iltapuku, Jutta Urpilaisen entree sekä varsinkin leikkaamattomassa versiossa näkyvä ns. ”Tanssilattiakohtaus”.
Tarkastamon mielestä vanhempien pitäisi aina olla mukana varsinkin pienten lasten katsoessa televisiota. Lapsille olisi pystyttävä selittämään, ettei kaikki ruudusta näkyvä ole välttämättä totta.
”Pienet lapset voivat jäädä siihen uskoon, että linnan juhlien vieraat olisivat oikeasti Suomen tärkeimmät ihmiset tai että itsenäisyys koostuu sotilasparaateista ja siitä, että iskelmätähdet pääsevät kertomaan televisiossa, mitä itsenäisyys heille merkitsee”, tarkastamon edustaja Brigitte Parkcom sanoo.

Kategoriat
Kotimaa Live

Kättely jatkuu Linnassa modeemien kesken

(DOHA) Sillä välin, kun kättely Linnassa yhä jatkuu, lienee juuri sopiva hetki tarkastella lähemmin itse juhlasalia ja muita järjestelyitä. Linnan vieraat saapuvat tänäkin vuonna useista eri ovista ja useimmat ilman mitään järkevää syytä tai ansiota siis ensin valtiosaliin. Tänä vuonna vieraat kävelevät juhlapaikalle hallituksen ja valiokuntien ehdotuksesta perustuslain yli. Kättelystä matka jatkuu joko parvelle tai seinänvierustalle hikoilemaan sekä pidättelemään virtsankarkailua.
Perinteiseen tapaan salissa vahtia pitää jälleen kerran tasapäistetty kadettien rivi, jonka tehtävänä on myös tarjota aiheita löysille repparijutuille, jos Tanja Karpela sattui menemään ohi.
Muotiasiantuntijamme Sadat-Tuhannet on kiinnittänyt heti alkuillasta huomiota lähinnä itseensä.
Ja seuraavaksi Pasilan kautta Hakametsään, jossa toinen erä on juuri alkamassa.

Kategoriat
Kotimaa Live

Ensimmäiset vieraat astuvat valtiosaliin

(NAHKURIN ORSI) Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto on juuri alkanut presidentinlinnassa. Ensimmäiset vieraat ovat juuri astuneet sisään valtiosaliin.
Aivan jonon kärjessä astuu sisään Sinikka, Roihuvuoresta, jaha, Sinikka on pukeutunut sinertävään toppatakkiin ja tummiin toppahousuihin. Ja nyt hän on presidentin luona ja presidentti Halonen ojentaa Sinikalle muovikassin, jossa näkyy olevan vehnäjauhoja, hieman kuivettunutta leipää, säilykkeitä ja taitaapa olla puuroriisiäkin.
Seuraavaksi kättelyyn saapuu Timo, ja Timohan on, kuten tiedämme, pitkäaikaistyötön Janakkalasta. Timo on pukeutunut tänä vuonna viehättävästi kuluneeseen vintage-farkkutakkiin ja beesinvärisiin kangashousuihin. Kenkiä ei näytä olevankaan. Ja presidentti ojentaa Timolle muovikassin, jossa näkyy olevan vehnäjauhoja, hieman kuivettunutta leipää, säilykkeitä ja taitaapa olla puuroriisiäkin.
Seuraavan mainoskatkon jälkeen luvassa myös ottelutilanteet muilta paikkakunnilta sekä studioon saapuvan muotiasiantuntijamme Anwar Sadat-Tuhannetin kommentit illan pukuloistosta. Hän on muuten sitten homo.

Kategoriat
Kotimaa Live

Liity mukaan Linnan juhlien live-seurantaan!

(URKUPARVI) Tervetuloa mukaan, arvon lukija, Lehden ensimmäiseen suoraan Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton live-seurantaan. Lehti tarjoaa Sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa juhlan kulissien taakse ja urheilijatyttöjen kaula-aukoista, nähdä itsenäisen Suomen parhaan juhlaväen upeat asut sekä tissejä ja kuulla itsenäisyyden merkityksestä Ferdinand de Saussuren parhaiden perinteiden mukaisesti.
Juuri nyt Linnassa on odottava tunnelma, kun kaikki arvuuttelevat jännityksellä muun muassa sitä, miten isolta Anna Abreun pää voikaan näyttää perustuslain rinnalla. Linnassa puolestaan Kake voitti juuri Penan sökössä ja sai kolme tupakkia.
Palaamme Linnan tunnelmiin aivan hetken kuluttua, rakas lukija. Pusi pusi, muistathan itsenäisen juhlamielen ja kestotilauksen!