Kategoriat
Kotimaa

Helsinki–Turku-moottoritie avattiin ihan vittuiluna

(E18) Helsingin ja Turun välinen moottoritie avattiin tänään illalla ihan vain vittuiluna ja ihmisten turhauttamiseksi. Tielaitos lupaa, että alkuperäisestä aikataulusta useita kuukausia myöhästynyt tieosuus saadaan suljettua mahdollisimman pian, kenties kesken huomisen työmatka-ajan.
”Ajateltiin, että turkulaiset voi pysyä Turussa ja helsinkiläiset Helsingissä. Paljon tartte niiden väliä rampata, attanas”, urakan tilaajavastuusegmentin manageri John Henry sanoi.
Liikkuva poliisi auttaa parhaansa mukaan sotkemaan liikenteen etenkin Lohjan ja Lahnajärven välisellä osuudella. Tavoitteena on saada ihmiset turhautumaan julkishallinnon kilpailuttamiin urakoihin siinä määrin, että seuraava hallitus siirtyy пятилеткаn käyttöön.

Kategoriat
Aikakaus

Yleisönosastokirjoituksia Aikakaus-Lehteen

Arvon plebeijit. Aikakaus-Lehti 1/2009 on hyvää vauhtia muodostumassa, mutta sen mielipidesivulla on vielä tilaa. Olemme saaneet palautetta ensimmäisestä numerosta sekä sähköpostilla että täällä Lehden sivuilla. Lisäksi äskettäin julkaistun tekstiviestipalvelun kautta olemme saaneet viisi viestiä, joista yksi sisälsi todella pienen ja epäselvän valokuvan jostain.
Haluamme lisää. Lisää yleisönosastokirjoituksia, lisää kritiikkiä ensimmäisestä numerosta ja etenkin lisää sekavia tekstiviestejä. Kommentit voi jättää tämän artikkelin perään tai lähettää sähköpostia.
Lisäksi aloitamme Aikakaus-Lehdessä uuden palstan, jossa tunnettu ja merkittävä hahmo vastaa lukijoiden kysymyksiin. Merkitkää siis viestiinne, haluatteko sen kysymyspalstalle vai lukijakirjeiden joukkoon.

Kategoriat
Politiikka Sähkeet

Vanhanen ja Katainen esittelivät

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) esittelivät. Intoa puhkuneista avainministereistä Vanhanen kutsui sitä ”massiiviseksi, jopa giganttiseksi”. Kataisen mielestä kyseessä on ”varsin jykevä ja tanakka”.

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Ulkomaat

Bruce Springsteenin konsertin lipunmyynti kaatoi Islannin hallituksen

(SIGUR ROS) Islannin hallitus kaatui kovan kysynnän vuoksi maanantaiaamuna, kun Bruce Springsteen & The E Street Bandin konserttiliput tulivat myyntiin. Islannin pääministeri Njal Haarde ilmoitti jättävänsä eropyyntönsä vielä tänään. Uudet parlamenttivaalit on tarkoitus järjestää toukokuussa.
“Olen todella pahoillani, että tämä hallitus ei voinut jatkaa. Itse olen enemmän Dimmu Borgirin miehiä”, Gaarde totesi.
(Jutun kansalaistoimitti Joukko huolestuneita perheenisiä.)

Kategoriat
Kotimaa Tiede

Nina Mikkosen kovat väitteet Maapallon muodosta kuohuttavat tunteita

(MIEKKATERVEHDYS) Sydämen asioiden puolustajana tunnettu kotiäiti Nina Mikkonen on jatkanut taisteluaan hyvyyden puolesta pahan puolelaisia vastaan. Mikkonen pitää pöyristyttävänä yleistä ajattelutapaa, jonka mukaan Maapallo olisi pyöreä.
Hänen mielestään on käsittämätöntä, että niin media kuin tutkijatkin ylläpitävät tällaista salaliittoa, kun todellisuudessa kaikki tietävät, että Maapallo on greippihedelmä.
”Ihan höpönlöpönlöppöä ja nollatutkimusta”, kumoaa Mikkonen vastustamattomasti fyysikoiden käsitykset planeettamme muodosta. Hän ihmettelee, miksei julkisuudessa koskaan käsitellä vastakkaisia tutkimuksia, vaikka niitäkin on tehty ainakin heillä kotona.
”Anna kun minä puhun nyt. Sinä et puhu sydämestä. Monissa tutkimuksissa on kiistämättä todistettu, että greippi sisältää C-vitamiinia ja on terveellinen. Koska Maapallolla on C-vitamiinia ja se on terveellistä, on loogista, että Maapallo on greippi. Tätä ei vaan haluta uskoa, ihan kuten aiemmin kiusattiin sotaveteraaneja”, Mikkonen argumentoi.
”Sinä et puhu nyt sydämestä kuule. Meillä Suomessa on näitä koulumurhia ja työttömyyttä ja syrjäytymistä ihan siksi, koska ihmiset eivät usko näitä asioita. Luen tässä yhden lainauksen: ’Tee akasiapuinen alttari, olkoon se nelikulmainen, viisi kyynärää pitkä, viisi kyynärää leveä ja kolme kyynärää korkea. Tee sen neljään kulmaan alttarinsarvet, jotka ovat alttarin kanssa samaa kappaletta, ja päällystä alttari pronssilla.’ Ja siellä kodeissa kyllä tiedetään että tämä on totta”, Mikkonen sanoo kameralle puhuen ja vetäen ensi kerran henkeä neljään minuuttiin.
Mikkosen mukaan Stephen Hawking on jo julistanut Mikkosen näkemyksen oikeaksi tai ainakin syytä olisi. Myös monet kansalaiskeskustelijat kertovat omassa elämässään kokeneensa, että maa tosiaan on ennemmin greippi kuin pyöreä.
Ota kantaa Lehden keskustelupalstalla! Miksi greipistä ei haluta puhua mediassa? Onko Stephen Hawking sammuva yhteiskunta?

Kategoriat
Talous

Suomen valtio merkitsee Nato-optioita useilla miljoonilla

(PLUUMPERK) Suomí on saanut huomattavaa vetoapua talouden taantumaan. Valtio ilmoitti saaneensa loppuviikolla mahdollisuuden merkitä suuren määrän Nato-optioita huomattavasti nykyistä kurssia edullisemmin ehdoin. Suomen Pankki arvioi, että Nato-optioiden arvo voi nousta ennen niiden lunastamista jopa useisiin kymmeniin miljooniin euroihin tai niin ainakin kovasti luullaan.
”Ovi on vielä auki. Juna ei vielä mennyt, asema on yhä auki, lippu on leimaamatta, konduktööri kohtaamatta, ravintolavaunussa häppäri, häiritsevät juopot heitetty ulos Orivedellä, metafora ei vielä kussut punttiin”, kommentoi ulkoministeri Alexander Tubbs pastellinvärisessä pikkutakissaan.
Optiot antavat Suomelle myös mahdollisuuden uusia puolustusvoimien kalustoa yhteensopivaksi läntisten järjestelmien kanssa vähän saatanan kalliilla. Puolustusvoimien uusi komentaja Ari Puhe-Loinen ei sanonut mitään kun ei kerran kysyttykään, eikä turvallisuuspoliittista selontekoa jaksa vielä kukaan lukea läpi selvistä päin.

Kategoriat
Seksivau Talous

Talouden taantuma iski jo huippumallien huumeidenkäyttöön

(KOKKELI) Maailmanlaajuinen talouskriisi koettelee armottomasti myös muotimaailman glamourissa kylpeviä seurapiirejä. Huippumallien juhlissa on asiantuntijoiden mukaan jouduttu turvautumaan jopa marihuanaan ja muihin edullisen pään huumausaineisiin. Asiasta on tiettävästi kuvallisiakin todisteita.
”Kokaiinia. Saispa kokaiinia. Kokkelia, koksua. Olen jo aivan riutunut”, voivotteli catwalk-kaunottarena tunnettu Mikaela Bulimia-30kg tinneripäissään.
Hurjimpien huhujen mukaan muotialalla joudutaan jo kesän aikana turvautumaan butaaniin ja siniseen Lasoliin ellei talous osoita elpymisen merkkejä. Maailmalla valmistellaan tiettävästi useita metadonihoito-ohjelmia vieroitusoireista kärsiville malleille.
Lehti ajatteli kysyä asiaa myös suomalaisilta mallimaailman tuntijoilta mutta päätti tarkemmin pohdittuaan jättää sikseen.

Kategoriat
Sähkeet Ulkomaat

Obama pieraisi

(CAPITOL) Juuri tulleiden tietojen mukaan Yhdysvaltain uusi presidentti Barack Obama on pieraissut. Pierua kuvattiin ensimmäisissä arvioissa suhteellisen lyhyeksi mutta samalla kimakaksi. Valkoisen talon nimettömänä kommentoineen neuvonantajalähteen mukaan kyseessä ei ollut ”todellakaan mikään tuhnu. Ennemmin sanoisin, että sellainen terävä sihahdus, tai ehkä päräys”.
Toistaiseksi ei olla varmoja siitä, minkäsuuntaisena signaalina Obaman ilmavaivaa voidaan pitää talouden elvytysohjelman tai Guantanamon vankileirin sulkemisen kannalta. Analyytikot muistuttivat, että myös presidentti F. D. Rooseveltin kerrotaan päästäneen reippaanlaisen pierun ensimmäisenä työpäivänään.
Tiistaisen virkaanastujaispuheensa aikana Obama ei piereskellyt ollenkaan, mitä pidettiin merkillepantavana eleenä.

Kategoriat
Kotimaa Talous

Heikko ensimmäinen vuosineljäskymmenys pelästytti mediajohdon

(SATRAAPPI) Monet suuretkin mediatalot ovat alkuvuonna liittyneet lomauttajien ja irtisanojien sankkaan joukkoon. Mediatalojen mukaan säästötalkoot ovat välttämättömiä, koska yhtiöillä on takanaan vain runsaat kymmenkunta valtavan kasvun vuotta, joiden aikana esimerkiksi sijoitetun pääoman vuosituotto on ollut vaivaiset parikymmentä prosenttia.
Lehden stalkkaamien mediajohtajien mukaan säästöt on kuitenkin kaukaa viisaasti päätetty kohdistaa sinne, missä niiden vaikutus sisältöön on kaikkein vähäisin, eli sisältöön.
”Vaikeaa on, niin kovin vaikeaa. Ensimmäinen vuosineljäskymmenys 1.-9.1. meni aivan käsille, kun sittarin kauppias ostikin vain neljän sivun liitteen kahdeksan sivun sijasta. Paha paha. Ei auta muu kuin vähentää työntekijöitä (ansiotulot keskimäärin 3 000 e) ”, suree yt-pöytään päätyneen TS-yhtymän Keijo Ketonen (ansiotulot 270 494 e).
Muissakin suuryhtiöissä voivotellaan surkeaa alkuvuotta, joka on täydellisesti pudottanut pohjan niiden taloudenpidolta, joka on perustunut vankkaan ylimääräisten osinkojen jakoon sekä pidättäytymiseen työntekijäportaan henkilökohtaisista palkanlisistä. Johtajat kuitenkin muistuttavat, että kannustavaa ilmapiiriä ja tasa-arvoa ei haluta romuttaa.
”Lähdemme ehdottomasti siitä, että johdon sitouttavat optio-ohjelmat toteutetaan suunnitellusti, koska haluamme antaa sen viestin, että kaikki ovat omalla panoksellaan mukana talkoissa”, kertoi Sanomien Mikael Pentikäinen (ansiotulot 262 824 e).
”Ai kuka Lee Iacocca?” kysyi puolestaan Alman Kai Telanne (ansiotulot 360 739 e).

Kategoriat
Sähkeet Ulkomaat

Obamaa ei vieläkään ammuttu

(WASHINGTON DC) Yhdysvaltain uutta presidenttiä ei ole vielä ammuttu, kertovat viranomaiset. kotimaan turvallisuuden ministeriön mukaan Barack Obama astui juuri puhujakorokkeelle virkaanastujaisseremoniassaan, mutta on edelleen hengissä.
Toistaiseksi ei tiedetä, onko Obamalla jalassaan pitkät kalsarit vai ei. Lehden kirjeenvaihtajan Jack Rubyn mukaan asiaa on pohdittu Yhdysvalloissa tiiviisti, koska paikalla on ”ihan vitun kylmä ja kaljatelttaan on saatanan pitkä jono”.
Seremoniaa seuraa Washingtonissa hieman enemmän ihmisiä kuin Turun perinteistä joulurauhan julistusta.