Kategoriat
Sähkeet Ulkomaat

Obama pieraisi

(CAPITOL) Juuri tulleiden tietojen mukaan Yhdysvaltain uusi presidentti Barack Obama on pieraissut. Pierua kuvattiin ensimmäisissä arvioissa suhteellisen lyhyeksi mutta samalla kimakaksi. Valkoisen talon nimettömänä kommentoineen neuvonantajalähteen mukaan kyseessä ei ollut ”todellakaan mikään tuhnu. Ennemmin sanoisin, että sellainen terävä sihahdus, tai ehkä päräys”.
Toistaiseksi ei olla varmoja siitä, minkäsuuntaisena signaalina Obaman ilmavaivaa voidaan pitää talouden elvytysohjelman tai Guantanamon vankileirin sulkemisen kannalta. Analyytikot muistuttivat, että myös presidentti F. D. Rooseveltin kerrotaan päästäneen reippaanlaisen pierun ensimmäisenä työpäivänään.
Tiistaisen virkaanastujaispuheensa aikana Obama ei piereskellyt ollenkaan, mitä pidettiin merkillepantavana eleenä.

16 vastausta aiheeseen “Obama pieraisi”

Sovitaanko, että emme uhittele muita valtioita, emme myöskään USA:ta. Ja voinemme myös sopia, että emme myöskään syylisty Amerikan mollaamiseen.

Olen kansallisomaisuutta ja minut voidaan tuomita vain Yhdysvaltojen oikeuskäytännön ja lakien mukaan!

Lehti on menossa kovaa vauhtia 7-päivää tasoiseen
roskajournalismiin. Aion peruuttaa tilaukseni.

Puolustusmäärärahoja on korotettava rajusti, vaativat Suomen kokorepublikaanit.
Herne on vetäisty nenään, koska Obama on syyttänyt talouskriiisin johtuvan ”joidenkin tahojen ahneudesta ja vastuuttomuudesta” ja vaatinut pääkaupungin siivoamista heistä.
Piereskelyn suunnan on muututtava.

Kun yksi pieraisee Amerikassa, lehdet varisevat Suomessa.
Minna Äkkijyrkän lehmät ammutaan. Niistä ei enää kirjoiteta kun Sanoma on ulostanut yli-ikäiset.
Eikä natseista, eikä kaasukammioista.

Toisin kuin Obaman virkaanastujaispuheessa, pierussa raportoidaan olleen alle 50% paskaa.

Jaa että Herra Täydellisestä löytyi sitten joku särö. Tai ainakin sellainen oli näköjään pakko keksiä. Minua ei kyllä pieruhuumori paljon naurata, koska olen jo aikaa sitten jättänyt Pahkasiat taakseni.

Voi pahkurasika! Meikäpoika kun ei oo koskaan kuullukkaan Pahkasiasta, muuta kun ihmetelly että mitä se kulttuuriministeri Wallin leuhkii kun se kehuu muille ministereille Pahkasikaa.

Erikoista kyllä, että terävä sihahdus tai pärähdys. Yleensähän pitkien poikien päästöt ovat pikemminkin ahtamatonta roplotusta kuin teräviä.
Kyllä toimittajalle on nyt sattunut erehdys. Ei ole fysiologisesti mahdollista, että 190 cm Obama bin Laden päästää terävää.

Siis tarkoitin muutokseN tuulet. Donnerwetter kun tuo editointi ei toimi. Heikosta vitsistä meni draaman kaari ihan pilalle. Nyhk.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Heikko ensimmäinen vuosineljäskymmenys pelästytti mediajohdon

(SATRAAPPI) Monet suuretkin mediatalot ovat alkuvuonna liittyneet lomauttajien ja irtisanojien sankkaan joukkoon. Mediatalojen mukaan säästötalkoot ovat välttämättömiä, koska yhtiöillä on...

Close